Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mistä on peräisin isoäitini laulama kaulu, ja miten sen sant menevät; muistan vain tämän osan: Ennen sitä ajettiin hevosella reellä karvainen kaakki oli… 215 Tällaista laulua en onnistunut löytämään. Ehkä joku lukijoistamme tunnistaa sen?
Keskiaika ja sen aikaiset piirrokset ja maalaukset. Tiedän, että keskiaika on melko pitkä ajanjakso, mutta nyt yritän kuvailla ajanjaksoa, jolle… 215 Hei, perspektiivillä tarkoitetaan maalaustaiteessa kolmiulotteista näkövaikutelmaa esineiden sijainnista ja etäisyydestä. Kuvassa on itsessään kaksi ulottuvuutta, korkeus ja leveys ja kolmas ulottuvuus on syvyysvaikutelma, eli illuusio. Perspektiivikuvauksella tarkoitetaan taas kolmiulotteisen tilan tai kappaleen kuvaamista kaksiulotteisessa kuvaustasossa. Jo antiikin aikana esiintyi pyrkimyksiä perspektiivikuvaukseen, mutta ongelmana oli se, että kuvattavat kohteet oli usein esitetty eri suunnista. Tämän takia yhdenmukaista tilailluusiota ei päässyt syntymään.Renessanssin aikana Firenzessä matemaatikot, optiikantutkijat ja taiteilijat aloittivat järjestelmällisen perspektiivin tutkimuksen. Jo 1200–1300-luvut Italiassa voidaan...
Lauttasaaressa osoitteessa Itälahdenkatu 25 sijaitsi 1960 ja 1970 luvulla autoliike nimeltä Laatuvaunu Ky. Milloinkahan tämä liike on lopetettu? 215 Selailin Helsingin seudun puhelinluetteloita. Vielä vuoden 1979 luettelosta löytyy Laatuvaunu Ky osoitteesta Itälahdenkatu 25. Vuoden 1980 ja 1981 luetteloissa Laatuvaunu Ky:n kohdalla puolestaan lukee seuraavasti: "ks. Starckjohann & Co Oy Ab. Palontorjunta Niittaajank. 3 B." Vuoden 1982 luettelossa Laatuvaunu Ky:ta ei löydy enää lainkaan.Hs.fi aikakoneen vuoden 1979 juttujen silmäilyn perusteella näyttää siltä, että Laatuvaunu Ky on vuosikymmenen vaihteessa integroitunut osaksi Starckjohann & Co Oy:ta. Käsiini saamieni tietojen perusteella jää hieman epäselväksi, mitä tässä yhteydessä on tarkalleen tapahtunut Itälahdenkadun Laatuvaunulle. Yksi veikkaus voisi olla, että Laatuvaunun toiminta on lakannut välittömästi...
Mikä on uusin ja kattavin kirja kissaroduista? Haluaisin lukea kaikkien tunnistettujen kissarotujen esittelyt. 215 Hei ja kiitos kysymyksestä!Keski-kirjastojen kokoelmassa olevat kirjat kissaroduista löytyy tästä linkistä: (Kaikki osumat:kissa AND Kaikki osumat:rodut AND Kaikki osumat:kissat AND Kaikki osumat:kissarodut) | Hakutulokset | Keski-Finna .Kissarotujen ensyklopedia ja Gummeruksen suuri kissakirja ovat esimerkiksi kattavia tietokirjoja mutta parasta kirjaa on vaikea nimetä. Suomen kissaliiton sivuilla on myös listaus ja kuvaus kaikista Suomessa hyväksytyistä kissaroduista: Suomen Kissaliitto | Suomen Kissaliitto ry:n Kotisivut 
Onko the Marmalade-yhtyeen kappale Reflections Of My Life esitetty suomen ja kuka olisi esittäjä? Kiitos. 215 Ainakin Paavo ja Zephyr on levyttänyt suomenkielisen Reflections of my life -tulkinnan. Toteutukseltaan Talven tuulet poikkeaa melkoisesti Marmaladen alkuperäisestä.Fono.fi Talven tuulet 
