Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Artikkelitietokanta Aleksista saa tietoa artikkelista ja missä lehdessä joku tieto on, mutta saako Aleksista lyhennelmää artikkelista luettavaksi vai onko… 3021 Aleksi-tietokannasta näkee todellakin vain sen, missä julkaisussa ja millä sivulla ao. artikkeli on. Kirjastoissa on vaihtelevasti tallella aikakauslehtiä. Oman kirjastosi tilanteen saat näppärimmin soittamalla puh. 017-401382. Artikkelikopiot maksavat, kussakin kirjastossa on oma hinnastonsa kopioille. Jos omassa kirjastossa ei ole ao.lehteä, voi sen pyytää kopiona kaukopalvelun kautta. Ja kaukopalvelun hinnasto selviää myös omasta kirjastosta.
1.) Jahve on juutalaisten jumalan nimi. Muistaakseni Helsingin sanomissa oli joskus (n. 15 vuotta sitten) teologinen artikkeli, jossa kerrottiin Egyptissä… 3021 Valitettavasti en pysty löytämään mainittua Helsingin Sanomien juttua. Kokonaisuutena on sanottava, että tuolta ajalta säilyneistä nimistä on aika vaikea tehdä luotettavia johtopäätöksiä ja niitä on vaikea yhdistää varmasti toisiinsa. Itse asiassa jo Jahve-nimen ääntäminenkin on epävarma, minkä vuoksi mielellään käytetään vain varmoja konsonanttikirjaimia JHWH. Varsin vakiintunut juutalainen näkemys, että tämä nimi ilmoitettiin vasta Moosekselle (2. Moos. 3: 14 ja 6:3). On kuitenkin luultavaa, että JHWH-nimeä on käytetty jo ennen Mooseksen aikaa, joskin tutkijoiden parissa on epäselvyys siitä keiden parissa. Eri vaihtoehtoja on tarjottu, todennäköisimpänä on pidetty midianialaisia tai heitä lähellä olevia keniläisiä paimentolaisheimoja....
Haluaisin tulevaisuudessa kirjastonhoitajaksi/kirjastovirkailijaksi (kumpi vain, ei väliä, kunhan ylipäätään saisin työskennellä kirjastossa). Muistaakseni… 3021 Oppisopimusvaihtoehtoon liittyvien asioiden selvittäminen kannattaa alkaa ottamalla yhteyttä oppisopimustoimistoon. Hämeenlinnan seudun osalta katso https://www.kktavastia.fi/oppisopimustoimisto/ Kirjastoissa on tällä hetkellä oppisopimuksella kirjastovirkailijaksi opiskelevia, mutta tulevaisuuden oppisopimuspaikkoja ei voi ennustaa esimerkiksi Hämeenlinnan kaupunginkirjaston osalta. Ainakin Hämeenlinnan kaupunginkirjastoon on tullut sellaisiakin oppisopimusopiskelijoita, jotka eivät entuudestaan ole olleet töissä juuri tässä kirjastossa. Nykyisin useimmilla kirjastonhoitajilla on takanaan yliopisto-opintoja informaatiotutkimuksesta vähintään kirjastonhoitajan pätevyyteen vaadittava määrä. Oppisopimuksella ei suoraan kirjastonhoitajaksi...
Löytyykö mistään ranskankielisiä sanoja laululle Romanssi (Katariina ja Munkkiniemen kreivi) Freddy Birset on sen laulanut ranskaksi ja nyt haluaisin tietää… 3019 Valitettavasti en löytänyt tälle laululle ranskankielisiä sanoja mistään. Voit tietysti yrittää kirjoittaa sanat kuuntelemalla laulua. Kyseinen CD-levy on Kouvolan pääkirjastossa. Toinen mahdollisuus on ottaa yhteyttä Freddy Birsetiin http://www.freddybirset.com/ ja selvittää häneltä suoraan josko voisit saada laulun sanat sitä kautta.
