Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mistä nimi Johanna on peräisin ? 3790 Johanna on Johanneksen sisarnimi ja tulee hepreasta ’Jahve on osoittanut armonsa, Jumala on armollinen’ ja se on ollut Suomen almanakassa jo 1700-luvulla. Lisää nimistä kirjoissa: Lempiäinen, Pentti : Suuri etunimikirja ; Vilkuna, Kustaa : Etunimet ; Mikkonen, Pirjo : Sukunimet ; Uusi suomalainen nimikirja.
Mistä löytyvät torppien lunastukset : siis torppien nimet ja lunastajien nimet ? 3788 Mitään yhtenäistä tiedostoa ei näytä olevan olemassa, vaan pitää lähteä etsimään tietoja useasta eri lähteestä. Paikallisista historiikeista voi olla apua, samoin Suuresta maatilakirjasta 1-8 ja sen nettiversiosta, http://sukutilat.sarka.fi/ . Jos lunastus johti tilaksimuodostamiseen,löytyy tietoja entisten läänien pääkaupunkien maanmittaustoimistojen arkistoista. Tietoja saa myös lähimmästä maanmittaustoimistosta. Myös verokirjoista ja autioluetteloista voi olla apua. Pääsääntöisesti kunnat, kaupungit ja kuntayhtymät säilyttävät omissa keskusarkistoissaan niiden toiminnasta kertyneet pysyvästi säilytettävät asiakirjat. Samoin seurakunnat säilyttävät itse omat asiakirjansa.
Onko helmitaulun käyttöön ohjeita suomeksi? 3788 Kiinalaisen helmitaulun käyttöohjeet ovat niin ikään luettavissa lehtori Lauri Kahanpään sivuilla, http://users.jyu.fi/~laurikah/abacus.pdf Wikipedia-artikkeli helmitauluista, http://fi.wikipedia.org/wiki/Helmitaulu
Haluaisin tietää nimen Marissa alkuperän ja merkityksen 3787 Marisa on italialaisperäinen yhdysnimi, jossa nimeen Maria yhdistyy joko nimi Lisa, Louise tai Elisa. Kansainvälisiä rinnakkaismuotoja ovat Marise ja Marissa. Hollannissa käytetään myös muotoa Maryse. Nimen alkuperästä on olemassa kaksi tulkintaa: Nimen voidaan katsoa pohjautuvan sanayhdistelmään stella maris (meren tähti) tai se voi olla myös lähtöisin tämän yhdistelmän jälkiosasta maris ja näin ollen nimi viittaa mereen. Väestörekisterikeskuksen nimihaun mukaan Suomessa on annettu nimi Marissa 329 naiselle. Nimi on vielä sen verran harvinainen, että se ei ole päässyt nimipäiväkalenteriin. Lähteet: Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja (WSOY 2004)
Pallon halkaisija on 11cm kuinka paljon palloon mahtuu vettä 3787 Pallon tilavuuden laskukaava on 4πr³/3, jossa r=säde. Halkaisijaltaan 11 cm olevan pallon säde on 5,5 cm ja tilavuus näin ollen 4π5,5cm³/3 = 696,56 cm³. Litroiksi muutettuna vettä mahtuu 6,97 dl. Laskukaava löytyy esimerkiksi Matematiikan käsikirjasta (Tammi, 1993)
Pitäisi tietää saksankielinen käännös sotilashuudahdukselle "Tulta munille!". Ilmaus esiintyy ainakin Linnan Tuntemattomassa sotilaassa, jossa muistaakseni… 3785 Tuntemattoman sotilaan toisen luvun kolmannessa osassa tosiaan Koskela komentaa: ”Tulta munille!” ”Tulta munil!” toisti Hietanen ja ”Tulta munille!” jatkoivat Lehto ja Lahtinen. Tuntemattomasta sotilaasta on ilmestynyt kaksi saksannosta, Länsi-Saksassa vuonna 1954 ilmestynyt ”Kreuze in Karelien” (Karl-Heinz Bolay ja Rolf Schroers) ja Itä-Saksassa vuonna 1971 julkaistu ”Der unbekannte Soldat” (A. O. Schwede). Kreuze in Karelien-käännöksessä komennus kuuluu ”Haltet ’rein!”, ”’reinhalten!” wiederholte Hietanen. ”’reinhalten!” echoten Lehto und Lahtinen. ’reinhalten-sana on tässä merkityksessä "sukupuoliyhteys". Der Unbekannte Soldat-käännöksessä huudetaan ”Feuern – was das Zeug hält!”
