Aurinko hehkuu voimakkaasti Reidar Särestöniemen tuotannossa. Karu Lapin luonto loistaa hänen teoksissa kirkkain värein.
lähteet:
Sukuni juuret ovat yöauringon maassa//Särestöniemi Reidar. Reidar särestöniemen maailma. Särestöniemen museosäätiö, 2019. s. 90-91.
Yöauringon maa kuvauskohteena// Särestöniemi, Reidar. Särestöniemi Reidar: arktisia elementtejä// Levin luontokeskus, 2008. s. 98-99.
Lisätietoa taiteesta voi saada myös Rovaniemen taidemuseosta Korundista.
Auringon jumaluus esiintyy saamelaisessa kulttuurissa epäpersonaalisena jumalana ja saamelaisten rumpujen keskellä usein esiintyvä ympyrä on tulkittu auringon merkiksi.
lähteet:
Pentikäinen, Juha. Saamelaiset : ...
Hei,
Näyttäisi olevan ukonsieni (pikemmin kuin akansieni). Jos aiot hyödyntää sieniä jollain tavalla, asia kannattaa kuitenkin varmistaa asiantuntijoilta. Sienentunnistusapua voi kysellä myös vaikkapa Martoilta.
Kasvien tunnistuksen apuna voi lisäksi kokeilla vaikkapa iNaturalist-sovellusta, joka tunnistaa kohtuullisen luotettavasti kasveja, eläimiä ja sieniä.
Karhua on nimitetty äijäksi Pohjois-Pohjanmaalla niin arkikielessä kuin loitsuissakin (lähde: Kalevalaseuran vuosikirja 48, s. 77, 1968). Karhun lukuisista nimityksistä löytyy tietoa myös mm. Ylen Aristoteleen kantapäästä, jossa on haastateltu Helsingin Yliopiston uskontotieteen perustajaprofessoria ja Lapin yliopiston ja Pohjoisen kulttuuri-instituutin pohjoisen etnografian professoria Juha Pentikäistä:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/09/10/aristoteleen-kantapaa-otso-mes…
Hei!
Tietoja isoäidistäsi saatat löytää Siirtokarjalaisen tie -nimisestä henkilöhakemistosta, tämä löytyy kirjastosta. Jos isoäitisi on antanut tuohon kirjasarjaan tietojaan, hänestä saattaa löytyä lähtöpaikkakunta ja kaikki sotien aikaiset evakkopaikkakunnat.
Karjalan liitolla (www.karjalanliitto.fi) päivystää kuukausittain sukututkija. Hänelle. voi lähettää kysymyksiä sähköpostilla (https://www.karjalanliitto.fi/karjalatalo/kirjasto-2.html)
Taloustutkimus on selvitellyt avustusjärjestöjen suosituimmuutta ja tunnettavuutta. Taloustutkimuksen kyselyn tulokset.
Avun kerääminen ja perille saaminen maksaa aina jotakin, toteaa Ylen opetussivusto. Yleensä noin 25% avustussummasta. Yle oppiminen
Ulkoministeriö pitää tarkkaa kirjaa Suomen valtion kehitysavusta ja sen perillemenosta. Ulkoministeriön tilastot kehitysavusta
Parhaiten avun perillemeno selviää kunkin järjestön omilta sivuilta. Jotkut kertovat avun perillemenon prosentteina esim. Kirkon ulkomaan apu 89 % jotkut taas hyvinkin tarkkoina euromääräisinä listauksina esim. Naisten pankki.
Pasilan kirjastossa säilytetään Suuren käsityölehden vanhat numerot vuodesta 2003 alkaen.
