Tämä laulu on julkaistu monissa nuottikokoelmissa, joten se löytyy suurella todennäköisyydellä lähimmästä kirjastostasi. Tässä muutamia yleisiä kokoelmia, joihin laulu sisältyy (nuotinnokset ovat pääosin yksinkertaisia):
* Lauluja rakkaudesta
* Malmstén: Stadin kundi
* Merimies merta rakastaa 1
* Pieni toivelaulukirja
* Suuri toivelaulukirja 5
* Terveiset ulapalta
* 111 kitaralaulua
* 120 kitaralaulua
Heikki Poroila
HelMet-musiikkivarasto
Veteen päästetty virtsa liukenee ja hajoaa. Noin 95% virtsasta on joka tapauksessa vettä, ja loppu koostuu ureasta, kivennäisaineista ja suoloista. Samoja kivennäisiä ja suoloja vedessä on jo valmiiksi - merivedessä enemmän, järvivedessäkin jonkin verran maaperästä liuenneina. Urea eli virtsa-aine on puolestaan aineenvaihdunnassa syntyvä orgaaninen yhdiste, jota vesikasvit voivat käyttää ravinteena. Ureaa valmistetaan myös teollisesti, sillä sitä tarvitaan lannoiteteollisuuden tuotteisiin, kuten esimerkiksi typpilannoitteisiin, rehuraaka-aineisiin sekä torjunta-aineisiin.
Kalojen juominen vaihtelee niiden elinympäristön mukaan. Makeanveden kalojen kudosten suolapitoisuus on suurempi kuin ympäröivän veden, joten ne saavat...
Voit käydä lukemassa New York Timesia American Resource Centerissä. Se sijaitsee Helsingin Yliopiston Fabiania-rakennuksessa Unioninkatu 36. American Resource Center on avoinna maanantaista perjantaihin 9-20 ja lauantaisin 9-16.
http://www.usembassy.fi/servlet/PageServer?FrameSet=arc.html
Ostaminen onkin sitten jo hankalampaa, Resource Center ei tietenkään vanhoja numeroitaan myy. Ehkäpä he kuitenkin voivat antaa vinkkejä vanhojen numeroiden hankkimisesta. Tietopalvelu on avoinna maanantaista perjantaihin klo 9-17.
Voisit yrittää myös Internetin verkkokaupoista, osto- ja myyntipalstoilta, keskustelupalstoilta. Hämeenlinnan makupaloista löytyy hyvä luettelo: http://www.htk.fi/kirjasto/makup/yritys3b.htm
Agatha Christien novelli Puolustuksella on puheenvuoro (Witness for the Prosecution) on ilmestynyt erillisenä painoksena Tammen isotekstiset -sarjassa vuonna 1983. Se sisältyy Christien rikosnovellikokoelmaan Kuoleman koira ja muita kertomuksia (The Hound of Death) joka ilmestyi suomeksi ensi kerran WSOY:n kustantamana (Sapo ; 226) vuonna 1978. Isotekstisen version on suomentanut Jouko Linturi, Kuoleman koira -kokoelman novellin puolestaan Anna-Liisa Laine. Tässä kokoelmassa novellin nimi on Syyttäjän todistaja. Kirjojen sijainti- ja saatavuustiedot pääkaupunkiseudun kirjastoissa selviävät HelMet -tietokannasta http://www.helmet.fi
Ainakin Mervi Kantokorven teoksessa Runousopin perusteet (Yliopistopaino, useita painoksia) käydään läpi erilaisia runomittoja. Ehkä siitä voisi olla sinulle hyötyä?
Shakespearen 30. sonetin on suomentanut ainakin neljä eri kääntäjää: Paavo Cajander, Aale Tynni, Kirsti Simonsuuri ja Leo Saukkoriipi. Tynniltä ja Simonsuurelta löytyy siitä vieläpä kaksi erilaista tulkintaa.
Cajander:
"Sua silloin muistan, ystäväni armas,
Ja kaipuu hälvenee ja suru karmas."
(Paavo Cajander, Runoelmia. Kirja, 1914)
Tynni [1]:
"Vaan sinut, ystävä, jos muistankin,
saan kaiken menetetyn takaisin."
(Tuhat laulujen vuotta : valikoima länsimaista lyriikkaa. WSOY, 1957. - Myöhemmissä laitoksissa on Tynnin uudistettu käännös.)
Tynni [2]:
"Vaan, kallis, mieleeni jos kohoat,
saan kaiken taas ja surut haihtuvat."
(William Shakespeare, Sonetit. WSOY, 1965)
Simonsuuri [1]:
"Vaan jos silloin, rakas ystävä, ajattelen sinua,
Kaikki...
