Peter J. Bentleyn kirjassaan Numerot : kuinka matematiikka muutti maailmaa esittämä huomautus suurista luvuista saattavat auttaa hahmottamaan, kuinka iso Grahamin luku oikeastaan on:
Kuinka suuri luvun on mahdollista olla? Eräs suurimmista luvuista, joille meillä on nimi, on sentiljoona: ykkönen, jonka perässä on 600 nollaa. Se ei kuitenkaan ole luvuista suurin. Googolplex on paljon suurempi - ykkönen, jota seuraa googol nollaa (googol itse on ykkönen, jonka perässä on 100 nollaa). Ja tätäkin suurempia lukuja on olemassa. Eräät ovat niin järjettömän valtavia, että niitä ei voi edes kirjoittaa keksimättä niille uutta merkintätapaa. Tällaisia ovat Grahamin luku ja Moserin luku, jotka kummatkin ovat saaneet nimen keksijänsä mukaan....
Z.Topeliuksen sadussa "Parempi tie" luutamummon lapset ovat kaupunkimatkalla ja joutuvat tienristeykseen. Toisen tien varrella laulaa leppälintu: "Kuivaa leipää!" ja toisen tien varrella varis raakkuu: "Rinkilöitä, piparkakkuja!"
Satu sisältyy mm.Topeliuksen sarjaan "Lukemisia lapsille", osa V
Kirjan tekijänoikeuksiin liittyviä merkintöjä voi olla erilaisia, cop. on lyhenne sanasta copyright tai copyrighted. Merkintä ilmaisee ajankohdan, jolloin teoksen tekijänoikeudet on rajattu. (Lähteet: The Cassell Dictionary of Abbreviations, 1996 ja Niiranen, tekijänoikeuden tietosanakirja, 1998.)
Saint-John Persen suomennettuja runoja on mainitsemiesi antologioiden lisäksi julkaistu antologiassa Tulisen järjen aika ja Parnasso-lehdessä (vuonna 1960 numerossa 8 ja 1976 numerossa 4), mutta mistään näistä ei kysymääsi löytynyt. Osa runoista on tosin monisivuisia proosarunoja, joten on mahdollista että säe löytyy jostakin runosta, mutta ainakaan mikään runoista ei ala kysymälläsi säkeellä.
Kaikki kirjat ja Parnasso-lehti ovat Helsingin kaupunginkirjaston Pasilan kirjastossa tai kirjavarastossa. Hyvä lähde käännösrunojen etsintään on Lahden kaupunginkirjaston runotietokanta Linkki maailman runouteen:
http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/fi-FI/
Aktiivisuusrannekkeet käyttävät erilaisia sensoreita käyttäjän toimien seuraamiseen. Yleisin ja perustavanlaatuisin niistä on kiihtyvyysmittari, jota käytetään liikkeen havaitsemiseen ja sen myötä muun muassa askelten laskemiseen. Liikkeen havainnoinnissa voidaan käyttää lisäksi korkeusmittarin, gyroskoopin ja joskus myös satelliittipaikannusjärjestelmän (GPS) apua.
Sykettä useimmat rannekkeet mittaavat optisen sensorin avulla. Ranneke suuntaa ihoon LED-valon ja mittaa takaisin heijastuvan valon määrää. Koska veri heijastaa vähemmän valoa, vaihtelut valon määrässä voidaan kääntää sydämen sykkeeksi. Tulos ei kuitenkaan välttämättä ole yhtä tarkka kuin käytettäessä rinnan ympäri kiinnitettävää sykemittaria. Toinen tapa mitata sykettä ja myös...
Mustapään runo Vaatimattomasta hautauksesta julkaistiin alun perin runoilijan vuonna 1927 ilmestyneessä kokoelmassa Laulu vaakalinnusta.
20-luvun kokoelmiensa runoihin Mustapää teki pieniä muutoksia - "muotoseikkojen paikkailemista ja helposti suoritettavaa lyhentelyä" - vuonna 1948 julkaistuun Kootut runot -teokseensa. Joitain runoja hän jätti kokonaan pois, mutta vastaavasti mukaan on lisätty joitain "suunnilleen asianomaisten kokoelmien ilmestymisaikaan" sepitettyjä runoja alkuperäisten kokoelmien ulkopuolelta. Lisää karsintoja ja vähäisiä muutoksia varhaisimpiin runoihinsa Mustapää teki Koottujen runojen korjattuun painokseen (1957). Niinpä se, millaisen Vaatimattoman hautauksen käsiinsä saa...
