Matti Rossin suomennos tuosta kohdasta kuuluu näin: "siellä missä olet, siellä on myös maailma ja kaikki ilot, jotka maailma saattaa antaa; autius on siellä, missä sinua ei ole."
Varsinaisia kielen opiskeluun liittyviä tilastoja ei löytynyt, tai ainakaan vastaaja ei osannut niitä lukea, sillä ei osaa japania. Jonkin verran tietoa japanilaisten kielten opiskelusta ja kielitaidosta löytyi englanniksi.
Noin 98% Japanissa asuvista on japanilaisia (Tukahara 2002), joten japanin kieli on ehdottomasti opiskelluin. Vieraista kielistä eniten opiskellaan englantia, joka on pakollinen aine koulussa (ns. yläkoulusta lähtien). Modernin kieltenopetuksen katsotaan alkaneen Japanissa 1868, ja varsinainen englantibuumi alkoi toisen maailmansodan jäleen (Butler 2007). Vuonna 2016 englantia opiskeli 11,6 prosenttia japanilaisista (Statista).
Englannin lisäksi japanilaisissa peruskouluissa opiskellaan paljon mm....
'Dodge' englannin kielen sanana tarkoittaa väistöä tai väistämistä. Etunimenä se on peräisin keskiajalta ja yksi Roger-nimen muodoista. Roger taas on germaanista alkuperää ja tarkoittaa kuuluisaa keihästä. Dodge on myös sukunimi, ja automerkki Dodge onkin saanut nimensä yhtiön perustajien, John ja Horace Dodgen mukaan.
Behing the Name: https://www.behindthename.com/
Sanakirja.org: https://www.sanakirja.org/
Wikipedia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Dodge
Tarina Saanasta ja Mallasta on nimeltään Haltin häät, ja se on osa tarinankerrontaperinnettä. Tarinasta kerrotaan tarkemmin Asko Kaikusalon kirjassa Tarujen tunturit (1974). Kirja löytyy myös Helmet-kirjastoista:
https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1327275__Starujen%20tunturit__Orightresult__U__X7?lang=fin&suite=cobalt
Alla olevassa blogissa käsitellään myös tarinaa kirjasta löytyvän tiedon perusteella:
https://www.wildadventuresnorth.fi/l/haltinhaat/
Yhtä noppaa heitettäessä ykkösen todennäköisyys on 1/6.
Yhdellä nopalla todennäköisyys sille, että tulee ykkönen on siis: 1/6 ≈ 0,17 ≈ 17%
Kahta noppaa heitettäessä todennäköisyys sille, että yksi kahdesta on ykkönen (eli 1. TAI 2. on ykkönen) on: 1/6+1/6 = 2/6 = 1/3 ≈ 0,33 ≈ 33%
Jos sinulla olisi kolme noppaa, ja tarvitsisit vähintään yhden ykkösen (eli 1. TAI 2. TAI 3. on ykkönen) tällöin: 1/6+1/6+1/6 = 3/6 = 1/2 = 0,5 = 50%
Eli kun tapaukset ovat erilliset, on laskentakaava tämänlainen:
?(? ??? ?) = ?(?) + ?(?), jos tapaukset eivät riipu toisistaan...
Kirjoitusmenetelmä, jossa vältetään tiettyä kirjainta tai kirjaimia, on nimeltään lipogrammi. Tunnetuimpia esimerkkejä tällä tavalla kirjoitetuista kirjoista lienevät Ernest Vincent Wrightin Gadsby (1939) ja Georges Perecin La Disparition (1969). Kummassakaan romaanissa ei esiinny e-kirjainta, joka on sekä englannin että ranskan kielen yleisin kirjain. Kumpikaan ei ole ilmestynyt suomeksi, mutta ainakin Perecin kirjasta on tehty käännöksiä. Vuonna 1972 Perec julkaisi romaanin Les Revenentes, josta puuttuvat vastavuoroisesti kaikki muut vokaalit paitsi e.
Lipogrammitekstejä tunnetaan jo antiikin ajoilta. Esimerkiksi Pindaroksen (n. 520-440 eKr.) runo "Ode minus sigma" ei sisällä kreikan sigma-kirjainta, ja Tryphiodoruksen Odysseia-version...
