Yleisradiossa prosessi kulkee pääpiirteissään näin:
Tv-kanavien ohjelmapäälliköt linjaavat oman kanavansa eri ohjelmapaikkojen sisällölliset ja kohderyhmätavoitteet, jonka pohjalta ulkomaisten sarjojen ohjelmaostaja valitsee käytettävissä olevien resurssien ja tarjonnan pohjalta elokuvat ulkomaisten ja kotimaisten myyjäyhtiöiden valikoimasta.
Elokuvien esittämisestä tehdyt sopimukset ovat erilaisia: sekä niiden sopimusaika että sopimuksessa määritelty esitysoikeuksien lukumäärä vaihtelevat. Sama elokuva on voitu myydä myös jollekin toiselle tv-yhtiölle, joka esittää sitä oman esitysaikataulunsa mukaan.
Poikkeuksia yllä esitettyyn toimintamalliin toki on, ja muiden tv-yhtiöiden toimintamallit saattavat poiketa tästä kuvauksesta jonkin...
Valitettavasti kyseistä lehteä ei ole ainakaan painettuna lehtenä enää luettavissa kirjastoissa.
E-lehtipalvelu Ziniossa on GQ-lehden arkisto vuoden 2015 alkuun, mutta Ziniossa oleva GQ on lehden amerikkalainen painos ja kysymäsi Beckham oli lehden brittiversion kannessa mainitussa numerossa.
En valitettavasti tiedä, miten yhtenevät versiot amerikkalainen tai brittiversiot ovat keskenään, mutta ainakaan amerikkalaisessa kesäkuun 2015 numerossa ei ole Beckhamia kannessa.
Täältä löydät GQ-lehden Ziniosta: https://www.rbdigital.com/helsinki/service/zinio/landing?mag_id=6096
Turun pääkirjastossa säilytetään vain 10 vuosikertaa Lutukka-lehdestä niin valitettavasti noin vanhaa vuosikertaa ei löydy meiltä. Katsoin että Turun Yliopiston Feeniks-kirjaston varastossa pitäisi löytyä vuosikerrat 1998 ja 1999, niin suosittelen että ottaisit yhteyttä sinne. Täältä löydät yhteystiedot: http://www.utu.fi/fi/yksikot/kirjasto/kirjastot-ja-aukioloajat/kirjasto…
Myös media- ja musiikkipalvelut (ent. musiikkiosasto) avaa arkisin ovensa klo 8 aamulla. Itsepalveluaukioloaika 8-10 koskee myös media- ja musiikkipalveluita, ja esimerkiksi harrastehuoneet ja digitoinnit ovat käytettävissä klo 10 eteenpäin.
Muokkaus: Tarkennetaan, että kysymys oli kohdistettu Lahteen, joten vastaus koskee myös Lahden pääkirjaston media- ja musiikkipalveluita.
Korvaushinta selviää, kun viet kirjan kirjastoosi. Jos kirjan omistaa joku naapurikunnista, hinnan määrittämiseen voi mennä hiukan pidempi aika. Tietämättä kirjan nimeä, kustantajaa ja ostoaikaa tai -hintaa ei korvauksen suuruutta voi tietää, mutta eiväthän pokkarit tosiaan mahdottomia maksa, eikä kirjasto peri ylimääräisiä. Vasta vahingot nähtyään pystyy vastaava työntekijä sekä toteamaan niteen poistotarpeen että tuottamuksellisesta vahingosta aiheutuvan korvauksen. (Tuottamuksellinen vahinko on sellainen, jonka olisi voinut huolellisuudella välttää. Jos joutuu ryöstön tai itsestä riippumattoman tulipalon - tai meteoriitin - uhriksi, kyseessä ei ole tuottamuksellinen vahinko).
Heikki Poroila
Mika Keräsestä löytyy tietoa esim. seuraavilta sivustoilta:
Kirjasampo.fi: http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123175953591194
Suomen nuorisokirjailijat ry.: http://www.nuorisokirjailijat.fi/keraumlnen-mika.html
Mika Keräsen haastattelu Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/1-2363823
Kiitos mielenkiinnosta! Valitettavasti ainakaan tällä hetkellä Seinäjoen kirjastoissa ei ole Novellikoukkua. Laitamme ehdotuksesi mieleen. Meillä on kuitenkin paljon muita kirjallisuustapahtumia. Esimerkiksi kirjavinkkipiiri kokoontuu säännöllisesti pääkirjastossa talvikaudella. Sinne voi aivan hyvin ottaa oman käsityönkin mukaan, jos haluaa tekemistä kuuntelun lisäksi. Pääkirjastossa kokoontuu myös kaksi lukupiiriä, joihin voi tulla kirjallisuudesta keskustelemaan.