Vuokko-nimen merkitys ja alkuperä? 3784 Vuokko on 1880-luvulla käyttöön tullut luontoaiheinen nimi. Eteläisessä Suomessa vuokot ovat kevään symboleja, joten on ymmärrettävää, että kun Vuokko otettiin vuonna 1929 almanakkaan, nimipäiväksi tuli vapunpäivän jälkeinen päivä. Vuokon englanninkielinen vastine Anemone tulee kreikan kielen sanasta anemos, joka merkitsee tuulta. Lähteet: Lempiäinen: Suuri etunimikirja, WSOY http://www.behindthename.com/
Onko huutolaislapsista jossakin olemassa jotain rekisteriä... esim kuntien pöytäkirjoja ? 3784 Arkistolaitoksen tietosivulla kerrotaan : "Vuonna 1879 köyhäinhoito säädettiin kunnalliseksi tehtäväksi. Kun vaivaishoidosta vastaavien pyrkimyksenä oli minimoida huoltokustannukset, siirryttiin 1800-luvun puolivälissä yleisesti huutokauppamenettelyyn, jossa hoitotehtävän sai sen vähimmällä maksulla ottamaan tarjoutunut. Vaivaishuutokaupat olivat laajimmillaan 1870- ja 1880-luvuilla.  Tiedot lasten elätteelle sijoittamisesta löytyvät usein alkuaikoina kunnallislautakunnan pöytäkirjoista, ellei kunnassa ollut erillistä köyhäinhoitolautakuntaa (myöhemmin huoltolautakunta). Tietoja voi löytyä edelleen myös seurakuntien hallinnollisista asiakirjoista. Vaivaishuutokaupat kiellettiin 1890-luvulla, mutta ne loppuivat vasta köyhäinhoitolain (...
Onko Eino Leinon runoja käännetty ruotsiksi (muitakin kuin Helkavirret)? 3783 Kansallisbibliografia Fennica ( http://fennica.csc.fi/ ) sekä Suomalaisen kirjallisuuden seuran mainio käännöstietokanta ( http://www.finlit.fi -> käännöstietokanta tai suoraan http://dbgw.finlit.fi/fili/kaan.php ) kumpainenkin kertovat, että Eino Leinolta on käännetty ruotsiksi Helkavirsien lisäksi kokoelma runoja nimellä Lyriskt urval vuonna 1931.
Lauri Viidan? runo hakusessa. Etsin runoa, jossa kerrotaan korennosta, joka kuolee aamupäivällä ja haudataan, muistaakseni haudankaivajana koppakuoriainen tms. 3783 Kyseessä lienee Lauri Pohjanpään runo Hautajaiset. Se löytyy ainakin teoksesta Eläinrunojen kirja. KY 1997. Runo alkaa: "Oli kaste viel' yli kukkien, kun kuoli päiväperhonen, joka lensi tuokion vain... Niin niin. Ja se aamulla haudattiin." Sirkat soittavat surumarssia, muurahaiset kantavat arkkua, pappina toimii suruperhonen ja leppäkerttujen kuoro laulaa suruvirren. Eläinrunojen kirja on tällä hetkellä paikalla ainakin Metsossa ja useammassakin Tampereen lähikirjastossa. Saatavuuden voi tarkistaa Piki-verkkokirjastosta, osoitteesta http://kirjasto.tampere.fi/Piki?formid=find2
Minne on kadonneet hautakuvat netistä, sivu oli muistaakseni sss hautoja. 3783 Sukututkimusseuran sivuilta löytyy tieto, että hautakivitietokanta on siirretty osaksi SukuHakua vuoden 2021 lopussa ja vanha hautakivitietokanta on poistunut käytöstä. SukuHaku-palvelussa kerrotaan, että se on pääosiltaan Suomen Sukututkimusseuran jäsenetu. Ainoastaan jäsenet näkevät palvelun kaiken sisällön. Tällä hetkellä palvelussa ei ole kaikille vapaata aineistoa. Sivusto on osoitteessa https://www.genealogia.fi/hautakivitietokanta Hautakivitietokannan ylläpidosta vastaa ja hautamuistomerkkien tallennustyön koordinaattorina toimii seuran asiakasneuvoja, joka neuvoo mm. tietokannan käytössä. Yhteystiedot löytyvät täältä: Yhteystiedot | Suomen Sukututkimusseura (genealogia.fi)
Haluaisin tietää Erin nimen alkuperän/syntyperän eli mistä tämä nimi on tullut ja mitä se tarkoittaa? 3782 Kirjassa Adrian Room: "Dictionary of first names" kerrotaan nimestä Erin seuraavaa. Erin tulee Irlannin runollisesta nimestä. Sitä on alettu käyttää henkilön nimenä englantia puhuvissa maissa 1800-luvun lopulla. Kirjassa mainitaan esimerkkeinä amerikkalainen näyttelijätär Erin O'Brien-Moore (1902 - 1979), englantilainen sosiaalialan aktivisti Erin Pizzey (s. 1939) ja uusseelantilainen urheilija Erin Baker (s. 1961). Myös kirjassa Eeva Riihonen: "Mikä lapselle nimeksi?" kerrotaan, että Erin tulee Irlannin gaelinkielisestä runollisesta nimestä.
