Varsinaista muistelmateosta Teuvalta ei vaikuttaisi olevan. Teuvan tapahtumia sisällissodassa käsitellään esimerkiksi seuraavissa kirjoissa, artikkeleissa ja opinnäytteissä:
Alanen, A. J. (1980). Eteläpohjalaisia taisteluissa: 1, Nuijasodasta vapaussotiin. Helsingissä [Hki]: Otava.
Kallioinen, S. (2009). Kestämättömät sopimukset: Muuramen, Savonlinnan ja Teuvan rauhallisuuteen vaikuttaneiden tekijöiden vertailua kesästä 1917 sisällissotaan 1918.
http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-2004953273 <http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-2004953273>
Lantto, J. (1997). Kytösavun mailta: Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin historia 1917-1944. [Ilmajoki]: [Etelä-Pohjanmaan maakuntasäätiö].
Niinistö, J. (2006). Eteläpohjalaiset ja Suomen...
Runo, tai ehkä pikemminkin aforismi löytyy Tommy Tabermannin ja Jussi T. Kosken yhteisestä kirjasta Kuinka olla sivulta 108. Kirjaan on koottu eri henkilöiden aforismeja tai ajatuksia. Osassa on mainittu tekijä, ja oletettavasti ne , joissa tekijää ei mainita, ovat Tabermannin tai Kosken kirjoittamia.
Lyhenne SMB voi viitata useampaan asiaan. Sillä voidaan esimerkiksi tarkoittaa yhdistystä Society for Mathematical Biology, elektroniikkaliitintä (SubMiniature version B) tai hajautettua levyjärjestelmää (Server Message Block).
Kummittelu on ilmiö, jolle ei ole löytynyt mitään tieteellistä selitystä. Useimmat tutkijat ovatkin sitä mieltä, että kysymys on ihmisen aivojen tuottamista hallusinaatioista eli harha-aistimuksista, jotka tilanteesta ja ympäristöstä riippuen tulkitaan esimerkiksi jo kuolleitten esiintymisiksi. Monet ihmiset uskovat kummituksiin ja aaveisiin, mutta mitään todisteita sellaisten olemassaololle ei ole kyetty löytämään. Taikureiden ammattikunta tietää tekniikoita, joilla voidaan synnyttää hyvin todentuntuisia "kummittelun" kokemuksia. Ne ovat kuitenkin kaikki viihdettä, eivät todellisiä ilmiöitä. Kummitukset, taikuus ja vastaavat ilmiöt ovat erittäin suosittuja viihdeteollisuuden käyttämiä elementtejä kirjoissa, sarjakuvissa ja elokuvissa. Se...
Kirjastot.fi:n sivustolla (https://www.kirjastot.fi/) on aika kattava musiikki-osasto, joka saattaa olla hyödyllinen. Sieltä löytyy eri musiikkipalveluja, joihin kannattaa tutustua. Yksi niistä on musiikkikirjastot.fi (https://www.musiikkikirjastot.fi/). Linkki löytyy myös kirjastot.fi:n kotisivun musiikki-välilehdestä.
Musiikkikirjasto.fi:n sivulla on ”Kuuntele musiikkia”-välilehti. Jos avaat sen, löydät vielä toisen linkin ”Nuotteja netistä, äänitteitä verkosta”(tässä on suora linkki: https://www.musiikkikirjastot.fi/kuuntele-musiikkia/digitoidut-nuotit-ja-aanitteet/) Sieltä löytyy lista tietokannoista, joissa on saatavilla muun muassa pdf-muodossa olevia nuotteja. Eli kannattaa tutustua näihin.
Toki voit myös etsiä tiettyä...
Kysytyistä kappaleista on nuottina julkaistu varmuudella vain yksi: Jukka Kuoppamäen säveltämä ja Katri Helenan esittämä Sydäntango löytyy ainakin kolmesta Katri Helenan nuottikokoelmasta: Tähtenä taivaalla (2003); Parhaat (1993); Anna mulle tähtitaivas (1992). Näitä on saatavissa Eepos-kirjastoista.
Erik Lindströmin säveltämän ja Keijo Markon esittämän Kotikoivun nuotit löytyvät teoksesta Humppa USA, jota on ainakin Rovaniemen ja Tampereen kirjastoissa. https://finna.fi/Record/piki.137886#componentparts
Mutta on olemassa toinenkin Kotikoivu, joka on Vesa Alaren säveltämä ja esittämä. Sitä ei ole julkaistu nuottina.
