Vaski-kirjastoista löytyvää, rotusyrjintää käsittelevää kirjallisuutta saa haettua Finnasta erilaisilla hakusanayhdistelmillä. Sanayhdistelmät rotusyrjintä ja Yhdysvallat sekä rasismi ja Yhdysvallat tuovat esiin kaiken aiheeseen liittyvän aineiston. Aineistotyypiksi valitaan tässä tapauksessa kirja ja päägenreksi kaunokirjallisuus. Sanalla rotusyrjintä saadut tulokset näet tästä linkistä, sanalla rasismi saadut tulokset näet tästä linkistä.
Tuloksista löytyvät ainakin esimerkiksi seuraavat kirjat:
Juuret (Alex Haley, 1977)
Matkalla kotiin (Yaa Gyasi, 2017)
Kaikki taivaan linnut (Harper Lee, 2016)
Vihan kadut (Ryan Gattis, 2015)
Häivähdys purppuraa (Alice Walker, 1986)
Viha jonka kylvät (Angie Thomas, 2017)
Kaukaiset seudut (Tom Spanbauer...
Päivämäärät kirjoitetaan mandariinikiinaksi hiukan eri tavalla kui suomeksi sillä ne ovat muodossa vuosi.kuukausi.päivä.
Alla numerot 1-10 kiinaksi:
nolla 零
yksi 一
kaksi 二
kolme 三
neljä 四
viisi 五
kuusi 六
seitsemän 七
kahdeksan 八
yhdeksän 九
kymmenen 十
Numerot 11-19 muodostetaan lisäämällä 十 numeron eteen esim. 13 = 十三 ja 20, 30, 40 jne. lisäämällä numeron jälkeen 十 esim. 20 = 二十.
Päivämääriä kirjoitettaessa numeroiden välissä käytetään vielä lisäksi merkkejä 年 (vuosi), 月 (kuukausi) ja 日 (päivä).
Päivämäärä 17.5.1978 kirjoitetaan 一九七八年五月十七日.
Lähteet:
http://www.chinese4.eu/fi/kiina-sinulle/komponentti/7/131/numerot_kiinan/selitykset
https://chinese4kids.net/...
I fly A380 -sivusto (https://www.iflya380.com/a380-destinations.html) listaa yli 60 kohdetta, joihin on mahdollista matkustaa lentäen Airbus A380 -koneella.
Finnairin historiasta löytyy kaksi suuronnettomuutta, molemmat DC-3-koneilla 60-luvun alussa, jolloin yhtiö vielä oli viralliselta nimeltään Aero (Finnair-nimeä oli käytetty markkinoinnissa Aeron rinnalla keväästä 1953): tammikuussa 1961 Vaasan lähellä Koivulahdella (25 kuollutta) ja marraskuussa 1963 Maarianhaminassa (22 kuollutta).
Lähteet ja kirjallisuutta:
Bo-Sanfrid Höglund, Planet har störtat! : flygolyckan i Kvevlax 1961
Pekka Nykänen, Kuolemanlento : Finnairin tragedia Ahvenanmaalla 1963
Hei ja kiitos kysymyksestä!
Tällä hetkellä ei ole tietoa Katajamäki-sarjan jatkosta. Kustantajan sivuilla ei mainita jatkosta mutta ei myöskään kerrota, että sarjaan ei uusia kirjoja tulisi.
Ruusumäki-sarjasta en ole kuullut, mutta voisin vinkata Kirsi Pehkosen kirjoittamaa Jylhäsalmi-sarjaa.
Supossa hän ei työskennellyt, mutta muuten tuntomerkit täsmäävät syksyllä 2018 ilmestyneeseen Timo Lieneen muistelmateokseen:
Liene, Timo. (2018). Irtoviiksimies: Erään suomalaisen sotilastiedustelijan elämä. Helsinki: Kustannus Oy Suomen Mies.
Suoraan sanottuna tähän kysymykseen vastaaminen edellyttäisi paljon tyhjentävämpää kielitieteellistä tutkimusta kuin tämän palvelun puitteissa on mahdollista tarjota. Helinin massiivinen runoteos on siinä määrin tuore julkaisu, ettei sitä käsittelevää lähdeaineistoa ole vielä paljonkaan suuntaviittoja tarjoamassa ja apua antamassa.