Mikä on Suomen suurin sairaala? 3019 Helsingin seudun yliopistollinen keskussairaala on Suomen suurin sairaala. Sen päätoimipaikka on Meilahden sairaala. Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Sairaala  
Löytyykö tietoa aineesta:metakrylaatti (hammaspaikka-aine). Kiinnostaa tietää, missä muualla kyseistä ainetta (muovia) käytetään. Netistä on yritetty etsiä. 3018 Kirjassa Therapia Odontologica on lyhyesti metyylimetakrylaatista kappaleessa Allergiset näkökohdat hammashoidossa. Allergologia teoksessa toim. Tari Haahtela, Matti Hannuksela, Erkki O. Terho sanotaan akryyliyhdisteiden käytöstä: "Samat akrylaatit voivat aiheuttaa allergian hyvin erilaisissa töissä (esim. hampaanhoitoala, ortopedinen kirurgia/luusementti, rakennusala, metalliteollisuus, kirjapainot)Ha." Esimerkkejä lehtiartikkeleista hakusanalla metakrylaatti: -Metakrylaatit, pesualkoholit ja luonnonkumiallergeenit hammashoitoloiden ilmassa, Suomen hammaslääkärilehti, 2001:1-2, s. 28-31 -Työperäiset metakrylaattiallergiaihottumat edelleen yleisiä hammashoitohenkilöstöllä : työterveys, Suomen hammaslääkärilehti, 2000:13, s. 753-755....
Mikä on sanan pösilö etymologia. 3018 Kielitoimiston sanakirjan mukaan: pösilö ark. hölmö, typerä; typerys, pölvästi (MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0) Valitettavasti sanaa ei ole etymologisissa sanakirjoissa.
Sienet ovat lähempänä eläintä kuin kasvia, kuulemma. Sienet syövät elävää tai elänyttä ravintoa jne. Voivatko sienet tuntea kipua? Silloinhan sienen syönnistä… 3017 Sienet eivät kuulu kasvikuntaan vaan sienet muodostavat oman eliökuntansa, Fungi. Sienet rakentuvat peräkkäisistä solujonoista, sienirihmoista eli hyyfeistä (hyphe), joista muodostuu rihmasto eli myseeli (mycelium). Lähde: WSOY Facta Tietopalvelu Tiettävästi sienillä ei ole hermosolmukkeita tai -ratoja, joissa tunnistaa ainakaan eläinten osalla ajateltava kipu. Vegaaniliiton sivuilla todetaan ,että sienet lisäävät ruokavalion monipuolisuutta. http://www.vegaaniliitto.fi/lahiveganismi.html Vegaaniravinnosta ja sienistä löytyy keskusteluja Suomi24.fi:n vegaaniruoka keskustelupalstalla http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/sienet%2Btid%3A3422?term_… Todettakoon lopuksi, että kalan kivusta löytyy artikkeli Helsingin Sanomissa 3.5.2003...
Jos sukututimus tehdään suvun naisten juuria seuraten, niin millä lailla se on erilainen, kuin jos seurataan suvun miesten juuria? Edut ja haitat? Suurimmassa… 3017 Suvun polveutumista voidaan tutkia joko patriarkaalista tai matriarkaalista linjaa noudattaen. Patriarkaalisessa (patrilineaarisessa) etenemistavassa selvitetään aina isän puoli: isän isä (ja tämän perhe), isänisän isä (ja tämän perhe) jne. sukupolvi sukupolvelta. Matriarkaalisessa (matrilineaarisessa) etenemistavassa edetään äidin äidistä tämän äitiin ja niin edelleen. Bilateraalinen polveutumistutkimus, eli sukulaisuutta tutkitaan sekä isän että äidin puolelta, on yleistymässä. Bilateraalinen tutkimus eli mies- ja naislinjatutkimus on tärkeää sen takia, että se tuo lisävalaistusta muun muassa lääketieteelliseen geenitutkimukseen, koska aika ajoin y-kromosomissa ja mitokondrioissa tapahtuu eräissä tapauksissa pienissä määrin...
Muistan lapsen lukeneeni runoa, joka alkaa sanoilla: Olettekos kuulleet uutista tätä, että Afrikan maassa on hirmuinen hätä?... Mistä kirjasta löytäisin tähän… 3017 Runo löytyy mm. Arvilyn (Arvid Lydecken) kirjasta Lumipyry Afrikassa ja kirjasta Hopoti hoi: lastenrunoja isoäidin ajoilta.