Kissat hakeutuvat lämpimiin paikkoihin. Uunin vierustat, lämpöpatterit ja muut lämpimät paikat ovat kissalle mieleen. Turhaan ei puhuta vilukissoista. Lisäksi jotkut rotukissat tarvitsevat lämpöä ohuen karvapeitteen takia. Tosin lämpökään ei aina selitä kissan mielipaikkoja. Äidilläni oli kissa, joka mielellään nukkui kylmässä saunassa. Kissa hakeutuu suojaisiin ja hämäriin paikkoihin ja viihtyy melko ylhäällä. Ehkä sauna sopii tähän tarkoitukseen.
Saunomistakin jotkut kissat harrastavat. Siinä piilee kuitenkin vaaransa. Kissan lämmönsäätely toimii eri tavoin kuin ihmisellä ja kuumassa kiukaassa on riskinsä. Savon Sanomien artikkelissa kerrotaan lemmikkien saunomisesta.
https://www.savonsanomat.fi/teemat/arki/Lemmikit-lauteilla/...
Etälukion hyviä ohjeita runoanalyysiin ryhtyvälle:
http://www.oph.fi/etalukio/opiskelumodulit/aidinkieli3/runoanal.html
Mitä lyriikka on:
http://www.orivedenopisto.fi/virtuaaliakatemia/demo/lyriik1.htm
Runoarvostelusta englanniksi:
http://www.poetrymagic.co.uk/critiquing.html
Hyvä opas perusteellisen runoanalyysin tekijälle on Mervi Kantokorven Runousopin perusteet. Helsinki 1990.
Ella on lyhentymä Elinasta, joka on suomalainen muunnelma kreikan Helenasta, jonka merkitys on "loistava". Ella on lyhentymä myös Eleonoorasta, joka on alkuaan arabian Ellinor "Jumala on valoni".
Emilia on lähtöisin latinaisesta Aemilius-plebeijisuvun nimestä ja on Emilin sisarnimi.
Väestörekisterikeskuksen etunimitilaston mukaan Esmi esintyy 7 kertaa.Tilastoista lisää Nimipalvelussa https://192.49.222.187/Nimipalvelu/default.asp?L=1
Jani on suomalainen vastine nimelle Jan, joka on ruotsinkielinen lyentymä nimestä Johannes.
Johannes on alunperin hepreaa ja tarkoittaa Jahve on osoittanut armon, Jumala on armollinen.
Julia on latinan Juliuksen ("maitopartainen nuorukainen") sisarnimi.
Olavi on muunnos muinaiskandinaavisista nimistä Anleifr,...
Lapset ovat alle 15-vuotiaita.
Helmet-kirjastojen maksut
-kadonneen tai vahingoittuneen kirjastokortin uusiminen: 3,00 e aikuisilta, 2,00 e alle 15-vuotiailta
http://www.helmet.fi/search~S9*fin/k > Maksut
Lisäksi Helmet-kirjastojen käyttösäännöissä kerrotaan, että alle 15-vuotias saa kirjastokortin huoltajan tai toisen täysi-ikäisen vastuuhenkilön kirjallisella suostumuksella. Vastuuhenkilö on vastuussa siitä aineistosta, joka on lainattu alle 15-vuotiaan kirjastokortilla.
http://www.helmet.fi/search~S9*fin/k > Käyttösäännöt
Seuraavat merikartat sisältävät Joensuun lähivesistön ja muun Pyhäselän syvyydet:
Saimaan vesistö : Oravisalo, karttalehti 414 ja Saimaan vesistö : Joensuu, karttalehti 415.
Karttoja voi tutkia kirjastossa, Joensuun kaupunginkirjastossa ne ovat käsikirjaston ja maakuntakokoelman aineistoa.
Kirjastokortti täytyy päivittää, kun sen omistaja täyttää 18 vuotta. Silloin hän ei ole enää oikeutettu ilmaisiin varauksiin, joten kirjaston asiakastiedoissa oleva asiakasryhmä täytyy muuttaa nuoresta (15–17-vuotiaat) aikuiseksi, ilmaiset varaukset kun annetaan asiakasryhmän perusteella.
Kirjastokortin päivittäminen onnistuu helposti missä tahansa HelMet-kirjastojen eli Vantaan, Helsingin, Espoon tai Kauniaisten kaupunginkirjaston palvelupisteessä. Tarvitset mukaan vain kirjastokortin ja kuvallisen henkilöllisyystodistuksen. Päivitys hoituu palvelutiskillä ihan muutamalla klikkauksella, ja samalla voit tarkistaa, että muut asiakastietosi ovat ajan tasalla. Vantaan kaupunginkirjaston palvelupisteiden yhteystiedot löytyvät osoitteesta http...
Rosa Liksomista löydät tietoa mm. Pekka Tarkan toimittamasta teoksesta "Suomalaisia nykykirjailijoita" 2000.
