Suorimmin ja konkreettisimmin kysymys muumien ihosta ja turkista tulee esille Taikatalven ensimmäisessä luvussa (s. 14): "Muumipeikon tietämättä hänen ihonsa samettipinta päätti ruveta kasvamaan. Se päätti muuttua vähitellen turkiksi, jota saattoi tarvita talvisin." Tämän kuvauksen perusteella samettipintainen iho on talviunta nukkuvilla muumeilla normaalitila, mutta poikkeustilanteissa - kuten Taikatalvessa osan talvea hereillä viettävällä Muumipeikolla - iholla on kyky muuntua turkiksi. Hieman tulkinnanvarainenhan tämä muumien ihon ja turkin suhde kaiken kaikkiaan on, niin kuin moni muukin asia muumimaailmassa - tai mielikuvitusmaailmoissa ylipäänsä. Ehkä tässä piilee yksi niistä merkittävistä opetuksista, joita näillä...
Kyseeseen voisi tulla esimerkiksi Jan Westcottin Armollinen kuningatar (WSOY, 1961), romaani Henrik VIII:n viimeisestä puolisosta Katariina Parrista.
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_9076
Kyseessä lienee Vuokko Niskasen Hiekkalan lapset -sarja, johon kuuluu kaikkiaan kahdeksan kirjaa.
https://www.kirjastot.fi/kysy/muistan-lukeneeni-lapsuudessani-80-luvulla?language_content_entity=fi
Vexi Salmen ja Juha Rantalan Irwin Goodman : vain elämää -kirjan "Näin muistan" -osiossa Salmi kertoo käyneensä katsomassa Irwiniä sairaalassa päivittäin tämän lähes kaksi viikkoa kestäneen hoitokuurin aikana marraskuun lopulla 1990. Irwinin tapaninpäivään saakka kestäneen sairausloman aikana Salmi ja Goodman rakensivat tulevaisuudensuunnitelmia puhelimitse, mutta kasvotusten he eivät kaiketi enää Irwinin kotiuduttua tavanneet. Tapaninpäivänä 1990 Irwin lähti keikoille. Kahden viikon kiertämisen jälkeen hän sairastui ja kuoli jossakin "rajan ja Haminan välimailla" 14. tammikuuta 1991.
Varsinaisen erillisen digitointiaseman, jolla voi digitoida myös Beta-nauhoja, löysin vain Pirkkalan pääkirjastosta. https://www.pirkkala.fi/palvelut/kirjasto/digitointi/# Toki voi olla, että niitä on muuallakin, mutta asiaa ei ole mainittu kirjaston nettisivuilla.
Jos on tallessa oma kamera ja sen johdot niin Beta-nauhojen digitointi onnistuu mm. Seinäjoella, Lappeenrannassa ja Jyväskylässä. Seinäjoella ainakin nauha pitää digitoida ensin dvd-levylle, sitä ei saa suoraan muistitikulle tai erilliselle kovalevylle.
https://kirjasto.seinajoki.fi/asiointi/digitointi/
https://www.lappeenranta.fi/fi/Palvelut/Kulttuuri-ja-liikunta/Kirjasto/Asioi-kirjastossa/Digipaja
https://www.musiikkikirjastot.fi/musiikkipalvelut/yleisten-...
Tästä kuvasta on hankala tunnistaa lajia, eikä asiantuntemuksemme ole riittävä. Tässä kuitenkin muutama resurssi, joiden avulla tunnistusta voi yrittää.
Suomen lajitietokeskus ylläpitää laji.fi –sivustoa, jossa on mm. lajien tunnistuspalvelu. Rekisteröityneet käyttäjät voivat lähettää kuvia palveluun tunnistettavaksi. Sivustolla on myös kuvat 172:sta erilaisesta suomalaisesta hämähäkkilajista. https://laji.fi/theme/identify
Suomen luonnonsuojeluliiton ylläpitämässä Ikkuna Suomen luontoon –sivustossa on myös mahdollista lähettää kuvia lajintunnistusta varten. Tämäkin sivusto vaatii käyttäjän rekisteröitymisen. http://www.ikkunasuomenluontoon.fi/
Eskon kuvat –sivustosta löytyy toista sataa harrastelijavalokuvaaja Esko Vesasen ikuistamaa...
Kyllä onnistuu, mikäli kyseinen kirjasto kuuluu Vaski-kirjastoihin kuten Masku kuuluu. Voit tehdä varauksen Vaskissa https://vaski.finna.fi/ ja valita noutopaikaksi Turun pääkirjaston.