FENNICAsta poimittu tieto:
HAKUTERMI: Hébert Anne
TEKIJÄ: Hébert, Anne
NIMEKE: Suuri rakkaus / Ransk. alkuteoksesta... suom. Matti Brotherus
JULKAISTU: Jyväskylä : Gummerus, 1971
ULKOASU: 212 s.
SARJA: (Arena-sarja)
ALKUTEOS: Kamouraska
MUU TEKIJÄ: Brotherus, Matti
Kirjastonkäytön opetuksesta Tampereen kaupunginkirjastossa löytyy hyvin tietoja
sivulta http://www.tampere.fi/kirjasto/lapset/ryhmat.htm.
Sieltä löytyy (noin sivun puolivälistä) suositus kirjastonkäytön opetuksen sisällöstä eri luokka-asteilla, ts. mitä kerrotaan koulussa, mitä taas kirjastossa.
Sivulta löytyy myös linkki harjoituksiin ja koulun ja kirjaston yhteistyösopimukseen.
Sinun kannattaa ottaa yhteyttä Helsingin Energian Energiakeskukseen. Enegriakeskus antaa maksutonta tietoa ja neuvontaa energiansäästöstä sekä kodinkoneista ja niiden käytöstä. Voit lähettää myös sähköpostia.
Helsingin Energian Energiakeskus
Käyntiosoite: Kampinkuja 2 tai Malminrinne 6, 3. krs
Helsinki (Kampin metroaseman vieressä)
Avoinna ma - pe 8.30 - 16
Puhelin 09 617 2727 ja 09 617 2726
energiakeskus@helen.fi
http://helen.fi/energiansaasto/energiakeskus.html
http://www.helen.fi/palvelut/yhteys_a.html
Voisikohan kyseessä olla Lauri Pappilan Elämäni laitumet: päiväkirjamerkintöjä vuosilta 1943-1962? Kirjan on julkaissut Suomalaisen kirjallisuuden seura vuonna 1985 sarjassa Kansanelämän kuvauksia ja se sisältää murteella kirjoitettuja päiväkirjamerkintöjä säästä ja elämästä Lapissa. Varsinaisia runoja siinä ei ole. Kirjaa ei valitettavasti saa enää kirjakaupoista.
Kirja löytyy esim. pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen kokoelmista:
http://www.helmet.fi/record=b1445916~S9*fin
Runoa ei näillä tiedoin ole löytynyt. Kysymys on ollut myös kirjastonhoitajien keskustelulistalla, eikä kukaan ole vastannut. Otamme yhteyttä jos runo löytyy.
Tähän kysymykseen on vastattu aikaisemmin Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa:
http://www.kirjastot.fi/fi-fi/tietopalvelu/kysymys.aspx?ID=d937be45-01a…
Pirjo Mikkosen "Otti oikean sukunimen" : vuosina 1850 -1921 otettujen sukunimien taustat -kirjasta löytyy useita esimerkkejä siitä miksi sukunimi Aalto tai Aaltonen on otettu. "Ammattikalastajalle merellinen nimi" (1921) "Samannimiset savottakaverit päättivät ottaa eri nimet Aalto ja Laine, joita pidettiin harvinaisina" (1907)
Ainakin vuoden 1937 Sinisen kirjan mukaan liike on toiminut Vammalassa. Tuolloin sen omistajana oli A. Sylvänne, johtajana E. Sylvänne.
Olisiko A. Sylvänne Albert Sylvänne, joka toimi aikanaan Vammalan seudun voima (nykyinen nimi)-seuran puheenjohtajana?
Löytyisikö liikuntavälineteollisuutta käsittelevistä artikkeleista ja kirjoista tietoa Sylvänteestä?
Turunen, Markku: Pitkä latu : legenda suksesta. Maahenki, 2015.
Pajala, Vuokko: Sai hiihtävä hikensä. Artikkeli lehdessä Pellervo 2/1994.
Alla olevalta Kolumbuksen (kuuluu nykyään Elisaan) sivulta löytyy Vammalan lakkautettujen yritysten tiedoista, että Sylvänteen urheiluliike on lakkautettu 31.7.1981, ja että omistajan nimi oli tuolloin Matti Järvelä:
http://www.kolumbus.fi/drillsoft/...
