Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mitä yhdysvaltalaisia saippuasarjoja, perhesitcomeja ja perhedraamasarjoja on tullut Suomessa vuosien varrella? 221 Wikipedia-sivustolta löytyi luettelo yhdysvaltalaisista televisio-ohjelmista. Pääsivua on päivitetty viimeksi vuonna 2013, joten mitenkään kattava luettelo ei ole ja suhtautuisin pienellä varauksella Wikipedian artikkelin tietoihin. Etelä-Suomen Sanomien artikkelissa  (21.10.2016) muistellaan 1980-lukua. Artikkelissa mainitaan muun muassa Dallas, Dynastia ja Kauniit ja rohkeat. Iltasanomien artikkelissa (6.9.2016) palataan 1960-luvulle Peyton Placen, Bonanzan ja The Munstersin pariin. Mahdollisesti Veijo Hietalan teoksesta Ruudun hurma voisi myös olla apua.  Tällä hetkellä katsottavia sarjoja voi tarkistaa muun muassa Yle Areenasta (The Sinner, Catch-22), MTV Katsomosta (Always sunny in...
Olin pikku-tyttö 50-luvulla. Muistan, että kummitätini tilasi minulle lehden nimeltään "Lastenmaailma", se toi minulle paljon elämyksiä. Muistelen, että oli… 221 Muistat aivan oikein. Yhtyneet kuvalehdet on julkaissut Lasten maailma nimistä lehteä vuosina 1945-1957. Vuodesta 1957 vuoteen 1963 lehti ilmestyi nimellä Nasta : Lasten maailma.
Onko tiedossa, aiotaanko "Kuolemattoman Nicholas Flamelin salaisuudet"-sarjan kolmea viimeistä osaa suomentaa? Kirjanvartija, Maagikko ja Velho on suomennettu,… 221 WSOY:n toimituksen mukaan Michael Scottin sarjan suomentamisen jatkaminen ei ole toistaiseksi suunnitelmissa. Jotkut käännössarjat eivät nouse riittävän suosituiksi, vaikka ne olisivat kuinka hyviä ja sarjat jäävät valitettavasti kesken.  
Mikä on Vareksen kantapaikassa esiintyvän Hatsan sukunimi? 221 Vares-kirjasta Tulivuori (2015) selviää, että Uuden Apteekin baarimestari Hatsan sukunimi on Rintala. 
Missä ja milloin avattiin maailman ensimmäinen nykytaiteen museo? 221 Parikin lähdettä pitää ensimmäisenä nykytaidetta esittelevänä museona Hugh Lane Gallery -nimistä taidemuseota (Dublin City Gallery The Hugh Lane). Se avattiin Dublinissa Irlannissa vuonna 1908.  https://lithub.com/heres-the-worlds-first-public-gallery-of-modern-art/ https://en.wikipedia.org/wiki/Hugh_Lane_Gallery
Kiitos taannoisesta liikennevaloaiheisesta vastauksestanne ja nyt minulla olisi toinen samoihin opastimiin liittyvä kysymys. Nimittäin ainakin joissakin… 221 Liikennevaloissa näkyvä pieni valkoinen valopiste on joukkoliikenteen liikennevaloetuuksiin viittaava merkkivalo. Valopilkkuun ei tarvitse tavallisen autoilijan tai jalankulkijan kiinnittää mitään huomiota, koska se antaa tietoa joukkoliikenteen kuljettajille sekä huoltohenkilökunnalle. Kyseinen merkkivalo esimerkiksi ilmoittaa raitiovaunun tai linja-auton kuljettajalle, että hänen liikennevälineensä on havaittu ja että sen kulkeminen risteyksestä vaikuttaa vihreän valon kestoon. Joukkoliikenne-etuuksien ilmaisemisessa ja kontrolloimisessa on käytetty valkoisen merkkivalon lisäksi aikaisemmin erilaisia valomajakoita esimerkiksi raitiovaunujen liikennevaloetuuksissa. Lähteet: https://yle.fi/a/3-7043153 http://www.liikennevalot.info/...
Missä suomenkielisessä runossa viitataan "rondon viileään putoukseen" tai vastaavaan ja joko runossa tai otsikossa on Caro mio schluck und druck. 221 Caro mio Druck und Schluck on Eeva-Liisa Mannerin runo kokoelmasta Niin vaihtuivat vuoden ajat (1964). Runo alkaa säkein "Puhelimme Mozartista / ja rondon hilpeä putous / juoksi kalliota alas, / -- ".
Miksi ei ole olemassa yhdenmukaisia pölypusseja imureihin, vaan jokaiseen malliin on erilaisia? 221 Hei, Kysymys on aiheellinen ja pölypusseja ostavalle usein  mieleen tuleva kysymys. Pölypusseille ei ole sovittu standardia kuten monille muulle (mm. kännykän latureille). Toki sama pussi sopii, kuten pakkauksesta käy ilmi moneen malliin. Toki pölypusseillekin on kehitetty valmistajien omia standardeja. Ainakin S-Bag-standardi (Standard-Bag), joka on käytössä Electroluxin ja Philipsin imureissa. Tosin näissäkin on eroja, miten hyvin ne sopivat kuhunkin malliin. Voimme vain odotella, jos esim. EU:n tasolla aletaan ajaa standardia pölypusseille, mikä olisi käyttäjien, ympäristön ja valmistajienkin kannalta paras ratkaisu. Toki kriteerien sopiminen on pitkällinen urakka, että uusi standardi olisi tasapuolinen valmistajille.