Tälle VeniceExpert-sivustolle on koottu Tallinnan luomu- ja ekokauppoja. Sitä,mikä niistä muistuttaa eniten Ruohonjuuri-myymäläketjua, on vaikea sanoa:
https://www.veniceexpert.com/tallinnan-eko-ja-luomukaupat.html
Kruunuhaan suojeltu salava (Salix fragilis) kuuluu pajukasvien heimoon ja tunnetaan myös nimellä "piilipuu". Puu on rauhoitettu vuonna 1924. Lisää tietoa puusta löytyy Helsingin kaupungin nettisivuilta https://www.hel.fi/helsinki/fi/asuminen-ja-ymparisto/luonto-ja-viheralueet/suojelu/luonnonmuisto/lehti.
Helsingin kaupunkiympäristön asiantuntijalta saimme lisäksi tietää, että Kirjanpuiston salava on mahdollisesti samaa alkuperää kuin Lasipalatsin tai Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kahvilarakennuksen vierellä kasvaneet puujätit. Lasipalatsin salava on venäläisten istuttama ja sen tarina löytyy täältä http://kasvitkaupunginvaatteet.fi/isoriippasalava/. Jos salava olisi istutettu 1830-luvulla, se olisi siis...
Rauno Lehtisen säveltämä ja Jorma Ikä-Valkon sanoittama kappale "Kultahäät" löytyy sanoituksineen ainakin nuottikokoelmalta Kullervo Linna & Humppa-Veikot. 3 (Fazer, 1974). Linkeistä voi katsoa, missä kirjastoissa teosta on saatavilla. Teoksesta voi tehdä kaukulainapyynnön omaan kirjastoonsa, jos sitä ei löydy omalta alueelta.
Piki: https://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena/results?p_p_state=normal&p_p_i…
Helmet: https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1050317?lang=fin
Finna: https://finna.fi/Search/Results?limit=0&lookfor=kullervo+linna+%26+hump…
Pirkka-lehden lailla näköislehtenä Ruoka-liitettä ei näytä olevan luettavissa, mutta reseptit löytyvät kyllä Pirkka.fi -sivustolta linkistä KRuoka ja sieltä reseptit.
https://www.k-ruoka.fi/reseptit.
Kyseessä on Eläkeläiset-yhtyeen versio nimeltä Humppaa tai kuole. Se julkaistiin Eläkeläisten EP-levyllä Humppalöyly vuonna 1995. Yle Areenasta löytyy tallenne: https://areena.yle.fi/1-50258158
Tuotteliaasta kirjailija Marja-Leena Tiaisesta on kohtalaisen hyvin tietoa verkossa. Kirjasampo.fi-sivuston artikkelissa on mm. elämäkertatietoja, julkaistujen teosten lista sekä hänelle myönnetyt kirjallisuuspalkinnot. Nuorisokirjailijat.fi-sivustolla on listattu myös palkintoehdokkaana olleet teokset. Palkittujen ja ehdokkaiden joukosta löytynevät laajan tuotannon tunnetuimmat teokset.
Suomen kirjailijaliitto ehdotti Tiaisen Alex-trilogiaa kansainvälisen Astrid Lindgren -palkinnon saajaksi 2016.
Linkki Kirjasampo.fi-sivustolle
Linkki Nuorisokirjailijat.fi-sivustolle
Tiaisesta on kysytty tällä palstalla aiemminkin. Vastaukset löytyvät tästä hakutuloksesta.
Muita lähteitä:
Haastattelu Myllylahti-kustantamon sivulla 2019
Artikkeli...
Kansainvaelluksia on historiassa useina eri aaltoina. Suurin niistä ajoituu Rooman valtakunnan loppuvuosiin ja keski-ajan alkuun.
Tutkittua tietoa on tarjolla monissa historiankirjoissa esim. Edward Gibbon:Rooman valtakunnan rappio ja tuho. 2. osa. Luvut XVII - XXVI tai Grimberg:Kansojen hisoria osa 7
Vesa Jaakkola tiivistää hyvin kansainvaellusten syitä Salon Seudun Sanomissa 29.9.2015: "
Kirjoitetussa historiassa varsinaiset kansainvaellukset ajoittuvat kahdelle kaudelle: ensin 3:nnelle – 5:nnelle vuosisadalle ja toinen kaudelle 500 – 900. Sen jälkeenkin monet kansat ovat siirtyneet alueilta toisille moniin suuntiin, useista syistä.
Pakottavista syistä kuten sodista on seurannut pakolaisuutta. On toisaalta tavoiteltu parempaa...