Olen unohtanut kirjastokortin 4-numeroisen salasanan. Miten saan uuden? 3017 Jos olet unohtanut tunnuslukusi, saat uuden kirjaston asiakaspalvelusta esittämällä kirjastokorttisi lisäksi kuvallisen henkilöllisyystodistuksen. Sähköpostitse tai puhelimitse tunnuslukua ei voida antaa johtuen tietoturvasyistä. Lisää tietoa kirjastokortista ja tunnusluvusta Vaski-kirjastojen sivuilla osoitteessa https://vaski.finna.fi/Content/asiakkaana  
Miten löydän netistä etunimien etymologian. Esim. mistä nimi Jenni on lähtöisin 3016 Kysy kirjastonhoitajalta –palvelun arkistosta löytyy lukuisien etunimien merkkipäivät ja etymologiat: http://www.kirjastot.fi/fi-FI/tietopalvelu/arkisto.aspx kirjoita ”etsi arkistosta” –laatikkoon: etunimet Jenni, niin kyllä vastauksia löytyy! http://www.behindthename.com/ -osoitteen sivuilta löytyy tietoa etenkin Yhdysvalloissa käytössä olevista etunimistä ja niiden alkuperästä. Nimiä voi hakea aakkosellisesta luettelosta tai hakuohjelmalla; tehostetussa haussa mahdollisuus hakea mm. ääntämiseltään samantapaisia nimiä. Luetteloita suosituimmista etunimistä. Lähdeluettelo. Linkkejä muille nimiä käsitteleville sivuille.
Löytyykö mistään kirjasta sanoja Eino Grönin v. 1963 ilmestyneeseen lauluun "Vaarallista onnea" . 3016 Vaarallista onnea -niminen kappale löytyy ainakin yhdestä nuottijulkaisusta: Toivelauluja : iskelmien aarreaitta. Osa 58 : 1-1964. Helsinki : Fazer, 1964. Frank-monihaulla teosta löytyi Tampereen kaupunginkirjaston musiikkiosaston käsikirjaston varastosta. Piki-verkkokirjaston mukaan sitä ei voi lainata, mutta asiaa voi tiedustella suoraan Tampereen musiikkiosastolta puh. (03) 5656 4077. Violasta - Suomen kansallisdiskografiasta Toivelauluja-teosta löytyy myös Suomen Jazz ja Pop Arkistosta. Aineisto on vapaasti tutkijoiden ja muiden asiasta kiinnostuneiden käytössä arkiston tiloissa. Aineistoa lainataan vain poikkeustapauksissa. Arkiston www-sivujen osoite on http://www.jazzpoparkisto.net/
Haluaisin tietää Tehilla- ja Tehilda-nimien alkuperän ja merkityksen. Onko nimi maailmalla käytössä joissakin uskonnollisissa piireissä? 3016 Tehilla-nimestä ei löytynyt kovin paljon tietoa. Nimen merkitys ja alkuperä on epäselvä. Nimi on mahdollisesti lähtöisin hepreasta. Heprean kielessä sana merkitsee kiitosta ja ylistystä. Suomessa Tehilla-nimeä annettiin etunimeksi erityisesti 1800-luvun lopulla. 1980-luvun alussa Tehilla-nimisiä oli Suomessa vähän yli sata. Useimmissa Euroopan maissa nimi on harvinainen. Nämä tiedot löytyivät Pentti Lempiäisen teoksista "Suuri etunimikirja" ja "Nimipäivättömien nimipäiväkirja". Tehilla-niminen on myös eräs juutalainen järjestö. Se on vuonna 1982 perustettu epäpoliittinen ja vapaaehtoinen järjestö, jonka tehtävänä on rohkaista ja tukea(myös uskonnolliselta kannalta) eri maissa asuvien juutalaisten paluuta Israeliin.