Savonlinnan seudun murre kuuluu savolaismurteisiin ja tarkemmin ryhmään Savonlinnan seudun välimurteet. Itä-Suomen yliopiston sivuilla kerrotaan,että alueen murteista Enonkosken murre muistuttaa Pohjois-Savon murteita, kun taas Punkaharjun eteläosissa on jo kaakkoismurteiden sävyä:
http://sokl.uef.fi/aineistot/aidinkieli/murteet/savonlin.html
Kotimaisten kielten keskuksen sivuilta löytyy Suomen murrekartta:
https://www.kotus.fi/kielitieto/murteet/suomen_murteet
Leivontaresepteissä, joissa käytetään rommiaromia, määrä on 1-4 tl. Taikinan koko ohjeissa on kuivakakun kokoluokkaa. Myös valmistajan tuotekuvauksessa kerrotaan, että sitä käytetään leivonnassa "pieniä määriä". Määrä riippuu kuitenkin leivonnaisesta, johon sitä käytetään, ja siitä miten voimakkaan rommin maun kakkuun haluaa. Joissain ohjeissa oli valmiiksi 1-2 tl, mutta neuvottiin tuplaamaan määrä, mikäli haluaa voimakkaamman rommin maun.
Laskiaispullien mantelimassaan neuvotaan laittamaan karvasmanteliöljyä 1-2 tippaa. Ohje mantelimassan valmistamiseen löytyy esimerkiksi DanSukkerin sivuilta.
Vastaus ei ole kysymyksiisi täysin kattava, koska leivonta ei kuulu kirjastonhoitajan osaamisalueeseen. Leivontaan liittyviä...
Nukketeatteria käsittelevissä kirjoissa saattaisi olla tietoa myös pöytäteatteriin liittyen, joten kokeile asiasanalla nukketeatterit. Esimerkiksi teoksessa Baric, Maija; Nukketeatteria! julk. Mannerheimin lastensuojeluliitto 1996 on askarteluohjeita. Lisäksi voisit kokeilla hakea teoksia, jotka käsittelevät draamapedagogiikkaa, eli hae asiasanalla draamapedagogiikka.
Tässä myös muutama linkki:
http://media.keskisuomalainen.fi/killi/puuhat/poytatea.asp
http://www.ntsampo.fi/valmis/2teema.htm (voit edetä tältä sivulta eteenpäin ohjeita seuraten. Aloita kohdasta arkisto)
http://www.ntsampo.fi/valmis/sisalto5.htm
http://www.ntsampo.fi/valmis/2lavaste.htm
http://www.ntsampo.fi/valmis/limages/2opet.htm
Voitte palauttaa lainaamanne aineiston kuluitta mihin tahansa pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastoon.
HelMet aineiston varaus kohdistuu kaikkien HelMet kirjastojen kokoelmiin, joista järjestelmä valitsee varaajalle ensimmäisen vapautuvan teoksen.
Kustaa Vilkunan Etunimet-kirjan mukaan Aake on muinaistanskalainen nimi, jonka nykyinen muoto on Åke ja Ove. Suomessa Aakeksi on kutsuttu mm. Aarnea, Akselia, Anteroa, Augustia. Nimen alkuperäisestä merkityksestä ei ole varmuutta.
Valdemar-nimi on Pentti Lempiäisen Suuri etunimikirjan mukaan tanskalainen muunnos muinaisslaavilaisesta nimestä Vladimeru. Tanskan kuningas Valdemar Suuri(1131-82) oli kastettu äidin isoisän, Novgorodin suuriruhtinaan Vladimirin kaimaksi. Tanskassa nimen alku sai muodon vald, voima, valta, oikeus.
Kun varaamasi aineisto saapuu noutokirjastoon, sitä säilytetään sinulle varattuna 8 päivän ajan. Viimeisen noutopäivän voit tarkistaa omista tiedoistasi. Viimeisellä noutopäivällä ei ole vaikutusta laina-ajan pituuteen, vaan järjestelmä laskee laina-ajan alkavaksi lainaushetkestä lainasääntöjen mukaan. Pääkaupunkiseudun kirjastoissa laina-ajat ovat seuraavat: yleinen laina-aika on 28 vuorokautta, kysytyn teoksen laina-aika voi olla 14 vuorokautta, lehden laina-aika on 14 vuorokautta,
videokasetin ja DVD-levyn laina-aika on 7 vuorokautta. Jos varattua aineistoa ei haeta viimeistään viimeisenä noutopäivänä, niin se lähtee seuraavana päivänä seuraavalle varaajalle tai takaisin omistajakirjastoon.
HelMet-kirjastokortti täytyy tosiaan päivittää, kun täytät 18 vuotta. Kirjastokortin päivittäminen onnistuu maksutta missä tahansa HelMet-kirjastojen eli Helsingin, Espoon, Vantaan tai Kauniaisten kaupunginkirjaston palvelupisteessä. Tarvitset mukaan vain kirjastokortin ja virallisen kuvallisen henkilöllisyystodistuksen, esimerkiksi passin tai kuvallisen henkilökortin. Päivitys hoituu palvelutiskillä ihan muutamalla klikkauksella, ja samalla voit tarkistaa, että muut asiakastietosi ovat ajan tasalla.
