Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Onko menneinä aikoina ihan virallisestikin ollut kilpailulajina kaunoluistelu vai onko se aina ollut taitoluistelua? 751 Suomen taitoluisteluliiton sivuilla asiasta kerrotaan näin:"Vuonna 1960 perustettiin Suomen Kaunoluisteluliitto, joka muutti 1968 nimensä Suomen Taitoluisteluliitoksi." eli lajin perustamisesta 1875 vuoteen 1968 laji on ollut viralliselta nimeltään kaunoluistelu.  "Taitoluistelun on tuonut Suomeen amerikkalainen Jackson Haines. Hän vieraili Suomessa 1875 ja esiintyi monilla eri paikkakunnilla. Haines kuoli Kokkolassa, jossa hänen hautansa sijaitsee" Stll.fi Lajin vanhoja kuvia ja lehtiartikkeleita löytyy mm. Finna.haulla. Finna
Luin, että Jukka Alihanka käytti Lulun sanoitusten inspiraationa Alpo Jaakolan runoa nimeltä Myrkkylaulu. Osaisitteko kertoa, missä tämä runo olisi luettavissa… 751 Jaakola-seurasta kerrottiin, että Alpo Jaakolan Myrkkylaulu-runoa ei ole julkaistu missään ja alkuperäinen runo on valitettavasti kadonnut.  https://www.jaakolantaide.fi/jaakola-seura/
Onko mistään suunnasta löydettävissä vanhoja ylioppilas-kuunteluharjoituksia tai niiden tekstejä esim vuodelta 1985? 751 Helmet-kokoelmasta löytyy vain vuodelta 1985 vain ylioppilasaineita ja reaalikoetehtävät. Kansalliskirjaston Fennica-kokoelmassa on kuuntelukokeita, mutta luettelosta en löytänyt vuoden 1985 tehtäviä. Niitä kannattaa kuitenkin kysyä Kansalliskirjaston neuvonnasta. Ylioppilaslautakunta säilyttää vanhat kokeet, lautakunta@ylioppilastutkinto.fi.
Mikä toukka kyseessä? Löysin usean elävän sängystä. Mitä näille voi tehdä? 751 Kuvassa saattaisi olla esimerkiksi vyöihrakuoriaisen tai turkiskuoriaisen toukka. Voit verrata löytämiäsi toukkia Lajitietokeskuksen tietokannasta löytyviin kuviin. Turkiskuoriaiset löytyvät tämän linkin takaa: https://laji.fi/taxon/MX.192570/images Ja vyöihrakuoiriaiset löytyvät tämän linkin takaa: https://laji.fi/taxon/MX.192556/images. Toukkia on hankala erottaa toisistaan.Kuoriaisten ja niiden toukkien torjuntaan löytyy rutkasti vinkkejä esimerkiksi googlaamalla. Kirjallisuuttakin aiheesta löytyy jonkin verran, esim.: Jansson, L., Lindqvist, B., & Markkula, I. (2012). Sisätilojen tuhoeläimet ja niiden torjunta. [Kasvinsuojeluseura]; Putus, T., & Holopainen, J. (2013). Elinympäristömme pienet tuholaiset: Viihtyvyys- vai...
Tarkoitukseni on tehdä tutkimus organisaatiossamme tehtävästä lehdistöseurannasta, ja sen kehittämismahdollisuuksista. Olen yrittänyt löytää aihetta … 751 Kirjastojen tietokannat eivät tosiaan paljon aiheesta anna, kuten olet itsekin kokenut. Internetin hakukoneilta kannatta ehkä yrittää; Suomen yleisten kirjastojen etusivulta (SYKE, osoite http://www.kirjastot.fi) pääset näihin. Esimerkiksi Evreka-haku antaa ehkä tutkimisen arvoisia tuloksia hakusanalla VIESTINTÄTUTKIMUS (esim. http://www.infor.fi/infor/suunnittelu/32.html). Muita kokeilemisen arvoisia hakutermejä: LEHDISTÖ SEURANTA TUTKIMUS, LEIKEPALVELU, MEDIA INTELLIGENCE, MEDIASEURANTA. Internet-haut antavat mm. linkkejä useiden leikepalveluyritysten kotisivuille. Artikkelitietokanta Aleksista saa hakutermillä SEURANTA LEHDISTÖ joitakin artikkeleita (esim. Monitor-tutkimus : mediat muuttuvat - lehti kiinnostaa aina, kirj. Heikki Peutere...
Pölynimurien testituloksia: 751 Pölynimureista löytyy vertailevia testejä viime vuosilta seuraavasti: "Pölynimurit: keskiluokan koti-imurit",Tekniikan maailma 2000/15, s. 146-152; "Ja mikä olikaan imutehto: villakoirajahdissa, Tekniikan maailma 1996/15, s. 46-48; "Pölynimurit testissä: puhdistamiskyky vaihteli selvästi", Kuluttaja 1996/5, s. 4-9. Muita artikkeleita imureista löytyy muun muassa seuraavista lehdistä: Kodin kuvalehti 2000/5; Kuluttaja 1999/8; Tekniikan maailma 1999/16; Kuluttaja 1999/4.
