Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Nyt kun on koronasulku päällä, tuleeko palauttamattomista aineistoista sakkoa? 341 Espoossa kirjasto on suljettu 13.4.2020 asti. Lainat eivät eräänny eivätkä maksut kerry sulkemisaikana. 
Onko Pohjantähti magneettisen vai maantieteellisen pohjoisnavan yläpuolella? 341 Pohjantähti on maan pyörimisakselin eli maantieteellisen pohjoisnavan suunnassa.
Miten Rautatie-romaanin ilmestymisen aikaan pääsi Ranskaan junalla? Teoksessa rovasti toteaa, että Ranskaan pääsee viidessä päivässä kovalla kyydillä. 341 1880-luvulla Euroopan rautatieverkosto oli jo melko kattava. Junamatka Suomesta Pariisiin olisi alkanut käyttämällä Riihimäen ja Venäjän Pietarin välille rakennettua ratalinjaa, joka valmistui 1870. Pietarista matka olisi jatkunut Pietari-Varsova -radalla, joka oli valmistunut 1862. Varsovasta olisi ollut luontevinta matkata mm. Berliiniin ja sieltä Ranskaan. Matkustaminen oli tuohon aikaan hidasta, mutta hyvällä aikataulusuunnittelulla rovastin mainitsema aika olisi saattanut olla mahdollinen.  Verkosta löytyy runsaasti 1800-luvun eurooppalaisia rautatielinjoja kuvaavia karttoja: https://www.researchgate.net/figure/Railway-maps-of-Europe-1850-1890-an… https://www.notechmagazine.com/2012/06/the-european-railways-network-18… Joitakin...
Meneekö helikopteri eteenpäin työntövoimalla niinkuin raketti? 341 Helikopterissa työntövoiman synnyttää pyörivä roottori, joka kiihdyttää ilmamassaa alaspäin. Kiihdytyksestä syntyvä vastakkaissuuntainen voima kannattelee helikopteria. Työntövoiman suuntaa voidaan muuttaa kallistamalla roottorien pyörintätasoa. Esimerkiksi kun helikopterin nokka painetaan alaspäin, roottori kallistuu eteenpäin, työntövoima suuntautuu osittain taaksepäin ja helikopteri alkaa kiihdyttää eteenpäin. http://www.kysy.fi/kysymys/miten-helikopteri-voi-kulkea-ylos-ja-alas-se… Raunio, Jukka. Helikopteriteoria. Edita, 2000.
Helsingin sanomissa oli noin 30 vuotta sitten toimittaja "Erkonarmon" laatima vuoden kirjaluettelo anagrammien muodossa. Esimerkiksi "Pasi Sylestö Suopon… 341 Anagrammologi John Erkonarmo (Jarmo Korhonen) sormeili uutuuskirjojen ja niiden tekijöiden nimiä Helsingin Sanomissa 30.12.1990. Väännös Lasse Pöystin Lassen oppivuosista oli ensimmäinen kaikkiaan 103 kirjan listalla, jolta löytyy sellaisiakin teoksia kuin Eelimatias Hila: Lötkyvaate, Santra Alipaino: Rohkea kuva majuri Muhosta ja Iita Runttu: Terävän lelukirja.
Mitä tarkoitusta varten käytetään glaubersuolaa?Eli natriumsulfaattia. 341 Glaubersuolaa käytetään ensisijaisesti suolen tyhjentämiseen ennen paastoa.  https://www.yliopistonverkkoapteekki.fi/A-GLAUBERSUOLA-30-G
Onko keskikirjastoilla tänä vuonna aikuisten lukudiplomia? Mistä sen löytää? 341 On meillä. Aikuisten lukudiplomin kirjalistat löytyvät Keski-Finna-verkkokirjaston Kirjallisuus-sivulta, sivun alalaidasta. Tässä linkki: https://keski.finna.fi/Content/kirjallisuus. Paperisen lukudiplomilistan voi napata mukaan kirjastokäynnillä mistä tahansa kirjaston toimipisteestä. Keski-kirjastojen lukuhaaste puolestaan löytyy tämän linkin takaa: https://keski.finna.fi/Content/lukuhaaste
Miksi julkisia väestönsuojia ei rakenneta enemmän? 341 Hyvä kysymys. Pelastuslaki määrää, että "71 § (28.12.2018/1353) Väestönsuojan rakentamisvelvollisuus uudisrakentamisen yhteydessä Rakennuksen omistajan on uudisrakentamisen yhteydessä tehtävä rakennukseen tai sen läheisyyteen väestönsuoja, jonka suuruudeltaan voidaan arvioida riittävän rakennuksessa asuvia, pysyvästi työskenteleviä tai muutoin oleskelevia henkilöitä varten."  toisaalta laki koskee vain suurehkoja rakennuksia tai rakennusryhmiä. "Väestönsuoja on rakennettava rakennusta tai samalla tontilla tai rakennuspaikalla olevaa rakennusryhmää varten, jos sen kerrosala on vähintään 1 200 neliömetriä ja siinä asutaan tai työskennellään tai oleskellaan muutoin pysyvästi. Teollisuus-, tuotanto-, varasto- ja...
