Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mitä ovat/on rahkeet? 3325 ”Suomen kielen perussanakirja” (2. osa; Valtion painatuskeskus ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1992) kertoo, että sanan ”rahkeet” merkitys on ’aisoja länkiin yhdistävät valjaiden hihnat’. Kuvainnollisessa mielessä ja nykykielessä rahkeilla viitataan taitoihin, voimiin, voimavaroihin tai vastaaviin, joiden avulla voidaan tehdä jotakin. Jos sellaista ei ole tarpeeksi, sanotaan, etteivät rahkeet riitä eli johonkin ei pystytä.
Haluaisin löytää sanat kahteen runoon jotka aikoinaan olivat koulun lukukirjoissa. Toinen on Pekka; Oli Pekka ilkimys aikamoinen..Toinen ; Kun äiti aata… 3324 Ensimmäinen runo on T. H. Körnerin Maailman tekijä. Se löytyy Keskikoulun lukukirja 1:stä (3.p. 1965). Pekasta kerrotaan Olli Vuorisen Kova pää -runossa, joka sisältyy teokseen Lausuntarunoja nuorelle väelle (Valistus 1951). Kumpaakin teosta voi tiedustella esim. Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjastosta.
Parantumattomana Väinö Linna-friikkinä kysyisin, ketä Linna pitää Tuntemattomassa sotilaassa "omakuvanaan"? Sain jostain päähäni, että se olisi Määttä, mutta… 3324 Tarkimmin Tuntemattoman sotilaan omaelämäkerrallista ja dokumentaarista pohjaa selostaa kirjaan Tuntemattoman sotilaan rykmentti : Jalkaväkirykmentti 8:n historia (WSOY, 1991) sisältyvä Pekka Liljan artikkeli Tuntematon sotilas ja todellisuus. Sen mukaan Linnaa itseään ei ole löydettävissä Tuntemattoman miesten joukosta: "Tuntematon voidaan nähdä omaelämäkerrallisena vain tapahtumiensa osalta. Väinö Linnan toista minää ei romaanista pysty erottamaan, vaikka se kokonaisuutena tietenkin peilaa Linnan sielunmaisemaa, taistelumaisemien ohella." Yrjö Varpio yhtyy Liljan käsitykseen kirjassaan Väinö Linnan elämä (WSOY, 2006): "Oman itsensä, alikersantti Väinö Linnan, kirjailija tosin jätti tietoisesti romaanista pois. Jos oma minä olisi tullut...
Tapio Heinonen lauloi 70-l lopulla t. 80-l alussa kappaletta, jonka tarkan nimen tarvitsisin. Laulu ei löydy Heinosen Aarteet- eikä 20 suosikkia-nimisiltä cd… 3323 Tekstistä päätellen laulu on Emmanuelle-elokuvan tunnussävelmä, alkup. nimeltään Emmanuelle, suom. nimeltään Rakkaus jää (säv. P. Bachelet, H.Roy, H. Blaikley, suom. san. R. Reiman). En kylläkään muista sitä Heinosen laulamana vaan Anneli Pasasen, löytyy ainakin Pasasen levyltä CBS-klassikot. Teksti on muistaakseni näin: Rakkaus jää/ jäljelle vain/ muu häviää/ maailmastain/ rakkaus jää/ muu pysy ei/ rakkaus jäi/ hän jäänyt ei./ Olimme niin erilaiset silti kuitenkin/ pian sen mä ymmärsin/ itse olin yö ja hän kuin päivä valoisin/ erosimme tietenkin. Suomenkieliset sanat ja nuotit löytyvät Emmanuelle-nimisenä mm. Suuri toivelaulukirja 14:sta.
