Kirjan
Sukunimet / Pirjo Mikkonen, Sirkka Paikkala. - Uud.laitos, 2000.
mukaan 'rainiolla' on mainitsemanne 'hylätyn peltomaan' ohella merkityksiä 'raivattu alue' (Hartola, Lappee), 'raunio, kivikasa' (Kuopio). Tilannimenä Rainio tunnetaan mm. Ylä-Satakunnasta, Hämeestä, Itä-Uudeltamaalta ja Etelä-Karjalasta ja tämä onkin monen sukunimen alkuperä. Suomalaistamisen myötä tämän nimen ovat ottaneet mm. Nygren (Turku 1902), Johansson (Helsinki 1899, 1901), Andrejeff (Joensuu 1902), Roos (Pori 1906), Fabrell (Kiikala), Lilius (Laukaa ja Saarijärvi 1906).
Leikkoruusujen hoitoon annetaan ohjeita esim. Kotimaiset kasvikset -yhdistyksen sivuilla osoitteessa http://www.kasvikset.fi/Suomeksi/Asiakkaille/Kasvitieto/Koristekasvit/L….
Ruusuja veteen laitettessa vesi saa olla kuumaa, noin 50-asteista, ja sen lisäksi on hyvä lisätä veteen kukkavirkistettä. Lisäksi sivustolla neuvotaan seuraavasti: "Jos ruusut nuokahtavat maljakossa, niiden varsiin leikataan uudet imupinnat ja samalla kuoritaan vartta 4-5 cm. Kukat kääritään pakettiin ja pidetään varren päitä 1-2 minuuttia kiehuvassa vedessä, jonka jälkeen paketti laitetaan haaleaan, syvään veteen." Kukkien kestoaikaa voi pidentää myös viemällä ne yöksi viileään ja välttämällä päivälläkin suoraa auringonpaistetta.
Tiehallinnon julkaisussa nimeltä Opastusmerkkien luettavuus : tiehallinnon selvityksiä 15/2005 http://alk.tiehallinto.fi/julkaisut/pdf/3200927-vopastusmerkkienluettav… on vertailtu opastusmerkkien muotoilu- ja mitoitusperiaatteita sekä väritystä viidessä vertailumaassa (Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Saksa). Suomessa ja Ruotsissa lähes kaikkien merkkien sisältö kirjoitetaan suuraakkosin, kun esim. Norjassa ja Tanskassa sekä Saksassa suositaan pienaakkosia.
Rovaniemen kaupungin yhdyskuntatekniikasta sain vastauksen, että syynä on se, että nimet ovat näin näkyvissä paremmin.
Kirjastoammateissa ei ole olemassa yhtenäisiä koulutusalan nimikkeitä. Tietty koulutusaste eí siten valmista tiettyyn ammattinimikkeeseen. Mutta kirjastoapulainen-nimikettä ei taidata enää käyttää. Haettavien työtehtävien nimiä voivat olla esim. kirjastonhoitaja, kirjastovirkailija, informaatikko, suunnittelija tai osastonjohtaja.
Opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilta löytyy laaja tietopaketti kirjastoalan koulutuksesta:
http://www.minedu.fi/OPM/Kirjastot/kirjastoalan_koulutus/?lang=fi
Lisää tietoa tehtävänimikkeistä ja koulutusvaatimuksista:
http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Kirjastot/kirjastoalan_ko…
Kirjastoammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimukset löytyvät täältä:
http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/...
Jussi Törnwall on suomentanut Franz Schubertin (1797-1828) laulun Litanei auf das Fest aller Seelen (1816, san. Johann Georg Jacobi).
Suomenkieliset sanat löytyvät Sibelius Akatemian ylläpitämästä laulutekstien suomennostietokanta.
http://laura.siba.fi/
Kyseessä on Alpo Noposen runo Vuosileikki. Se löytyy ainakin teoksesta Runo on vapaa. O 1996. Runo on ilmestynyt myös Valistuksen lukukirjassa vuodelta 1906.
Pentti Valkonen ja hänen veljensä Mauri olivat komppanianpäällikköjä. Heistä kirjoitetaan kirjassa Vuorio, Anelma, Raatteen pataljoona : I/JR 11:n vaiheita jatkosodan ensimmäisen kuukauden aikana. Hämeenlinna : Karisto, 1973.
Pistojoen taisteluita kuvataan myös teoksessa Karhunen, Veikko, Vienan sissit : sissipataljoona 3 jatkosodassa 1941-1943, WSOY 1976.