Arja Kanervalta ei ole julkaistu runokokoelmia, emmekä löytäneet mainintaa siitä, että runoja olisi julkaistu esimerkiksi jossakin lehdessä. Mikäli kysyjää kiinnostaa, miten tekstit ovat päätyneet Strengin levytykseen, Kanerva on Helsingin Sanomien haastattelussa 10.10.2015 kertonut tutustuneensa Strengiin 1960-luvulla Ylioppilasteatterissa ja antaneensa tälle runojaan sävellettäviksi.
Helsingin Sanomien haastatteluun pääset oheisesta linkistä:
https://www.hs.fi/ihmiset/art-2000002858559.html
Uurnan käyttöä tuhkan levittämisen jälkeen ei ole säännelty rajoituksin tai kielloin - sillä voi tehdä mitä parhaaksi näkee. Ekologista ja taloudellisesti järkevää olisi käyttää ostouurnaa toistuvasti alkuperäisessä tarkoituksessaan, mikäli sielu ei siedä hyödyntää sitä johonkin aivan muuhun. Uurnan jatkokäyttöongelman voi kokonaan kiertää turvautumalla laina- tai vuokrauurnaan, mikäli sellainen on saatavissa.
Hei,
Kysymykseen on vaikea löytää selkeää vastausta, koska sormien vahvuutta ei voi mitata perinteisillä lihasvoiman mittareilla. Sormien luiden ympärillä ei ole lihaksia, vaan sormia liikuttavat kyynärvarressa sijaitsevat sormien ojentajalihakset ja sormien koukistajalihakset.[Peukaloa liikuttavat omat lihaksensa, joista peukalon lyhyt loitontajalihas sijaitsee kämmenessä peukalon tyvessä.
Riippuu siis mittaustavasta, miten vahvuutta kulloinkin arvioidaan. Yleisesti ajatellaan keskisormen tai etusormen olevan vahvimmat sormet. Etusormi käyttää suoraa voimaa, niin että se voi kannatella jopa koko kehoa, mutta keskisormi käyttää voimaa laajemmin ja tehokkaammin sen sijainnin ja pituuden ansiosta. ...
Anni Rättyän Valo taittuu pisaroissa -kokoelman (Kirjapaja, 2005) runossa Kynttilänmyyjä kerrotaan joulukynttilöitä myyvästä pikkupojasta. Voisiko kyse olla tästä runosta?
Darwinin elämää ja työtä käsitteleviä englanninkielisiä kirjoja löytyy pääkaupunkiseudun kirjastoista monta, sen sijaan venäjänkielisiä ei löytynyt. Venäjänkielisiä, haluttuja teoksia ei löytynyt helposti myöskään korkeakoulujen aineistotietokannasta. Englanninkielisiä, pääkaupunkiseudun yleisistä kirjastoista löytyviä kirjoja ovat mm. Bragg, Melvyn:On giants' shoulders 1998 ; Evolution--society, science 1998 ; Gribbin, John Darwin in 90 minutes 1997 ;
Badcock, Christopher PsychoDarwinism--the new synthesis 1995
Mene osoitteeseen http://www.libplussa.fi , valitse Helsinki (sama tietokanta kaikissa!), valitse ”asiasana tai luokka”, kirjoita hakulokeroon asiasana verenpaine, paina ”kaikenlaisia teoksia”-lokeron oikealla puolella olevaa nuolta ja valitse avautuvasta pudotusvalikosta kohta ”vain kirjoja”, paina sen ”mikä tahansa”-lokeron oikealla puolella olevaa nuolta ja valitse avautuvasta pudotusvalikosta kieleksi ”suomi”, paina hae.
Saat vastaukseksi kokoelman Helsingin kaupunginkirjastossa olevia verenpainetta käsitteleviä kirjoja. Laajemman hakutuloksen saat luokanmukaisella haulla: muuten kuten edellä, mutta kirjoita hakulokeroon luokka 617.34. Jos jätät kielirajoituksen pois, saat luokkahaulla kaikenkieliset Helsingin kaupunginkirjastossa...
Lainat voi uusia verkkokirjastossa kirjastokortissa näkyvän asiakasnumeron ja mistä tahansa Ratamo-kirjastosta saatavan nelinumeroisen tunnusluvun avulla. Tunnuslukua ei anneta sähköpostitse tai puhelimitse.
Lisätietoja: http://www.riihimaki.fi/Riihimaki/Ratamo-kirjastot/RATAMO-KIRJASTOT/
Ehdottamasi asia on oikein kannatettava. Sinun kannattaa olla suoraan yhteydessä siihen kirjastoon, jossa lukupiirin toivot kokoontuvan. Välttämättä kirjaston henkilökunnalla ei ole mahdollisuutta itse ruveta lukupiiriä vetämään, joten olisi hyvä, jos tietäisit valmiiksi, kuka olisi innokas vetäjä, ehkäpä sinä itse. Kysy asiaa rohkeasti omasta kirjastostasi, niin asia saadaan vireille.