Tarkemmat tiedot kirjaston tapahtumista saat kirjaston kotisivulta ja Facebookista http://kirjasto.seinajoki.fi/tapahtumat/.
Suomenniemen kunta liittyi osaksi Mikkeliä vuoden 2013 alusta. Suomenniemen kirjasto on nykyisin yksi Mikkelin seutukirjaston lähikirjastoista ja edelleen nimeltään Suomenniemen kirjasto. Aukioloajoista ja muutenkin Mikkelin seutukirjastosta lisää tietoa löytyy kirjaston omilta sivuilta: http://kirjasto.mikkeli.fi/aukioloajatjayhteystiedot/
Suomen kansallisbibliografiasta Fennicasta ei löydy tietoa siitä, että Leena Lehtolaisen teosta Jonakin onnellisena päivänä (2004) olisi käännetty muile kielille. Myöskään Suomalaisen kirjallisuuden seuran ylläpitämä suomalaisen kirjallisuuden käännösten tietokanta ei kerro, että ko. teosta olisi luettavissa muilla kielillä kuin suomeksi.
https://finna.fi
http://dbgw.finlit.fi/kaannokset/
Saision Betoniyöstä en kuvaillun kaltaisella kansikuvalla julkaistua laitosta onnistunut löytämään. Sen sijaan Elämänmenon vuonna 1979 ilmestyneessä ruotsinnoksessa Livets gång on kerrostaloa esittävä piirroskansi.
https://www.kirjasampo.fi/sites/default/files/styles/medium/public/kulsa_cache/images/media.onki.fi/8/5/1/saha/kirjasampo/0_-2554502252355544381.JPG?itok=8xwbq_mI
Tämä varis, joka kertoo haaveensa: Kyllä joku iso ihan ikioma raato olisi kova sana! löytyy albumista Kamala luonto Anna haukku!, s.53 (Arktinen banaani 2015).
Iltasanomista löytyy Kamala luonto -strippejä, mutta juuri tätä en löytänyt. https://www.is.fi/kamalaluonto/.
Kamala luonto -sarjiksella on myös omat nettisivut, http://kamalaluonto.fi/.
Pääsiäisen ajankohdan määrittämiseen käytetyt laskusäännöt juontavat juurensa vuonna 325 pidettyyn Nikean kirkolliskokoukseen. Nikeassa tehtyjen päätösten pohjalta pääsiäispäiväksi vakiintui kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai, joka on aikaisintaan 22. maaliskuuta ja viimeistään 25. huhtikuuta.
Tosiasiassa sääntö, että ”pääsiäinen on kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai” ei kuitenkaan ole tarkka, koska pääsiäisen ajankohta määräytyy kirkollisten taulukoiden pohjalta eikä tähtitieteen perusteella.
Taulukoissa kevätpäiväntasauksen oletetaan olevan aina 21. maaliskuuta, vaikka todellisuudessa päivämäärä jonkin verran...
Mika Waltarin tuotanto on kaikilla mittapuilla valtava. Hän kirjoitti romaaneja, runoja, novelleja, salapoliisiromaaneja, draamaa, kuunnelmia, elokuvakäsikirjoituksia, satuja, matkakirjoja, yrityshistoriikkeja, teatteriarvosteluja, käännöksiä, esseitä ja riimejä Kieku ja Kaiku -sarjakuvaan.
Waltari kirjoitti kahdeksan suurta historiallista romaania. Niitä yhdistää aiheena identiteetin etsintä ja idealismin kaipuun ja idealismin vieroksunnan välinen ristiriita. Kerronta perustuu minäkerrontaan ja päähenkilö on fiktiivinen mutta sivuhenkilöt usein historiallisia. Kerronta on päiväkirjan, kirjeen tai muistelman muodossa. Waltarin pienoisromaaneja pidetään merkittävänä osana hänen tuotantoaan. Pienoisromaanit kuvaavat ihmismielen pimeää...
