Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Kuka on hän sanat Jaakko Löytyn lauluun 79 Jaakko Löytyn kappaleen "Kuka on hän" sanat löytyvät useammastakin laulukirjasta, esimerkiksi näistä:Tilkkutäkki : laulujeni syntytarinoita (2019)Nuoren seurakunnan veisukirja 2015
Etsin uskoakseni 60-70-luvulla suomeksi painettua kuvakirjaa, jossa oli koko sivun värivalokuvia ja runoja kissoista. Muistaakseni kovakantisen kirjan kannet… 79 Olisikohan kyseessä Kirsi Kunnas ja K. Tanaka: Kis kis kissanpennut, ks. linkki.
Vieläkö järjestetään tapahtumaa Suomi juoksee? Siinä juostiin Suomen läpi kylästä toiseen niin, että juoksijat samalla vaihtuivat. Ainakaan Wikipediasta ei… 79 Verkkolähteiden mukaan Suomi juoksee -tapahtuma oli Suomen Urheiluliiton järjestämä. Muun muassa Juoksija.fi -verkkosivulla olevan Suomen Urheiluliiton (SUL) entisen harrasteliikunnan johtajan Pertti Raunion muistokirjoituksessa mainitaan, että hän oli toteuttamassa muiden yhteistyökumppaneiden kanssa Suomi juoksee -tapahtumaa.Kalevan lehtijutussa 3.7.2003 "Suomi juoksee -viesti puolivälissä" mainitaan, että kyseessä on jo 25. Suomi juoksee -viesti.En löytänyt virallista tietoa, milloin tapahtuma on järjestetty viimeisen kerran. Kehotan ottamaan yhteyttä viestiä järjestäneeseen Suomen Urheiluliittoon asian selvittämiseksi. Suomen Urheiluliiton verkkosivuilla on mahdollisuus lähettää heille myös viesti. Verkkosivut löytyvät osoitteesta...
Voiko Lapin yliopistossa opiskella kasvatustiedettä? 78 Kyllä, Lapin yliopistossa voi opiskella kasvatustieteitä. Linkki tiedekunnan sivuille: https://www.ulapland.fi/FI/Yksikot/Kasvatustieteiden-tiedekunta
Onkohan Catarina Karlssonin teos Märket jo suomennettu/saatavilla suomeksi? 78 Suomen kansallisbibliografia Fennican mukaan Carina Karlssonin teosta Märket ei ole suomennettu. Myöskään tietoja teoksen julkaisemisesta lähiaikoina ei ainakaan vielä ole tietokannassa. https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.4306668
Lainasin -70 -luvun loppupuolella kirjastosta albumikokoisen (vrt. Pahkasika) kirjasen, jossa oli piirroskuvin esitelty erilaisia helppoja rakenteluohjeita… 78 Valitettavasti emme löytäneet sarjaa. Auttaisivatkohan nämä hakutulokset: liidokit, https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sliidokit__Orightresult__U?… sähkölaitteet askartelu, https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Ss%C3%A4hk%C3%B6laitteet%20… Ehkä joku lukijoistamme tunnistaa sarjan?
Etsin lasten kuvakirjaa. Kirjassa postiljoonihiiri pudottaa postilaulun ja yksi joulukortin teksti suttaantuu. Hiiri tapaa matkalla eläimiä, joilta se kyselee… 78 Kovin tarkkaan tätä kuvausta vastaavaa kuvakirjaa en löytänyt, mutta hieman vastaavia joissa yksityiskohdat eivät aivan täsmää: Amrhein, Annette: Pikku pesukarhun joulukirje (2019) - Pikku pesukarhu löytää hangesta joulukirjeen, joka kotiin päästyä osoittautuu olevan hänelle itselleen. Gliori, Debi: Pingviinipostia (2002) - Pikku Pingviini lähtee jakamaan postia isänsä puolesta, ja viimeiseksi postisäkkiin jää sinne vahingossa päätynyt hänen pikkuveljensä muna. Jos kyseessä ei ole kumpikaan näistä kirjoista, voin välittää kysymyksen valtakunnalliselle kirjastolaisten sähköpostilistalle, josko joku siellä keksisi kirjan. Muistatko lisätietoja, esimerkiksi miten vanha kirja on tai milloin olet lukenut sen tai oliko se suomalainen vai...