Amsterdamin julkinen liikenne, yhteydet lentokentälle? 3323 Juna on kätevin tapa päästä lentokentältä Amsterdamin keskustaan. Saat tietoa kulkuyhteyksistä Schipholin sivulta http://www.schiphol.nl/ Valitse yläkulmasta english > Schipol airport information > Accessibilty & transport > public transport, by train. Täältä näet junan lisäksi myös muut vaihtoehdot. Suomenkielistä tietoa Amsterdamin julkisesta liikenteestä löytyy Suomen Matkatoimiston sivulta http://www.smt.fi/taskuoppaat/taskuopas_amsterdam.shtml Tarkemmat aikataulutiedot ovat Amsterdamin kaupungin sivulla http://www.amsterdam.nl/ , kohta Verkeer en vervoer: openbaar vervoer, englanninkielisessä sivustossa kohdassa Visiting&exploring, Getting around. Julkisen liikenteen aikataulut löytyvät täältä, http://www.gvb.nl/Pages...
Missä sijaitsi Helsingin alueen ensimmäinen Suomen itsenäisyyden aikainen lentokenttä? 3323 Ensimmäinen suomalaisten rakentama maalentokenttä sijaitsi Santahaminassa. Sen toiminta alkoi vuonna 1918 ja loppui jatkosodan aikana. Säännöllinen lentoliikenne alkoi Helsingistä Tallinnaan ja Tukholmaan 1924. Tuolloin liikennöitiin vesilentokonein Katajanokalla sijainneesta lentosatamasta. Vuonna 1936 valmistui Malmin maalentokenttä. Tietoja Santahaminan maalentokentästä: http://www.jarmonieminen.fi/historia/?page_id=53 Malmin lentokentän historiaa: http://194.188.93.116/wl_vs/newsp/vs/spages/tv/malmilen.html
Kenen tekemä on runo: "Olen miettinyt... Minä hetkenä ihminen kaunein on...." 3323 Runon on kirjoittanut Alpo Noponen ja se löytyy mm. teoksesta Suuri runokirja, Karisto 1981 ja uudemmat painokset, sivulta 162. Runon nimi on "Mahdoton ratkaista" ja se alkaa seuraavasti: "Olen miettinyt toisenkin tuokion, minä aikana ihminen kaunein on. Valokummulla suojatun kotimäen hänen lapsena leikkivän ensin näen...
Millä termeillä pitäisi hakea julkaisua, jossa on selitetty sukulaisuussuhteet (kuten mitä tarkoittaa miniä, käly, nato, appi yms.) ? 3322 Suomalaiseen sukukulttuuriin liittyvät nimitykset löytyvät yleisestä kirjastosta ehkä vaivattomimmin tietosanakirjasta, esim. Otavan suuri ensyklopediasta, hakusanalla sukulaisuus. Sieltä selviää mm., että miniä on pojan vaimo. Käly on puolison sisar tai veljen (tai puolison veljen)vaimo. Lanko on puolison veli tai tai sisaren (tai puolison sisaren) mies. Nato on miehen sisar. Appi on puolison isä. Myös kirjaa Rahiala Kari, Meidän suvun voima, kannattaisi ehkä tutkia. Asiasanojen perusteella kirja voi liittyä aiheeseen.
Eeva Kilven runo isästä ja kuolemasta, puut tekevät oksillaan ristin... Jotain tällaista runoa etsin. Miten runoja muuten kannattaa etsiä jos kasassa on vain… 3321 Kyseessä lienee tämä seuraava runo ja koska se on julkaistu nettisivulla, uskallan liittää sen tähän sellaisenaan: Isä on kuollut taas. Tänään hän on kuollut tästä maisemasta. Isättöminä seisovat kuuset risti latvassaan. Kun epätoivo tulee ovat kuuset. Kun toivo menee ovat kuuset. Minä pitelen niistä kiinni. – Eeva Kilpi "Ennen kuolemaa" Runo löytyy netistä nettisivulta (linkki) :  https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/04/22/rakastettu-runoilija-91-vuotia… Koska sivulla on aika monta runoa ja muuta asiaa, pitää runoa vähän etsiskellä sieltä. Eeva Kilven teos "Ennen kuolemaa" on lainattavissa kirjastoista taas sitten kun kirjastot avautuvat.  Teoksen tiedot Helmet-kirjastoluettelossa (linkki):  https://...
