Ainakin yksi tuota toimintaa kuvaava verbi lienee ’puntata:’
Urbaani sanakirja: ”Nostaa toista ihmistä ylemmäs (esim. jaloista kiinni pitämällä), jotta hän pääsee kiipeämään korkeammalle.
Punttaaksä mua, et mä pääsen tän aidan yli. ” puntata | Urbaani Sanakirja
Lisäksi hevosmaailmassa tuota kutsutaan punttaamiseksi. Monesti ilman satulaa ratsastaessa, jolloin ei ole jalustimia selkään nousun apuna, ratsastajat punttaavat toisiaan hevosien selkään.
Hei,
eri ideologioiden uhrimääristä ja niiden laskemisen problematiikkaa on pohdittu aiemmassa vastaavanlaisessa kysymyksessä tässä palvelussa: www.kirjastot.fi/kysy/kommunismin-ja-uskonnon-nimissa-on?language_content_entity=fi.
Arvioita uhrimääristä on monenlaisia. Vastausta kysymykseen voi lähteä etsimään mainittuihin ideologioihin tai poliittiseen väkivaltaan keskittyneistä historiateoksista. Tässä muutama linkki eduskunnan kirjaston kokoelmiin eri aiheista:
poliittinen väkivalta
äärisuuntaukset
Jälkimmäiseen kysymykseen on mahdoton ottaa kantaa, sillä se sisältää valmiita oletuksia. Suosittelen kuitenkin tutustumaan sisäministeriön säännöllisesti julkaisemiin tilannekatsauksiin ...
Tuomas Hoppu on kirjoittanut kaksi teosta, joissa käsitellään pohjalaisia sisällissodan yksiköitä ja niiden vaiheita. Molemmat kirjat sisältävät myös yksiköiden miehistöluettelot:
Hoppu, Tuomas. 2017. Asevelvollisten vapaussota: Keski-Pohjanmaan jääkäripataljoona Tamperetta ja Viipuria valtaamassa. [Seinäjoki]: Vapaussodan ja Itsenäisyyden E-P:n Perinneyhdistys ry.
Hoppu, Tuomas. 2017. Pohjanmaan lakeuksilta Hämeen sydänmaille kulki tiemme: Kristiinan pataljoona vapaussodassa 1918. [Seinäjoki]: Vapaussodan ja Itsenäisyyden E-P:n Perinneyhdistys ry.
Näiden lisäksi löysin seuraavat teokset, jotka voivat lisäksi valottaa asiaa Etelä-Pohjanmaan näkökulmasta:
Alanen, A. J. 1980. Eteläpohjalaisia taisteluissa: 1, Nuijasodasta vapaussotiin....
Aiheesta on kysytty palvelussamme aiemminkin.
Venäjän ja valkovenäjän kielet kuuluvat itä-slaavilaisiin kieliin. Venäläiset ja valkovenäläiset ymmärtävät toisiaan melko vaivatta, samoin ukrainalaiset.
Vastaaja on viitannut Jaakko Anhavan teokseen Maailman kielet ja kielikunnat (s. 79).
https://www.kirjastot.fi/comment/66378?language_content_entity=fi
Hei! Valitettavasti meiltä ei voi lainata tiibetiläisiä äänimaljoja, mutta monia muita soittimia on lainattavissa pääkirjastosta. Niistä löydät lisätietoja tästä verkkokirjaston uutisesta.
Vuonna 2020 ilmestynyt Miehen kosketus on Eino Saaren esikoiskirja:
https://armas.btj.fi/request.php?id=f55f7189859e3777&pid=9789512418473&…
Teatteriohjaaja ja käsikirjoittaja Eino Saarelta on julkaistu mm. artikkeleja teatterialan lehdissä. Alla linkki hakupalvelu Finnan hakutulokseen. Samannimisen, mutta huomattavasti vanhemman henkilön, julkaisutietoja hakutuloksesta olen karsinut julkaisuvuotta myöhentämällä, mutta joukossa saattaa kuitenkin olla myös toisen tai toisten samannimisten henkilöiden julkaisuja:
(Tekijä:"saari eino") | Hakutulokset | Finna.fi
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin sivuilla on tietoa litiumakkujen elinkaaresta. Sieltä löytyy tietoa mm. akkukemikaalien valmistuksesta ja akkukemikaaleista tuotteena:
https://tukes.fi/litiumioniakkujen-elinkaari
Hei
Valitettavasti minäkään en löydä runoa. Voit itsekin kokeilla Runotietokantaa tai muita runosivustoja tältä listalta: http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/Links.aspx.