Kaikkien HelMet-kirjastojen palvelupisteiden yhteystiedot löytyvät osoitteesta http://www.helmet.fi/.
Päivi Käri-Zeinin kirjaan
Bisneskohteena Arabimaat/Päivi Käri-Zein
Helsinki : Multikustannus, 2003
kannattaa tutustua, koska siinä on paljon hyödyllistä tietoa arabialaisesta kulttuurista sekä kummastakin mainitsemastasi maasta.
Egyptin ruokakulttuurista on suomeksi enemmän tietoa kuin Libanonin; on kuitenkin olemassa videokasetti Kaiken maailman makuja/ohjaus Kari Ruotsalainen; toimittaja Johan von Bonsdorff
[Helsinki] : YLE Tallennuspalvelu,[1997],
jossa tutustutaan mm. Libanonin ruokiin.
Keith Floydin kirjassa Floyd Välimerellä on tietoa Egyptin ruoanvalmistustavoista ja -aineista sekä egyptiläisiä ruokaohjeita. Maan ruokakulttuurista ja egyptiläisistä ruokaohjeista löydät tietoa myös kirjasta Ruokamatka Afrikkaan/Hille Janhonen-Aruquah...
Kaikki kolme nimeä ovat muunnelmia kreikkalaisista nimistä Nikolaos ja Nikodemos, jotka tarkoittavat voittoa, kansaa tai kansan voittoa. Nikolauksen taustalta löytyy myös hyväntekijä Pyhä Nikolaus, itsensä joulupukin esikuva. Alkuperäinen nimi on eri maissa saanut erilaisia muotoja: Nico, Niilo, Nikita, Nikke, Niklas, Niclas, Niko, Nikolai, Nicholas jne. Nimipäivää Niklas viettää 6.12.
Lähde: Saarikalle-Suomalainen: Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön, Gummerus, 2007
Sinun kannattaa silmäillä läpi ne kirjat, jotka saat kun haet HelMet-tietokannasta Viron historian luokalla 973.1: http://www.helmet.fi/search*fin/?searchtype=h&searcharg=973.1&searchsco… Sinun kannattaa rajata yllä olevasta linkistä saatavaa hakutulosta seuraavasti:
1) napsauta painiketta Rajaa/Järjestä hakua,
2) napsauta lokerosta Aineisto: kirjat,
3) napsauta lokerosta Kieli: suomi (paitsi jos haluat nähdäksesi myös muut kielet),
4) napsauta lokerosta Järjestys: uusimmat ensin,
5) napsauta painiketta Jatka.
Suoraa linkkiä valmiiksi rajattuun hakutulokseen ei valitettavasti voi antaa.
Tuosta nimekejoukosta löytynee sinua kiinnostavia kirjoja. Valitsin niistä muutaman hiukan erilaisen kirjan, joiden kuvittelisin olevan...
Ensimmäisen näytöksen viidennessä kohtauksessa Hamlet sanoo Horatiolle näin:
”Horatio, taivaassa ja maass’ on paljon,
Jot’ ei voi uneksia tietoviisaat.”
Lähteet:
Shakespeare, William: Hamlet. Suom. Cajander. KS, 1879.
Shakespeare, William: Hamlet. Ed. Wilson. 1959.
Kirjasta löytyy henkilö nimeltä Bernhard Heliävirta, tkm, lastaaja Patalasta syntynyt 26.9.1903 ja kuollut 16.12.1942 sotasairaala 10:ssä (Tampereella). Hänen ei todeta haavoittuneen, vaan että "sodan kovat olot rasittivat miehen terveyttä sen verran, että jatkosodassa hän ei enää palvellut varsinaisesti etulinjoilla. Jatkosotaa oli kestänyt toista vuotta, kun Bernhard Heliävirta sairastui vakavasti palvelupaikassaan Kivennavalla. Sotasairaalassakaan häntä ei voitu enää pelastaa".
Kirjassa on enemmänkin tietoa (sivulla 343) Bernhard Heliävirrasta. Kirjaa löytyy Jämsän kirjaston eri toimipisteistä ja Jyväskylän kaupunginkirjastosta.
Lähde: Sotamuistot elävät Jämsän seudulla : sankarivainajien matrikkeli : Jämsä, Jämsänkoski ja Koskenpää [...
Bialetti-mutteripannu tai mokkapannu on alumiinia. Alumiiniastioita ei pidä pestä konetiskiaineella, joka on voimakkaasti emäksistä. Alumiiniastioiden tahroja neuvotaan poistamaan saippuoidulla teräsvillalla, etikalla, etikka-suolaliuoksella tai nestemäisellä hankausjauheella. (Lähde: Kodin neuvot ja niksit / Barty Phillips)