Lehtiä ei saa kotilainaan, mutta voit lukea niitä paikan päällä ja varmaankin myös kaavojen jäljentäminen on mahdollista.
https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto
Sisällisodan jälkeen Suomessa tosiaan suunniteltiin maan valtiomuodoksi perustuslaillista monarkiaa. Eduskunta ehti jo lokakuussa 1918 valita Suomen kuninkaaksi Hessenin prinssin Friedrich Karlin. Maailmanpoliittisen tilanteen muuttuessa hanke kuitenkin kariutui.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kuningaskuntahanke
Vaikka virallista kruununperimysjärjestystä Suomen kuningaskunnalle ei koskaan säädetty, on pidetty todennäköisimpänä, että hallitsijamme olisi nykyäänkin Hessenin suvusta. Tällöin kuninkaamme voisi olla vuonna 1918 valitun Friedrich Karlin pojanpojan poika, valokuvaajana työskentelevä Philipp von Hessen. Hänestä on mediassa viime vuosina kirjoitettu varsin paljon ja näitä juttuja voi verkossakin lueskella.
Jos Helmet-kirjastokorttia ei käytetä kolmeen vuoteen, asiakastiedot poistetaan kirjastojen rekisteristä. Kortilla ei saa myöskään olla selvittämättömiä lainoja ja maksuja. Kortti ei siis ole "ikuinen".
ekisterissämme, sinun pitäisi käydä missä tahansa Helmet-kirjastojen toimipisteessä, niin saat uuden kortin. Varaa mukaan voimassa oleva henkilötodistus. Voit myös tehdä Helmetissä ennakkorekisteröitymisen alla olevasta linkistä.
https://luettelo.helmet.fi/selfreg*fin~S9
Valitettavasti ensimmäiseen kysymykseesi eniten kävelyaskelia ottaneesta ihmisestä en löytänyt mitään tilastoja. Ehkä jotain vinkkiä voisi kuitenkin saada ultrajuoksijoiden ennätystilastosta: Vuonna 2022 Aleksandr Sorokin juoksi 24 tunnin aikana 319,614 km. Jos kuvitellaan, että matka olisi tehty tasaisella alustalla ja juoksuaskeleen pituus olisi ollut tasaisesti 1 metri, niin askeleiden lukumääräksi tulisi 319 614. Nopeimman uimarin titteli voisi mennä 50 metrin vapaauinnin maailmanennätyksen haltijalle, brasilialaiselle César Cielolle. Vuonna 2009 hän ui 50 metriä 20,91:ssä sekunnissa, joten hänen keskinopeutensa oli noin 2,4 m/s.Lähteet:Uinnin maailmanennätykset. Wikipedia. https://fi.wikipedia.org/wiki/Uinnin_maailmanenn%C3%...
Näin lauletaan laulussa "Kun maailma vaikenee":https://www.youtube.com/watch?v=qdEOHFtqKJM&list=OLAK5uy_nfUb7nR2xxCpx_KleZwK4PghxZ49Y-5bo&index=1Tekijäksi on merkitty ProjectInfinityAiMusic, Eetu Kankkunen. Kappale on luotu tekoälyn avulla.
Kotuksen Kieli-ikkunasta löytyy artikkeleita, joista selviää, että kyseessä ei ole laiskajaakko, vaan laiskakoira tai laiskankoira.
Laiskakoira avuksi, https://www.kotus.fi/nyt/kolumnit_artikkelit_ja_esitelmat/kieli-ikkuna_…
Helppoheikki ja laiskajaakko, https://www.kotus.fi/nyt/kolumnit_artikkelit_ja_esitelmat/kieli-ikkuna_…
Vaski-kirjastoissa alle 1 euron maksut täytyy hoitaa kirjastossa paikan päällä, verkkomaksamisen minimisumma on: 1,00 €. Jos sinulla olisi vähintään 1 euro maksuja, sinun pitäisi kirjautua omalle Vaski-tilillesi sivun oikeasta yläkulmasta (kirjastokortin numero ja PIN) ja valikon Maksut-vaihtoehdosta pääsisit "siirry maksamaan" kohdasta verkkopankkiisi.
Työhön perehdyttämisestä löytyy melko runsaasti kirjallisuutta. Kirjastojen hakupalveluissa voit käyttää hakusanana "perehdyttäminen". Tässä helmet-kirjastojen tarjontaa järjestettynä uusimmat ensin:
https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sperehdytt%C3%A4minen__O-da…
Myös asiasana "työnopetus" antaa samansuuntaisia tuloksia: https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sty%C3%B6nopetus__O-date__U…
Sykkö ja Essayah ovat molemmat opiskelleet Vaasan yliopistossa – ja suurin piirtein samaan aikaan. Essayahin pro gradu -työ laskentatoimen laitokselta on vuodelta 1995, Sykön markkinoinnin laitokselta 1996.
