Syitä oikean henkilöllisyyden salaamiseen tai taiteilijanimen tai nimimerkin käyttöön on voinut olla useita. Toivo Kärki kertoo muistelmissaan, että salanimen käyttö oli muotia suomalaisen iskelmän alkuajoista 1920-luvun lopulta lähtien. Aina tarkoitus ei ollut varsinaisesti salata tekijän henkilöllisyyttä. Ennen sotia suurelle yleisölle viihdemusiikissa oli tärkeintä kappale ja orkesteri, ei säveltäjä eikä laulusolisti.Oma nimi on saattanut tuntua liian tavalliselta. Esimerkiksi Suomessakin tunnetun ruotsalaisen säveltäjän Jules Sylvainin oikea nimi oli Stig Hansson. Hänellä oli 27 muutakin salanimeä. Vexi Salmi ja Antti Hammarberg ottivat käyttöön taitelijanimet, koska nimet Vexi ja Antti tuntuivat liian arkisilta. Nimet Emil Retee ja...
Tarkoititkohan kappaletta Heila Heinolasta, jota on esittänyt mm. Tapio Rautavaara? Heinolan heili -nimellä ei löytynyt kappaleita.Heila Heinolasta löytyy esim. Reissumiehen lauluja 3 -nuottikirjasta: ratamo.finna.fi/Record/ratamo.64663
Tarkoitat varmaan DVD-vuokrauspalvelua?Sellaisia löytyy useampikin maksullisina. Palveluissa DVD-levyt kulkevat postin matkassa vuokraajalle. Suurin osa palveluista toimii USAssa. Lähimmät Englannissa esim. https://www.cinemaparadiso.co.uk/Suomessa toimivat verkkokaupat keskittyvät DVD-levyjen myyntiin esim. https://www.levykauppax.fi/leffat/dvdk/ ja https://www.vlmedia.fi/Monet kirjastot lainaavat yhä DVD-levyjä. Linkki Helmet hakuun.
Kirjastossa saattaa olla hetkittäin kirjoja, joita lainataan vain vähän. Jos näin käy, kirjat siirretään varastokokoelmaan ja liiat kappaleet poistetaan. Monesti hieman vanhemmat kirjat joutuvat varastoon.Jos uusi kirja uhkaa jäädä hyllyyn, yritämme vinkata sitä. Silloin se usein lähteekin lainakiertoon. Myös erilaisia kirjanäyttelyitä pidetään usein ja niistä myös harvemmin lainassa käyvät kirjat löytävät uusia lukijoita.Joskus kirjat rikkoutuvat ja nuhrautuvat. Tällaiset kirjat jäävät usein hyllyyn, kunnes ne huomataan siivota poistoon.
Oivallinen lähde oppikouluaiheisen tietämyksen äärelle on Kyösti Kiuasmaan kirja Oppikoulu 1880–1980 (Pohjoinen, 1982). Siitä löytyvät seikkaperäiset tiedot kahdeksanvuotisen oppikoulun lukusuunnitelmista eri aikoina, niin reaali-, klassillisissa kuin tyttölyseoissa. Ajanjakson 1890–1910 ensimmäisellä puoliskolla noudatettiin 1880-luvulla muotoiltuja suunnitelmia. Sortovuosina venäjän kielen osuutta lisättiin tuntuvasti muiden aineiden kustannuksella, ja 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen jälkipuoliskolla palattiin taas "normaaliin".Ajan uudet kasvatustavoitteet, jotka olivat reaalilyseoiden synnyn taustalla, vaikuttivat myös näiden oppilaitosten lukusuunnitelmaan. Tavoitteeksi oli asetettu perinteisen klassisen sivityksen...
Vanhin löytämäni nuotti lauluun on Olga Lönnbohmin teoksessa Laululeikkejä. 1. Vihko (1903).Vanhin maininta laulusta (ja siihen liittyvästä leikistä) löytyy sanomalehdistä 1923: https://digi.kansalliskirjasto.fi/search?query=%22prinsessa%20ruusu%20linnassa%22&orderBy=RELEVANCETeoksessa Eläkön leikki - leikkikenttien vanhoja laululeikkejä (2015) kerrotaan leikkimisohjeet ja mainitaan, että sävelmä on saksalainen kansanlaulu.Leikki ja laulu on siis tunnettu ainakin 1900-luvun alusta, erittäin todennäköisesti jo aikaisemminkin.
