Ei valitettavasti taida sellaista teosta olla, jossa olisi kaikki alttaritaulut ja vielä ajantasaisena. Alla on kaksi kirjaa, joissa on osa alttaritauluista.Suuri alttaritaulukirja, 2012Alttaritauluja Suomen kirkoista, 2008Finna-palvelusta löytyy myös paljon kuvia kirkkojen alttaritauluista. Monilla seurakunnilla on myös nettisivuillaan tietoa omien kirkkojen alttaritauluista, joten niitä voi etsiä kirjoittamalla vaikka Googleen alttaritaulu ja [seurakunnan/kunnan nimi]
Kyseisten säkeiden kirjoittaja on Anna-Mari Kaskinen. Tieto löytyi Vaski-kirjastojen aineistohausta kirjoittamalla kolme ensimmäistä sanaa hakukenttään. Runon kaikki kolme säkeistöä on painettuna ainakin Kaskisen kokoelmassa Jos jäisi yksi sana: valittuja runoja ja lauluja. Jos jäisi yksi sana : valittuja runoja ja lauluja | Vaski-kirjastot | Vaski-kirjastotKirjaan voi tehdä varauksen verkkokirjastossa edellä olevan linkin kautta tai voit tiedustella kirjaa lähimmän Vaski-kirjastosi neuvonnasta. Tällä hetkellä Turun pääkirjaston hyllyssä on kolme kappaletta kyseistä kirjaa ja varastossakin kaksi. Mainittua runoa voi kuunnella laulettuna versiona esimerkiksi Youtubessa: Muistoja mieleeni tulvahtaa - Kangasalan...
Etsin sanontaa Kotimaisten kielten keskuksen sivuilta. Suomen murteiden sanakirjasta löytyi sana maailmantahko. Ainakin Loimaan ja Lempäälän murteissa tunnetaan sanonta maailmantahko laahaa = maailma hioo, opettaa. Linkki murresanakirjaan
Suomen numismaattisen yhdistyksen mukaan rahan keräilyarvoon vaikuttavat seuraavat seikat: - valmistusmäärä ja se, kuinka paljon niitä on jäljellä- rahan kuluneisuus/kuntoluokka (erittäin hyväkuntoinen vanha keräilyraha voi olla huomattavasti arvokkaampi kuin huonokuntoinen vastaava)- kysyntä ja tarjonta- valmistusaine ja rahan koko.Emme siis pysty suoraan arvioimaan kolikkonne arvoa, mutta Suomen kolikot ja setelit n. 1400-2025 -julkaisu antaa sille hintahaarukaksi n. 20-1700 €.Kolikkokohtaisen, ilmaisen arvion saamiseksi voitte olla yhteydessä esimerkiksi Suomen Numismaattiseen Yhdistykseen (snynumis.fi).
Sotilaiden tietoja löytyy kantakorteista. Sodassa kaatuneiden kantakortteja on digitoitu ja niitä voi katsella vapaasti verkossa, mutta sodasta selviytyineiden kantakortteja pääsee katsomaan vain kansallisarkiston toimipisteessä, ks. https://kansallisarkisto.fi/tilaa-kantakortti.Toinen vaihtoehto on tutkia jotakin veteraanimatrikkelia. Virpi Kivioja on koonnut niistä kattavan luettelon, ks. linkki. Suomen rintamamiehet -sarja on koko Suomen kattava.
"Ei itketä lauantaina", suomenkielinen versio laulusta "Wer wird denn am Sonntag weinen", on nuotinnettu kokoelmille Hitit : 60-luku ja Suuri toivelaulukirja 12. Kirjojen saatavuuden omalla alueellasi näet tästä.
Niccolò Machiavelli (1469-1527) kirjoitti kirjan Ruhtinas vuonna 1513, ja se julkaistiin vasta Machiavellin kuoleman jälkeen vuonna 1532. Kirjassa Machiavelli antoi käytännön neuvoja, miten valtiota hänen näkemyksensä mukaan pitäisi hallita. Kirja näyttää, miten kyynisellä ja häikäilemättömällä toiminnalla voi saavuttaa valtaa, ja miten vallan voi pitää itsellään keinolla millä hyvänsä. (Andrew Taylor: kirjat jotka muuttivat maailmaa, 2010)Vallankäytön lisäksi Ruhtinaasta on löydetty myös miehuutta käsitteleviä ajatuksia. Esimerkiksi yhdysvaltalainen politiikan teoreetikko Hanna Fenichel Pitkin on tutkinut Machiavellin ajatuksia sukupuolen näkökulmasta. Jiri Nieminen on analysoinut Pitkinin ajatuksia blogitekstissään Machiavelli ja...
Leviathan on nähty osana laajempaa merikäärmeen myyttiä; toisaalta se on yhdistetty myös lohikäärmeisiin. Kumpaakin näistä tulkintalinjoista on kirjoissaan valottanut kulttuurihistorioitsija Otto Latva. Merikäärmeistä löytyy seikkaperäinen selvitys kirjasta Merihirviöt : merenneidosta mustekalaan ja lohikäärmeisiin paneutuu Lohikäärme myyteissä ja tarinoissa.Latvan mukaan Leviathan perustuu Levantin alueen uskomusperinteessä mainittuun meressä elävään Lotan-olentoon, jonka on arveltu olleen käärmemäinen olento, sillä sen nimen voidaan tulkita tarkoittavan kiemurtelevaa tai kiemuraista. Myyttinen Lotan omaksuttiin myöhemmin heprealaiseen kulttuuriin, ja sitä kautta se mainitaan Raamatussakin nimellä Leviathan. Monissa lohikäärmettä...