Tiedustelen vuonna 1981 ilmestyneen - Eino Säisän romaanisarjaan perustuva draamasarjan Kukkivat roudan maat (YLE) kuvauspaikkoja. 215 Hei,Yleisesti Ylen sivustolla mainitaan, että kuvaukset on tehty Iisalmessa ja sen ympäristössä. Tarkempia paikkoja ei yleisten lähteiden kautta löydy - paitsi maininta siitä, että Iisalmen raatihuoneen raastuvanoikeuden istuntosalissa kuvattiin valtuuston kokousta. Ohjaaja Jukka Sipilän mukaan autenttisuuteen pyrittiin kuvauspaikkojen ja paikallisten amatöörinäyttelijöiden puheen avulla. Tästä voisi päätellä, että sarjaa kuvattiin myös Säisän synnyinseudulla Kurenpolven kylän seutuvilla, joka on Iisalmesta Kiuruvedelle päin. Kuvauspaikkoja voi löytyä Jukka Sipilän tekemästä Säisän Henkilökuvasta, jossa kirjailija esittelee kotiseutuaan ja väliin on leikattu katkelmia tv-elokuvasarjasta. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/11/09/kukkivat-...
Rakennusten Ursininkatu 12b ja 12bB historia 215 Turun seudun arkkitehtuurioppaassa (Mikko Laaksonen ja Juri Nummelin, 2013) on maininta osoitteesta Ursininkatu 12 b. Taloyhtiö on merkitty kirjaan nimellä As Oy Birgerinkatu 12 b. Nykyisissä asunnonvälitystiedoissa nimi on Asunto Oy Turun Birgerinhelmi. Ursininkatu oli nimeltään Birgerinkatu vuoteen 1953 asti. Kyseisestä talosta mainitaan oppaassa seuraavaa:Arkkitehti: Aarne Eklund, 1938-1939. Funktionalistinen asuinkerrostalo, pihalla on Eklundin 1938 suunnittelema ulkorakennus.Yliopistosäätiön sivuilla kerrotaan, että Åbo Pappersindustri Ab:n johtaja Gunnar Söderström rakennutti talon, kun kaupunki kärsi asuntopulasta. Leipurimestari Matti Petander (17.8.1874-29.11.1961) omisti talosta puolet, niin kuin myöhemmin hänen poikansa John...
Mikä maa on Suomen kohdalla vastapäätä? Maapallon toisella puolella. 215 Maapallon toisella puolella on merta, alue kuuluu joko Eteläiseen Tyyneenmereen tai Eteläiseen jäämereen. Lähin maa on Uusi-Seelanti. Ks. https://www.antipodesmap.com/
Tarvitsisin tietoa epävarmuudesta ja sen kokemisesta (experiencing uncertainty). Tarvitsisin nimenomaan psykologisen määritelmän sille. 215 Psykologisissa tutkimuksissa käytetään usein operationaalisia määritelmiä eli määritellään teoreettinen käsite sen menetelmän avulla, jolla ko. käsitettä mitataan. Käsitteiden määritelmät ovat tutkimuskohtaisia mutta aina sidoksissa tutkimuksen teoreettiseen viitekehykseen. Ratkaisevaa on siis se, mihin tutkimukselliseen yhteyteen olet oman tutkimuksesi sijoittamassa. Tästä et kerro kovin paljon kysymyksessäsi. Onko kyseessä organisaatiopsykologinen tutkimus? Ketkä ovat ne tutkijat, joiden töihin aiot työssäsi viitata? Miten he ovat käyttäneet kyseistä käsitettä? Epävarmuuden kokemukset ryhmätyöskentelyssä liittyvät usein ryhmän tavoitteiden epäselvyyteen tai niiden muuttumiseen. Näihin kysymyksiin löytyy teoreettista taustaa W.R. Bionin...