Kaikki poliisin partiokoirat saavat ensin peruskoulutuksen ja sen jälkeen koulutuksen yhteen erikoisalaan (huumausaine- tai räjähdysaine-etsintöihin, ruumisetsintään tai palavien nesteiden etsintään). Peruskoulutuksen osa-alueita ovat hallittavuus, voimankäyttö, jäljestäminen, henkilöetsintä sekä esine- ja rikospaikkaetsintä.
Poliisiammattikorkeakoulun sivuilla kerrotaan seuraavaa: "Voimankäyttökoulutuksen tarkoituksena on antaa valmiudet käyttää koiraa voimankäyttövälineenä. Koiran tulee olla ohjaajansa hallinnassa, käydä kiinni käskystä ja irrottaa käskystä. Perusteiden kouluttamisen jälkeen harjoituksissa jäljitellään oikeita työtehtäviä sisä- ja ulkotiloissa."
Tässä on siis kyseessä voimankäyttö, jossa koira toimii ohjaajan käskyjen...
Suomalaisen tikanheiton historiaa: https://people.uta.fi/~jr54226/TampereenTikka.html
Suomen tikkarengas on perustettu 1974, nykyiseltä nimeltään Suomen tikkaurheiluliitto. Vuonna 1974 alkoi myös tikanheiton kilpailutoiminta. (HS 28.10.2018).
Kaikki dartsista / Mikko Laiho on artikkeli dartsin historiasta.
Internetistä löytyy myös paljon tietoa https://darthelp.com/articles/the-history-of-darts/
https://people.uta.fi/~jr54226/TampereenTikka.html
Vastaukseni voi kuulostaa tylyltä, mutta tarkoitus on ehdottomasti hyvä! Nimittäin, miten ihmeessä kukaan muu voisi haravoida kiinnostavia blogeja sinulle, joka ketään muuta paremmin tiedät, mitkä asiat, tyylit ja kirjoitustavat miellyttävät tai kiinnostavat itseäsi. Joissakin blogeissa käytetään karkeita hakusanoja, mutta pidän itse niitä aika hyödyttöminä, koska samojen aiheiden tiimoilta voidaan kirjoittaa miljoonalla eri tyylillä.
Kannattaisiko asennoitua tarjonnan paljouteen sillä lailla, että systemaattisen kahlailun sijasta rupeat tekemään lyhyitä ja spontaaneja piipahduksia sen selvittämiseksi, onko joku tietoosi tullut blogi kiinnostava? Et kuitenkaan koskaan ehdi tai jaksa tutustua kaikkiin. Jos taas luotat jonkun toisen...
Valitettavasti en löytänyt etsimäänne kirjaa suomenkielisenä. Sellainen saattaa kuitenkin olla olemassa.
Englanniksi kirjoja ja niiden osia löytyy useita. https://www.google.com/search?q=How+many+soldiers+have+died+from+friendly+fire&rlz=1C1GCEB_enFI869FI869&source=lnms&tbm=bks&sa=X&ved=0ahUKEwj11-m92b7lAhVFwqYKHTafBQsQ_AUIFygB&biw=1920&bih=969
Esim. Ron Corbett: First soldiers down ja Earl R. Anderson:Friendly Fire in the Literature of War.
Rauhanturvaajien joukoissa on tapahtunut onnettomuuksia. Suomalainenkin rauhanturvaaja on joutunut ristituleen ja haavoittunut 2006. https://yle.fi/uutiset/3-5753307
Ylen uutisarkisto kertoo tästä ja muista suomalaisia rauhanturvaajia koskevista uutisista. https://yle.fi...
Aristoteleen suomennetuissa teoksissa tällaista virkettä ei ainakaan ole vastaani tullut. Tähän ajatukseen kyllä törmää tavan takaa Aristoteleen nimiin pantuna, tavallisesti kuitenkin ilman minkäänlaista lähdeviitettä, mikä tekee sen alkuperästä ainakin jossakin määrin kiistanalaisen - varsinkin, kun se toisaalta on liitetty myös jesuiittaveljeskuntaan ja sen edustajiin, lähinnä Ignatius de Loyolaan ja eritoten Francisco Xavieriin.
Niin tai näin, on kuitenkin mahdollista, että sitaatti - kuka sen alkuperäinen esittäjä sitten onkin - perustuu Aristoteleen ajatteluun. Hän selvästikin piti seitsemän vuoden ikää tärkeänä käännekohtana lapsen elämässä ja kasvatuksessa. Aristoteleen mukaan lapset tuli kasvattaa kotona aina...