Onko lastenkirjaa, jossa käsitellään erilaisia perhemuotoja? 78 Hei! Erilaisista perhemuodoista löytyy paljon kuvakirjoja. Tässä muutama linkki eri tahojen tekemiin listoihin kuvakirjoista aiheittain. https://www.kirjasampo.fi/fi/node/7199#.V-UZsJOLSAx https://www.ulvila.fi/wp-content/uploads/2020/09/kuvakirjoja-aiheittain.pdf https://www.tuusula.fi/sivu.tmpl?sivu_id=9905
Olisin kaivannut äänikirjallisuutta lyhyistä kertomuksista ja novelleista Celian äänikirjastosta. Miten parhaiten saisi niistä tietoa? 78 Celiasta vastattiin näin:  Celianetissä voi hakea kategorian kautta valitsemalla Kaunokirjallisuus ja seuraavalta tasolta Novellit & esseet ja myös laittamalla hakulaatikkoon genrelyhenteen nov tai kert. Näillä genreillä saa listaa novelleista ja kertomuksista. Celianetin sivulta kohdasta https://www.celianet.fi/ohjeet/haun-ohjeet/ löytyy usein käytössä olleet genret ja hakuohjeita.  
Mitä muuta voi lukea, jos piti Kaari Utrion kirjasta Rautalilja ja on kiinnostunut 1800-1900 lukujen romanttisesta romaaneista, erityisesti ruukeista 78 Esimerkiksi seuraavat 1800-1900-luvuille sijoittuvat romanttiset historialliset sarjat voisivat kiinnostaa sinua:Ann-Christin Antell: Puuvillatehdas -sarja, ensimmäinen osa Puuvillatehtaan varjossa, 2021Harriet Hegstad: Emma ja Johannes -sarja, ensimmäinen osa Haaveita, suom. 2023 (sijoittuu Norjaan)Virpi Hämeen-Anttila: Synnyinmaa-sarja, ensimmäinen osa Sarastus, 2023Kaisa Ikola: Betty-sarja, ensimmäinen osa Betty 2020 (sijoittuu Skotlantiin)Sara Medberg: Silkkisisaret -sarja, ensimmäinen osa Kamarineitsyt, 2020, uudemman painoksen nimeke CharlottaHelena Steen: Parempaa väkeä -sarja, ensimmäinen osa Paikka hyvässä perheessä, 2021(suomalaistyttö lähtee piiaksi Englantiin)Karen Swan: Kesytön saari -sarja, ensimmäinen osa Kesytön saari, suom...
Löytyykö mistään tutkimuksia vastaavasta ilmarajavalvonnasta minkä Ukraina on toteuttanut akustisella sensoriverkostolla ja automaattisella äänianalyysilla? 78 "Acoustic Signal Analysis of the Targets of Distributed Airspace Monitoring System" tutkii lentokoneiden äänijälkien tunnistamista akustisilla valvontajärjestelmillä. Automaattista äänianalyysiä keinotekoisilla hermoverkoilla käsittelee "Military aircrafts’ classification based on their sound signature"."Fusion of RADAR and Acoustic Arrays for Drone Detection in Restricted Air-Space" käsittelee tutkien ja akustisten antureiden yhteiskäyttöä droonien havaitsemisessa, "UAV Passive Acoustic Detection" taas tutkii niiden havaitsemista puhtaasti akustisin menetelmin."Passive Acoustic System for Tracking Low-Flying Aircraft" käsittelee akustista järjestelmää, joka automaattisesti havaitsee ja tunnistaa matalalla lentäviä ilma-aluksia.Vanhempi...
Mistä saisin pianonuotin kappaleeseen "All the things you are"? 78 "All the things you are" kappaleen on säveltänyt Jerome Kern. Pianonuotit kappaleeseen löytyy esimerkiksi kirjasta "Popular Piano solos: 33 Great Standards: plus...a lyric section" tai "Songs of romance : piano, vocal, guitar".  Kirjan voit varata verkkokirjastosta ja noutaa sen omasta kirjastostasi tai hakemalla sen suoraan Lahden kaupunginkirjastosta. 
Etsin tietoa siitä millaista mahtoi olla elämä lottana Petsamossa. Isoäitini oli suvun tiedon mukaan siellä lähdettyään Sortavalan kupeesta evakkoon ja hän… 78 Tiedot komennuksilla olleista lotista löytyvät Kansallisarkistosta, mutta tiedot lotista eivät ole yhtä kattavia kuin esimerkiksi kantakorttien kohdalla. Asiakirjoista voi tehdä tietopyynnön Kansallisarkistoon.Yleisemmellä tasolla Petsamossa palvelleiden lottien tehtävistä on kerrottu esimerkiksi seuraavissa kirjoissa ja artikkeleissa. Sekä Kylkirauta- että Kansa taisteli -lehden artikkelit ovat saatavilla verkossa, kirjoja voi tiedustella omasta lähikirjastosta.Kaukoranta, T. (1965). Lapin lotta kertoo: 1. osa Lutolta Jäämerelle. Kansa taisteli. Miehet kertovat : kuvauksia sotiemme tapahtumista, 5, 139-142.Liede, R.,  Pesonen, K. (2018). Kaija Pesosen talvisota: 16-vuotiaan tytön päiväkirjat Petsamon etulinjalta. Minerva Kustannus Oy...
