Selkokirjoja ja myös romaaneita on jokaisessa Helmet-kirjastossa. Valikoimaa voi selata esimerkiksi laittamalla Helmet-hakuun hakusanan selkokirja. Valmiita tehtäviä kirjastolla ei kirjojen ohella ole, mutta maahanmuuttajille suunnatuissa suomen kielen kirjoissa niitä toki on.
Kannattaa ensimmäiseksi ja pikaisesti ottaa yhteyttä - henkilökohtaisesti käymällä, sähköpostitse tai puhelimitse - kirjastoon, mistä aineiston olet lainannut.
Vaskikirjastoissa toimimme tapauskohtaisesti, esim. uusimme lainan vielä yhden ylimääräisen kerran jos haluat lisää etsintäaikaa.
Jos olet melko varma aineiston palautuksesta, tarkistamme ensimmäiseksi kirjaston hyllyt. Jos aineistoa ei löydy, laitamme sen halutessasi puoleksi vuodeksi "hakuun", eli tehoetsintään. Aineisto lainataan pois asiakkaan lainoista, siitä ei kerry myöhästymismaksuja eikä myöskään lähetetä muistutuksia tänä aikana. Jos aineistoa ei puolen vuoden kuluessa ole löytynyt, saat siitä kotiisi paperilaskun.
Helsingin Sanomat kertoo 19.11.2017 ilmestyneessä artikkelissa Rainer Steniuksen kuolleen 5.12.2014. Sen jälkeen on kestänyt 50 päivää ennen kuin hänet on löydetty.
Lisätietoja kirjasarjan Urheilun nousuja ja laskuja kuudennesta osasta Kiveenhakatut. https://koha.outikirjastot.fi/cgi-bin/koha/opac-detail.pl?biblionumber=…
Nykyään käytössä oleva alueluokitusjärjestelmä on viisitasoinen hierarkkinen NUTS-aluejako, jota käytetään Euroopan unionin jäsenvaltioissa. NUTS (Nomenclature of Territorial Units for Statistics).
Suomen NUTS-aluejaossa Manner-Suomi ja Ahvenanmaa muodostavat NUTS 1 -aluetason ja suuralueet NUTS 2 -tason. Maakunnat muodostavat NUTS 3 - tason. Seutukunnat muodostavat LAU 1- (NUTS 4) ja kunnat LAU 2 -tason (NUTS 5). LAU (Local Administrative Unit).
Lisäietoa NUTS-aluejaosta löytyy tilastokeskuksen kotisivuilta: http://www.stat.fi/meta/kas/nuts_aluejako.html
Tiedot eri NUTS-tasoihin kuuluvista alueista löytyvät niin ikään tilastokeskuksen kotisivuilta: http://www.stat.fi/meta/luokitukset/index_alue.html
Valitettavasti...
Mississippi Mud Cake -haulla löytyy lukuisia erilaisia suklaakakun reseptejä, joista moniin kuuluu vaahtokarkkeja. Joitakin variaatioita kakusta:
Meillä kotona -sivusto: https://www.meillakotona.fi/reseptit/mississippi-mud-cake
Kinuskikissa: https://www.kinuskikissa.fi/mississippi-mud-cake/
Spicy Southern Kitchen: https://spicysouthernkitchen.com/mississippi-mud-cake/
Piiat-elokuvassa nähty kakku on kuitenkin hieman erilainen. Elokuvaan leivotun kakun resepti paljastetaan Meredith Food & Wine -sivustolla: https://www.foodandwine.com/recipes/minnys-chocolate-pie.
Eino Leinon laajaa tuotantoa on ruotsinnettu melko paljon. Valitettavasti kuitenkaan Sata ja yksi laulua .kokoelman (1898) Hymni-runoelman kolmannesta runosta Hymyilevä Apollo ei ole ruotsinnosta.
Voit tehdä haun kirjaston aineistohakusivuilla (riimiw.lappeenranta.fi) asiasanalla Jamaika. Ikävä kyllä lähes kaikki tulokseksi tulevat kirjat ovat englanninkielisiä ja ainoa suomenkielinen (Maailma tänään, osa 4) on lainassa, eräpäivä 6.4. Parhaat tiedot Jamaikan historiasta on kirjassa Jamaica. -Apa Publications, 1997. Suomeksi Jamaikan historiasta on lyhyesti kirjoissa Maailmantieto 4 ja Maailma jossa elämme 2. Onnea ryhmätyölle!
Hei,
Kirjoja voit hakea pääkaupunkiseudun Plussa-tietokannasta http://www.libplussa.fi . Valitse asiasanaksi syömishäiriöt ja rajaa kieleksi suomi. Saatavuustiedoista näet, mitkä teokset ovat saatavilla ja voit ottaa puhelimitse yhteyttä ko. kirjastoihin.
Kirjastojen asiakaspäätteillä pystyt myös selaamaan tietokantoja, esim. korkeakoulujen Linnea-tietokantaa, Fennica-kansallisbibliografiaa Aleksi-artikkelitietokantaa ja Terveystieteiden keskuskirjaston Medic-tietokantaa. Opastusta näiden tietokantojen käyttöön saat kirjastosta.
