Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Katson parasta aikaa Ylen 1990-luvun alkupuolella tuottamaa "Kohtaamiset ja erot" televisiosarjaa. Siinä mm. jakson 11 lopussa esiintyy kyläläisten esittämä… 192 Kappaleen nimi on "Kaipaan rannoille Laatokan". Sen on säveltänyt Aili Runne. Nuotinnos löytyy seuraavista teoksista: Lauluja Laatokan laitamilta ja Vuoksen varsilta (Urho Sipponen, 1968) Runne, Aili: Laulut : valikoima (Aili Runne, 19--)
Perustuen yksinomaan paikanpäällä olevien eri kirjojen määrään, mikä on kirjastojen suuruusjärjestys Suomessa suurimmasta pienimpään? 192 Yleisten kirjastojen kirjastotilastoissa ei ole sellaista listausta, joissa tuotettaisiin koko kokoelman nimekemäärästä vähennetty lainattujen nimekkeiden lukumäärä eli kirjat, jotka ovat paikalla juuri tilastointihetkellä. Ylipäätään tilastomme ovat sellaisia, jotka tuotetaan kerran vuodessa. Muut raportointityökalut on kehitetty lähinnä aineistonhankinnan ja oikeaan paikkaan ohjaamisen avuksi eli esimerkiksi on tutkittu, millainen kirjallisuus missäkin kirjastossa on paljon lainattua, kuvaus yhdestä esimerkistä löytyy Kirjastojen vaikuttavuus-sivulta. Tilastotietokannasta saa esiin listauksen kokoelman lukumäärän mukaan, siinä Helsingin kaupunginkirjaston aineistolukumäärä on suurin. Yliopistokirjastojen, erikoiskirjastojen ja...
Wikipediassa sanotaan pöytätennispelaaja Jarmo Jokisen kuolleen tapaturmaisesti heti sen jälkeen, kun voitti mestaruuden pesäpallossa. Mitä tämä "heti"… 192 Seinäjoen Mailajussit voitti mestaruuden elokuussa, 30.8.1987, https://areena.yle.fi/1-50107477. Jokinen menehtyi 27.11.1987. Kiveen hakatut -podcastsarjassa on jakso hänestä, https://areena.yle.fi/podcastit/1-2761674.
Onko olemassa kaunokirjallisuutta, joka käsittelisi miesten homoseksuaalisuutta ja olisi sijoitettu johonkin Euroopan maahan noin aikavälille 1000-1500… 192 Aikalaiskirjallisuudesta voisi nostaa esiin Boccaccion Decameronen, jonka viidennen päivän kymmenennessä kertomuksessa aviomies hakee sovitusta vaimonsa uskottomuudelle makaamalla sekä vaimonsa että tämän rakastajan kanssa. Lisäksi Chaucerin Canterburyn tarinoita -teoksen anekauppiaan hahmoa on pidetty yhtenä ensimmäisistä englantilaisen kirjallisuuden homohahmoista. Molemmat teokset ovat 1300-luvulta. Historiallisista romaaneista ensimmäiseksi tulevat mieleen Milja Kauniston Synnintekijällä alkava ja 1400-luvulla tapahtuva Olavi Maununpoika -trilogia ja Kristiina Vuoren 1300-luvulle sijoitettu Siipirikko. Seuraavista teoksista voisi olla apua lisää etsittäessä: The Cambridge companion to gay and lesbian writing The Cambridge history of...