Mä oon tekemässä esitelmää sellasesta kirjailiasta kun Maria Vaara, joka on kirjottanu esimerkiksi kirjan likaiset legendat ja tarvisin siitä tietoa, mutta se… 3320 Maria Vaara syntyi Kuhmossa 29.12.1931 ja kuoli Oulussa 23.6.1992. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin Käpylän yhteiskoulusta 1953 ja toimi kirjastonhoitajana ja opettajana Kainuussa 1953-1970. Oulussa hän asui vuodesta 1977 lähtien. Gummeruksen Kaarlen päivän palkinnon hän sai 1976. Vaara kirjoitti romaaneja, runoja ja kuunnelmia. Hänen teosluettelonsa löydät helpoiten sivulta http://www.ouka.fi/kirjasto/itsenkir.htm#VaaraM SKS:n julkaisemassa teoksessa Suomen kirjailijat 1945-1980 löytyy Vaarasta lisää henkilötietoja, teosluettelo (ei kattava) sekä arvosteluosasto (kirja-arvosteluluettelo). Suomalaisia naiskirjailijoita käsittelevässä teoksessa Sain roolin johon en mahdu (SKS 1989) on myös käsitelty Maria Vaaraa ja hänen tuotantoaan.
Tarttuuko haukottelu, ja jos tarttuu mistä se johtu? Miksi me ylipäätään haukottelemme? 3320 Haukotuksesta on olemassa hyvin vähän varmaa tietoa. Se on erikoinen hengitysrefleksi, jonka syytä ei tiedetä. Tutkija Miiamaaria Kujala on väitöskirjassaan Social perception and cognition - processing of gestures, postures and facial expressions in the human brain (2010) esittänyt, että haukotuksen tarttumisen taustalla on "aivojen tunnetietokoneeksi" kutsutun mantelitumakkeen toiminta. Haukottelevien kasvojen havaitseminen aktivoi ohimolohkon alueita. Mitä heikompaa mantelitumakkeen aktivaatio on havainnon aikana, sitä enemmän tuntee tarvetta haukotella itse katsellessaan haukottelevia kasvoja. Haukottelu ei tartu suun aukomisesta, joten kyseessä ei ole pelkkä peilautumisreaktio, vaan aivoaktivaatio on yhteydessä havainnoitsijan...
Mistä löytäisin laulujen "Kielon jäähyväinen" ja "Vaiennut viulu" kaikki sanat? Ainakin Vaiennut viulu-laulussa on tietääkseni enemmän säkeistöjä kuin yleensä… 3319 Valssiin "Kielon jäähyväiset" on tosiaankin olemassa toinenkin säkeistö, jota en kuitenkaan löytänyt mistään juuri nyt käsillä olevasta nuotista enkä kirjasta, mutta Populaarimusiikin museon (http://pomus.net) Harmony Sistersiä käsittelevässä artikkelissa (http://pomus.net/001714) kerrotaan, että yhtye on levyttänyt version, "jonka suomennoksessa (Kerttu Mustonen) on mukana myös harvoin kuultu toinen säkeistö: ”Onnekkaan ohikiitävän hetken vain / kirkkauden kesän kultaisen nähdä mä sain...”. Tämä versio löytyy ainakin cd-levyltä Harmony Sisters: Harmony Sisters. 2 : Kun on valoisaa taas : 1942-53 (Siboney, p1991, SIBCD2). Myös Konsta Jylhän lauluun "Vaiennut viulu" on olemassa 3. ja 4. säkeistö, joita ei yleensä ole mukana nuoteissa....