Tähänastisissa kommentaareissa tyydytään vain lyhyesti toteamaan Helinin tekstissä esiintyvien kielten runsaus antamalla muutama esimerkki ja toteamalla, että tässä on vain pieni osa kaikista: "Kosmopoliittinen stadin slangi ja Agricolan-aikainen varhaiskirjakieli sen sijaan johtavat ruotsin-, venäjän- ja latinankielisiin osuuksiin, ja tässäkin on vain murto-osa runoelmien kielivalikoimasta." (...
1. Kattava kirjaston palvelupisteiden verkko (sekä fyysiset kirjastot että nykyään tietenkin verkko; kaikki yleiset kirjastot ovat verkossa), joka kattaa Suomen jokaisen kunnan.
2 Useimmat palvelut, kaikki peruspalvelut, ovat maksuttomia ja tasa-arvoisesti kaikkien ulottuvilla.
3. Myös useimmat tieteelliset kirjastot ovat Suomessa kenen tahansa kiinnostuneen käytettävissä.
4. Suomessa on paljon valtakunnallisia verkkopalveluita, joiden keskuksena toimii kirjastot.fi.
5. Suomessa on rakennettu paljon kirjastoiksi suunniteltuja rakennuksia, myös syrjäisempiin kuntiin. Monessa kunnassa kirjasto on keskeinen kulttuuripalvelu.
6. Yleisten kirjastojen kokoelmat ovat moniarvoisia eli hankintaa ei säätele arvopohjainen ajattelu saati...
Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun infossa on kerrottu tarkemmin palvelusta, https://www.kirjastot.fi/kysy/tietoa-palvelusta
Kysy kirjastonhoitajalta on suomalaisten kirjastojen yhteinen palvelu. Mukana on kaupungin- ja kunnankirjastoja, erikoiskirjastoja ja tietopalveluryhmiä. Kirjastojen tietopalvelun ydintehtävä on löytää sopivia tiedonlähteitä tiedonhakijalle. Antamamme vastaus on tietopalvelun ammattilaisen tekemä yhteenveto hänen löytämistään tiedonlähteistä.
Kirjaston tietopalvelussa on aina siis pyrkimys auttaa kaikissa kysymyksissä maan ja taivaan väliltä, mutta meidän asiantuntemustamme on sopivan tiedonlähteen etsiminen, jotta kysyjä saa sitä tutkimalla tietoa ja iloa siitä, mistä sitä tarvitsi. Tiedonlähteiksi...
Maini Palosuon käännöksessä tuo kohta on käännetty näin: "niin laki on aasimainen - aivan pöllö. Jos laki on sitä mieltä, niin se on vanhapoika, ja pahinta mitä sille voin toivoa on, että senkin silmät avautuisivat koettelemuksissa. " (1954, s. 361)
Kyseinen kohtaus on professori Isak Bergin painajaisesta Ingmar Bergmanin elokuvassa Mansikkapaikka (Smultronstället, 1957).
https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_144391
http://www.svenskfilmdatabas.se/sv/Item/?type=film&itemid=4549#plot-summary
Kirjaa lukematta on vaikea sanoa mistä on kyse, eikä esimerkiksi googlaaminen tuota tulosta. Kaunokirjallisuus eli fiktio ja sen henkilöt, tapahtumat ja kieli toimivat omien lakiensa mukaisesti. Parhaiten vastaus löytyy itse kirjasta perehtymällä sen maailmaan ja kieleen. Joskus fiktio muistuttaa hyvinkin paljon oikeaa maailmaa eli faktaa, joskus kirjan tarkoitus on luoda uusia maailmoita ja jopa jättää lukija hämmenyksen valtaan.
Ällänsakareista voisi olla mahdollista kysyä myös kirjailijalta itseltään, mikäli hän on halukas avaamaan termiä. Kirjailijaan saa yhteyden facebookin kautta Kirjailija Antti Leikas -sivuilta, osoite https://www.facebook.com/kirjailija.anttileikas/
Vuonna 1913 ilmestyi itävaltalaisen Arthur Gundaccar von Suttnerin teos, joka on saanut suomenkielisen nimen Kaksi naista. Voisikohan kyse olla tästä teoksesta?