Mitä on käytännössä preoperatiivinen hoitotyö amputaatiopotilaalla ja mitä kaikkea se käsittää? 3016 Preoperatiivisesta tai perioperatiivisesta hoitotyöstä löytyy jonkin verran kirjoja. Lukkari, Kinnunen ja Korte ovat toimittaneet teoksen "Perioperatiivinen hoitotyö" (WSOY, 2007), josta löytyy todennäköisesti myös laajamittaisiin leikkausoperaatiohin liittyvää tietoa. Teoksen vanhempi painos vuodelta 2000 löytyy Kankaanpään kirjaston kokoelmista, mutta on tällä hetkellä lainassa. Kankaanpään ja oppilaitoksen kirjastoista kannattaa etsiskellä muutakin materiaalia. Hakusanoina voit käyttää mm. 'perioperatiivinen hoito', 'preoperatiivinen hoito' ja 'amputaatio'. Kirjastoissa voit käyttää myös artikkelihakuja ja kotimaista terveystieteellistä viitetietokanta Mediciä. Myös internetistä löytyy aineistoa, kuten esimerkiksi: http://ksamk.pspt.fi...
Minkä arvoinen on vuodelta 1922 leikattu 500mk seteli(vain toinen puoli tallella)? 3015 Suomen numismaattisesta yhdistyksestä kerrottiin, että kyseisellä setelillä ei ole oikein muuta kuin kuriosteetti-arvo. Jos kyseessä olisi ollut 5000 markan seteli niin sillä olisi ollut myös rahallista arvoa.
Kiinostaisi Tuovinen sukunimi.Mistä juontaa?Onko savolainen sukunimi?Olen syntyisin Nurmeksesta ja sukukin sieltä niin pitkälle kuin muistavat.On Tuovi… 3015 Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan Sukunimet -kirjan mukaan vanhimmat tiedot Tuovisista ovat Savosta 1500-luvulta (Antti Tooffuin). Nimen kirjoitusasu on vaihdellut: Toowin, Toffinen, Tuofuinen, Tuowinen. Nimen on arveltu syntyneen skandinaavisesta nimestä Tove. On myös arveltu, että Tuovisen taustalla voisi olla nimi David savolaisittain eli Tuavetti, Tuovikka.
Haluamme antaa tyttärellemme nimen Ramona. Mitä tietoa nimestä löytyisi? 3015 Ramona on feminiininen muoto nimestä Ramón, joka on Raimund -nimen espanjalainen muunnos. Nimen suomalainen vastine on Raimo. Nimi tulee muinaissaksalaisesta nimestä Ragimund. Ragin tarkoittaa neuvoa ja mund suojelijaa. Lähde: Pentti Lempiäinen, Suuri etunimikirja, WSOY 1999 http://www.babynames.com/name/RAMONA
Kumpi on kieliopillisesti oikein; lepakkoja vai lepakoita? 3015 Kirjastoissa sähköisenä käytössä oleva ”Kielitoimiston sanakirja” kertoo, että molemmat muodot ovat oikeita eli sanaa ”lepakko” voi taivuttaa monikon partitiivissa muotoon ”lepakkoja” tai ”lepakoita”.
Usein väitetään, että Suomi olisi Euroopan amerikkalaisin (USA:laisin) maa. Olen kuullut tätä perusteltavan mm. arvojen samankaltaisuudella. Mietin kuitenkin… 3015 Peter Ekholmin teoksessa Transatlanttinen suhde (2004) on käsitelty asiaa. Ekholmin mukaan puhuttaessa Suomesta Euroopan amerikkalaisempana maana viitataan pintakulttuuriin kuten amerikkalainen jalkapallo, baseball-lippikset, "punaniskaisuus". Samassa teoksessa mainitaan Jaakko Iloniemen havainnosta, että Suomessa on väkilukuun verrattuna ehkä eniten amerikkalaismyönteisiä yhdistyksiä. Tuula Poutasuon Farkkukirjan(2006) mukaan amerikkalaisuus oli pop erityisesti 1970-luvulla. Google Scholarista löytyi seuraava: J. Iivonen: Kriittinen ajankuva, 2006. Tässä on artikkeli "Amerikkalaistunut Suomi". Yleensä amerikkalaistumisesta on julkaisussa Visa Heinonen: Globalisoitumisen historiallisuus ja nykytulkintoja kulutuksesta maapalloistuvassa...