Onko teillä nykyaikaisempia japanilaisia tankarunoutta sisältäviä teoksia, jotka olisi suomennettu? Olen lukenut vain Tuomas Anhavan 70-luvun tankoja. 78 Hei,Tanka on klassinen runomuoto, jonka kulta-aika oli tosiaan vuosisatoja sitten, vaikka vielä 1800-199-luvuillakin on tähän muotoon kirjoittavia runoilijoita. Suomennettuina on kyllä lähinnä noita vanhempia mainitsemisia Tuomas Anhavan kääntämiä tankoja.Toki suomalaisia tankarunoilijoitakin on. Näistä voisi mainita vaikkapa Arto Lapin Kukko puussa, Harakan paja ja Ortavan portaat -runokokoelmat.Lisää voit hakea kirjaston tietokannasta asiasanalla "tankat".
Mistä Oriveden keskustalan alueelta olevasta kaupasta voisi ostaa Helsingin sanomat, vai voiko mistään? 78 Lehtipisteen sivuilla olevien tietojen mukaan Orivedellä Helsingin Sanomat on myynnissä ABC:llä, K-Supermarketissa ja S-marketissa.Lähde:Lehtipiste: Helsingin Sanomat https://lehtipiste.fi/product/helsingin-sanomat/ 
Mitä suosittelisit nuorelle, joka pitää Throne of Glass -sarjasta, ja haluaisi lukea jotain samantapaista? 78 Voisit kokeilla näitä:Bardugo, Leigh: Paluu Grishaversumiin -sarjaBlack, Holly: Ilman väki -sarjaClare, Cassandra: Miekkasieppari tai Varjometsästäjät -sarjaLarsson, Åsa: Pax-sarjaPaolini, Christopher: Perillinen-sarjaRoberts, Nora: Lohikäärmesydän -sarja (aikuistenosasto)Townsend, Jessica: Nevermood
Löytyykö nuotteja lauluun: Halonen -Kansa: Elämäni laulukirja (sanat Tapani Kansa) 78 Sävellyksestä ei ole vieläkään julkaistu nuottia. Aikaisemmassa vastauksessa samaan kysymykseen ehdotetaan, että Kassu Haloselta itseltään voisi saada nuotit.
Voiko Ison Omenan kirjastossa kuunnella vinyylilevyjä? 78 Ison Omenan kirjastossa ei voi kuunnella vinyylilevyjä. Lähin mahdollinen kuuntelupiste löytyy Tapiolan kirjastosta.
Mitä jalkapallon arvokisaotteluissa käytetyille palloillr tapahtuu ottelujen jälkeen? Huutokaupataanko ne vai saako esimerkiksi ansioiunut pelaaja pallon… 78 tutkittuani nettiä ja jonkin verran olen itsekin jalkapalloa muutaman vuosikymmenen seurannut, niin totean että pallon kohtalo vaihtelee. Nykyäänhän pallojen pintoihin saatetaan painaa tieto missä ottelussa niitä käytetään esimerkiksi Espanja - Saksa ja päivämäärä, joten niitä varmaankin käytetään vain siinä ottelussa turnauksessa. Muutoin palloja on kyllä käytetty ainakin takavuosien kisoissa useammassakin ottelussa. Joskus pelaajat saattavat ottaa pallon muistoksi, esimerkiksi kun tekevät hattutempun eli kolme maalia pelissä. Joskus pelaajat vievät pallon muistoksi muuten vain ottelun jälkeen. Palloja on lahjoitettu myös hyväntekeväisyyteen esimerkiksi kouluille tai juniorijoukkueille. Jalkapalloja on myös huutokaupattu ja varat...
Oliko Hietanen se kuka aina tuntemattomassa ihmetteli kaikkea 78 Kyllä se Hietanen oli. Hän ihmetteli Lahtisen pitämiä luonnontieteellisiä esityksiä tähdistä, kuusta yms. Hän ihmetteli myös Lehdon kaaduttua, oliko tämä kuollut heti väijytykseen mentyään. Kuinka hän sitten oli tehnyt itsemurhan."-Mää vaan ihmettelen tätä kauhiast. Täsä näyttä olevan kauhia mysteeri. Oikke semmone mysteerinäytös. Kuis kuollu voi ampua ittiäs?"Linna, Väinö : Tuntematon sotilas WS uusi painos 2019