Henkilöstön täydennys- ja evakuointiohjesäännön 2. osassa (1941) todetaan kenttähautauksista seuraavaa:
”Ellei kaatuneita voida evakuoida kotiseudulle, haudataan heidät tilanteeseen sopivin sotilaallisin kunnianosoituksin joko lähimpään seurakunnalliseen tai vartavasten vihittyyn sotilashautausmaahan. - - Ruumiinsiunauksen suorittaa siihen kulloinkin määrätty ja, mikäli mahdollista, vainajan oman joukko-osaston pastori.”
Vainajat siis pyrittiin siunaamaan kenttähautauksen yhteydessä. Siunaus tehtiin siltä varalta, että vainajia ei pystyttäisi myöhemmin siirtämään kotipaikkakunnilleen, eli kenttähautojen ajateltiin säilyvän vainajien pysyvinä hautapaikkoina. Sotien aikana kenttähautoihin haudattuja ei tosiaan läheskään aina pystytty...
Linnunpelättimiä on käytetty niin kauan kuin on viljelty ja haluttu suojata viljelyksiä linnuilta. Monet verkkosivut kertovat saman historiikin. Linnunpelättejä on käytetty jo Egyptissä sekä Kreikassa. Löysin egyptiläisten variksenpeläteistä tutkimuksen Research Gatesta. Kreikkalaisten puutarhoista saattoi löytyä Priapos-patsas, joka toi hedelmällisyyttä ja pelotti lintuja, Priapus Encylopedia Mythica.
Suomen kielellä pelättihistoriaa on koonnut Tunturisusi-sivusto.
Linnunpelättimen rakennusohje Martoilla
Wisława Szymborskan runo Vermeer kokoelmasta Tutaj (2009) on luettavissa Martti Puukon suomentamana Parnasson numerosta 59 (2009) : 4, s. 18-19 sekä Szymborskan runojen kokoelmasta
Täällä (Tutaj, suom. Martti Puukko, 2012), s. 37.
Hämeenlinnan pääkirjaston katolle asennettiin peruskorjauksen yhteydessä 30 aurinkopaneelia, jotka tuottavat energiaa yhteensä noin 10 MWh vuodessa. Aurinkoenergiajärjestelmä tuottaa reilut 2 % kiinteistön kokonaissähköntarpeesta.
Kirjaston aurinkoenergiajärjestelmässä ei ole akkua, se ei toimi ilman verkkovirtaa. Järjestelmän toiminta lakkaa sähkökatkon aikana turvallisuussyistä. Kirjasto ei siis pysty toimimaan pelkän aurinkoenergian varassa.
Kirjastossa ei ole nimettyä energia-asiantuntijaa. Tarkemmat tiedot aurinkopaneelien tuotosta on saatu Hämeenlinnan kaupungin energia-asiantuntijalta, joka työskentelee toimitilahallinnosta ja kiinteistöpalveluista vastaavassa tilapalveluissa.
Hämeenlinnan pääkirjaston...
Selvittelin asiaa sekä verkkohakujen että ruotsinkielisten työtovereiden avulla. Sana "fest" esiintyy verkossa toisinaan merkityksessä "festival", mutta yleensä aina yhdyssanan jälkiosana (gymnastikfest, schlagerfest, Jazzfesten). Ilmiö ei vaikuttaisi rajoittuvan Tukholman alueeseen. Pitäisin todennäköisenä, että sanan käytöllä on yhteys englannin kielen vastaavaan sanaan (ks. esim. Urban Dictionary) tai saksan moniin fest-loppuisiin tapahtumiin (Oktoberfest, Beethovenfest, Asparagusfest, Onionfest).
Kävin läpi teokset:
Kuvataiteilijat 1986. Suomen taiteilijaseura, 1987
Kuvataiteilijat 1991, Kustannusosakeyhtiö taide, 1991
Kuvataiteilijat 2004, Suomen taiteilijaseura, 2004
Näistä teoksista en löytänyt sopivaa nimikirjainyhdistelmää. Taiteilija ei tietysti signeeraa teostaan välttämättä virallisilla nimillään. Toisaalta, taiteilija ei välttämättä ole suomalainen.