HECTOR & SARITA HARMA esittävät yhdessä biisin "Vanhat polkupyörät", joka löytyy ainakin Hectobox-kokoelmalta. Kokoelmalla "36 kuuta & saturnuksen renkaat"… 3780 Varmaa vastausta tähän kysymykseen ei löydy - ei Suomen kansallisdiskografiasta eikä Yleisradion ja Suomen äänitearkiston tietokannoista. Ressun levyssä ei ole muuta tietoa duettopartnerista kuin etunimi. Liian pitkä katse on äänitetty v. 1993, Vanhat polkupyörät kaksi vuotta myöhemmin. Kuunteluvertailun perusteella voisi olettaa, että molemmissa kappaleissa on sama laulaja eli Sarita Harma (os. Koskelin): äänensävy, fraseeraus ja vibrato ovat samanlaiset.
Pokelat haamu marJaanan ovella 3779 Marjaana-balladi perustuu englantilaiseen arkkiveisuun Sweet William’s Ghost, ja alkaa sanoin Yksi haamu oli Marjaanan ovella. Suomalaisen kansanmusiikin taitajat Martti ja Marjatta Pokela ovat sen sovittaneet ja myös esittäneet. Laulu löytyy sanoineen ja esitettynä ainakin Linnalan opiston Suomea sävelin -sivustolta: http://www.suomeasavelin.net/laulunsanat/marjaana.htm Laulu on myös levytetty useasti, uusimmat äänitykset, joilla Pokelat itse laulavat ovat alla mainitut (Lähde: Suomen kansallisdiskografia Viola: https://finna.fi Kansanmusiikin aarreaitta (Valitut palat, 2013) Muistojen 50-luku: 1950 (Valitut palat, 2004) Ratto, hueve ja luote : radion ajanvietemusiikin aarteita 1935-1959 (Yle/Radio Suomi, 1994)
Mitä nimi Niklas tarkoittaa? 3778 Tietoja nimen alkuperästä ja merkityksestä löytyy julkaisusta: Pentti Lempiäinen: Suuri etunimikirja Niklas on lyhentymä Nikolaus-nimestä ja sitä on käytetty myös Nikodemuksen puhuttelumuotona. Niklas-nimen tarkemmat merkitykset löytyvät siis Nikolaus ja Nikodemus-nimien kohdalta em. julkaisusta.
Milloin Martti Servo on syntynyt? 3778 Emme valitettavasti onnistuneet löytämään mistään tietoa Martti Servon syntymäajasta. On hyvin mahdollista että hän ei ole antanut tätä tietoa julkisuuteen. 