Haen koko Suomen kirjastoista(kunnan-&kaupunginkirjastot) Turkkilaista pop-musiikkia. Haku ei toimi vaikka valitsen kaikki kirjastot ja asiasana turkki ja… 340 Olet ilmeisesti käyttänyt Frank-monihakua. Hakuehtosi ovat oikein mutta olet ilmeisesti käyttänyt Internet Explorer-internet-selainta, joka ei jaksa suorittaa kaikki kirjastot kattavaa hakua. Haku onnistuu jakamalla se pienempiin osiin tai kokeilemalla muita selaimia. Rajataksesi hakuasi tarkemmaksi voit käyttää popmusiikki-asiasanaa.
Kierkegaardin Joko-tahi teoksen alkusanoissa on lause, joka englanniksi kuuluu: "Maybe you've kept a secret in your heart that you felt in all its joy or pain… 340 Kierkegaardin Joko-tahi -teosta ei valitettavasti löydy pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen kokoelmista. Helsingin yliopiston opiskelijakirjastossa näyttää olevan paikalla kirja Sören kierkegaardin teoksia osat 1 ja 2, johon Joko tahi sisältyy Koskenniemen suomennoksena. http://www.helsinki.fi/opiskelijakirjasto/
Kävin koulua puistolan kansakoulussa v.1957 ja ajattellin että löytyykö mitään arkistoa oppilaista?Olin Sinikka Lounatvuoren luokalla vuonna 1957. 340 Tarkoitatko Helsingin Puistolaa? Helsingin kaupunginarkistossa on koulujen oppilasmatrikkeleita, sieltä voisi löytyä myös Puistolan kansakoulun oppilastietoja. Kaupunginarkiston yhteystiedot. http://www.hel2.fi/Tietokeskus/kaupunginarkisto/nayttelyt.html
Olen käyttänyt kirjastokorttiani aikaa sitten, en enää muista tunnuslukua. Mitä nyt? 340 Koska lainaajatiedoissasi näyttää olevan voimassa oleva sähköpostiosoite (sama kuin se, josta lähetit tämän kysymyksen), voit tilata sähköpostiisi linkin, jonka kautta saat pin-koodisi uusituksi. Avaa HelMet-verkkokirjasto http://www.helmet.fi/fi-FI ja napsauta painiketta "Kirjaudu". Avautuvalla sivulla on linkki "Unohditko tunnuslukusi?". Napsauta sitä ja seuraa ohjeita.
Mikä lukuohjelma on ladattava tietokoneelle e-kirjojen lukemista varten? Löydän ohjeet vain I-phoneen ja Androidiin? 340 Tavallisilla tietokoneilla käytetään Adobe Digital Editions-lukuohjelmaa , joka sopii sekä windows- että mac-koneisiin. http://www.adobe.com/fi/products/digital-editions/download.html Linuxilla ei toimi suoraan tämä ohjelma, vaan se vaati Wine-sovelluksen väliin. Lisäksi lukuohjelma pitää valtuuttaa (auktorisoida) AdobeID-tilillä, jonka saa Adoben sivuilta www.adobe.com/se/membership
Onko missään Pääkaupunkiseudun taiUudenmaan kirjastossa mahdollista digitoida 16 mm kaitafilmi? 340 Hei Kysy kirjastonhoitajalta palveluun on aikasemmin tullut vastaava kysymys, ja silloin on vastattu tällä tavalla: Helsingin kaupunginkirjastossa ei valitettavasti ole mahdollista digitoida kaitafilmejä. Teidän kannattaa kääntyä digitointipalveluja tarjoavien yritysten puoleen. Kirkkonummen kirjastossa on laitteet VHS-videonauhojen, C-kasettien ja LP-levyjen digitoimiseen.
