Emme saaneet selville tarkkaa päivämäärää.
Sen verran saimme selville, että ohjelma on esitetty joulukuussa 1927 (useissa nettilähteissä viitattiin tähän). Kysyimme asiaan tarkennusta Yleisradion kirjastosta, josta kerrottiin että lähetys on ajalta ennen Yleisradion äänentallennusta, joten heidän kortistossaan ei ole siitä tietoja. Yleisradio-lehden v. 1927 ohjelmatietojen mukaan Lastentunti on lähetetty torstaisin klo 18 - eli todennäköisesti kyseessä on ollut jokin joulukuun torstai.
Joulukuussa 1927 torstait olivat 3., 10., 17. ja 24. päivinä. Olisikohan kyseessä ollut siis jouluaatto 24.12.1927.
Sukunimi Sokura on eteläkarjalainen nimi. Kirjallisissa dokumenteissa on merkintöjä tämännimisistä 1500-luvulta. Luumäellä Sokura on myös kylännimi. Antreassa taas on Sokuranmaa-niminen kylä. Nimi Sokura voisi olla samaa perua kuin nimi Sokka, jonka arvellaan olevan peräisin venäläisestä ristimänimestä Sofon.
Lähde: Mikkonen, Pirjo : Sukunimet (Otava 2000)
Stahanov-järjestelmä, stahanovilaisuus, on neuvostoliittolaisen Magnetogorskissa työskennelleen kaivosmiehen Aleksei Stahanovin (s.1905) mukaan nimensä saanut työjärjestelmä, jolla Neuvostoliitossa pyrittiin nostamaan työtehoa etenkin Stalinin valtakaudella. Stahanov oli mallityöläinen ja työn sankari, joka ylitti monin kerroin suunnitelmissa olleet tavoitteet. Stahanovilaisuus perustuu sosialistiseen työkilpailujärjestelmään, jossa tehostajina käytetään poikkeuksellisen tuloksekkaita työläisiä ns. stahanovilaisia. Lähde: Nykytieto : M-Ö / Valitut Palat. Hki, 1984 ja Tuomas Lehtisen kotisivu http://www.kolumbus.fi/tulehti/tlhy99k.html . Google-haku antaa kuusi osumaa hakusanalla "stahanovilaisuus".
Eipä juuri muuta vaihtoehtoa selailun lisäksi ole kuin että otat yhteyttä kustantajaan ja lehden päätoimittajaan.
Jollet sitten halua tutkia seikkaperäistä kakka-kaaviota alkuperäismuodossaan kankaanpääläisen vessan seinästä.
Tässä yhteystiedot
Banana Press Oy, Pl 12, 33251 Tampere
Puhelin: 03-2143227
Fax: 03-2130227
e-mail: banana.press@pahka.pp.fi
http://www.bananapress.fi/
Etsimänne runo lienee Tuomas Timosen Kasvatusohjeita 1, joka on hänen teoksessaan Oodi rakkaudelle (Teos 2007). Siinä ei varsinaisesti esiinny mainitsemaanne lausetta, eikä siinä mainita lasta, mutta mitä ilmeisemmin on kyse lapsen kasvattamisesta.
Ote runosta:
"[...]Anna hänelle sininen pallo.
Jos hän ottaa sen, lyö häntä.
Jos hän ei ota sitä, lyö häntä lujaa.[...]"
Kymenlaakson kirjastoissa käytössä olevan seutulainauksen ansiosta lainatun kirjan voi palauttaa mihin tahansa Kymenlaakson kirjastoon.
Lue lisää Kymenlaakson kirjastojen yhteiseltä kyyti.fi -verkkosivulta
http://www.kyyti.fi/node/1584
Wahlenbergia gloriosa (Royal Bluebell) kuuluu Campanulae-sukuun. Wikipedian mukaan (http://en.wikipedia.org/wiki/Wahlenbergia_gloriosa) laji on villikasvi, joka kasvaa Australian sateisilla vuoristoalueilla. Suomenkielisissä lähteissä Campanulae-suvulla tarkoitetaan pääasiassa avomaalla kasvatettavaa, monivuotista, ruohovartista koristekasvia. Viljelykasvien nimistöstä (1996) ei Wahlenbergia-kasvien suomenkielistä termiä löydy, ja apua ei ole myöskään Puutarhakasvien nimistöstä (1975). Sulokello joissakin Internet-lähteissä viittaa Wahlenbergia hederacea -lajiin. Toisaalta Puutarhakasvien nimistön mukaan sulokellon tai kauluskellon tieteellinen nimi on Adenophora.