Mistä löydän tietoa jääkaudesta? 751 Parhaiten tietoa jääkaudesta löydät aihetta käsittelevästä kirjallisuudesta. Voit netissä selailla lähikirjastosi, Rovaniemen kaupunginkirjaston, tietokantaa osoitteessa http://www.rovaniemi.fi/aurora/ . Tee haku seuraavasti: valitse aihehaku ja pudotusvalikosta asiasana. Sanana tässä tapauksessa JÄÄKAUDET. Saat yli 50 viitettä ja niitä selailemalla käsityksen siitä minkälaisia kirjoja aiheesta on kirjoitettu ja mitkä sinua parhaiten hyödyttävät. Rovaniemen kaupunginkirjastossa on käytössä yleisen kymmenluokituksen mukainen luokitusjärjestelmä ja siinä esimerkiksi jääkautta geologisena ilmiönä käsittelevät kirjat löytyvät luokasta 55+ . Internetistä paras suomenkielinen sivu aiheesta on http://www.csc.fi/arctinet/kivikaus/index.html
Löytyisikö kirjastoista mitään materiaalia, jossa olisi synttäreille jotain ideoita? Aiheena on velhojuhlat. 751 Pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen yhteisestä HelMet-aineistohausta löytyy ainakin seuraavat teokset, joista voisi olla apua velhojuhlien järjestäjälle. Velhokoulu : loitsuja, temppuja, taruja ja uskomuksia sekä 50 taikuutta tihkuvaa askarteluohjetta, joilla syntyvät kaikki velhoiluun tarvittavat välineet, Hämeenlinna : Karisto, 2002 Perry, Sara: Birthday treats : recipes and crafts for the whole family, San Francisco : Chronicle Books, 2001 Boase, Petra: How to throw the best kid's party ever, London : Lorenz, 1999 Askartelulehti. 2002, 1 : Talvi, Vantaa : Sinooperi-julkaisut, [2002] Aineiston saatavuutta voit tarkastella osoitteessa: http://www.helmet.fi/search*fin/
Onko kuohuviinilasin jalan korkeudella merkitystä juhlatilaisuuksissa? Eli voinko tyynen rauhallisesti ostaa lasit, joiden jalan korkeus on vain muutaman… 751 Esim. kirjassa "Nyt on juhlan aika : Juhlanjärjestäjän käsikirja", Valitut Palat, 1998, määritellään samppanjalasit joko kapeiksi ja korkeiksi tai laakeiksi, maljamaisiksi laseiksi, joissa on korkea jalka. Saman kirjan mukaan tärkeätä on se, että laseissa on jalka, josta pidetään kiinni lasia kohotettaessa ja juotaessa. Edelleen siinä sanotaan, että hyvin korkeajalkaiset kuohuviini- / samppanjalasit ovat juhlavan näköisiä, mutta epäkäytännöllisiä. Niitä ei voi pestä astianpesukoneessa ja käsinpesukin on tehtävä erityisen varovasti. Toisin sanoen sinun ei todellakaan tarvitse hankkia yltiökorkeajalkaisia laseja, vaan matalampikin jalka riittää, kunhan siitä voi pitää kunnolla kiinni.
Onko tulossa lisää suomen kielelle käännettyjä Neiti Etsivä -kirjoja sen viimeisimmän jälkeen? 751 Viimeisin Neiti Etsivä on ilmestynyt suomeksi vuonna 2001 Tammen kustantama. Uusien Neiti Etsivä -kirjojen ilmestymistä kannattaa tiedustella suoraan kustantajalta, yhteystiedot http://www.tammi.net/asp/empty.asp?P=609&VID=default&SID=22946923938795…
Jos varaan Mape Ollilan kirjoittaman Nightwish kirjan, niin maksaako varaus jotain. Eli onko kyseinen kirja aikuistenkirja? 751 Etsimääsi Mape Ollilan kirjoittamaa Nightwish kirjaa löytyy kirjastoista sekä aikuisten- että lastenosastoilta. Lasten aineistosta ei mene varausmaksua. Enimmäkseen kirjaa on kuitenkin aikuisten- ja musiikkiosastoilla, jolloin varauksesta menee normaali maksu. Eli melko varmasti kirjasta on maksettava varausmaksu.
Haluaisin uusia kirjastokortin. vanha kulunut, ei saa selvää numerosta. kuinka toimia? 751 Kirjastokortin voi uusia kirjastokäynnin yhteydessä tietopalvelussa, nuortenosastolla tai musiikkiosastolla. Henkilöllisyystodistus mukaan.