John Galsworthy on kirjoittanut teoksen Tumma kukka (The Dark Flower, suom. Ilma Pahlama, 1932).
Teokset kuuluvat Helmet-kirjastojen Pasilan kirjavaraston kokoelmiin, josta voit tilata ne omaan lähikirjastoosi.
https://www.helmet.fi/fi-FI
Tietoa ei löytynyt netistä eikä John Fogertyn omilta sivuilta, joissa artistit joskus tapaavat julkaista keikkojen kuvauksia tai settejä. Lehtien avoimet arkistot eivät ulottuneet noin pitkälle enkä pääse tarkistamaan, löytyisikö tieto HS arkistosta konserttiarvioinneista, koska tällä hetkellä etätöissä en pääse kirjautumaan sinne. Tuskin siellä kuitenkaan kerrotaan, koska konsertti alkoi ja päättyi, mutta eihän se mahdotontakaan ole. Tarkistan tämän kollegoilta. Asiasta voisi kysyä Hartwall Areenalta, https://hartwallarena.fi/fi/yhteystiedot.
Pre-Premonition tour-keikoista on lista täällä, https://sites.google.com/site/theelectricbayou/concerts/premonition-tou…
Ehkä joku lukijoistamme on ollut paikalla?
Helmet-kirjaston kirjavarastossa Pasilan kirjastossa on vanhoja Seura-lehden vuosikertoja. 1950-luvulta on vuoden 1953 numerot 1-26:
https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1092940__Sseura__P0%2C4__Orightresult__U__X8?lang=fin&suite=cobalt
Ainakaan kansikuvana näissä lehdissä ei ole etsimääsi kuvaa. Lehtiä voi tulla selaamaan Pasilan kirjastoon kirjaston aukioloaikoina. Muita numeroita ja vuosia kannattaa kysyä Kansalliskirjastosta. Yhteystiedot löytyvät alla olevasta linkistä:
https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/info/yhteystiedot
Kirjastokortin numeroa ei ilmoiteta sähköpostitse. Jos kirjastokorttisi on kadonnut, sinun kannattaa ensinnäkin ilmoittaa se kadonneeksi. Voit tehdä ilmoituksen mihin tahansa Helmet-kirjastoon.
Saat uuden kortin odottaessa mistä tahansa Helmet-kirjastosta. Varaa mukaan voimassa oleva henkilötodistus. Kun olet saanut uuden kortin, voit ottaa Taskukirjaston käyttöösi. Taskukirjasto ei korvaa fyysistä kirjastokorttia, vaan sitä voi käyttää kirjastokortin ohella.
https://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto/Taskukirjasto/Taskukirjasto(3547)
https://www.helmet.fi/fi-FI
Voisiko kyseessä olla Skye Watersin "Taikakoirat"-sarja. Ainakin sarjassa on maaginen vetokoira.
Tässä lisätietoa sarjan ensimmäisestä osasta "Jääkarhun apuna" (2012):
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.f…
Kirjan saatavuustiedot Helmetissä:
https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2054334?lang=fin
Kirkes-kirjastoissa PIN-koodin saa paikan päällä kirjastossa todistamalla henkilöllisyyden. Ota siis kuvallinen henkilöllisyystodistus mukaan seuraavalla kirjastokäynnillä.
Hei, onpa ikävää kun kun sait muistutuksen myöhässä. Meille on tärkeää saada tietää kirjastojärjestelmämme teknisistä ongelmista. Laitathan vielä palautetta osoitteeseen https://helmet.fi/fi-FI/helmetpalaute(92767)
näyttäisi, että Avaruuden ikkuna kappaleesta ei ole julkaistu nuottia. Viola eli Suomen nuottiaineiston kansallisbibliografia tietokannasta ei löydy myöskään kyseisen kappaleen nuotista viitteitä. Violasta pitäisi löytyä kaikki julkaistut suomalaiset nuotit vuodesta 1977 alkaen.