Vaasan yliopisto perustettiin vuonna 1966 Vaasan kauppakorkeakouluna; opetus aloitettiin 1968. 1980 nimeksi muuttui Vaasan korkeakoulu, ja vuodesta 1991 oppilaitos on toiminut nykyisellä nimellään Vaasan yliopistona.
Osakeyhtiön oman pääoman kustannukset osakkeenomistajan tuottovaatimuksen kannalta tarkasteltuna | Tritonia - Tria | Finna.fi
Arvoketjun differoinnilla kilpailuetua vaateteollisuudessa : esimerkkinä eko-vaatteiden markkinat Saksassa | Tritonia - Tria | Finna.fi
Historia | Vaasan yliopisto (uwasa.fi)
Ruotsalainen Anna Jansson on kirjoittanut 21 osaa Maria Wern -dekkarisarjaa.
Vuonna 2021 ilmestyi ensimmäinen osa sarjasta, jossa syyllisiä etsii rikoskomisario Kristoffer Bark.
Tornion kirjaston DekkariNetistä voi löytyä myös paljon muuta kiinnostavaa tietoa jännityskirjallisuuden ystäville.
https://dekkarinetti.tornio.fi/index.php?p=JanssonAnna
https://dekkarinetti.tornio.fi/index.php
Tämän palvelun puitteissa on mahdotonta kosketella kaikkia minolaisen kulttuurin ulottuvuuksia. Seuraavaksi kuitenkin lyhyt silmäys sen pääpiirteisiin.
Homeros mainitsee Odysseia-eepoksessaan (19, 148-156), että Kreetalla oli Knossos-niminen kaupunki, jota kuningas Minos hallitsi (suom. Paavo Castrén, teoksessa Homeros: Troijan sota ja Odysseuksen harharetket, Otava 2016):
Kreeta on maa, joka sijaitsee keskellä viiniväristä maata; se on kaunis ja viljava meren saartama saari, jossa on rajattoman paljon asukkaita ja yhdeksänkymmentä kaupunkia. […] Sen kaupungeista suurin on Knossos, jonka kuningas Minos keskusteli yhdeksän vuoden välein Zeuksen kanssa.
Kreikkalaisessa mytologiassa Minos oli Kreetan kuningas. Kyseiseen...
Kaarina Buure-Hägglund nousi ensimmäisenä naisena kenraalikuntaan jo 1996, ottaessaan vastaan Puolustusvoimien asessorin viran.
Aiemmin tässä palvelussa on vastattu, että puolustusvoimien komentajan vuoden 2019 arvion mukaan ensimmäiset kadettiupseeritaustaiset naiskenraalit saatamme nähdä noin kymmenen vuoden kuluttua, eli ehkä noin vuoden 2030 tienoilla.
Lähteitä ja lisätietoja:
Kaarina Buure-Hägglund – Wikipedia
Ensimmäinen naiskenraali nähdään ehkä vuoden 2030 tienoilla | Kaleva
"Suomessa ensimmäinen naiskenraali 2030-luvulla" – Naisupseerit pitävät etenemistä mahdollisena, mutta hitaana (yle.fi)
Ratsastukseen keskittyvä Hevosurheilu Ratsastus ilmestyy vain digitaalisella alustalla, joten sitä ei ole mahdollista lukea paperilehtenä. Kyseinen julkaisu ei tällä hetkellä kuulu kirjastojen e-lehtivalikoimaan. Hevosurheilu-lehti sen sijaan on luettavissa ePress-palvelussa E-kirjasto | helmet.fi (finna.fi).Tässä uutinen muutoksesta: Ratsastus siirtyy kokonaan verkkoon (hevosurheilu.fi)Hevosurheilu-lehden digitaalinen palvelu löytyy osoitteesta ratsastus.hevosurheilu.fi.