Kotimaisten kielten keskus eli Kotus tarjosi tähän asiaan seuraavanlaista vastausta:
"[...] peräinen-loppuisten yhdyssanojen loppuosa peräinen (jota ei yleiskielessä enää itsenäisenä sanana tavata, Nykysuomen sanakirjassa sana on vielä) on ollut merkitykseltään hyvin konkreettisesti perässä tai jäljessä oloa tarkoittava, tämän pohjalta muodostetut yhdyssanat ovat jo monimerkityksisempiä. Esimerkiksi saviperäinen tarkoittaa savista tai savipitoista maata, kreikkalaisperäinen Kreikkaan tai kreikan kieleen palautuvaa asiaa tai sanaa jne.
Seikkaperäinen-sana merkitsee nykyisin yksityiskohtaista, perusteellista tai perinpohjaista:
https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/seikkaper%C3%A4inen?searchMode=all
Vasta 1800-luvulla karjalasta...
Tulostaminen kirjaston tietokoneilta tapahtuu pin-koodilla, joka luodaan ennakkoon osoitteessa asiakastulostus.hel.fi. Sähköpostiosoitteeseen saat vahvistusviestin, josta aktivoit tilin.
Suuren määrän tulostaminen on sallittua, mutta kannattaa muistaa, että tulostin pystyy prosessoimaan vain rajallisen määrän sivuja kerralla. Iso tiedosto kannatta lähettää pienempinä kokonaisuuksina, esim. sivut 1-30, 30-60, 60-90 jne., ettei tulostin jumitu.
Tulosteet maksavat 0,40 € / arkki.
Ehdottoman varmaa historiallista taustaa tynnyriin pukeutumiselle ei ehkä ole löydettävissä, mutta kiintoisia teorioita kuitenkin. Ankkalinnan yksityisomaisuutta tämä pukeutumismalli ei kuitenkaan ole. Köyhyyteen sen on vahvimmin kytkenyt amerikkalainen kirjoittaja ja pilapiirtäjä Will B. Johnstone (1881-1944). Yksi vakituisista hahmoista hänen 1920- ja 30-luvuilla ilmestyneissä pilapiirroksissaan oli "Veronmaksaja", joka oli kuvattu alastomaksi mieheksi, yllään pelkkä tynnyri, millä haluttiin tähdentää hänen pennitöntä tilaansa.
Se, miksi Johnstone puki puille paljaille joutuneen veronmaksajansa juuri tynnyriin, jääkin sitten spekulaation varaan. Yksinkertaisin selitys yhdistää tynnyripukeutumisen nykyajan asunnottomien...
Shintolaisuuden jumalolentoja kutsutaan Kameiksi. Sivustolla Kanka-Japan.fi Kerrotaan shintolaisuuden jumalista tarkemmin: "Shintolaisuudessa jumalia, henkiä, yliluonnollisia voimia ja olemuksia kutsutaan kameiksi, ja ne hallitsevat luontoa sen kaikissa muodoissa ja niiden uskotaan asuvan luonnonkauniissa paikoissa."... "Kuten monissa muissakin muinaisissa uskonnoissa, shintolaiset jumalat edustavat tärkeitä astrologisia, maantieteellisiä ja meteorologisia ilmiöitä, jotka ovat aina läsnä ja joiden katsotaan vaikuttavan jokapäiväiseen elämään. Nämä jumalat eli ujigamit liittyivät tiettyihin muinaisiin klaaneihin eli ujiin. Aurinko ja ylin jumaluus on nainen, Amaterasu."... "Muita tärkeitä jumalhahmoja on Inari, riisin kami, jota pidetään...
Kuvassa on todennäköisesti rakenteensa ja värinsä perusteella jokin nopsakki eli nopsahämähäkki.
Esimerkiksi jokapaikannopsakki (lat. Philodromus cespitum) tuntuu vastaavan kuvan mukaiseen määritelmään.
Asiasta voi kysyä ja keskustella myös Laji.fi-foorumeilla sekä LuontoPortti-verkkolehden sivuilla (ks. lähteet).
Hämähäkin lajin tarkkaan määrittelemisessä auttaa, jos saa selville sen tekemien verkkojen muodot, hämähäkin itsensä fyysisen koon ja silmien lukumäärän.
Lähteet:
Lajitietokeskus: https://laji.fi/taxon/MX.203016/identification
Lajitietokeskuksen keskustelufoorumit: https://foorumi.laji.fi/
LuontoPortti-verkkolehden Kysy luonnosta -palvelu: https://lehti.luontoportti.fi/fi/kysyluonnosta/