Final Fantasy-pelin lukuisiin osiin on saatavana erilaisia ohjekirjoja paikallisista hyvin varustetuista kirjakaupoista tai pelikaupoista, mutta valitettavasti kirjaston hankintamäärärahat eivät riitä kaikkien yksittäisten fantasia-, playstation- ja pc-pelien ohjekirjojen hankkimiseen.
Voit toki kysyä tarkemmin kaukolainaamismahdollisuutta kirjastosta. Täällä Turussa kaukolaina maksaa 4€.
Voit myös vierailla pelin suomenkielisillä kotisivuilla
http://www.fffin.com/
Vaasan kirjastoissa ei ole kyseistä teosta, mutta saat sen käsiisi kaukolainaamalla joltain muulta paikkakunnalta. Kaukolainapyynnön voit käydä tekemässä lähimmässä kirjastossa joko yleisessä kirjastossa tai oman oppilaitoksesi kirjastossa. Vaasan kaupunginkirjastossa kaukolainan maksu on yksi euro, jos laina tulee toisesta maakuntakirjastosta. Muissa kirjastoissa maksut voivat vaihdella.
Yleensä kirjastojen koneilla saa käyttää vain niitä ohjelmia, pelejä ym., jotka kuuluvat kirjaston kokoelmiin.
Asiaa kannatta kuitenkin kysyä suoraan Itäkeskuksen kirjastosta. Yhteystiedot löydät täältä: http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Itakeskuksen_kirjasto/…
Kappale on 1970-luvulla tehdyn saksalaisen, kymmenistä levyistä koostuvan taustamusiikkilevysarjan Studio One musiikkia. Valitettavasti minulla ei ole tarkempaa tietoa levystä tai kappaleesta.
Kerttu Saalastin runo Valkea lakeus löytyy ainakin kirjasta Isohookana-Asunmaa, Tytti : Thteinen hyvä - paras hyvä : Kerttu Saalastin elämäkerta (2008) s. 10.
Yrjö Kilpinen sävelsi varsin monen runoilijan tekstejä. Tarja Taurulan vuonna 1998 valmistuneessa teosluettelossa "Yrjö Kilpinen - Sävellykset" (Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus) ei kuitenkaan ole mainittu Kaino Hirsjärvi -nimistä tekstintekijää. En myöskään saanut Googlella yhtään osumaa hakusanalla "Kaino Hirsjärvi". Olisiko nimessä mahdollisesti jokin kirjain väärin? Tai sitten muistikuva on joltain muulta osin väärä. Näillä tiedoilla ei valitettavasti ainakaan asia selkiinny.
Heikki Poroila
kyllä varmasti ottaa...ensisijaisesti pyydän ottamaan yhteyttä lähimpään kirjastoon..koska koen, että cd-levy kuuluu sen kirjaston kokoelmiin missä bändi pääsääntöisesti treenaa ja asuu...mutta kokoelmista ensisijaisesti vastaa pääkirjaston musiikkiosasto...hesan tapauksessa pasila puh. 310 85701 tai sitten vantaa musiikkiosasto 839 23583 ja siellä esim. henkilö urpo hartikainen
ystävällisin terveisin
pasi virtala
ps. voit ottaa yhteyttä myös minuun ja kysyä lisää
t. 839 24510
k. 040-503 0177
MTV on esittänyt Dallas-sarjaa Suomessa useaan otteeseen eri vuosikymmenillä. Siten Ylessä (vaikka asiaa onkin joskus nostalgiamielessä harkittu) ei ole katsottu tarpeelliseksi ostaa sarjan esitysoikeuksia, vaan on päätetty käyttää rahat mieluummin uusiin sarjoihin.
Valitettavasti kattavaa kaukolainahinnastoa ei ole, vaan tiedot löytyvät kirjastojen omilta sivuilta. Tietoja ei ylläpidetä keskitetysti, vaan jokainen kunta vastaavat itse omien tietojensa päivittämisestä.