Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mitä sinulla olisi kertoa telepatiasta (perustietoja) ja mitä kirjaa suosittelisit? 753 Parapsykologiaa käsittelevien teosten mukaan telepatialla tarkoitetaan tietojen hankkimista toisesta, etäällä olevasta henkilöstä, hänen ajatuksistaan, tunteistaan ja mielikuvistaan, käyttämättä tunnettuja aisteja, loogista päättelyä tai teknisiä laitteita. Telepatia on myös yhteydessä sympatiaan ja "samalla aaltopituudella olemiseen". Fyysisen kehon ympärillä olevilla energioilla katsotaan lisäksi olevan suuri merkitys. Lisätietoa saat mm. teoksista: Butler, W.E.: Telepatia, Virtanen, Leea: Telepaattiset kokemukset, Luukanen, Rauni-Leena: Kuolemaa ei ole, Messing, Wolf: Salattu tietoni ja Eysenck, Hans J.: Selittämätön todellisuus. Myös Tieteen kuvalehti 1997 : 2, liiteosa sisältää asiasta lyhyen artikkelin. Oulun kaupunginkirjaston...
Mistä saa tietoa äärioikeistoryhmistä kouluesitelmää varten? 753 Tietoa nykyajan oikeistoliikkeistä ja äärioikeistosta löytyy mm. seuraavista suomenkielisistä julkaisuista: Andersson, Timo: Isänmaallisuudesta äärioikeistoon. 1995. Kansakunnat murroksessa : globalisoitumisen ja äärioikeistolaistumisen haasteet. 1995. Integration contra Nationalismus : käsikirja aikuiskouluttajille. 1997. (mm. äärioikeisto, uusi oikeisto) Perho, Sini: Skineyden äärellä : tutkimus skinhead-alakulttuurista kiinnostuneista joensuulaisnuorista. 2000. Isaksson, Pekka: Kallonmittaajia ja skinejä : rasismin aatehistoriaa. 2.p. 1999. Sipola, Simo: Uusi oikeisto. Ydin 1993, nro 5, s. 22-25 (lehtiartikkeli Suomen uusoikeistopuolueista) Jokisalo, Jouko: Uhkaako uusfasismi : Länsi-Euroopan äärioikeisto uusliberalismin ja sosiaalisen...
Haluaisin tietää, että mistä löytyisi -tai löytyykö ollenkaan- jotain tieto kirjaa sähkö kaavioista?! Pitäisi löytää tietoa gagiva freccian sähkökaaviosta... 753 Valitettavasti en löytänyt mitään kirjaa tuon kevytmoottoripyörän sähkökaavioista, sen sijaan internetistä löytyy ilmoitustaulu vanhojen moottoripyörien kanssa ahertaville osoitteesta http://www.motot.net/forum/viewtopic.php?t=57864&sid=29c92b0fb17ec726e4… . Sinne voi jättää omia "avunpyyntöjä" tai lueskella toisten ilmoituksia, josko vaikka jollakin olisi kyseiset sähkökaaviot.
Löytyykö jostakin luettelo sotasurmista v.1922. Vankileireillä tai muualla kuolleista henkilöistä. 753 Valtioneuvosto asetti vuonna 1998 Totuuskomissioksi luonnehditun sotasurmaprojektin, joka jatkaa työtään vuoteen 2003. Sen tuloksia löytyy osoitteesta http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/main Täydellinen tämä luettelo ei ole ja puutteiden syistä löytyy myös tietoa edellämainitusta osoitteesta.
Onko moneesa kirjastossa musa-torni? 753 Musatorni löytyy ainakin Rikhardinkadun kirjastosta, Töölöstä, Kirjasto 10:stä, Kalliosta sekä Itäkeskuksen kirjastosta.
Etsin Anita Hirvosen laulaman laulun "Villitsee mun" sanoja, onko jossain kirjassa? 753 Kyseinen kappale on esimerkiksi Anita Hirvosen Sydän rakastaa ; Ovi sydämeen - nimisellä cd:llä (Sony Music Entertainment, p1994). Luettelointitietojen mukaan cd:n mukana olisi myös tekstiliite. Valitettavasti kaikki ko. cd-levyt ovat tällähetkellä lainassa, emmekä voineet tarkastaa onko liitteessä varmasti kaikkien laulujen sanat. Villitsee mun kappale löytyy myös muilta Hirvosen levyiltä. Voit etsiä niitä HelMet-aineistohausta, http://www.helmet.fi , valitse sanahaku ja kirjoita hakusanaksi "Villitsee mun".