Mihin suuntaan Super Mario Bros -pelisarjan kysymyslaatikosta saatu sieni lähtee? Tuntuu että osassa pelejä se on satunnainen, mutta joissan määritetty. 192 Asia on askarruttanut pelaajia, ja siitä löytyy jonkin verran keskustelua verkosta. Ilmeisesti vastaus voi riippua pelistä, sienen tyypistä ja pelaajan sijainnista. Esimerkiksi ensimmäisessä Super Mario Bros -pelissä supersieni liikkuu oikealle. Super Mario Bros. 3 -pelissä sienen suuntaan pystyy vaikuttamaan lyömällä kysymyslaatikkoa joko oikealta tai vasemmalta. Kuitenkin muut sienet, ja sienet muissa peleissä voivat käyttäytyä eri tavalla, ja lähteä esimerkiksi satunnaiseen suuntaan. Silläkin voinee olla vaikutusta, millä laitteella peliä pelaa. Lisätietoa supersienestä: https://mario.fandom.com/wiki/Super_Mushroom
Onko avioehto automaattisesti molemminpuolinen. Ts jos vain toisella on avioehto, pitääkö myös toisella olla (oma) avioehto perintönsä turvamiseksi omille… 192 Avioehtosopimuksessa määritellään, onko se molemminpuolinen vai yksipuolinen. Se voi olla myös osittainen tai kokonaan poissulkeva. Jos toisella puolisoista on avioehto, ei toisella ole pakko olla, mikäli hän haluaa avioliiton päättyessä omaisuutensa jaettavan avioliittolain mukaisesti tasan. Avioehto on pätevä vain, kun se on rekisteröity Digi- ja väestötietovirastoon. Lähteet ja lisätietoja DVV: Avioehto https://dvv.fi/avioehto Avioliittolaki 234/1929, 3. luku Avioehtosopimukset https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/19290234#O2L3  
Mielestä HelMetin kokoelmissa oli vielä viime kesänä kirja A Widow's Story, tekijä Joyce Carol Oates. Nyt ei aineistohaku kuitenkaan enää sitä löydä. Onko… 192 Kyseistä Oatesin teosta ei tosiaan Helmet-kirjastojen kokoelmista löydy englanniksi. Ruotsinkielinen käännös Helmet-kokoelmissa on.  Teoksen, jota ei pääkaupunkiseudun kirjastoista löydy voi tilata kaukolainana. Yhteisluettelo Finnasta näkee, että sitä on muutamissa kirjastoissa Suomessa. https://finna.fi/ https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kaukopalvelu
Onko kaupunkien kirjastoissa valvontakamerat 192 Kirjastoihin, kuten muihinkin julkisiin tiloihin, joissa asioi paljon ihmisiä, on sijoitettu valvontakameroita asiakkaiden ja henkilökunnan henkilökohtaisen turvallisuuden varmistamiseksi sekä omaisuuden suojaamiseksi. Näin tehdään varkauksien, vahingontekojen sekä vaaratilanteiden ennaltaehkäisemiseksi tai selvittämiseksi.
Löytyykö Voikkaan pankeista tietoa 1940-luvulla, Kansallis-osake-pankki oli ainakin paikkakunnalla. 192 Finna hausta löytyy valokuva, joka kuuluu Museoviraston Historian kuvakokoelmaan. Linkki hakutulokseen. Hausta löytyy myös Kansallis Osake pankin historiaa käsitteleviä kirjoja. Linkki hakutulokseen. Myös Voikkaasta yleensä löytyy tietoa esim. Heikkilä, Niina:Woikka - Voikkaa. Synty ja elinkeinoelämä. Linkki hakutulokseen Google löytää Voikkaan perinnepiirin Blogin, jossa kerrotaan myös Osuus pankin vaiheista. Tosin vain sen aloituksesta 1922.  Linkki Blogiin Kenties Voikkaan perinnepiiriliäset tietäisivät enemmän myös pankin vaiheista 1940-luvulla. Linkki yhteystietoihin  
Tarvitsisin apua avainsanojen käyttöön. Haluaisin lainata kirjoja, joissa alla olevan esimerkin mukaisia päättelytehtäviä. "Päättelytehtävät Tehtävänäsi on… 192 Mahdollisia asiasanoja tämäntyyppisten kirjojen löytämiseksi voisivat olla sopivina yhdistelminä esimerkiksi logiikka, ongelmanratkaisu, ongelmanratkaisupelit, päättely, tehtävät, testit, älykkyys, älykkyystestit. Näitä yhdistelemällä vastaan tulisivat mm. seuraavat teokset: 365 aivopähkinää (älykkyys, testit, ongelmanratkaisu, päättely)  Aivojumppaa ja älypähkinöitä (ongelmanratkaisu, päättely, tehtävät) Hauskaa aivojumppaa (ongelmanratkaisu, päättely, tehtävät, älykkyystestit) Jätti-mensa : älyjumppaa  (älykkyys, testit, päättely)  Suuri aivotreenikirja (ongelmanratkaisu, päättely, tehtävät)  Suuri aivotreenikirja. 2 (ongelmanratkaisu, päättely, tehtävät) Colson, Rob, Aivojumppaa : 300 pähkinää purtavaksi (...