Mielestäni signeerauksessa lukee L. Ylönen. Kuvataiteilijamatrikkelista löytyy Lauri Ylönen (1895 - 1924), ks. https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija/lauri-ylonen-2Ylönen toimi Karjala-lehden toimittajana ja kuvittajana ja menehtyi keuhkotautiin 29-vuotiaana.
Kesti vähän aikaa etsiä, mutta tämä sopisi kuvaukseesi.Italialais-ranskalainen tuotanto Dernier domicile connu / "Takaa-ajo Pariisissa" (suomenkielinen nimi; jossain yhteydessä myös nimellä "Pariisin pirut").Jose Giovannin ohjaama ja käsikirjoittama jännityselokuva perustuu Joseph Harringtonin romaaniin The last known address.Pääosissa Lino Ventura (L'inspecteur Marceau Léonetti) ja Marlène Jobert (Jeanne Dumas)Elokuva on saanut ensi-iltansa 1970, Suomessa 1971, ja se on esitetty TV 1:ssä 13.05.1992. (Elonet)Elokuvan esittelyt SensCritique: https://www.senscritique.com/film/dernier_domicile_connu/467445IMDB: https://www.imdb.com/title/tt0064225/?ref_=fn_t_1MUBI: https://mubi.com/en/fi/films/last-known-address
Tein nopsan google-haun ja näköjään jugurtin teko kotona on mahdollista.Instagramissa on kahden eri tekijän ohjeet sekä kreikkalaisen että turkkilaisen jugurtin tekoon. Linkki ohjeeseen sekä Linkki ohjeeseen.Myös Facebook tarjoaa ohjeita jugurtin tekoon suomeksi. Linkki yhteen ohjeeseen.Ohjeita kotitekoiseen jugurttiin löytyy myös kirjoista esim. Bellersen Quirini, Cosima: Kotitekoiset jugurtit, rahkat ja juustot sekä Caldwell, Gianaclis: Homemade yogurt & kefir : 71 recipes for making & using probiotic-rich ferments. Linkki Helmet hakuun
Yksityishenkilöiden aineistoa pystyy luovuttamaan muutamaan paikkaan tutkimusaineistoksi, esimerkiksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan ja Kansallisarkistoon. Lupaavin vaihtoehto vaikuttaisi olevan Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Aineiston luovuttamisesta seuran sivuilla kerrotaan seuraavanlaisesti: "Omakohtaisen kerronnan aineistot""Otamme vastaan aiemmin julkaisematonta omaan elämään ja lähipiiriin liittyvää kerrontaa myös muistitietokeruiden ulkopuolelta. Aihepiirejä tai tekstien pituutta ei ole rajattu. Aineiston tai sen sisällön iällä ei ole merkitystä, joten kerronnan kohteena voi olla niin isovanhempien evakkomatka kuin sähköpotkulaudat. Keskeistä on kerronnan omakohtaisuus ja ajassa liikkuvien ilmiöiden tallentaminen."...
Tässäi vinkkejä:
Malin Persson Giolito: Suurin kaikista.
Linda Rantasen Musta raivo: neljä nuoren tekemää henkirikosta
Andreas Slätt: Kevinin kuolema : kuinka Ruotsin suurin rikosskandaali tuhosi yhden perheen elämän
Jodi Picoult: Yhdeksäntoista minuuttia
Tuntomerkkien perusteella kyseessä voisi olla esimerkiksi Guy Ritchien vuonna 2019 ohjaama "The Gentlemen", missä Matthew McConaughey esittää amerikkalaistaustaista luopumisaikeissa olevaa marihuanaimperiumin johtajaa Britanniassa. Elokuva on saanut Suomen ensi-iltansa helmikuussa 2020.
Sinun kannattaa olla yhteydessä Koivukylän kirjastoon, jonka yhteystiedot löytyvät Helmet-sivustolta täältä: https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Koivukylan_kirjasto/Yhteystiedot
Vaasan kaupunginkirjaston hankintaosastolta kerrottiin, että kirjan pitäisi olla kirjastossamme viikon, parin sisällä. Jos kirjaan on varaus, se käsitellään meillä pikana ja varaaja saa viestin, kun kirja on noudettavissa.
Ensimmäinen kuvailemasi novelli lienee Roald Dahlin Tie taivaaseen, vaikka se ei menekään täysin kuvailemallasi tavalla. Siinä vaimo on lähdössä matkalle, ja hänen miehensä lähtee saattamaan häntä lentokentälle taksilla. Mies lähtee hakemaan lähdön hetkellä vielä jotakin talosta, mutta miehen vain viipyessä vaimo pelkää myöhästyvänsä lennolta ja pyytää taksikuskia lähtemään. Pariskunnan talossa oleva hissi liittyy tarinaan vahvasti. Novelli löytyy suomeksi kokoelmista Nahka ja muita novelleja sekä Rakkaani, kyyhkyläiseni. Silmäilin kyseiset kokoelmat läpi, mutta en löytänyt toiseen kuvailemaasi kertomukseen sopivaa novellia niistä. Kuvaukseen sopivaa novellia ei tullut vastaan muissakaan hakuyrityksissäni. ...
12-osainen ranskalaissarja Tehtyä ei saa tekemättömäksi nähtiin meillä 13.12.1981 alkaen. Sarjan alkuperäinen ranskankielinen nimi on Docteur Teyran.7-osainen brittisarja Kummitustalo esitettiin 1.12.1979 alkaen. Sarjan alkuperäinen nimi on Nobody's house.Meillä on hotelli on alkuperäiseltä nimeltään Petit déjeuner compris.