Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mitähän lippuja nuo sankarihautauskuvassa voisivat olla? Toisen vainajan viimeinen joukko-osasto oli Lääkintakeskusvarikko 5 ja toisen 3.KKK/JR 10. 122 Vasemmanpuoleinen lippu näyttäisi olevan Reisjärven suojeluskunnan lippu.  Suojeluskuntalipuista enemmän Kansallisarkiston Arkistojen Portti -palvelussa.  Oikealla oleva lippu on Vapaussodan Rintamamiesten Liiton lippu. 
Mistä löydän vanhan laulun, joka alkaa sanoni: Heipparallallaa häät on joutumallaa saisko tiedon antaa juhlamerkin kantaa. Kas näin tänä vuonna saat tulla… 122 Laulu löytyy äänitiedostona Jyväskylän yliopiston JYX-tietokannasta. Nuottina se löytyy Hämeenlinnan pääkirjaston varastoaineistosta Laulumiesten lauluja 1-kirjasta (ISBN: 951-99251-3-9 (sid.)) nimellä "Tule häitäni tanssimaan". Nuottijulkaisu on vuodelta 1980, ja sen on toimittanut Raimo Spolander. Teos on lainattavissa asiakkaille. Voit tarkastella nuottijulkaisun tietoja Vanamo-verkkokirjastosta: Laulu-Miesten lauluja. 1 | Vanamo-kirjastot | Vanamo-kirjastot (finna.fi)
Mistä ahtisaari on kotoisin 122 Presidentti Ahtisaari on syntynyt Viipurissa ja asui evakkoon lähdön jälkeen Kuopiossa ja Oulussa, Suomen Presidentit, Martti Ahtisaari.
Katsoin Citymarketissa taannoin (vuoden sisällä) kirjaa, jossa oli muistaakseni turkoosinsävyinen kansi. Kirjasta oli myös lyhyt artikkeli jossakin… 122 Mahdollisesti kyseessä on Minna Rytisalon kirjoittama Jenny Hill (WSOY 2023). Kirjan päähenkilö on avioeroon päätyvä nainen ja kirja käsittelee humoristisella otteella keski-ikään tulleen naisen elämänvaiheita ja valintoja. Minna Rytisalolta on aiemmin ilmestynyt romaanit Lempi (Gummerus 2016), Rouva C (Gummerus 2018) ja yhdessä Tommi Kinnusen kanssa kirjoitettu Huokauksia luokasta (WSOY 2023). 
Vuosia sitten luin dekkarin, joka liittyi jollakin tavoin Unkariin ja muistaakseni kurkien muuttoon. Löytyykö näillä eväillä? 122 Voisikohan kyseessä olla Sándor Tarin Harmaa kyyhky (Like, 1997)? Kurkien sijaan siinä tosin on kyyhkysiä, joiden epäillään levittävän vaarallista sairautta.
Löytyisikö teiltä vinkkiä missä (Hki-Espoo-Vantaa-Uusimaa) saisi vanhan sukuraamatun korjattua? Olisi hienoa säästää sen sukuhistoriatiedotkin tuleville… 122 Valitettavasti meillä ei ole tarjota korjauspalvelua. Minäkin tekisin niin, että etsisin verkosta Kirjansitomo - sanalla ja soittelisin löytämiini yrityksiin. Jos tällä menetelmällä ei löytynyt ketään, joka voisi kirjan korjata, en osaa auttaa. Osaisiko joku lukijoistamme vinkata hyvää yritystä tai ammattilaista?
Aikeena tehdä Aaltojen suunnittelemaan asuntoon ns. alkuperäinen keittiö. Jonkinlaiset kuvat on, mutta olisin vielä toivonut löytäväni tarkempia ohjeita miten… 122 Pro Sunila -yhdistys on todennäköisimmin oikea paikka kysyä neuvoa kaapistojen/kaappien rakentamiseen liittyen. Yhdistyksen sivulta löytyy kuvia, piirustuksia ja ohjeita liittyen esimerkiksi kiintokalusteisiin (mm. keittiökalustepiirustuksia), pintakäsittelyyn ja sisärakenteisiin. Alla muutama suora linkki yhdistyksen sivuille:Sunilan asuinalueen korjausohjeistot: https://www.alvaraaltosunila.fi/fi/ohjeetSisärakenteet-osassa sisäkatot, sisäseinät, lattiat, väliovet ja kiintokalusteet: https://static1.squarespace.com/static/5a216888ace864c4e864c279/t/5a58a…  Asuntoliiteosa, jossa pohjaratkaisuehdotuksia asuntojen keittiö- ja hygieniatilojen nykyaikaistamiseksi ja asuntojen yhdistämismahdollisuuksista: https://static1.squarespace.com/...