Onko Lapuanliikkeen johtohahmon Vihtori Kosolan ääninäytettä säilynyt jälkipolville? 751 Ylen Elävästä arkistosta löytyi kuusi videopätkää henkilöhakemistosta Vihtori Kosolan kohdalta, käypä katsomassa: http://yle.fi/elavaarkisto/?s=h&n=Vihtori+Kosola
Onko sähköpostitse lähetettävät muistutukset 3 päivää ennen eräpäivää lopetettu? Nyt tuli ensimmäinen muistutus kun laina oli jo myöhässä. 751 Helmetin etusivulla uutisosiossa kerrotaan seuraavaa: Eräpäivätiedotteet 20.-21.10.2011 Sähköpostiliikenteen ongelmien takia kaikkia eräpäivätiedotteita ei voitu lähettää 20.-21.10.2011 erääntyvistä lainoista. Pahoittelemme aiheutunutta haittaa. HelMet-kirjasto 19. lokakuuta 2011 Eräpäivätiedotta ei ole siis lopettu, ikävä kyllä tekniikan kanssa on aina silloin tällöin onglemia.
Hyvää äitienpäivää! Teen täällä Oulun yliopistossa pro gradu tutkielmaa eduskunnan diskurssista, jossa päätetään uudesta perusopetuksen opetussuunnitelmasta ja… 751 Eduskunnan asiakirjat ovat julkisia ja haettavissa Eduskunnan sivuilla www.eduskunta.fi kohdassa Valtiopäiväasiat ja –asiakirjat. Opetussuunnitelma asiasana ei ole käytössä, mutta voit etsiä aiheesta sanalla Opetusohjelmat. Eduskunnassa käytyä keskustelua voi seurata täysistuntojen pöytäkirjoista kohdassa Täysistunto ja Istuntopöytäkirjat 9.11.1999 tai Aiemmat istuntopöytäkirjat. Hakusanana voi käyttää mitä tahansa keskustelussa ilmennyttä sanaa.
Kirjastoilla on yleisesti ottaen myönteinen suhtautuminen omakustanteisiin. Kysyisinkin miten suomalaiset kirjastot suhtautuvat joukkorahoituksella… 751 Ilmeiseti joukkorahoituksella tuotettuja kirjoja ei Suomessa ole juuri julkaistu. Mallilla toteutettua kirjaa "Senja opettaa sinulle ruotsia" on Frank-monihaun mukaan otettu moniin kirjastoihin. Poliisihallitus otti kantaa edellä mainittuun kirjahankkeeseen. Poliisihallituksen mukaan hankkeen rahoitus oli järjestetty laissa kielletyllä tavalla, jossa kaupankäynti ja rahankeräys voidaan sekoittaa keskenään. Kun kirjahankkeeseen lähdettiin uudestaan ja asia muotoiltiin toisin, viranomaiset katsoivat, että kyseessä ei ollut rahankeräys vaan kirjan ennakkomyynti. Jos joukkorahoitus katsotaan laillisesti hyväksyttäväksi, ei kaiketi kirjastoilla ole mitään syytä olla ottamatta joukkorahoituksella julkaistuja teoksia kokoelmiin. Lähteet:...
Olisiko jossain kirjastossa poistomyynnissä kirja: Elokuvan runousoppia? 751 Hei ! Valitettavasti kirjastot eivät etsi eivätkä varaa poistomyyntikirjoja,voit koittaa katsoa http://www.tie.to/kirjat/ löytyisikö antivariaateista.
Kirjoittelen Lieksasta, missä kirjastossa ei ole Ilfin ja Petrovin teosta Kaksitoista tuolia. Siinä pitäisi esiintyä hahmon tai hahmojen nimeltään "ihmissyöjä… 751 Kaksitoista tuolia -kirjan suomentajat Reino Silvanto ja Juhani Konkka käyttävät käännöksessään Ella Shukinasta nimitystä "ihmissyöjätär pikku-Ella". Ella on perheenemäntä, insinööri Ernst Pavlovitsh Shukinin vaimo, kaunotar, jonka aktiivinen sanavarasto koostuu noin 30 sanasta. Yksi Ellan lempi-ilmauksista on Ilfin ja Petrovin "ihmissyöjän huudoksi" luonnehtima "Ho-hoo!", joka ilmaisee olosuhteista riippuen joko pilkkaa, ihmetystä, innostusta, vihaa, iloa, halveksuntaa tai tyydytystä.
Useassa Joel Dickerin bestsellerin "Totuus Harry Quebertin tapauksesta" kritiikissä naureskellaan eräälle romaanin poliisihahmon nimelle. Heller McAlpin… 751 Valitettavasti en ole löytänyt netistä Perry Gahalowoodista kertovia sivuja, jotka eivät liittyisi Dickerin kirjaan vaan kertoisivat samannimisestä oikeasta rikospoliisista. Myöskään Facebook ei tuottanut tulosta.
Onko Linda Howard/Nora Roberts tyyppisiä kirjailijoita muita, jolla olisi romantiikkaa/jännitystä Onko Ken Folletin trilogian kolmas osa ilmestynyt? 751 Romanttisia jännityskirjoja ovat kirjoittaneet mm. Danielle Steel, Elizabet Adler, Sandra Brown, Diane Chamberlain ja Virginia Andrews (V.C. Andrews). Nora Robertshan on lisäksi kirjoittanut kirjoja myös nimellä J.D. Robb. Ken Follettin Vuosisata-trilogian kolmas osa ilmestyi englanninkielisenä syyskuussa, suomennoksen ilmestymisajankohdasta ei ole vielä tietoa.