Miten ilmenee sellainen sairaus kuin perniöösi anemia? 3319 Arno Forsius kirjoittaa nettiartikkelissaan (2005), että pernisiöösiksi anemiaksi (latin. perniciosus, vaarallinen) kutsutaan B12-vitamiinin eli kobalamiinin puutoksesta johtuvaa anemiaa. Suomessa taudista käytetään myös nimeä näivetysveritauti. Taudin oireet ovat moninaiset. Anemia näkyy pääasiassa ihon ja limakalvojen kalpeutena sekä ihon ja silmänvalkuaisten kellertävyytenä. Vaikeusasteesta riippuen oireisiin kuuluu "yleistä heikkoutta, voimattomuutta, huimausta, sydämentykytystä, hengenahdistusta, rasitusrintakipua ja erityisesti alaraajojen turvotuksia". Puutostila aiheuttaa myös kielen limakalvon muuttumisen ohueksi ja sileäksi. Lisäksi voi esiintyä raajojen kärkiosista alkavaa puutumista, värinätunnon...
Miksi osan rikoksesta tuomittujen nimet julkaistaan lehdissä ja osan ei ? 3319 Julkisen sanan neuvoston sivuilla on journalistin ohjeet https://www.jsn.fi/journalistin_ohjeet/. Ne ovat astuneet voimaan 1.1.2014 Ohjeissa todetaan mm. ” Rikoksesta tuomitun nimen, kuvan tai muita tunnistetietoja voi julkaista, ellei se tuomitun asemaan tai tekoon nähden ole selvästi kohtuutonta. Alaikäisen tai syyntakeettomana tuomitun henkilöllisyyden paljastamisessa on oltava erityisen pidättyväinen.  Tunnistamiseen johtavien tietojen käytössä on syytä olla varovainen, kun kyse on vasta rikosepäilystä tai syytteestä. Tietoja rikoksentekijästä, syytetystä tai epäillystä ei yleensä pidä julkaista, jos ne paljastavat erityisen arkaluonteisen rikoksen uhrin.” Tiedotusvälineet ovat sitoutuneet Julkisen sanan neuvoston ohjeisiin. Eri...
Saako Helkan (https://helka.linneanet.fi) kautta löytyviä teoksia lainattua niin että ne voisi varata ja toimitettaisiin esim. minua lähellä olevaan… 3318 Valitettavasti Helka-kirjastot ovat eri kirjastojärjestelmää, eikä niiden kirjoja saa varattua HelMet-kirjastoihin. Helka-kirjastojen aineisto ei muutenkaan liiku kirjastojen välillä, joten kirjaa ei saa edes toiseen Helka-kirjastoon vaan se täytyy käydä hakemassa siitä toimipisteestä, jossa se on hyllyssä. Helka-kirjastojen aineistoa voi lainata kuka tahansa, mutta se edellyttää erillistä Helka-korttia, jonka saa ilmaiseksi esittämällä kuvallisen henkilöllisyystodistuksen jossakin Helka-kirjastossa. Espoon kaukopalvelun kauttakaan kirjaa ei valitettavasti saa lähikirjastoon, koska kaukopalvelun kautta tilataan aineistoa vain pääkaupunkiseudun ulkopuolelta ja nimenomaan sellaisia kirjoja, joita ei pääkaupunkiseudun kirjastoista löydy.
Mikä laulu kyseessä, sanat menee jotenkin näin tummiin silmiin tuhannet tuijottaa,sinisistä laajalti lauletaan . harmaat silmät unhoon jää siksi laulan… 3318 Laulu on nimeltään "Harmaat silmät", ja sen on säveltänyt Toivo Kärki ja sanoittanut L. Suolakivi (eli Helena Eeva). Laulu alkaa: "Milloin mulla aikaa on mietteisiin, niin ne vievät muistoihin armaisiin." Toinen säkeistö alkaa: "Tummiin silmiin tuhannet tuijottaa, sinisistä laajalti laulellaan. Silmät harmaat muilta unhoon jää, siksi kertaan pienoisen laulun tään". Tämän valssin ovat levyttäneet esim. Henry Theel ja Erkki Junkkarinen. Nuotti löytyy esim. Suuren toivelaulukirjan osasta 18.