Kenenhän lienee runo, joka alkaa: Sininen on avaruus, kevyt ilma hengitellä, unet ihanat ihmisellä. ( 1 sana puuttuu) on kuolemattomuus Jotenkin näin oli säe 122 valitettavasti tähän ei löydy nyt vastausta. Kysyin myös koko Suomen kattavalla kirjastonhoitajien sähköpostilistalla tätä asiaa, mutta valitettavasti tietoa ei löytynyt sieltäkään.
Mikä dekkari? Nimi Tähdet kertovat. Luin sen innostuneena lapsuusiässä 1960- tai 1970- luvulla kotilalon ullakolta löytyneenä. Aikuisena luin Tähdet kertovat,… 122 Kyselin asiaa myös muilta tähän palveluun vastaajilta, mutta ikävä kyllä täysin kuvaustasi vastaavaa kirjaa ei löytynyt.Tässä joitain ehdotuksia: Tammen Lepakko-sarjassa on Eric Amblerin kirja Oikeuden pitkä käsi, jonka kansikuva täsmää aika hyvin.Sapo-sarjan, Salama-sarjan ja Lepakko-sarjan kirjoja on ilmestynyt mainitsemanasi aikana tai aiemmin. Voisit etsiä näitä sarjoja esim. Googlen kuvahaulla, josko jonkun kirjan kansi näyttäisi tutulta. Ihan kattavasti kansikuvia ei haulla kuitenkaan löydä.Osaisiko joku palstan lukijoista auttaa?
Onko Muppet Family Christmas nimistä jouluspesiaalia näyttetty suomen tvssä. Se näyttettiin USAssa 1987. Onko sitä näytetty Nelosella, MTV3sella joskus? 122 Ei löytynyt tietoa, että kyseistä spesiaalijaksoa oltaisiin näytetty Suomessa. Ainoa jouluaiheinen mikä on varmasti näytetty Suomessa on Mupettien joulu (The Muppet Christmas Carol, ilmestynyt 1992).
Mistä kirjastosta löytyisi Arnaldur Indridasonin kirjoja ruotsiksi 122 Kysymiäsi kirjoja löytyy monesta Helsingin kirjastosta. Laitan vastauksen liitteeksi linkin hakuun, jossa on haettu Arnaldur Indridasonin kirjat (tekijä) ja haku rajoitettu ruotsinkielisiiin kirjoihin. https://helmet.finna.fi/Search/Results?sort=title%2Cid+asc&filter%5B%5D=%7Elanguage%3A%22swe%22&filter%5B%5D=%7Eformat%3A%221%2FBook%2FBook%2F%22&lookfor=Arnaldur+Indridason&type=Author&page=2  
Lapsuudessa lausuin runon äitienpäiväjuhlassa josta muistan katkelmia " on viides? luomispäivä päättynyt ja Luoja töitään tarkastelee nyt. Hän koko pitkän… 122 Emme valitettavasti onnistuneet tunnistamaan runoa tai löytämään sitä vanhoista kouluohjelmistoista. Ehkä joku palstan lukijoista tunnistaa runon.
Etsiskelen kirjoja, joissa olisi samojen kansien sisällä tekstiä antiikin kreikaksi ja sama teksti olisi myös suomeksi, englanniksi tai ruotsiksi. Saisinko… 122 Suomalaiset kirjastotietokannat eivät oikein taivu tämäntyyppisten kirjojen etsimiseen. Esimerkiksi kirjastojen yhteisestä Melinda-tietokannasta ei löytynyt yhtään kirjaa, jossa olisi sekä kreikan- että suomenkielinen teksti, mutta en voi olla varma, etteikö sellaisia kuitenkin olisi joskus julkaistu.Ruotsissa on julkaistu joitain teoksia, joissa on kreikan- ja ruotsinkielinen rinnakkaisteksti, esimerkiksi:Mithridateskriget : Mithradateios  / Appianos ; översättning med kommentar av Paavo RoosTheogonin ; och Verk och dagar  / Hesiodos ; tolkade av Ingvar Björkeson ; inledning och kommentar av Sture LinnérEnglanniksi ja kreikaksi tekstejä löytyy Loeb Classical Library -sarjasta. Sarjassa on julkaistu esimerkiksi...
Mistä on muistovärssynä käytetty lainaus: "Ei ole yötä, joka ei aamuksi muutu. Ei kuolemaa, joka ei kirkautta nää."? Onko kirjoittaja Zacharias Tobelius? 122 Zacharias Topeliuksella on Uno Cygnaeukselle omistettu runo, joka alkaa "Nu gulnar hösten". Runossa on rivit "det finns ej natt, som ej sin morgon når; / det finns ej död, som ej till lif uppstår." Runosta ei kuitenkaan löydy suomennosta.Näyttää siis siltä, että rivit ovat Zacharias Topeliuksen kynästä.IV:120 (Sånger)
Olen joskus nähnyt kirjastosta pienen kirjan joka kertoo kahdesta suomalaisesta jotka seikkailivat eteläafrikassa ja rhodesiasss 1900 luvun alussa. Toisen nimi… 122 Kyseessä lienee C. T. Erikssonin Seikkailujeni Afrikka (Gummerus, 1932). Erikssonilla on matkaseuranaan Boijer-niminen "suomea puhuva suomalainen", jonka "isä on rovasti Pöytyän pitäjässä".