Saisinko bibliografiset tiedot gradun lähteistöä varten teoksesta Liike-elämän pikkujättiläinen vuodelta 1947? 215 Tarkoitat varmasti seuraavaa kirjaa, vaikka sen nimi ja julkaisuvuosi poikkeavatkin hieman antamistasi tiedoista: Liikemaailman pikku jättiläinen : liikemaailman tietokirja / toim. Jorma Pohjanpalo Porvoo, WSOY 1946 Vuonna 1947 kirjasta otettiin toinen painos, mutta sitä ei ole meidän kokoelmassamme.
Mistä on peräisin sanonta/termi/käsite "ambassador of kwan" ja mitä merkityksiä sillä on? 215 Sanonta liittyy todennäköisesti Kwan-yiniin (Kwan-Yin),naispuoliseen bodhisattvaan, jota pidetään bodhisattva Avalokitesvaran eräänä aspektina, mutta myös kutsutaan armon ja myötätunnon jumalattareksi. Kirjoittamalla esimerkiksi Googleen hakutermiksi "kwan-yin" saat runsaasti sivustoja, joissa käsitellään Kwan-Yinin eri aspekteja ja tehtäviä buddhalaisessa ja zen-buddhalaisessa mytologiassa. Ohessa yksi esimerkki http://taipei.tzuchi.org.tw/tzquart/99spring/qp99-11.htm. Kwanin lähettiläs siis on armon ja myötätunnon jumalattaren lähettiläs.
Yritan loytaa tietoa englanninkielisesta ja suomenkielisesta ymparistokasvatusta kasittelevasta kirjallisuudesta - lahinna listaa materiaalista jota on… 215 Hakusanalla ympäristökasvatus löytyy Tampereen kaupunginkirjasto Metson kokoelmista 99 teosta. Koska kaikkia ei voida tässä vastauksessa listata, tässä ohje, kuinka ne löytyvät Internetin välityksellä. Pikiverkkokirjastomme löytyy osoitteesta http://kirjasto.tampere.fi:8000/ Palvelunsivun vasemmasta laidasta kannattaa valita kohta HAKU ja kirjoittaa hakusivun valikkoon kohtaan Asiasana termi ympäristökasvatus. Koska Pikiverkkokirjastomme sisältää tietoja myös yhteisjärjestelmään kuuluvien kirjastojen tietoja, kannattaa vielä tehdä seuraavat rajaukset kohtiin Toimipiste ja Kirjasto. Toimipistevalikkoon kannattaa valita Pääkirjaston lainausosasto ja Kirjastovalikkoon Tampereen kaupunginkirjasto. Pudotusvalikkojen alapuolelta voi vielä...
Onko Vaasan kaupunginkirjastossa säilytetty Pohjalainen lehden vsk 1915? Tarvitsisin lehdestä jutun Topelius-patsaan paljastamisesta 25.5.1915. Tampereella ei… 215 Meiltä löytyy kyseinen vuosikerta mikrofilminä. Voit mennä tekemään Tampereen kaupunginkirjastoon kaukopalvelupyynnön, jolloin lähetämme sen sinulle kaukolainaksi.
Onko Ranuan kirjastossa kirjaa Oppiminen ja koulutus, Rauste-von Wright M. & von Wright J. 215 Karpalo-kirjastojen nettisivulta http://www.karpalokirjastot.fi/ näkyy, että Ranuan kirjastossa on yksi kappale kirjan vuoden 1994 painosta. Voit ottaa yhteyttä kirjastoon puh. 0400-949 319
Pääseekö niihin kirjastoihin pyörätuolilla jossa voi katsoa kirjaston videoita? sit jos sattuu olemaan lomalla kun videon laina-aika päättyy niin mitä sit tehdä 215 Esimerkiksi Töölön kirjaston musiikkiosastolla voi katsoa kirjaston kokoelmiin kuuluvia videoita. Kirjastoon pääsee pyörätuolilla Humalistonkadun puolelta. Katseluajan voi varata ennakkoon Musiikkiosastolta; 31085725. http://kartta.hel.fi/opas/main/default.asp?n=99513&e=40772&o=1&l=1&q=Hu… Videoiden ja dvd -levyjen laina-aika on HelMet -kirjastoissa 7 vrk. Jos eräpäivä osuu lomallesi voit uusia lainasi internetissä http://www.helmet.fi/ (kohdassa omat tiedot) tai puhelimitse. Lainat voi uusia näin kolme kertaa, mutta uusiminen ei kuitenkaan onnistu jos aineistosta on varauksia. Eli jos lähdet lomalle ja tiedät jo etukäteen, että voi palauttaa lainoja ajoissa on ehkä parempi, ettet lainaa lomallasi. Jos kuitenkin lomailet...