Kannattaa ehkä käydä selaamassa Suomalaisten taiteilijoiden signeerausmatrikkeli. Toimittanut Juha Valli. 1992
Kirjan käsikirjastokappaleet ovat luettavana Rikhardinkadun ja Pasilan kirjastoissa.
https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1103278?lang=fin
Suurimmat huutokauppakamarit auttavat töiden arvioinnissa. Antiikkiliikkeistä ja...
Hei!
Olisiko kyseessä Poika ja tähti? Tässä videolinkki kappaleeseen jonka laulavat Teemu Roivainen & Camilla Bäckman:Teemu Roivainen & Camilla Bäckman - Poika ja tähti (Suomeksi & Magyarul) - YouTube
Kappale löytyy myös Teemu Roivaisen ja useamman muun artistin esittämänä kuten Saara Aalto. Roivainen merkitään kappaleen esittäjäksi ja sanoittajaksi ja kappale löytyy levyltä Pohjolan joulu.Ohessa linkki myös Spotifyyn: Poika ja tähti - song and lyrics by Teemu Roivainen, Camilla Bäckman | Spotify
Artikkeli on olemassa ja se on julkaistu aikakausjulkaisussa The International Journal of Psychoanalysis 66 (1985). Löysin verkosta sen sisällysluettelon, mutta artikkelia ei pääse lukemaan kirjautumatta, https://pep-web.org/browse/IJP/volumes/66?page=245. Etsin Finna.fi:sta julkaisua, Jyväskylän ammattikorkeakoulun kirjastossa näyttäisi olevan siihen pääse verkkojulkaisuna, https://finna.fi/Record/jamk.993627767906251?sid=4053417938. Kansalliskirjastossa ja Varastokirjastossa on luettelossa julkaisu The International Journal of Psycho-analysis, joka näyttää siltä, että kyseessä olisi sama julkaisusarja painettuna versiona, vuoden 1966 lehdet löytyvät Varastokirjastosta, https://finna.fi/Record/vaari.420811?sid=4053417938....
Hei,Vanhoista puhelinluetteloista löytyy maininta ensimmäisen kerran 1977, joten kioski lienee avattu 1976. Tarkka osoite, jossa on myös kadunnumero, löytyi 1981 vuoden luettelosta. Osoite oli Niinivaarantie 52.
Kiitos ystävällisestä tarjouksesta. Mondo-lehti tulee tilattuna useaan Helsingin kirjastoon. Pasilan kirjastossa on luettavana kaksi edellistä vuosikertaa. Kirjastoissa ei ole valitettavasti tilaa ja mahdollisuutta säilyttää vanhoja vuosikertoja tämän enempää.
Näistä aiheista löytyy kirjallisuutta eri ikäisille lapsille. Verkkokirjastosta voi hakea esimerkiksi hakusanoilla vuoroasuminen, erolapset tai hakusanayhdistelmällä ero* ja lastenkirjallisuus. Ikävästä kertovia lastenkirjoja voi etsiä hakusanayhdistelmällä ikävä ja lastenkirjallisuus. Hakutuloksiin tuli paljon etenkin kuvakirjoja, ja kannattaa tutustua niihinkin (kirjastoluokka 85.22), sillä niissä on monesti hyviä löytöjä isommillekin lapsille. Omassa lähikirjastossasi saattaa olla myös teemahylly tai valmiita kirjalistoja tästä aiheesta, joten kannattaa kysyä heiltä tarvittaessa lisäapua.
