Lauluni on Rauno Lehtisen säveltämä ja sanoittama kappale. Ilmeisesti jossain on sekoittunut kahden kappaleen tiedot, koska Lauluni singlejulkaisun b-puoli on En saa, jonka on säveltänyt Linnavalli ja sanoittanut Vainio.Nuotit Lauluni-kappaleeseen löytyvät esimerkiksi Lehtisen nuottikirjasta Muuttuvat laulut. Tästä linkistä näet saatavuuden Keski-kirjastoissa.
Pennasella oli kiinnitys Lappeenrannan kaupunginteatteriin 1953–57 ja Kotkan Kaupunginteatteriin 1957–63. Hän valmistui Tampereen Yhteiskunnallisen korkeakoulun draamastudiosta vuonna 1962, ja siirtyi Tampereen Teatteriin vuonna 1963. Pennanen kiinnitettiin 1969 Helsingin Kaupunginteatteriin ja liittyi lopulta vuonna 1973 Suomen Kansallisteatterin kaartiin, josta hän jäi sairauseläkkeelle vuonna 1985.Lähteitä:Martti Pennanen | Kansallinen audiovisuaalinen instituutti | Finna.fiilona.tinfo.fi/tekija_tieto.aspx?id=16961
Suurin osa Suomen vankiloista on tarkoitettu vain miehille. Rikosseuraamuslaitoksen sivujen mukaan seuraavissa vankiloissa on sekä naisia että miehiä:KuopioOuluVaasaLisäksi Hämeenlinnan naisvankilassa on erillinen vankisairaala, joka on tarkoitettu sekä naisille että miehille.Lähde:https://www.rikosseuraamus.fi/fi/index/toimipaikatjayhteystiedot/vankilat.html
Hei,
Kyseessä lienee Silvia Hosseini. Esseekokoelmassaan "Pölyn ylistys" hän visioi häikäisevää kulutusjuhlaa elävän Dubain tulevaisuutta. Kuultiin päivän mietelauseena 26.5.2021.
Mikkelin seutukirjaston kokoelmissa on monia kirjailijaksi aikovan oppaita. Alla linkki hakutulokseen hakusanoilla kirjailijat oppaat:
https://lumme.finna.fi/Search/Results?lookfor=kirjailijat+oppaat&type=A…;
Sarjan kahta muuta osaa ei ole vielä suomennettu tai ainakaan julkaistu suomeksi, mutta koska sarja on saanut suomeksikin suosiota, voisi hyvin kuvitella, että ne julkaistaisiin jossakin vaiheessa suomeksi. Kirjan kustantajana on S&S, joten jos haluat saada tarkempia tietoja mahdollisista tulevista julkaisuista, voit kysyä asiaa kustantamosta. Sen yhteystiedot löytyvät osoitteesta https://kustantamo.sets.fi/meista/.
Kirjastokortin hakemuslomakkeen voi tulostaa ja täyttää valmiiksi, mutta itse kortti pitää käydä hakemassa paikan päältä jostain OUTI-kirjastosta. Alle 15-vuotiaalla täytyy olla huoltajan kirjallinen suostumus kirjastokorttiin.
Lisätietoa: Kirjaston usein kysytyt kysymykset
Kyseessä on varmaankin Timo Torikan ohjaama ja käsikirjoittama kolmiosainen tv-elokuva Laurin piilo. Se esitettiin YLE:n tuotantona vuonna 1988. Valitettavasti enempää tietoja en elokuvasta onnistunut löytämään, mutta voit kysyä siitä esimerkiksi Ylen asiakaspalvelusta.
Aivan tuosta näkökulmasta en löytänyt tutkimuksia. Joko aihe on harvinainen tai sitä ei ole tutkittu.
Sotien vaikutuksesta ihmisen evoluutioon on kyllä tutkimuksia esim. An evolutionary theory of large-scale human warfare: Group-structured cultural selection
Myös ihmisten muuttoliikettä ja sen vaikutusta kansojen perimään on tutkittu. esim. Tracing the peopling of the world through genomics
Kenties sotien ja muuttoliikkeiden vaikutusta on vaikea eritellä?