Hämeenlinnan kirjaston Makupalat on myös hyvä tiedonhakupaikka. Sivulla http://www.htk.fi/kirjasto/makup/sairas2b.htm on joukko syömishäiriölinkkejä. Joskus taas kannattaa hakea tietoa vain kirjoittamalla hakusana...
Jay Anson on julkaissut englanninkielisen kirjan The Amityville Horror, josta on tehty myös elokuva.
Kirjaa ei ole suomennettu, eikä muutakaan Ansonin kirjoittamaa löydy suomenkielellä. Englanninkielellä kirja on Kuopion kaupunginkirjastossa. Elokuvaa ei ole ainakaan kirjastoissa saatavilla.
Erilaisista oppijoista ja oppimisympäristöistä on kirjoitettu niin paljon teoksia, että on vaikea arvioida mitkä niistä ovat kannaltasi relevantteja, varsinkin kun et sen tarkemmin määrittele minkä ikäisistä oppijoista tai millaisesta oppimisympäristöstä on kysymys. Listan erilaisia oppimisympäristöjä käsittelevistä kirjallisuusviitteistä saat kirjaston kokoelmatietokannasta http://kirjasto.lahti.fi/riimi/zgate.dll? valitsemalla pudotusvalikosta hakuehdoksi "asiasana" ja kirjoittamalla hakusanaksi "oppimisympäristö". Haun tuloksena saat 64 viitettä. Erilaisia hakusanoja ja niiden yhdistelmiä kannattaa myös kokeilla. Esim. asiasana "opettaja-oppilassuhde" tuottaa tulokseksi 11 viitettä ja sanojen "opetus" ja "vuorovaikutus" yhdistelmä 25...
Kirjastojärjestelmistä löytyy tietoa yleisten kirjastojen Kirjastot.fi-portaalista, kohdasta Kirjastoala.
http://www.kirjastot.fi/fi-FI/kirjastoala/kirjastojarjestelmat/
Porin kaupunginkirjastossa on kaksi teosta, jotka kertovat Rommelista:
Irving, David: Rommel
Young, Desmond: Rommel.
Kirjojen saatavuuden voit tarkistaa Web-Origosta osoittessa http://weborigo.pori.fi
Edustajan koko nimi oli Åkerblom, Kristian Vilhelm. Hän kuului Ruotsalaisen kansanpuolueen eduskuntaryhmään. Eduskunnassa hän oli Vaasan l. et. vaalipiiri 1917 -1917, 1919 -1929, 1930 -1932. Tarkempia tietoja hänestä löytyy edustajamatrikkelista, joka löytyy osoitteesta http://www.eduskunta.fi .
Aiheesta kertovat seuraavat kirjat:
Alanen, Aulis J.: Suomen maakaupan historia (Kauppiaitten kustannus, 1957)
Naakka-Korhonen, Mervi: Halpa hinta, pitkä mitta (Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1988)
"Pebble in the sky" löytyy kolmesta espoolaisesta kirjastosta ja Pasilan kirjastosta. Kirjan voi varata Kannelmäkeen HelMetin kautta.
"The stars, like dust" täytyy tosiaan tilata muualta Suomesta. Sitä löytyy useammastakin kirjastosta. Kirjan voi tilata kaukopalvelun kautta. Kaukopalvelumaksu on 4 euroa, ja se maksetaan kirjaa noudettaessa.
Kirja hankitaan, kun asiakas on täyttänyt kaukopalvelulomakkeen. Helsingin kaukopalvelulomake löytyy tästä linkistä:
http://www.lib.hel.fi/forms/kaukopalvelupyynto.asp
Kyseessä voi olla Patricia Scarryn Nukke ja minä (Tammen kultaiset
kirjat, 1961). Kirjasta on otettu useita painoksia, joten sitä on yhä kirjastoissa. Kirjaston lasten ja nuorten osasto auttaa
sinua äitisi lempikirjan jäljittämisessä, jos se ei ole tuo Scarryn
teos.
Koko maan, ja lähes koko maailman, kirjastojen kirjastotietokannat avautuvat esimerkiksi Yleisten kirjastojen Kirjastot.fi -sivulta linkeistä "Kirjastot" ja "Frank-monihaku". Samalta sivulla on myös linkki "Söksam" -tietokantaan, joka kattaa rannikkoseutujen suomenruotsalaisten kirjastojen kokoelmat.
Kirjastot kaukolainaavat kirjoja keskenään. Helsingin kaupunginkirjaston lib.hel.fi -sivun ylälaidan "Hakemistosta" löydät "Kaukopalvelun", josta voit tarkistaa kaukopalvelun säännöt ja kaukolainoista perittävät maksut.
Helsingin kaupunginkirjaston tietokannat löytyvät klikkaamalla sivulla lib.hel.fi>Aineisto ja tietokannat>Tietokannat.