Lähetin teille hetki sitten kysymyksen mikä leima. Unohdin laittaa vadista kuvan eli tässä. Ruskea jälki on laitteen alla ja myös muut vadissa olevat… 221 Hei, ihan vastaavaa astiasta ei löytynyt osumaa Googlen käänteistä kuvahakua apuna käyttäen. Astian muoto ja koko viittaa siihen, että kyseessä voisi olla Arabian karotti-astia, eli tämä:  https://www.astiataivas.fi/tuotteet.html?id=49/922565 Myöskään leiman kuvasta ei Googlen kuvahaku löytänyt vastaavuuksia, mutta tässä Arabian luettelo kuvineen Arabian tehtaanmerkeistä. Leima muistutti niistä joitain. https://arabia.fi/arabiasta/tehtaanmerkit 
Etsin kirjaa lapsuudestani. Siinä puutarhakasvit juhlivat, ja rikkaruohot tulevat häiriköimään juhlaa. Kuvitus saman tyylinen kuin Cicely Mary Barkerin työt,… 221 Kyseessä on todennäköisesti Elsa Beskowin kuvakirja Kukkaisjuhla vuodelta 1914, joka on ilmestynyt suomeksi 1985. Juhannusaattona pikku Liisa pääsee mukaan kukkien juhliin ja toden totta paikalle saapuvat villikukkien ja vihannesten lisäksi myös rikkaruohot.
Onko sanomalehden sivun käyttäminen eväsleivän kääreenä turvallista? 221 En löytänyt mitään tutkimusta, jossa asia olisi perinpohjin todettu, joten maallikkona en voi sanoa varmasti.Voisimme lähteä siitä, että alun perin sanomalehtipaperia ei ole tarkoitettu olemaan kosketuksissa elintarvikkeiden kanssa, mutta sinänsä sanomalehdessä ei ole myrkyllisiä aineita. "Sanomalehti on painettu coldset offset-painomenetelmällä, joka on tyypillinen sanomalehtien valmistuksessa. Painoväri sisältää sekä mineraali- että kasviöljyä, ja se on sekoitus erityyppisiä offset-värejä. --- Käytetyssä paperissa on 60% kierrätyskuitua (eli kierrätetystä paperista tehtyä massaa), 35% ensikuitua (eli mekaanista massaa) ja 5% täyteaineita (eli kivimäistä ainesta)". (VTT 2010). Tässä palvelussa on vastattu kysymykseen lehtien painovärien...
Mikä on Suomen 19-vuotiaiden miesten viiden kilometrin maastojuoksun ennätys? 221 Suomen urheiluliitto (SUL) on merkittävin urheilun Suomen ennätyksiä valvova taho. SUL ei pidä kirjaa maastojuoksun Suomen ennätyksistä, ja syynä tälle lienee se, että kyseisessä lajissa yhtä pitkät radat voivat kuitenkin olla enemmän tai vähemmän vaativia johtuen maaston epätasaisesta luonteesta; tämän vuoksi maastojuoksussa on mielekkäämpää vertailla juoksijoiden suorituksia jollain nimenomaisella radalla.Lista SUL:in hyväksymistä Suomen ennätyksistä: https://www.tilastopaja.eu/fi/db/rec.php
Etsin kirjaa jossa suunnalleen toivottomaksi tapaukseksi luonnehdittu naisasiakas hakeutuu terapiaan. Miespuolinen terapeutti on jo ikääntynyt ja heittämässä… 221 Etsitty kirja saattaisi olla Anne Cathrine Bomannin Agathe.Agathe | Kirjasampo
Kuinka omakustannekirja voi päästä Kirjasampo-sivulle ja kirjastoihin. (Kysymys esiintyy toistuvasti esim FB-ryhmässä Kirjailijanloput ja ajattelin kysyä asiaa… 221 Kirjasammon tiedot täydentyvät jatkuvasti.  Uudet teostiedot Kirjasampoon tulevat Kirjastopalvelun kautta. Kirjastopalvelu on yritys, joka välittää aineistoa ja luettelointitietoja kirjastoille. Voit ilmoittaa kirjasi tiedot Kirjastopalveluun sähköisellä tuotetietolomakkeella  tai sähköpostilla tuotetiedot(at)kirjastopalvelu.fi. Kirjastopalveluun ilmoitetut kirjat ovat myös kirjastojen ostettavissa. Täydennyksiä  Kirjasammon tietoihin voi lähettää myös Kirjasammon ilmoituslomakkeen tai palautelomakkeen kautta.  Voit lähettää myös suoraan sähköpostia osoitteeseen kirjasampo(at)kirjastot.fi. Kaikki kirjastot eivät hanki aineistoa Kirjastopalvelun kautta. Jotta kaikkien kirjastojen on mahdollista hankkia teostasi,...