Etsin tämän taulun tehnyttä taiteilijaa. 192 Taiteen tunnistaminen vaatia aina asiantuntijaa. Voisit kysyä neuvoa esim. Suomen taidegraafikot ry:ltä. Linkki Yhteystietoihin. Myös monet huutokauppakamarit arvioivat esineitä ja taidetta ilmaiseksi.
Kuinka monta prosenttia Pohjois-Korean väestöstä tietää, kuka oli esim. John Lennon tai Elvis Presley? 192 Täsmällisiä lukuja  – sen paremmin kuin epätäsmällisiäkään –  on käytännössä mahdoton esittää. Tutkimuksia asiasta on tuskin tehty – ja vaikka olisikin, on enemmän kuin luultavaa, että pohjoiskorealaiset oman etunsa nimissä kiistäisivät kaikki mahdolliset yhteydet Elviksen tai John Lennonin kaltaisiin länsimaisen rappion apostoleihin. Yleisesti ottaen kaikki länsimainen ja muu vierasperäinen kulttuuri on Pohjois-Koreassa "ei-toivottua". Sitä paitsi, omaan maailmanjärjestykseensä ja omiin idoleihinsa tottuneet pohjoiskorealaiset eivät välttämättä ole edes kiinnostuneita läntisen maailman merkkihenkilöistä ja heidän tekemisistään. Eräs popmusiikin asemaa Pohjois-Koreassa luotaava artikkeli nimeää sen ykskantaan "maaksi, jossa ei...
Mikähän ökkimönkiäinen on tuo suurempi, joka ”kantoi” mukanaan ampiaista? 192 Hei, Kuvassa on todennäköisesti Laphria gibbosa -petokärpänen. Kasvien tunnistuksessa voi käyttää apuna myös Google Lensiä, iNaturalist-sovellusta tai ötököiden osalta vaikkapa Facebookin Suomen ötökät - Bugs of Finland-ryhmää.
Tuliko telkkarista todennäköisesti 80–90-lukujen taiteessa elokuva Sydänyön tuolla puolen? 192 Kyllä, Sydänyön tuolla puolen esitettiin MTV:llä 23.10.1989. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_131029
Kyselisin, että onko kirjasto-alalla mahdollista työskennellä osa-aikaisena valmistumisen jälkeen? Osa-aikaisuudella tarkoitan lyhennettyjä päiviä, josta voisi… 192 Hei! Mahdollisuus työskennellä osa-aikaisena on työpaikkakohtaista. Osa-aikaisena saattaa päästä työskentelemään erilaisissa hankkeissa tai projekteissa. Kannattaa tutkia työpaikkailmoituksia esimerkiksi Kirjastot.fi -sivulla. Joihinkin kuntiin saatetaan hakea osa-aikaista työntekijää.