Kasvien maailma : Otavan iso kasvitietosanakirja (1981), kertoo Wahlenbergia...
Sibelius on säveltänyt Topeliuksen runoon yksinlaulun "Det mörknar ute" (opus 1, nro 3). Suomenkieliset sanat on kirjoittanut Aino Suonio. Tuo "Jouluvirtenä" tunnettu laulu alkaa sanoilla "Jo joutuu ilta ja tuuli käy". Kaikki kuusi säkeistöä (ruotsiksi ja suomeksi) löytyy esimerkisi nuottijulkaisusta "Suomalainen joulu" (julkaisija: Bells, 2006). Kyseinen nuotti on saatavilla tällä hetkellä Jyväskylän kaupungin pääkirjaston musiikkiosastolla.
Helmet-kirjastoissa eli Espoon, Helsingin, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjastossa kadonneen kirjan voi korvata hankkimalla samanlaisen kirjan tilalle, mutta asiasta täytyy aina sopia etukäteen kirjaston kanssa. Kannattaa siis ottaa ensin yhteyttä kirjastoon ja tiedustella, sopisiko kirjan korvaaminen uudella kappaleella.
Asiasta kerrotaan käyttösääntöjen maksuliiteosassa, joka löytyy osoitteesta http://www.helmet.fi/Preview/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/Lainaaja….
Suomalainen tietosanakirja 8, Espoo 1993, määrittelee s.86 hakusanaa "tiede" seuraavasti:
Tiede, järjestelmällinen ja yhtenäinen yleispätevien ja varmojen tietojen kokonaisuus; myös tietyn alan ilmiöiden ja niiden välisten suhteiden järjestelmällinen ja kriittinen tutkiminen. Tiedon laadun perusteella tieteet voidaan jakaa muodollisiin eli formaalisiin tieteisiin, jotka käsittelevät ainoastaan käsitteiden muodollisia, kokemuksesta riippumattomia ominaisuuksia (matematiikka ja logiikka) sekä todellisuuteen kohdistuviin reaalitieteisiin. Viimeksi mainitut jaetaan usein kahteen pääryhmään: luonnontieteisiin ja humanistisiin eli hengentieteisiin.----Tieteen yleisinä tuntomerkkeinä esitetään usein objektiivisuus, autonomisuus, kriittisyys ja...
Etsin Suomen kansallisbibliografia Fennicasta http://finna.fi , onko Kalervo Kalliosta kirjoitettu mitään. Sieltä löytyi vain Suomen taiteen vuosikirja. 1942 / Toim. L. Wennervirta, jossa on mukana Kalervo Kallio. Kirja on lainattavissa myös pääkaupunkiseudun kirjastoissa, mm. Tapiolan kirjastossa Espoossa. Varsinaista erillistä luetteloa ei ole ainakaan kirjamuodossa, jollei sitten em. kirjassa.
Etsin tietoja myös internetistä Google-hakukoneella http://www.google.com , josta löytyivät tiedot Kyösti ja Kalervo Kallion museosta. Ehkä kannattaisi vielä kysyä sieltä tätä luetteloa.
http://lasso.greenspot.fi/museoliitto/lasso/tuloksetaakkos.lasso?-datab…
http://www.nivala-lehti.fi/?pid=nm_kallio
Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kirjastokortin saaminen edellyttää henkilökohtaista käyntiä kirjastossa. Kirjastokortin saat, kun esität kuvallisen henkilöllisyystodistuksen ja sitoudut noudattamaan käyttösääntöjä. Kirjastokortin saaminen ei riipu asuinkunnasta. Sama kortti kelpaa Hämeenlinnan kaupunginkirjaston toimipisteiden lisäksi Hattulan, Hauhon, Janakkalan, Kalvolan, Lammin, Rengon ja Tuuloksen kunnankirjastoissa. Voit myös hankkia korttisi mistä tahansa em. kirjastosta.