Roihuvuoren valikoimissa ei näyttäisi olevan pesäpallovälineitä. (Paljon muita pelejä kyllä)
Voit tarkistaa lainattavien esineiden tilanteen Helmet haulla. (Hakusana esine, aineistorajaus esine ja sitten sijaintirajaus toivottuun kirjastoon)
https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sesine__Ff%3Afacetmediatype%3Aq%3Aq%3AEsine%3A%3A__Ff%3Afacetlocations%3Ah82%3Ah82%3ARoihuvuori%3A%3A__Ff%3Afacetlocations%3Ah82l%3Ah82l%3ARoihuvuori%20lapset%3A%3A__Orightresult__U__X0?lang=fin&suite=cobalt
Omistaja saa toki myydä omistamansa fyysisen kappaleen, vaikkapa käsikirjoituksenkin.
Teoksen / käsikirjoituksen sisältö on kuitenkin tekijänoikeuksien suojaamaa, eikä sitä saa käyttää tietyissä käyttötarkoituksissa ilman asianmukaista lupaa.
Lisätietoja kirjallisista tekijänoikeuksista esimerkiksi Sanaston sivuilta.
Tahkola-nimeä on tavattu erityisesti Kuusamon seudulla sekä talon-, kylän- että sukunimenä. Seudulla on myös monia Tahko-alkuisia paikannimiä.
Asutusnimilähtöinen Tahkola-sukunimi juontuu ilmeisesti luontonimestä. Vanha sana tahko tarkoittaa särmää, sivua, puolta tai suuntaa.
Väestörekisterin sukunimitilaston mukaan Tahkola on nykyisenä sukunimenä 404 henkilöllä.
Pirjo Mikkonen – Sirkka Paikkala: Sukunimet (Otava, 1992)
https://verkkopalvelu.vrk.fi/nimipalvelu/nimipalvelu_sukunimihaku.asp?L=1
Suomeksi Kaspar Hauserista on kirjassa Arvoitukselliset tapahtumat, joka löytyy Pasilan varastosta.
Eeva-Liisa Manner teki aiheesta kuunnelman Yön Kaspar eli Kaspar Hauserin tarina, mutta sitä ei ole tällä hetkellä (18.1.2022) kuunneltavissa Ylen Areenassa. Näytelmissä Kasparin elämä on inspiroinut myös Q-teatteria ja Kaspar Hauser -näytelmä nähtiin myös Kansallisteatterissa.
Herzogin elokuvan Jeder für sich und Gott gegen alle (Kaspar Hauserin tapaus) voi varata Helmet-kirjastosta.
Ukrainalaista kirjallisuutta on suomennettu varsin vähän.
Kirjallisuusverkkopalvelu Kirjasampoon on koottu lista ukrainalaista kaunokirjallisuutta. Lista aukeaa alla olevasta linkistä.
https://www.kirjasampo.fi/fi/ukrainalaista-kirjallisuutta
Käsikirjoitusvaiheessa otteita teoksesta voi lähettää arvioitavaksi useammallekin taholle. Arviointipalvelu on maksullista ja kullakin palvelulla on oma hinnoittelunsa. Joitakin esimerkkejä käsikirjoituksia arvioivista tahoista ovat Suomen Maakuntakirjailijat ry sekä Nuoren Voiman Liitto.
Myös osa alueellisista kirjailija- ja kirjoittajayhdistyksistä tarjoaa arvostelupalvelua. Lahden alueella voit olla yhteydessä Salpausselän Kirjailijat ry:n.
Jo julkaistun teoksen arvosteluja tekevät lehdet sekä bloggaajat. Suosittelen yhteydenottoa paikallislehteen, jolta voisi tiedustella olisiko heillä kiinnostusta kirja-arvostelun tekemiseen. Toinen vaihtoehto on lähestyä kirja-aiheisia blogikirjoittajia ja kysyä heiltä, olisivatko he...