Onko mahdollista selvittää, asuiko kauppaneuvoksetar Fanny (Maria) Tirkkonen Tuomisen kivimuurissa nimen omaan sen suurimmassa asunnossa, jossa oli puolipyöreä… 122 Fanny Tirkkonen asui Tuomisen kivimuurin ylimmässä kerroksessa osoitteessa Tuomiokirkonkatu 3 D 7. 50-luvun lopulla hän muutti Laukontorille (Laukontori 4 C). Tirkkonen kuoli 6. joulukuuta 1962. Mahdollisista taloudenhoitajista Tuomiokirkonkadun ajalta en löytänyt minkäänlaisia tietoja. 100-vuotispäivänsä kunniaksi Aamulehdessä 1940 julkaistun pikku jutun aikoihin Tirkkosen äiti Maria Sofia Törnudd asui edelleen tyttärensä kanssa, mutta hänen myöhemmistä asumisoloistaan ei tutkimissani lähteissä ollut mainintaa. Elin Danielson-Gambogi oli meillä vuoden 1910 molemmin puolin erittäin suosittu ja käytetty muotokuvamaalari – pääsyynä siihen, että hän tuli Suomeen vuosina 1907, 1909, 1911 ja 1913 olivat nimenomaan monet muotokuvatilaukset....
Luin lapsena kirjan (89-93 paikkeilla?), jossa joukko lapsia oli maailman viimeiset asukkaat. Lopussa tapasivat rekkaa ajavan miehen, joka kuljetti ehkä… 122 Välitin kysymyksesi eteenpäin, valtakunnalliselle kirjastoammattilaisten sähköpostilistalle ja sieltä ehdotettiin Lilian Kallion teosta Ugudibuu. Kirja on julkaistu jo vuonna 1975. Voisikohan olla tämä? Vai osaisiko joku palvelumme seuraajista ehdottaa jotakin muuta teosta?Teoksen saatavuustiedot voit tarkistaa pääkaupunkiseudun Helmet-verkkokirjastosta: Helmet-verkkokirjasto | helmet.fi
Kysyin tätä jo kerran vuosia sitten mutta vastaus joutui hukkaan😒 Mikähän kirja: Muistaakseni Kaliforniasta lähti lentokone aasiaan päin. Jotain tapahtui… 122 Olet kysynyt kirjaa tässä palvelussa 2.3.2024. Silloin on vastattu, että se on todennäköisesti Thomas H. Blockin ja Nelson DeMillen Mayday.  LinkitKirjasampo: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_2738Edellinen kysymys Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa: https://www.kirjastot.fi/kysy/amerikkalaiseen-lentokoneeseen-osuu-ohjus…
Löytyykö K.Osaran kirjaa Vanerivenettä rakentamaan 122 Helmet-kirjastoissa K. Osaran Vanerivenettä rakentamaan kirjaa ei ole. Kirja on kuitenkin Kansalliskirjaston kokoelmissa ja sitä voi lukea Kansalliskirjaston erikoislukusalissa. Kirjan voi myös tilata lainattavaksi Helmet-kirjaston kaukopalvelun kautta.Kaukopalvelu | helmet.fi
Luin jostain että Kalle Chydenius olisi säveltänyt Radioteatterin Linnunradan käsikirja liftareille -kuunnelman taustamusiikin. En löydä siitä mitään tietoa… 122 Yle Areenassa ja kuunnelman CD-julkaisuissa kerrotaan äänisuunnittelusta ja tehosteista vastaavien nimet, mutta säveltäjätietoja tai ylipäänsä tietoa kuunnelmassa käytetystä musiikista ei ole mainintaa. Sarjan tunnusmusiikkina on Eagles-yhtyeen kappale Journey of the Sorcerer vuodelta 1975. Tätä kappaletta on käytetty tunnusmusiikkina myös alkuperäisessä BBC:n Hitchhiker's Guide to the Galaxy -kuunnelmassa (1978).Vaikuttaa siltä, että ainakaan kotimaisessa Radioteatterin versiossa ei ole ollenkaan siihen sävellettyä musiikkia. Tunnusmusiikin lisäksi muutakin musiikkia silti kuullaan, esimerkiksi ensimmäisessä jaksossa on käytetty ainakin CCR-yhtyeen ja Richard Wagnerin musiikkia.