Löytyykkö Suomesta?? http://logbuilding.myshopify.com/collections/frontpage/products/log-construction-manual http://logbuilding.myshopify.com/collections… 340 Hei! Hirsirakentamisesta löytyy kyllä kirjallisuutta mutta videoita vähän. Vuonna 2012 on julkaistu hirsirakentamisesta video: Timo Aro-Heinilä Tunne puut–Matkalla hirrenveistotaituruuteen. Keski-kirjastoissa videota ei ole, mutta sen voi pyytää kaukolainaan. Matkalla hirrenveistotaituruuteen videon tietoja, voit käydä katsomassa esim. Kyyti-kirjastojen sivulla: http://kyyti.kirjas.to/teos.asp?teosid=04A2FFDE-95B7-49E5-AF72-642334E2… Voit tehdä kaukolainapyynnön Keski-kirjastojen sivulla: www.keskikirjastot.fi > Asiakkaana kirjastossa > Kaukolainat.
1:sen maailmansodan aikana saksalaisten mukana taisteli afrikkalaisia askareita, Itä-Afrikasta,Kamerunista,Togosta, Namibiasta.Kuinka suuresta joukko-osastosta… 340 Saksalla oli 1.maailmansodassa Afrikan siirtomaissaan kolme erillistä sotilasosastoa (Schutztruppe): Itä-, Länsi- sekä Lounais-Afrikassa. Askareita, eli siirtomaiden alkuperäisasukkaista värvättyjä sotilaita taisteli erityisesti Itä-Afrikan osastossa Tansanian seudulla, joka koostui juuri ennen 1. maailmansodan alkua kaikkiaan neljästätoista komppaniasta. Eversti Paul Emil von Lettow-Vorbeckin komentaman joukko-osaston kokonaisvahvuus oli tuolloin 2772 sotilasta, joista paikallisia askareita oli valtaosa, yhteensä 2286 henkeä. Länsi-Afrikan Kamerunin osasto koostui kahdestatoista komppaniasta, joiden kokonaisvahvuus oli 1855 sotilasta, ja joista afrikkalaisia oli 1650. Lisäksi Togossa oli sodan sytyttyä erillinen, myös paikallisista...
Voiko minkään kirjaston asiakaskoneella Helsingissä katsella DVD-levyä? En ole tällaista ihmettä vielä löytänyt ja ainoa lainattava DVD-soittimennekin on… 340 Helsingin kaupunginkirjaston asiakaskoneilla ei valitettavasti voi katsoa DVD-levyjä.
Kun pitkän ajan kestää ajalliset kun myrkkykäärme puree vaikkapa ihmistä, onko se vain vain puraisu vaiko pitempi aika ja kuinka pitkä, jos... Kaikki… 340 Ihminen ei ole kyylle saalis, joten sen ensimmäinen isku voi olla ns. myrkytön varoitusisku. Puraisu on aina lyhytaikainen, kyy ei jää koiran lailla puremaan kohdettaan, koska tarkoitus on vain myrkyn siirtäminen. Kerrotaan kyllä juttuja käärmeistä, jotka ovat iskeneet kumisaappaaseen ja hampaat ovat jääneet siihen kiinni. Se ei ole kuitenkaan käärmeen tarkoitus vaan vahinko. Kyyn pureman terveysvaikutuksista ja toimenpiteistä on tietoa oheisten linkkien takana. Kyyn puremaan on aina suhtauduttava vakavasti, vaikka se ei aikuiselle ihmiselle ole välttämättä hengenvaarallinen. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00… http://www.tohtori.fi/?page=3830134&id=4565283 Heikki Poroila
Onko The Wall Street Journal -lehti luettavissa jossakin kirjastossa, ja jos on, niin missä? Olen kiinnostunut 14.7.2017 lehdessä julkaistusta artikkelista. 340 Valitettavasti WSJ-lehti ei ole pääkaupunkiseudun kirjastoissa saatavilla e-julkaisunakaan.
Haluaisin saada teksti viestin kun lainat pitää palauttaa ja varaukset hakea. Onko se maksullista? 340 Tekstiviestipalvelu on maksullinen. Tässä kopio Helmet-ohjeista sivulta http://luettelo.helmet.fi/screens/e_help_fin.html#helmettekstiviestipal… : Varattujen teosten saapumisilmoitukset ja lainassa olevien teosten eräpäivän lähestymisestä varoittavat tiedotteet voit saada matkapuhelimeen tekstiviestinä. Palveluun kuuluvia tiedotteita ei voi tilata erikseen. Palvelu on käytettävissä DNA:n, Elisan, Saunalahden ja Soneran matkapuhelinliittymistä. Palvelun käyttöönotto Tekstiviestipalvelun käyttö edellyttää, että sinulla on oma sähköpostiosoite, Helmet-kirjastojärjestelmän kirjastokortti ja henkilökohtainen tunnusluku. Jos sinulla ei vielä ole tunnuslukua, saat sen Helmet-kirjastosta esittämällä kirjastokorttisi ja henkilötodistuksesi. 1....