Hei!
Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa on langaton lähiverkko WLAN. Kirjaston tietokoneiden varaaminen ja käyttö on maksutonta. Koneita voi käyttää maksimissaan 4 tuntia päivässä ja varauksia voi tehdä kolme kerrallaan kahdeksan viikon ajalle.
terv. Ulla Hämäläinen-Pelli
Eilen, 27.8. kirjastojärjestelmässä oli noin kahden ja puolen tunnin mittainen toimintahäiriö kello 15.10-17.45 välisenä aikana. Muulloin järjestelmä on toiminut normaalisti.
Koska mitään viikon mittaisia katkoja ei HelMetissä siis ole ollut, voisiko kysymys olla esim. häiriöstä käyttämässäsi internet-yhteydessä?
Jos ongelma jatkuu, ottaisitko uudelleen yhteyttä HelMetin omalla palautelomakkeella http://www.lib.hel.fi/helmet-palaute/.
Alla on linkkejä Helmet-hakuun. Ylemmässä on tuloksia asiasanoilla Afrikka ja kehitys rajattuna englanninkielisiin aikuisten tietokirjoihin. Alemmassa asiasanana on Afrikka, mutta rajaukset muuten samat. Olisiko joku näistä ehdottamasi?
http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sd%3A%28afrikka%29%20d%3A%28…
http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sd%3A%28afrikka%29%20f%3A1%2…
Kiitos kehitysehdotuksestasi. Tällainen tekninen muutos ei valitettavasti ole mahdollinen. Helsingin kaupunginkirjasto saa runsaasti hankintaehdotuksia, eivätkä resurssimme riitä vastaamiseen.
Pääkaupunkiseudun helmet-kirjastoissa ei ole kirjoja, joissa olisi espanjankielisiä neule- tai käsityöohjeita.
Helsingin Oulunkylän kirjastosta löytyy espanjankielinen kirja, jossa on asiasanana käsityöt. En kuitenkaan osaa sanoa, onko siellä ohjeita. Kirja on tarkoitettu nuorille ja se sisältää muutakin kodinhoitoon liittyvää asiaa:
Para guía chicas : 250 actividades con mis amigas
Moutarde, Colonel, kuv.
978-84-236-9210-1 (nid.)
Oulunkylä
Netistä neuleohjeita sen sijaan löytyy. Käytä hakusanoja tejer tai tricotar. Esim.:
http://www.porcuatrocuartos.com/category/tricotar-tejer-con-lana
http://manualidades.facilisimo.com/tejer-y-tricotar-con-lana
http://www.comotejer.com/tag/instrucciones-para-tejer/
http://www.guiaparatejerbien.com/...
Voit tehdä Helmet-varauksen nyt ja lukita sen varaamisen jälkeen. Tee varaus normaaliin tapaan, mutta klikkaa varaamisen jälkeen Muuta varausta -linkkiä ja laita ruksi Lukitse-ruutuun. Kun tarvitsen kirjaa, käy poistamassa Lukitse-ruudun ruksi.
Kun olet lukinnut varauksesi, vuorosi mahdollisessa varausjonossa ohittuu. Muista siis poistaa ruksi ajoissa.
Eli voit varata kirjan niin, että et saa sitä ennen tiettyä päivämäärää, mutta on myös mahdollista, että et saa sitä ajoissa.
http://www.helmet.fi/fi-FI
Elokuvien tekijänoikeudellista tilannetta on yleensä vaikea selvittää julkisista lähteistä, mutta lähtökohtana voi pitää sitä, että ne lähes poikkeuksetta on kerätty elokuvaa levittävälle yritykselle. Leni Riefenstahl kuoli vasta 2003, joten ainakin hänen moraaliset oikeutensa elokuvan ohjaajana ovat voimassa vuoteen 2074 asti. Kansainvälisen elokuvatietokannan IMDB:n mukaan elokuvaa ovat olleet tuottamassa ainakin Olympia Film GmbH, International Olympic Committee ja Tobis Filmkunst. Todennäköisesti tiedon elokuvan tämänhetkisistä oikeudenhaltijoista saa Suomen elokuvatoimistojen liitosta (SEL), puhelin (09) 6877 2315 / (09) 6877 2313 tai tero.koistinen@filmikamari.fi. SEL varmaan myös osaa neuvoa, miten mahdollinen lupa on hankittavissa...