Termillä "pienet vihreät miehet" tarkoitetaan tunnuksettomia sotilashenkilöitä. Lähde:https://yle.fi/a/3-9721619 Esimerkiksi näiden kirjojen avulla voit perehtyä Krimin miehitykseen:Hellenberg, Timo : Silminnäkijät : taistelu Ukrainasta. Docendo, 2016Kniivilä, Kalle : Krim on meidän. Into, 2015 Puistola, Juha-Antero : Itä-Ukraina - lännen etuvartio. Docento, 2020Sakwa, Richard : Taistelu Ukrainastaa : kuinka idän ja lännen intressit törmäsivät. Vastapaino, 2016
Tarkistin arkistojen, kirjastojen ja museoiden hakupalvelu Finnasta (https://finna.fi/) näiden kirjojen kirjastosaatavuuden. Kumpaakin löytyy lukusalikappaleina korkeakoulukirjastojen/oppilaitoskirjastojen kokoelmista, mutta lainattavia kappaleita ei ole. Aku Ankan seikkailun uudemmasta painoksesta löytyi muutamasta paikkaa lainattavakin kappale. Mikäli haluat kirjoihin tutustua, niin voit pyytää omaa kirjastoasi tiedustelemaan olisiko kirjoja mahdollisuus saada kaukolainaksi siten, että voisit tutkia kirjoja paikan päällä omassa kirjastossasi. Kaikki kirjastot eivät kuitenkaan suostu kaukolainaamaan lukusalikappaleita.Ostoaikeissa kannattaa tutkia antikvariaattien valikoimia. Verkkokauppaa pyörittävät antikvariaatit lienevät helpoin...
11-vuotias voisi tutkia omien kiinnostuksiensa mukaan tutkia Lukudiplomia, jonka Hämeenlinnan kaupunginkirjasto on tehnyt. Tässä linkin takana on 5.-6.-luokkalaisille erilaisia otsikoita, joiden alla lukuisia suosituksia. https://vanamo.finna.fi/Content/lukudiplomi-hml#5-6Samalle sivulle pääsee liitteestä, QR-koodilla.
Välitimme kysymyksesi edelleen, valtakunnalliselle kirjastoammattilaisten sähköpostilistalle. Ilmoitamme heti, mikäli saamme sieltä vastauksen. Vai muistaisikohan joku palvelumme seuraajista kyseistä kirjaa?
Kolikossa/mitalissa on kuvattuna ilmeisesti Mikkelin tuomiokirkko, Kivisakasti ja Naisvuoren näkötorni. Toisella puolella on Mikkelin vaakuna. Vaakuna on nykymallinen, eli kolikko lienee tehty vuoden 1943 jälkeen. Kolikko on erittäin kulunut eli vaikuttaa siltä, että se on ollut jonkinlaisessa käytössä, vrt. tämä yksilö: https://www.tori.fi/recommerce/forsale/item/1017299?Kolikko voi olla jonkinlainen muistoraha, tai -mitali, mutta yleensä niissä on enemmän tekstiä tai vuosiluku. Kolikko voi olla myös jonkinlainen poletti, niitä oli käytössä hyvin erilaisissa paikoissa ja tarkoituksissa.Poleteista löytyy laaja listaus teoksesta Suomi 2021 : rahat ja setelit 1811-2020 arviohintoineen = Finland 2021 : mynt och sedlar 1811-2020 med...
Roomalaisten vastine maaäiti Gaialle oli Tellus. Telluksen vastaparina oli yleensä Caelus, joka henkilöi taivasta. Caelus vastaa Gaian puolisoa Uranosta.Lähteet:https://fi.wikipedia.org/wiki/Tellus_(jumalatar)https://en.wikipedia.org/wiki/Caelushttps://historycooperative.org/roman-gods-family-tree/
Discogs-tietokannan mukaan ainakin LP-llä Grace soittivat seuraavat kaverit: Kitara – Vesa RaasumaaKitarasoolo – Steve Lee Valley (kappaleessa: B5)Laulu, basso – Olli OikariLaulu, rummut – Tarvo LaaksoLaulu, kitara – Kalle SangiLaulu, kitara, koskettimet – Jussi Perämäki https://www.discogs.com/artist/3854365-Grace-52
Pahoittelen, että vastaus on viipynyt. Minä toivon, että ymmärsin kysymyksesi oikein. Yleinen käytäntö on ollut, että kortistolaatikoissa on ensin se välilehtikortti (korkeampi kortti, jossa otsikko, tässä tapauksessa luokka) ja ryhmään kuuluvat kortistokortit ovat sen jälkeen. Tämä on mielestäni yleinen tapa kaikissa kortistoissa ja mapeissa. Vastaukseen liitän linkin kuvaan, jossa on kortistolaatikko. Kuva ei kuitenkaan liity kysymykseen, koska se ei ole Helsingistä.https://www.kirjastomuseo.fi/fi/items/show/5186