"The best apology is a changed behavior." "An apology without change is manipulation." "Don't apologize if you're not going to change." Onko tästä ajatuksesta … 192 En onnistunut löytämään mitään vakiintunutta käännöstä tälle ajatukselle, joka on mielestäni todella osuva. Samanlaiseen kysymykseen on tällä palstalla vastattu 16.3.2020, mutta silloinenkaan vastaaja ei ole löytänyt varsinaista "lentävää lausetta". Suorat käännökset menisivät tietysti näin: "Paras anteeksipyyntö on muuttunut käytös." (Itse kääntäisin "Muuttunut käytös on paras anteeksipyyntö"). "Anteeksipyyntö ilman muutosta on manipulointia." "Älä pyydä anteeksi, jos et aio muuttua."
Suosittele minulle ihan mitä tahansa suomeksi kirjoitettua kirjaa. Saa olla lasten, nuorten, tai aikuisten romaani, tietokirja, sarjakuva ja mitä niitä onkaan. 192 Helmet-lukuhaasteen kannalta varmaan mukavaa on, että kirjastonhoitajan suositukset ovat sivumäärältään ennemin lyhyitä kuin pitkiä. Suomeksi kirjoitetuista teoksista suosittelen esimerkiksi Aino Frilanderin Los Angeles -esseitä, Juliana Hyrrin Päivänkakkarameri-sarjakuvaa ja Elina Hirvosen Rakkauksien lokikirjaa. Jos kirjan ei tarvitse olla suomeksi kirjoitettu vaan myös suomeksi käännetyt sopivat, suosittelen lisäksi Elisa Shua Dusapinin Sokcho talvella -teosta, Ágota Kristófin Isoa vihkoa, Annie Ernaux'n teosta Isästä/Äidistä ja Anneli Furmarkin sarjakuvaa Tule kanssani kulman taa. Tietokirjoista vinkkaan vaikkapa Raisa Omaheimon Ratkaisuja läskeille -teosta ja Hannu Salmen kirjaa Tunteiden palo: Turku liekeissä 1827. Näistä löytynee...
Onko helmet kirjastossa Pride and Prejudice- kirjaa, joka vastaisi Goodreadrissä olevaa kirjaa? Kyseisessä kirjassa on 279 sivua ja se on julkaistu 10… 192 Jane Austenin klassikkoa Pride and prejudice löytyy kyllä Helmet-kirjastosta useampanakin painoksena, mutta juuri tuota painosta ei löydy. Voit hakea kirjan eri painoksia verkkokirjastossa osoitteessa haku.helmet.fi. Kirja ja äänikirja löytyvät myös Helmetin OverDrive-kokoelmasta.
Tein yhden sukan jonka kuviona oli keltaisia tähjtiä ja varressa punavalkoraitainen majakka. en kuollaksenikaan muista mistä tuon ohjeen otin, kirjasta vai… 192 Voisikohan kyseessä olla Majakkasaari -niminen neuleohje kirjasta Villasukkia Strömsöstä? Kirjaa on lainattavissa Helmet-kirjastoista, voit tarkistaa saatavuuden täältä. Ohjeen sukassa on majakan yläpuolella on keltaisia tähtiä ja jalkaosassa purjeveneitä.    
Taskukirjasto on ollut jo pidemmän aikaa toimimatta. Onko appi vielä olemassa kuitenkin? 30.1.2024 192 Helmet-verkkokirjasto on uudistunut ja Taskukirjasto-sovelluksen ylläpito on lopetettu, sillä se ei ole yhteensopiva uuden verkkokirjaston kanssa. Uusi verkkokirjasto käyttää Kansalliskirjaston ylläpitämää Finna-palvelua. Finnalla ei ole erillistä mobiilisovellusta. Uusi Helmet-verkkokirjasto on jo avattu, ja se toimii myös mobiilissa. Lisää tietoa aiheesta ja ohjeita uuden Helmet-mobiilisivuston käyttöön löytyy täältä: Taskukirjaston tilalle Helmet-mobiilisivusto vuoden 2024 alussa