Apteekkari Simon Berchelt palveli Ruotsin hovissa mausteiden ja lääkkeiden toimittajana. Hän hoiti Juhana III:n viimeiselle matkalle ja balsamoi hänet. Mihin… 753 Juhana III on haudattu Uppsalan tuomiokirkkoon, Vaasojen suvun kuoriin. Ohessa linkki, josta löydät lisää tietoja Juhana III:sta http://sv.wikipedia.org/wiki/Johan_III ja http://sv.wikipedia.org/wiki/Vasakoret%2C_Uppsala_domkyrka
Onko Euroopan alueelta mahdolllista ostaa ajokelpoinen (ampuminen ei välttämätöntä) tankki? Paljonko sellainen maksaa? 753 Puolustusvoimien verkkosivuilta voi etsiä tietoa ylijäämäkaluston huutokaupoista. Panssarivaunuja on ollut myynnissä viimeksi heinäkuussa 2007, niistä löytyy kuvia ja tietoa osoitteesta http://www.mil.fi/laitokset/tiedotteet/3264.dsp. Vaunuja on myyty siviileille aikaisemminkin 90-luvulla. Ajoneuvojen ajokelpoisuutta, varustelua, käyttömahdollisuuksia ja myyntihintojakin käsitellään Ruotuväki-lehdessä osoitteessa http://www.mil.fi/ruotuvaki/index.dsp?pid=3266. Ulkomaisen raskaan kaluston hankintaa peltotöitä helpottamaan pohditaan osoitteessa http://www.hilavitkutin.com/2009/02/19/kaytosta-poistettua-venalaista-s….
Löytyykö lähteitä, joissa käsitellään motorista oppimista? 753 Hakusanoilla motorinen oppiminen löytyy Kokkolan kaupunginkirjastosta 12 teosta, mm. Karvonen, Pirkko: Tarinan kertojat : iloa ja leikkiä kieleen, liikkumiseen ja laskemiseen, 2009, Pulli, Elina: Opi liikkuen, liiku leikkien : liikuntaa esiopetukseen, 2001, Ikonen, Oiva: Oppimisvalmiudet ja opetus, 2000 sekä Ikonen, Oiva: Vaikeasti ja syvästi kehitysvammaisten motorinen oppiminen, 1990. Lisää hakutuloksia ja aineiston saatavuustiedot voit katsoa Anders-verkkokirjastosta https://webkirjasto.kpnet.fi/ kirjoittamalla vapaasanahakuun motorinen oppiminen. Voit kokeilla myös hakusanoilla motorinen kehitys.
Lisa McMannin Dream Catcher sarjan osa 2 ei ole kirjastoissa vaikka 1 ja 3 osat ovat. Onko mahdollista saada se? 753 Suositan hankintapyynnön jättämistä kirjastoon teoksesta Fade (Dream Catcher 2) / Lisa McMann. Sen hankkimiseksi on hyvänä perusteena että osat 1 ja 3 jo on hankittu. Hankintapyyntölomake https://www.webropolsurveys.com/Answer/SurveyParticipation.aspx?SDID=Fi…
Löytyykö teosta Tuovilanlahdesta lähtöisin olevan Helvi Mykkäsen (Mömlaad), Mitteepä pellavapiä. 753 Olisiko kyseessä tämä kirja? Lönnblad, Helvi: Mittee se pellavapiä? : Mykkästen, Zacheusten ja Rissasten vaiheita Pohjois-Savossa 1600-luvulta lähtien sekä kuvaus nuoruudesta 1930- ja 40-lukujen Tuovilanlahdessa Kirja on saatavilla ainakin Kuopion kaupunginkirjastosta. Voitte tehdä siitä kaukolainapyynnön oman kirjastonne kautta.
Onko Lars Huldénin kertomusta "Mitt första mord" (kokoelmateoksessa "Känt och okänt folk och fä : berättelser") suomennettu? Mikä on Lars Huldénin kertomuksen … 753 Novellia ”Mitt första mord” ei ole ilmeisestikään suomennettu. Huldénilta on muutenkin suomennettu melko vähän novelleja. On pieni mahdollisuus, että novelli olisi ilmestynyt jossakin kokoelmassa, jota ei tietokannoista löydy, mutta todennäköisesti suomennosta ei ole. Novellin ”Kun kuningatar Silvia itki” alkuperäinen ruotsinkielinen nimi on ”Jag såg drottning Silvia gråta”, ja kyseinen novelli löytyy kokoelmasta ”Berättelser ur mitt förflutna liv” (Schildt, 1990).
Voiko helmetin kirjastokortin saada käymättä henkilökohtaisesti kirjastossa? En pääse fyysisesti kirjastoon, ja olen kiinnostunut vain verkko aineistoista. 753 HelMet-kirjastokortin ja pin-koodin saaminen edellyttää aina henkilökohtaista käyntiä jossakin HelMet-kirjastossa ja kuvallisen henkilötodistuksen esittämistä.
Tyttärelläni on myöhästymismaksuja maksamatta ja hän on matkoilla puoli vuotta. Miten voisin hoitaa nuo maksut helpoiten? MInulla ei ole hänen… 753 Voit käydä kirjastossa maksamassa tyttäresi maksut. Siihen ei tarvita hänen kirjastokorttiaan.