Lattiakuvat on uskonnonpedagoginen menetelmä, jossa Raamatun kertomukset liitetään osaksi lapsen tai aikuisen kokemusmaailmaa. Lattiakuvat-menetelmässä käytetään hyväksi kaikkia aisteja, liikettä, musiikkia, visuaalista ilmaisua ja kerrontaa. Menetelmä on peräisin Saksasta ja Suomeen se on ilmeisesti jalkautunut 2000-luvulla. Suomenkielistä kirjallisuutta aiheesta löytyi vain mainitsemasi Aulikki Mäkisen Lattiakuvat –kirja, jonka Lasten Keskus on julkaissut tänä vuonna (2007).
Symbolididaktiikasta ja 4-5-vuotiaiden lasten uskonnollisesta kehityksestä saat tietoa esimerkiksi seuraavista lähteistä:
Kaikille tilaa riittää: päivähoidon uskontokasvatus. Toimittanut Seija Saarinen. Lasten Keskus 2002.
Lapsityön käsikirja. Toimittaneet Leena...
Jonkinlainen maksuraja on katsottu tarpeelliseksi, etteivät kirjaston asiakkaat voi vain kerryttää maksuja ja jättää niitä maksamatta, koska pystyisivät lainaamaan maksamattakin. Ennen raja oli 5 euroa, mutta se nostettiin 10 euroon, jotta kirjojen myöhästyminen ei aivan helposti estäisi uusimista. Tosin tuo 10 euron rajakin voi mennä helposti umpeen, jos on paljon lainoja. Jos haluat ehdottaa maksurajan nostamista, voit jättää asiasta palautetta osoitteessa http://www.lib.hel.fi/fi-FI/Palaute/.
Pääsiäisen aikaan lauantaina olivat auki Itäkeskuksen kirjasto, Kirjasto 10 ja Rikhardinkadun kirjasto, joten niissä saattoi asioida myös silloin. Mikäli maksuja ei ole kertynyt liikaa, kirjat voi uusia soittamalla mihin tahansa auki olevaan HelMet...
Ai ai sorja sinisilmätyttö lienee muunnos suomalaisesta kansanlaulusta Ai ai sorja sinisilmäpoika, jonka sanat löytyvät monesta laulukirjasta mm. Suuresta kansanlaulukirjasta, Suuresta toivelaulukirjasta (osa 4) ja Sinisestä laulukirjasta. Laulukirjat löytynevät lähikirjastostanne. Musiikkitietokanta Violasta saadun tiedon mukaan mieskvartetti Delicato on levyttänyt Ai ai sorja sinisilmätyttö -laulun ja se löytyy cd-levyltä Ole rakastettu, rakastettuni (MILS Musiikki 1998). Kyseistä cd-levyä ei kuitenkaan löytynyt maakuntakirjastojen kokoelmista, mutta kannattaa tarkistaa esim. lähikuntiennne kirjastojen tilanne kirjastotietokanta Mainiosta (http://mainio.kirjastot.fi/ ).
Kivelän Katajamäki-sarjaa julkaisee Karisto. Kariston vuoden 2024 kirjoista ei ole vielä tietoja. Kannattaa olla yhteydessä kustantajaan: kustannusliike@karisto.fi
Vastattu 16.10.2023
Iina-nimestä on kysytty aiemminkin Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa. Tässä yksi vastauksista:
Kustaa Vilkunan etunimistä kertovassa teoksessa (VILKUNA, Kustaa: Etunimet. - 4. uud. laitos. - Helsingissä : Otava, 2005 s. 103) Iina-nimestä sanotaan, että se on nimen Iines rinnakkaisnimi ja että se on almanakassa merkitty samalle päivälle. Toisaalta Iina voi olla lyhenne mistä tahansa (i)ina-loppuisesta nimestä (Vilhelmiina, Katariina, Lucina, Sabina, Severiina, Augustiina, Albertiina). Iina alkoi yleistyä 1990-luvulla, ja 2002 se oli tyttöjen ensimmäisten etunimien tilastossa 53:s. Iineksen sanotaan olevan espanjalainen muoto Agnes-nimestä.
Agnes taas oli roomalainen naispyhimys. Hänen puhtautensa ja viattomuutensa vertauskuvana oli...
Kaiketikin on kyse Toivo Kärjen laulusta Merenneidon kyynel, joka alkaa sanoilla "Kun laiva purjein valkoisin...". Sanat lauluun on tehnyt Reino Helismaa.
Laulun sanat ja nuotti löytyvät esimerkiksi Toivo Kärjen sävellysten nuottikokoelmasta Täysikuu : unohtumattomat laulut 3 (Warner/Chappell Music Finland, 1998).