Tilastokeskuksen Joukkoviestimet 2006 -kirjan mukaan Suomessa julkaistiin vuonna 2005 lähes 13 700 nimekettä. Se on 16 prosenttia enemmän kuin vuonna 2000. Julkaistavien kirjojen määrä on lisääntynyt jo pitkään. Yhtenä syynä kasvulle on taitto- ja painotekniikan kehittyminen. Sen takia tuotannosta on tullut edullisempaa, mikä taas laskee julkaisukynnystä. Luvussa ovat mukana sekä varsinaiset kirjat (yli 48 sivua) että pienpainatteet (5-48 sivua). Varsinaisten kustannusyritysten lisäksi julkaisijoina ovat monet yritykset, järjestöt, yliopistot ja julkinen hallinto.
Elean voisi ajatella olevan lyhentymä nimestä Eleanor. Tämä englanninkielisissä maissa käytössä oleva nimi on johdettu ranskan kautta muinaisprovensaalisesta nimestä Alienor. Jotkut pitävät tätä Helene-nimen johdannaisena, mutta todennäköisemmin se on germaanista alkuperää (ali ~ "toinen, vieras").
Elea oli myös kreikkalaisten Etelä-Italiaan n. 540 eKr. perustaman kaupungin nimi (lat. Velia).
Lähde:
Patrick Hanks & Flavia Hodges, A dictionary of first names. Oxford University Press, 1990
Ensimmäinen Harry Potter -romaani (Harry Potter and the Philosopher's Stone)ilmestyi vuonna 1997. Suomennos eli Harry Potter ja viisasten kivi ilmestyi vuonna 1998.
Ensimmäinen elokuva Harry Potter and the Philosopher's Stone valmistui vuonna 2001.
Lähteet:
Lasten ja nuorten jatko- ja sarjakirjat / toim. Anna-Riitta Hyvärinen & Tuija Mäki. 2011.
http://www.jkrowling.com/en_GB/#/works/the-books
http://en.wikipedia.org/wiki/Harry_Potter_(film_series)
ePress-palvelun sähköisiä sanomalehtiä voi lukea vain kirjaston tietokoneilla. ePress-palvelun lehtikokoelmassa on yli 100 kotimaista paikallis‑ ja maakuntalehteä, jotka ovat palvelussa heti niiden ilmestyttyä painosta. Lehdistä on tietokannassa kolmen kuukauden numerot. Kaikki palvelun lehdet ovat painettujen lehtien näköisversioita sisältäen artikkelien lisäksi ilmoitukset, sarjakuvat ja mainokset. Palvelua voi käyttää samanaikaisesti viisi käyttäjää. Lahden kaupunginkirjastossa lehti on hankittu asiakkaiden käytettäväksi kirjaston tietokoneilta, mutta palvelutarjoajalta voi varmaankin tiedustella myyvätkö he palvelua myös yksityiskäyttäjille. Yhteydenotot ja tiedustelut epress@lminfo.fi
Sen sijaan PressDisplay-palvelun sähköisiä...
YLEn Elävä arkisto tarjoaa kuvallisen muotikatsauksen 1930-luvulle.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/10/27/1930-luvun-muotia-kaiken-ikaisi…
Lisää suomalaista muotia voisit löytää ajan sanomalehtiä selaamalla.
Myös museoiden kokoelmista voisi löytää ajan muotia.
esim. Muistaja tietokanta:
http://www.muistaja.fi/index.php
Martti Häikiön Alkon historian (2007) mukaan makea martini-cocktail Gambina (28,5%, sokeria 120 g/l) oli valmistettu ginistä ja punaisesta vermutista. Juoma tuli kirjan mukaan myyntiin 1933. Gambina oli 1950- ja 1960-luvuilla väkevin B-ravintoloista saatava juoma (s.461). Teoksen mukaan hinta-väkevyys -suhteensa johdosta Sorbus on Vineton, Aperitan ja Gambinan kanssa leimautunut alkoholistien juomaksi (s. 187).Oheisen mtv-uutisten artikkeli kertoo Gambinan suosiosta ja uskollisista asiakkaista:https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/no-nyt-tuli-listojen-lista-1970-luvun-lehtiartikkeli-paljastaa-milla-alkon-juomilla-saa-halvimmat-kannit/6493600#gs.pvh5w9Muuten Häikiön historiikissa Gambina mainitaan vain tilastoissa:Vuonna 1956...