Miten kuuluu kokonaisuudessaan Eino Leinon runo joka alkaa 'Sä pidä säännöt koululain ja niskas nöyränä'. Onko runolla nimeä ja mihin kokoelmaan se kuuluu( jos… 3777 Runon nimi on Opettajan neuvo ja se on julkaistu ensimmäisen kerran Hämeenlinnan lyseon toverikunnan Joci Baccalaureus –nimisessä pilalehdessä 18.2.1893. Leino kirjoitti sen nimimerkillä Ypsilon. Runo löytyy myös Aarre Peltosen ja Eino Kauppisen toimittamasta kokoelmasta nimeltä Kirjokeppi (Otava 1949), jossa on valikoima alkuperäiskokoelmien ulkopuolella julkaistuja runoja, ja osa siitä ainakin myös kirjasta Värssykirja (toimittanut Maija Raski, Karisto, 1. p. 1985). Molemmat kirjat ovat Helmet-kirjastojen kokoelmissa (http://www.helmet.fi/) Tässä runo kokonaisuudessaan: ”Lue poika, aina ahkeraan, sun muuten paha vie, näin sinut leivänkannikkaan ain` ohjaa opintie! Sill` emme koulun tähden vaan tääll` ahkeroitse ain`, vaan elon...
Sanontaa "jäi kuin nalli kalliolle", käytetään silloin tällöin monissakin yhteyksissä. Mitä se oikeasti tarkoittaa ja mistä se on peräisin? 3777 Kalliolle jäänyt nalli on askarruttanut Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa aiemminkin. Vastaus vuodelta 2010 kuuluu näin: Sanonnalla ei liene mitään tekemistä räjähdysainenallin kanssa. Kirjastoissa sähköisenä käytössä oleva ”Kielitoimiston sanakirja” liittää sanonnan sanan ”nalli” merkitykseen ’koira, karhu’. Merkityksen mainitaan olevan harvinainen. Wikipedian artikkelissa osoitteessa https://fi.wikipedia.org/wiki/Fraasi arvellaan, että kyse olisi koirasta, joka olisi jäänyt ruikuttamaan rannalle, kun sen isäntä olisi lähtenyt merille. Tom Burnamin ”Väärien käsitysten kirjassa” (Otava, 1977) esitetään, että sanonta olisikin kuulunut alun perin ”jäi kuin alli kalliolle”. Kirjan mukaan allit jäävät viimeisinä lintuina syksyllä...
Miksi naisten ja miesten napillisissa paidoissa on napit eri päin? Siis siten, että miesten paidoissa itse nappi on oikealla ja reikä vasemmalla, ja naisilla… 3776 Napit tulivat muotiin 1300-luvulla. Ne auttoivat tekemään vaatteista tyköistuvia. Oletetaan, että nappeja on käytetty varhemminkin arkipukimissa, mutta tähän aikaan nappeja alettiin käyttää vaatteissa runsaasti ja niistä tuli vaurauden sekä arvokkuuden merkkejä. Kirjoitetaan, että napin paikka vakiintui vasta 1800-luvulla. Muotikirjoissa, joita selasin, kiinnitin huomiota siihen, että jo varhaisessa vaiheessa useissa kuvissa tuo suunta liepeissä on ollut naisilla päinvastainen kuin miehillä. Siitä ei ole varmaa tietoa, miksi miesten ja naisten paidoissa napit ovat vastakkaisilla puolilla: miesten paidassa ja takissa oikealla ja napinreiät vasemmalla, naisten päinvastoin. Oletetaan, että miesten napitus liittyy oikean käden käyttöön ja...
Onko tiedossa, että vesisuoni saattaisi aiheuttaa syöpää, jos sellainen virtaa talon alla? Paljon Kiitoksia vastauksestanne. 3775 Tähän kysymykseen ei valitettavasti ole olemassa yksiselitteistä vastausta. Tieteellinen selitysmalli kiistää maasäteilyn ja niin muodoin myös sen vaikutusten olemassaolon, ja parapsykologit pitävät yhtä tiukasti kiinni omasta kannastaan, jonka mukaan maasäteily väistämättömine terveysvaikutuksineen on todellinen ilmiö. Tieteellisen näkemyksen mukaista tietoa aiheesta löytyy esimerkiksi Oulun yliopiston kansanterveystieteen ja biofysiikan laitosten Maasäteilyraportista (http://www.skepsis.fi/jutut/maasateilyraportti.pdf) ja Skepsis ry:n julkaisemasta kirjasta Paholaisen asianajaja : opaskirja skeptikolle, joka toteaa ytimekkäästi: "Vesi ei yleensä juokse maan alla suonissa, eikä niin sanotusta maasäteilystä ole minkäänlaisia todisteita."...