Löytyykö internetistä äänitteenä jokin Yleisradion 30-luvun puheohjelma, esim. uutiset tai peräti kuunnelma? 753 Ylen Elävässä arkistossa on kuultavissa radio-ohjelmia eri vuosikymmeniltä. Ohjelmia löytyy alla olevista linkeistä. Uutislähetyksiä tai kuunnelmia ohjelmien joukossa ei ole, mutta ajankohtaisohjelmia ja äänikuvia kylläkin. http://yle.fi/elavaarkisto/ http://yle.fi/elavaarkisto/haku/#/tapahtuma/1930 http://yle.fi/elavaarkisto/haku/#/vuosikymmen/1930
Luin varmaan 15-10 vuotta sitten kirjaa pappani luona Ilmajoella, mutta jouduin valitettavasti jättämään sen kesken reissumme päätettyä. Muistan siitä vain… 753 Tietokannoista ja hakuohjelmista haettaessa osumia aiheesta intiaanit ja kaunokirjallisuus tulee liikaa. Sisällönkuvailu ei kerro juonta. Joten sen perusteella kirjaa on vaikea löytää. Pyysimme vinkkejä Suomen yleisten kirjastojen yhteisellä postituslistalla. Tässä pari ehdotusta: James Houston: Aavekettu ja Mia Couto: Plumeriaveranta. Hyödynsitkö Helmet-haussa Tarkennettua hakua? Sen suora osoite on http://haku.helmet.fi/iii/encore/home?lang=fin&suite=cobalt&advancedSea… . Tarkennetussa haussa Vuosi-kenttien avulla voit rajata teosten ilmestymisajan. Yleiset Helmet-hakuohjeet löytyvät osoitteesta http://luettelo.helmet.fi/screens/e_help_fin.html .
Olen joskus kuullut runon, jonka muistelen kertoneen tupakkalakosta. Sanaa tupakka ei runossa mainita. Muistan vain sanat "se tulee, se menee" tms., jolla… 753 Kyseessä lienee Väinö Kirstinän runo Manaus, joka löytyy kokoelmasta Vieroitusoireita (Tammi, 1994).
Meillä on kirjallisuuspiirissämme aiheena "päiväkirjamuotoinen romaani". Mitä suosittelisit? Loysin vain nuorisoon liittyviä kirjoja; meidän keski-ikämme on… 753 Uusimpia päiväkirjaromaneeja on esim. Jari Tervon Revontulentie ja Esikoinen. Menneestä maailmasta päiväkirjamerkintoja kertovat mm. Joen Haahtelan kirja Tähtikirkas,lumivalkea 1800-luvun lopulta ja 1930-luvulta, Kristina Carlsonin kirja kasvitieteilijästä William N päiväkirja sekä Tulenkantajista Satu Koskimiehen kirja Hurmion tyttäret.Kyllikki Villa kertoo elämästään kirjassa Elämän korkea keskipäivä, Hannu Salama vuodestaan kirjassa Vuosi elämästäni.Eeva Kilven päiväkirjaromaaneja ovat Naisen päiväkirja ja Kuolinsiivous.Nuorempien lukijoiden suosikkeja ovat Bridget Jonesin päiväkirjat.
Tarvitseeko tietokonepelien peluuttamiseen yrityksessä asiakkaille jonkun/jotkut luvat? 753 Tekijänoikeuslaki ei tunne "peliä" teoslajina, ei myöskään "tietokonepeliä". Lain ensimmäisessä pykälässä on puhutaan "kirjallisista ja taiteellisista teoksista", jotka saavat pykälän loppukaneetin mukaan ilmetä millä tavalla tahansa. Tekijänoikeusneuvosto on vuosia sitten linjannut, että laissa mainitulla tietokoneohjelmalla tarkoitetaan ns. ohjelmistotuotetta (kuten PhotoShop), ei muihin teoslajeihin ensisijaisesti kuuluvia tuotteita, joiden käyttämiseen tarvitaan tietokoneohjelmaa. Tietokonepelit eivät siten ole lain tarkoittamia tietokoneohjelmia vaan jotain tarkemmin määrittelemättömiä "audiovisuaalisia tuotteita". Oikeus pelata tai peluuttaa ei näyttäisi olevan millään lailla tekijänoikeudellisesti relevantti asia. Pelaaminen ei ole...
Vanhempieni häälajahjassa 70 luvulla oli liitettynä kauli ja huopikkaat. Kaulimeen oli kirjoitettu humoristinen runo josaa äidin muistinmukaan oli jotain… 753 Olisikohan kyseessä tämä?: Suudelma on lataus / kihlaus on pamaus / aviolitto on sodanjulistus Jos ei ole, ilmoita, niin etsitään uudelleen.