Laulun voi kuulla esimerkiksi levyiltä Olavi Virta: Kootut levyt. Osa 9, 1953 (Fazer Musiikki, 199)ja Laulaja : kaikki levytykset (Warner Music Finland, p2013)
https://finna.fi
http://www.helmet.fi/fi-FI
Muumit ovat fiktiivisiä eli kuvitteellisia hahmoja, joten niillä ei ole yksiselitteistä mittakaavaa tosimaailmaan nähden. Jos kuitenkin ajattelemme, että muumien maailmassa usein "normityypeiksi" ajatellut hemulit olisivat keskimääräisen aikuisen (miehen) kokoisia, kaikki muumit ovat selvästi näitä lyhytkasvuisempia, tosin vartaloltaan pyöreänpulleata mallia. Toisaalta Tuutikki, jonka esikuvana oli Tove Janssonin elämänkumppani Tuulikki Pietilä, on kooltaan lähempänä muumeja kuin hemuleita, joita edustaa mm. poliisipäällikkö. On myös muistettava, että muumien maailmassa esiintyy myös hyvin pienikokoisia hahmoja, suhteelliselta kooltaan pieniä lapsiakin pienempiä. Ehkä onkin parasta ajatella, että muumit ovat juuri sen kokoisia kuin heidän...
Tietoa William Shakespearen elämästä ja tuotannosta saat suomeksi mm. seuraavista kirjoista :
BROWN, Ivor : William Shakespeare. (Elämäkerta)
CIFARELLI, Maria Rita : Shakespeare. (Elämäkerta)
ROOS, Vappu : Dantesta Dickensiin : maailmankirjallisuuden suurimpien mestarien elämäkertoja.
SCHUCK, Henrik : Yleinen kirjallisuuden historia 4.
KOSKIMIES, Rafael : Maailman kirjallisuus 2.
KOTT, Jan : Shakespeare tänään
Kirjojen sijaintitiedot pääkaupunkiseudun yleisissä kirjastoissa voit tarkistaa Plussa-
tietokannasta http://www.libplussa.fi/. Plussasta voit hakea myös muuta Shakespearea koskevaa aineistoa valitsemalla asiasanaksi Shakespeare, William.
Etätietopalvelun arkistosta http://www.kirjastot.fi/tietopalvelu/arkisto.asp pääset hakusanalla...
Amerikansuomalaisten esittämien laulujen sanoja (nuotteineen) on julkaistu Suomessa. Esim. Hiski Salomaalta on saatavissa oma nuottikokoelma 'Hiski Salomaa'. Amerikansuomalaisten esittämiä kappaleita on julkaistu mm. kokoelmissa 'Lännen lokarin lauluja' ja Kansanmusiikki-instituutin julkaisemassa laajassa kokoelmassa 'Reisaavaisen laulu Ameriikkaan', joka sisältää peräti 81 laulua. Lisäksi joitain lauluja esim. Salomaalta ja Kaupilta on julkaistu kokoelmassa 'Kuplettimestarit ja mestarikupletit'.
Einari Kukkosen kirjassa 'Lännen lokarit' on myös paljon laulujen sanoja, muun tiedon lisäksi.
Kaikki mainitut teokset löytyvät Tampereen kaupunginkirjastosta, saatavuuden voi tarkistaa Piki-verkkokirjastosta:
http://kirjasto.tampere.fi/Piki?...
Manni-nimestä on ennen 1850-lukua tietoja lähinnä Kokkola-Viipuri -linjan lounaispuolelta, runsaimmin Varsinais-Suomesta ja Uudeltamaalta. Sen taustalla saattaa olla man-aineksen sisältävä sotilasnimi (esim. ruots. man, saks. Mann) tai miehennimi, kuten Herman, Magnus tai Emanuel. Manni-nimiä on voinut kulkeutua Suomeen suoraan germaaniselta taholta. Sukunimeksi Manni on kehittynyt joko talonnimestä tai sotilasnimestä.
Uusi suomalainen nimikirja, 1988
Tietoa muurahaisia karkottavasta kesäkukasta ei löytynyt, mutta Ulla Lehtosen kirjassa Luonnonmukaisesti omassa kotipuutarhassa (s. 88, 2004) on seuraavanlainen vinkki: "Kasvihuoneista muurahaisia karkotetaan kasvattamalla laventelia ja mäkimeiramia ja pietaryrttikeitteellä."
Jouluenkeli-nimisiä lauluja on useita. Suomen kansallisdiskografia Violan kautta löytyvät nämä:
Seija Halosen säveltämä (alkaa sanoin "Sä tiedätkö armas lapseni"), Veikko Laihon ("Mä ajan joulun muistan sen") , Matti Nikusen ("Kulkusten äänet täyttävät kaupungin ruuhka-aikaan"), Anja Riskan, Heimo Saksion ("Taivaan kirkas enkeli"), Virpi Hannun ("Oi, äiti, ruudun takaa näin jouluenkelin), Riitta Korpelan ("Joulun odotus rinnassani minä ullakolle kiipesin") ja sitten vielä se Jukka Kuoppamäen.
https://finna.fi
Yleisradion Fono-tietokannan kautta löytyy vielä muitakin:
http://www.fono.fi/