Hei! Voisiko kyseessä olla Denis Vinokurin Tuli, maa, vesi: hyvinvointia kiinalaisesta lääketieteestä? Tässä linkki kirjaan Helmet.fi -sivulla https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2182054
Kirja on julkaistu vuonna 2015, joten se on hieman uudempi kuin antamanne aikaraja.
Joulupukin erehdys löytyy teoksesta Susiluoto, Laura, Lasten satunäytelmiä / Laura Susiluoto ; [laulut: Ritva Kosonen ja Ahti Sonninen]. Valistus 1964 (Lastenkirjainstituutin Onnet-tietokannan mukaan). Kirjaa löytyy Helmet-kirjastosta, Pasilan kirjavarastosta, https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1535927?lang=fin.
Tuttavapiirin postinkantaja kertoo, että tiedot tilauksista saadaan Postin tietojärjestelmistä. Jakajalla on mukanaan jakovihko, jonka perusteella sanomalehdet löytävät perille oikeisiin osoitteisiin.
Suomen kielen verkkokursseja löytyy koottuna Makupalat.fi-palvelusta, https://www.makupalat.fi/fi/search/node/suomen%20kieli%20AND%20oppimate…;
Helmet.fi:n kokoelmissa on esimerkiksi
Lue ja opi suomea : lukemisto aikuiselle kielenoppijalle, Aho, Jenni, kirjoittaja.Helsinki : Oppian, 2022
Hauska tavata! : opin suomea, Paavilainen, Ulla, kirjoittaja. Helsinki : Suomen Kustannusyhdistys ry, 2022.
Suomen mestari-oppikirjasarja, Gehring Sonja, https://kirjtuo1.helmet.fi/search*fin/X?SEARCH=t:(suomen%20mestari%20%3….
Vastaus riippuu siitä, millaisista nuoteista on kyse. Kaikilla nuoteilla ei ole lainausoikeutta eli niitä kirjasto ei voi ottaa kokoelmiinsa.
Jyväskylän kaupunginkirjastoon nuotteja voi tuoda lahjoituksena ja allekirjoittaa aineiston lahjoitussopimuksen. Lahjoittaja hyväksyy, että kirjasto voi käyttää lahjoitetun aineiston sopivaksi katsomallaan tavalla.
Hei,
tässä joitakin äidin kuolemaa käsitteleviä teoksia. Lisää saatat löytää esimerkiksi Kirjasammon -sivuilta sekä tältä Kirjavinkit -sivustolta.
Pekka Jaatinen: Äiti : sotakirjailijan ja hänen äitinsä tarina
Marjo Niemi: Kaikkien menetysten äiti
Alex Schulman: Eloonjääneet
Eero Huovinen: Äitiä ikävä
Hannu Mäkelä: Äiti : muistelma
Anja Kauranen: Ihon aika
Kirjastoista löytyy kieltenopiskeluun tarkoitettuja, lyhennettyjä ja sanastoltaan helpotettuja vieraskielisiä kirjasarjoja. Sarjoissa on usein eri tasoja lukijan kielitaidon mukaan.
Helppolukuisia englanninkielisiä kirjoja on ilmestynyt esimerkiksi Macmillan readers-, Cambridge English readers-, Penguin readers- ja Easy readers -nimisissä sarjoissa.
Perinteisenä tapana on pidetty esimerkiksi tässä SuurJyväskylä-lehdessä kuvattua menetelmää, jossa tehdään villasekoitus, villa karstataan, höyrytetään ja huovutetaan. Syntyneestä huopalevystä leikataan kappaleet ja ommellaan aihiot, joista muokataan huovuttamalla huopikkaat.
Punomosta löytyy neulottujen huopikkaiden ohjeita sekä myös huovutusohjeita ja -tekniikoita.
Huovutusaiheisia kirjoja löytyy kirjastoista, esim. Nellie Jäkkö Huovutus; Anna-Karoliina Tetri Huovutus; Brown Victoria Huovutus ja huopatyöt, valikoidut linkit Makupalat.fi huovutus.
Kysy museolta on vastannut kysymykseen tallukkaista ja huopikkaista. Vastauksessa suositellaan tutustumaan teokseen Rahwaan puku/Ildiko...