Kattavasti koottua perustietoa löytyy myös internetistä kirjailijatietokannasta "Sanojen aika". (http://kirjailijat.kirjastot.fi). Valitse täältä pudotusvalikosta Rosa Liksom (kirjailijat sukunimen mukaan aakkosissa). Löydät hänestä henkilötietoja, tekstinäytteen sekä kirjallisuus- ja www-lähteitä ja arvosteluja, joista osa on luettavissa netissäkin.
Hyvät internet-sivut löytyvät Rovaniemen kirjaston sivuilta osoitteesta:
http://www.rovaniemi.fi/taide/kirjasto/kirjail/rosa/liksom.htm
Runo on Lauri Pohjanpään Palokärki. Löytyy ainakin teoksesta Kiurun tupa (1958) sekä kokoelmasta Runo on vapaa : radiokuuntelijoiden suosikkirunot /toim. Satu Koskimies ja Juha Virkkunen(1996).
Kaikki sukututkimukset eivät ole julkisesti saatavissa, osa löytyy eri kirjastoista, osa ei. Internetistä kannattaa kokeilla löytyykö sukuseuran kotisivuja tai muuta tietoa kyseisistä suvuista.
KUONANOJA
Lahden kaupunginkirjaston pääkirjastosta löytyy kirja Sukuhakemisto (1992), josta voi löytää viitteitä eri suvuista tehdyistä sukututkimuksista, lehtiartikkeleista yms. Siinä on viite:
Paikkala, Sirkka & Paikkala, Jarmo: Kuonanojan varrelta Tupaharjuun. Kiuruvesi 1986:38.
RÖYTIÖ
Emme löytäneet viittauksia tästä suvusta tehtyihin tutkimuksiin (niitä voi silti olla olemassa). Ainoa Röytiö-sanan sisältänyt viite Sukututkimusseuran kirjastotietokannassa oli alla oleva viite, joka ei välttämättä edes liity Röytiön sukuun:
Nimeke:...
Yleensä nimikirjoissa kerrotaan nimien alkuperä. HelMet-haun "nimikirjat" antaa tulokseksi suuren joukon saatavilla olevia kirjoja. Perusteellisia ovat esimerkiksi: Etunimet / Kustaa Vilkuna ; toimittanut Pirjo Mikkonen, 2005 sekä Suuri etunimikirja / Pentti Lempiäinen ; [toimitus: Raisa Vuohelainen, Tanja Soikkeli],
1999. Näissä ei kuitenkaan ole eroteltu nimiä alkuperämaan mukaan vaan mukana ovat niin suomalaista kuin ulkomaistakin alkuperää olevat nimet.
Verkkosivulta
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_muinaisnimet löytyy lista nimistä, joiden voi olettaa olevan alkujaan suomalaisia.
Veikko Samulin säveltämä laulu "Mun sydämeni tänne jää" löytyy helppona pianosäestyksisenä sovituksena nuottikokoelmasta "Suuri toivelaulukirja 11", joka on hyllyssä Maarianhaminan kaupunginkirjastossa.
Juha Tapion laulu "Kaksi puuta" (ei siis "Kaksi vanhaa puuta") löytyy erittäin monilta nuottikokoelmilta, mutta valitettavasti mitään niistä ei näytä löytyvän Ahvenanmaan Bibliotek.ax -haulla. Jos kiire ei ole kova, sen voi toki yrittää saada kaukolainaamalla manner-Suomesta, esimerkiksi "Suuri toivelaulukirja 23" löytyy useimmista kirjastoista.
Kirjatosta lainaaminen on Suomessa maksutonta, mutta kirjastokortti täytyy ensin hankkia. Kysyjän oma Hammarlandin kirjasto näyttää olevan tänään torstaina avoinna klo 17-20. Siellä kannattaisi...
Olettaen, että kysymyksessä tarkoitetaan nimenomaan Suomessa ilmestynyttä iskelmämusiikkia paras lähdeteos taitaa edelleen olla Juha Lassilan tutkimus Mitä Suomi Soittaa? : hittilistat 1954-1987 (1990), josta pitäisi löytyä tarkat listat ko. vuosilta. Jatkoa teokseen ei ole ilmestynyt, eikä menneiden vuosien suosikkilistoja tunnu löytyvän koottuina painetussa muodossa eikä Internetin kautta.
Eri tahothan kokoavat erilaisia hittilistoja ; YLE:n TOP40 on ns. virallinen lista, joka pitää sisällään kuitenkin pääasiassa muuta kuin iskelmää. Ohjelman lista-arkisto http://www.yle.fi/top40/arkisto.shtml ulottuu vuoteen 1995. Iskelmäradioasemien verkkosivuilla on niinikään iskelmien suosikkilistoja. Kyseessä ovat kuitenkin tämän päivän...