Neiti Sievänen ja minä laulun sanat, saako mistään? 3317 Tuntuu siltä, että kirjastojen kokoelmista, nuoteista, ei löydy hakujen perusteella Neiti Sievänen ja minä -kappaleen sanoja, yksi keino on sanojen kirjoittaminen muistiin äänitteeltä, esim. Brita Koivunen: Unohtumattomat -cd:ltä. Sitä ei ole Rauman kirjastossa, mutta meidän kautta voi tilata kaukolainaksi jostain muusta kirjastosta, kaukolainan maksu on 2€. Internetistä www.kirjastot.fi -sivulta pääsee selaamaan eri kuntien/kaupunkien kirjastojen kokoelmia. Yleisradion äänitekokoelmasta voi hakea kappaleita esim. aiheen perusteella www.fono.fi -sivulta. Sitä kautta löytyi seuraavia kauppa-aiheeseen liittyviä: Isoisän olkihattu, sanat esim. Suuri toivelaulukirja 2 ja useissa muissakin nuottijulkaisuissa. Pieni myyjätär, sanat esim....
Mitä merkitsee nimi Robin? 3316 Robin on Robertin muunnos. Robert, alkuaan muinaissaksassa (Hrodebert)kunniakas, loistava, maankuulu. Robertista on muunnoksia suomalaisena mm. Ruupert, Roope, englannissa Robby, Robin, Bob, Bobby, Robinson, italialaisena Roberto Kristillisenä nimi ollut käytössä 600-luvulla, pyhä Rupert kuoli Salzburgisa v. 718, Englannin Robert oli pyhimys, apotti, joka kuoli 1159. Nimi on vaeltanut normannien mukana Englantiin, jossa siitä tuli ruhtinaiden ja kuninkaiden nimi. Nämä tiedot löytyvät kirjasta Uusi suomalainen nimikirja (1988) ja Riihonen: Mikä lapselle nimeksi (1992)sekä Lempiäinen: Suuri etunimikirja (2004)
Englanniksi sanotaan in nineteenhundert ja suomennos 1800-luvulla - miksi? 3316 Hei, Vuosiluvuissa eng. kielisissä maissa käytetään järjestyslukua 19. vuosisata. Suomessakin voi etenkin vanhemmissa elokuvissa tai kirjoissa törmätä vastaaviin ilmaisuihin. Samantyyppinen ilmaushan on vastaavasti nykyään harvinainen lukusana-ilmaus (29 = yhdeksän kolmatta). Englanninkielinen ilmaus "in the nineteenth century" tarkoittaa sanatarkasti "yhdeksännellätoista vuosisadalla". "Nineteen" vuosiluvuissa (hundred jätetään usein pois) tarkoittaa taas 1900-lukua kuten suomen kielessä (esimerkiksi 1984 = nineteen eighty-four). Toivottavasti tämä on riittävän selkeästi ilmaistu.
Kuinka monta suomalaista syntyi eri vuosikymmenillä, alkaen 1930-luvulta? 3316 Alla olevaan taulukkoon on poimittu elävänä syntyneiden määrät Suomessa 1930–2021. Vuosi Elävänä syntyneet 1930–1939 715 229 1940–1949 893 919 1950–1959 896 175 1960–1969 782 233 1970–1979 629 384 1980–1989 634 526 1990–1999 625 533 2000–2009 578 148 2010–2019 547 597 2020 46 463 2021 49 594 Lähde: Tilastokeskus, Syntyneet-tilasto, tietokantataulukko Elävänä syntyneet sukupuolen mukaan.