Veiklo Lavi laulaa kappaleessan Nälkälinna reippasta Arvista. Painetussa tekstissä Arvin kohtalona oli Miinan sarvi eli kuppari-Miinan sarvi. Oliko kuitenkaan… 221 Painetun tekstin tekijä taitaa olla erehtynyt. Tuskinpa kuppari-Miina mitenkään vaikutti Arvi-paran kuolemaan. Todennäköisesti Arvi kuoli sodassa, mahdollisesti astui miinaan tai joutui merellä kohtalokkaaseen yhteyteen sarvimiinan kanssa. Veikko Lavi käyttää tässä runoilijan vapautta riimitellä Arvi-sarvi huolimatta siitä millainen miina Arvin kohtaloksi koitui. 
Mitkä katsotaan parhaiksi suljetun tilan dekkareiksi maailmalla? 221 Suomessa tunnetuin ja arvostetuin suljetun tilan dekkari lienee Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut (aikaisemmalta nimeltään Kymmenen pientä neekeripoikaa). Toinen kirjailija, joka on tullut tunnetuksi nimen omaan suljetun huoneen arvoituksista, on John Dickson Carr. Hän on julkaissut dekkareita myös nimillä Carter Dickson, Carr Dickson ja Roger Fairbairn. Carrin tunnetuimpia suljetun tilan dekkareita ovat Juudaksen ikkuna ja Punainen leski (julkaistu nimellä Carter Dickson) sekä Kolme ruumisarkkua (julkaistu nimellä John Dickson Carr). Kolme ruumisarkkua (The Hollow Man) on BBC:n mukaan valittu parhaaksi suljetun tilan dekkariksi vuonna 1981 https://www.bbc.com/news/magazine-18108498.
Mikä satukirja tämä voisi olla? En muista mitään tarkkaa, mutta tässä joitain mitä muistan. ☆Poikaa kiusattiin koulussa, koska sillä ei ollu isää. Se oli… 221 Valitettavasti kukaan vastaajista ei tunnistanut kuvailemaasi satukirjaa. Ehkä joku palstan lukijoista tunnistaisi sen?
Mikä voisi olla tšekkiläinen romaani, jossa seikkailee Mirkka? Jonimatti Joutsijärven Mirkka Rekola I-kirjan alussa kerrotaan, että Helmi-äiti valitsi… 221 Valitettavasti kukaan vastaajista ei muistanut kuvaukseen sopivaa romaania. Mirkka Rekola syntyi vuonna 1931, joten kirjan pitäisi olla ilmestynyt sinä vuonna tai aiemmin. Ehkä joku palstan lukijoista tunnistaa teoksen?
Osaatteko sanoa, missä Pentti Linkolan kirjoituksessa parjattiin kivikirvestä ja sen keksimistä? Lainaus taisi meni jotenkuten näin: Jo kivikirves oli virhe… 221 Linkola puhuu kivikirveestä ainakin kirjoituksessa Tekniikan sietämätön onnettomuus. "Kivijalkaperustelu tekniikalle on, että se helpottaa elämää. Helpottaa ja helpottaa, keksintö keksinnöltä aina vain helpommaksi. Helppo, helpompi, helpoin. Todellisuudessa ihminen on kivikirveestä lähtien ollut maapallolla ylivoimainen olento vailla kilpailua, otus jonka elämä on ollut luonnottoman ja epätoivoisen helppoa. Siitä lähtien ihmisen todellinen ongelma on ollut fyysinen helppous, tarkoituksettomuus, juurettomuus, turhautuneisuus."Alun perin Tekniikan sietämätön onnettomuus julkaistiin Suomen kuvalehden numerossa 3/1994. Se sisältyy myös Linkolan lehtikirjoituksista koottuun kirjaan Voisiko elämä voittaa (Tammi, 2004).
Mitkä Colin Forbesin Tweed-sarjan kirjat on suomennettu? Ja mitkä mahtavat olla suomenkieliset nimet? Peitetarina on ainakin yksi niistä. 221 Hei,Juuri olen lukemassa itse näitä. Tässä listaus noista Tweed-kirjaoista. Loppupään kirjat jäivät suomentamatta.1 Double Jeopardy (1982) Kaksoispetos2 Terminal (1984) Kuoleman klinikka3 Cover Story (1985) Peitetarina4 The Janus Man (1987) Kaksikasvoinen mies5 Deadlock (1988) Umpikuja6 The Greek Key (1989) Kreikkalainen kirous7 Shockwave (1990) Hyökyaalto8 Whirlpool (1991) Syöveri9 By Stealth (1992)10 Cross of Fire (1992)11 The Power (1993) Voima12 The Fury (1995)13 The Cauldron (1996)14 Precipice (1995) Kuilu15 The Sisterhood (1997)16 This United State (1998)17 Sinister Tide (1999)18 Rhinoceros (2000)19 The Vorpal Blade (2001)20 The Cell (2002)21 No Mercy (2003)22 Blood Storm (2004)23 The Main Chance (2005)24 The Savage Gorge (2006)