Onkos teillä lahden kaupunginkirjastossa kesätyöpaikkoja ? 215 Hei! Lahden kaupunki työllistää kesällä lahtelaisia koululaisia ja opiskelijoita kuukauden pituiseksi ajaksi, ja kirjasto on saanut luvan 20 kesätyöntekijään. Haku tapahtuu netissä kaupungin kotisivulta. Mutta kuten sanottu, tämä koskee lahtelaisia.
Miksi Oulun kaupunginkirjasto ei säilytä Elonkehä-lehden numeroita? Lehdestä on saatavissa vain kuluvan vuoden numerot ja nekään eivät ole lainattavissa… 215 Jos lehden säilytysaika on kuluva vuosi, lehtiä ei laiteta lainattavaksi. Ilmoitin lehtiasioista päättäville, että Elonkehä -lehdille toivotaan pitempää säilytysaikaa.
Lompakkoni varastettiin ja tiuhaan käyttämäni rakas kirjastokortti sen mukana. Miten haen uuden? 215 Varkaustapauksien yhteydessä ensimmäinen toimenpide on aina varastetun kirjastokortin kuolettaminen, jotta sitä ei voida väärinkäyttää. Olen nyt kuolettanut korttisi. Uuden kirjastokortin saat käymällä missä tahansa Helmet-kirjastossa. Ota silloin mukaan kuvallinen henkilötodistus. Uuden kortin hinta on 3 €, mutta jos teet varkaudesta rikosilmoituksen ja otat kirjastoon mukaasi kopion siitä, saat uuden kirjastokortin maksutta.
Minun piti uudistaa lainani ”Uusi tsaari” kirjasta. En pystyny koska teoksesta oli varauksia. Olen mökillä enkä palaa vielä ainakin 10 päivään Espooseen… 215 Kun johonkin kirjaan kiinnittyy varauksia, uusiminen keskeytyy siihen asti, kunnes kaikki varaajat ovat saaneet vuorollaan kirjan lainaksi. Käytännöllä pyritään kohtelemaan kirjaston asiakkaita tasapuolisesti eli kirjan jo haltuunsa saanut ei voi jatkaa laina-aikaa varaajien kustannuksella. Lomailu mökillä ei ole perusteltu syy ohittaa varausjonoa. Kirjaston käyttösäännöt eivät tunne "käytännön syitä". Kysyjä ehkä viittaa sellaisiin harvinaisiin tilanteisiin, joissa lainaaja ylivoimaisen esteen takia ei voi palauttaa lainaansa ajoissa. Kirjastossa voidaan harkita esimerkiksi myöhästymismaksujen mitätöimistä, jos myöhästyminen ei johdu lainaajasta (esimerkiksi varkaustapaukset tulkitaan yleensä tällaisiksi). Laina-aikaa voidaan kirjaston...
Mihin perustuu se yleinen tapa, periaate että asiakkaan lainatiedot ovat salaisia? 215 Perustuu lakeihin. Se että kirjastojen asiakkaita koskevat tiedot ovat salassa pidettäviä määritellään julkisuus- ja salassapitolainsäädännössä, laissa viranomaisten toiminnan julkisuudesta ja siihen liittyvissä laeissa :    EU:n yleinen tietosuoja-asetus (2016/679) Laki yleisistä kirjastoista (1492/2016) Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 621/1999)