Singer-ompelukoneiden sarjanumeroiden avulla valmistusvuoden voi tarkistaa alle linkatusta taulukosta. Kyseinen ompelukone on valmistettu vuonna 1894.
Singer Sewing Machine Serial Number Database:
https://ismacs.net/singer_sewing_machine_company/serial-numbers/singer-no-prefix-serial-numbers.html
Runo Pyhä kalkki sisältyy Lauri Pohjanpään vuonna 1949 ilmestyneeseen kokoelmaan Aamu ja ilta ja muita runoja. Se on jälkimmäinen osa myytillisiin tarinoihin perustuvassa kokonaisuudessa Kaksi kansantarinaa.
Helmet-kirjastojen kokoelmissa on ukrainankielistä lastenkirjallisuutta ja ukrainankielinen kokoelma kasvaa nopeasti.
Näin etsit ukrainankielistä aineistoa Helmet-kirjastojen kokoelmista.
Helmet-tietokanta on osoitteessa www.helmet.fi.
Valitse yläpalkista ”Hae aineistoa”. Valitse sen jälkeen ”Tarkennettu haku”.
Kirjoita hakusanaksi tähtimerkki: *
Etsi kielivalikosta haluamasi kieli, esim. ukraina. Valitse kokoelmavalikosta "lasten kokoelma" ja aineistoksi "kirjat".
Paina: Hae.
Teoksia voi varata maksutta mihin tahansa Helmet-alueen kirjastoon. Voit tehdä varauksia itse, jos kirjastokorttiisi on liitetty nelinumeroinen pin-koodi.
https://www.helmet.fi/fi-FI/Tapahtumat_ja_vinkit/Uutispalat/Helmetkirja…
Vegaanituote.net sivustolta löytyvät suomessa myynnissä olevat kasvismaidot. https://www.vegaanituotteet.net/category/214/maidot-ja-kermat
Suomalainentyö.fi on listannut Suomessa tuotetut ja suunnitellut tuotteet, sekä yhteiskunnallisten yritysten tuotteet. Avainlippu
Kasvismaidoista avainlipun on saanut vain Elovenan kaurajuoma. Fazerin kauramaito käyttää suomalaista kauraa.
Kynttilät ja lautasliinat olisivat voineet olla esimerkiksi Tiimari-ketjun valikoimaa, mutta Lasipalatsissa ei tainnut olla Tiimari-myymälää.
Olisiko kyseinen puoti sitten ollut yksi Ibero-ketjun kaupoista? Helsingin Sanomien arkistoja tutkimalla löytyy Lasipalatsissa sijainneen Iberon ilmoittelua. Ainakin vuoden 1982 lehdessä Ibero mainosti marraskuussa: "Jouluaiheinen kynttilätarjous". Vuonna 1982 Ibero-ketju ilmoitteli "Koristeellista joulua" -mainoksessaan uuden lahjavalikoimansa tuotteina esim. thai-posliinia, lyijylasikristallia, taideteollisia pronssituotteita ja tunnelmakynttilöitä Ranskasta. Iberon pääasiallinen myyntiartikkeli taisi kyllä alkujaan olla erilaiset korut. Iberolla oli 1980-luvun alussa useampia myymälöitä...
Kyseessä on todennnäköisesti lapsille ja nuorille koululaisille suunnattu Tieto & taito & temppu -lautapeli. Pelissä on tietokilpailukysymyksiä, matemaattisia tehtäviä sekä liikunnallisia tehtäviä. Tieto & taito & temppu on oppimispeli, joka kehittää myös sanavarastoa ja siinä opitaan mm. juuri kuukausien ja vuodenaikojen käsitteitä. Pelissä liikutaan noppaa heittämällä pelilaudan ympäri.
Finna-tietokannan mukaan Henry Haapalaisen säveltämästä kappaleesta "Tietää saat viimeinkin" löytyy nuottijulkaisu ainoastaan SIbelius-museon arkistossa.
https://finna.fi/Record/sibelius.A67169C238024758BF3D1F4267B88BB4
Muita nuotinnoksia kappaleesta ei näytä julkaistun. Sävellyksen soinnut voi löytää täältä:
https://chordu.com/chords-tabs-sen-tiet%C3%A4%C3%A4-saat-viimeinkin-id_…