Valtion virkamieslaki 750/1994
(kumonnut Valtion virkamieslain 755/1986)
Luku 4, 14 §
Virkamiehen on suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä. Hänen on noudatettava työnjohto- ja valvontamääräyksiä.
Virkamiehen on käyttäydyttävä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla.
Virkamieslain 750/1994 taustalla olevassa hallituksen esityksessä HE 291/1993 todetaan säädöksen luvusta 4: ”Luku on pääosin voimassa olevan valtion virkamieslain 4 ja 5 luvun mukainen.” Hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa ei oteta esille 14 §:ää. Voimassa olevalla virkamieslailla tarkoitetaan tässä edellistä Valtion virkamieslakia 755/1986.
HE 291/1993 käsittelytiedot löytyvät tästä: https://www.eduskunta.fi/FI/Vaski/sivut/trip...
Näin vähillä tiedoilla kun kysytään, joutuu vastaaja olettamaan aika paljon. Tässä tapauksessa oletan ensimmäiseksi, että kysyjä tarkoittaa Kalervo Halosen säveltämää ja Vexi Salmen sanoittamaa laulua "Maailma on kaunis", jonka Irwin tulkitsi vuonna 1989. Ainakaan tämän nimistä kirjaa ei näyttäisi olevan, ei myöskään kilpailevaa laulua.
Kysymys "löytyykö ruotsiksi" voi tarkoittaa joko ruotsinkielistä esitystä levyllä tai ruotsinkielistä käännöstä tekstistä (nuottina tai muuten). Tässä tapauksessa vastaus näyttää molempiin olevan kielteinen, ainakaan Viola-tietokanta ei tunne ruotsinkielisiä käännöksiä missään muodossa. Savonkielinen versio on tehty, ruotsinkielistä ei.
Heikki Poroila
Kyyti-kirjastojen sivulta löytyy lahjoituksia koskeva ohje
http://www.kyyti.fi/palvelut/lahjoitukset
Lahjoitukset
Kaikki Kyyti-kirjastot ottavat vastaan lahjoituksia.
Yksityishenkilöiden lahjoituksina vastaanotetaan kirjoja ja äänitteitä (cd-levyjä, LP-levyjä). Kuvatallenteita (dvd ja blu-ray) ei oteta vastaan tekijänoikeussyistä.
Lahjoittaja toimittaa itse aineiston kirjastoon. Kirjasto ei käy lahjoittajan luona arvioimassa tai valitsemassa aineistoa. Suuremmat lahjoitukset otetaan vastaan vain etukäteen sopimalla.
Lahjoitettu aineisto on lahjoituksen jälkeen kirjaston omaisuutta. Kukin kirjasto päättää itse omien aineistovalinta- ja varastointiperiaatteidensa puitteissa sen, miten saatu materiaali sijoitetaan kirjaston kokoelmiin....
Valitettavasti Conn Igguldenin Valloittaja-sarjasta ei ole tehty enempää äänikirjoja kuin mainitsemasi ensimmäinen osa, Tasankojen susi (2008). Myöskään muita Igguldenin kirjoja ei ole saatavina äänikirjoina.
https://finna.fi
Kyseessä on Viljo Kajavan runo joka alkaa rivillä Sinä et ollut morsian milloinkaan. Varsinaista nimeä runolla ei ole. Runo on kokoelmasta Murrosvuodet (1937). Se on luettavissa myös Kajavan runojen kokoelmasta Tuuli, valo, meri : runoja vuosilta 1935-1982 (Otava 1984) sekä antologiasta Tästä hän kulki : suomalaisia runoja naisesta (toim. Sanna Jaatinen, WSOY, 1992 ja 1996).
Saat runon sähköpostiisi.
https://finna.fi/
Tästä hän kulki : suomalaisia runoja naisesta (toim. Sanna Jaatinen, WSOY, 1992 ja 1996).
Valitettavasti se ei ole tällä hetkellä mahdollista. Jos haluaa lainata pääkaupunkiseudun tai jonkin muun kirjastokimpan e-kirjoja, pitäisi olla Helmetin tai sen muun alueen kirjastokortti. Kortin kyllä saa vaikka ei alueella asuisikaan kunhan muistaa ottaa mukaan kuvallisen henkilöllisyystodistuksen.