Antiikkiliike Wanhan Eliaksen julkaisemassa Arabian taiteilijoiden signeerausten luettelossa ei tällaista pelkästä W-kirjaimesta muodostuvaa signeerausta löydy. Myöskään Designmuseon haulla ei löydy tätä esinettä niitten taiteilijoiden kohdalta, joitten sukunimi alkaa W-kirjaimella (Gunnar Wahlroos, Nils Wasastjerna, Helena Wilenius ja Peter Winquist). Leiman perusteella esine kuuluu vuosien 1964 - 1971 tuotantoon, mutta Designmuseon millään haulla ei löydy kysyjän lähettämän kuvan kaltaista astiaa. Tässä kohdassa kirjastonhoitajan asiantuntemus valitettavasti päättyy, sillä mitkään kuvahautkaan eivät tuottaneet tulosta. Asiasta kannattaa kysyä antiikkiliikkeistä tai Arabialta.
Reijo Mäellä ei ole kovin selkeästi erottuvia pääteoksia. Hänen tuotantonsa on ollut aika tasaista, ja on hiukan hankalaa nostaa esiin mitään tiettyjä teoksia pääteoksiksi. Ehkä kuitenkin teosten painosten määrät antavat jotakin suuntaa sille, mitkä Mäen teokset ovat nousseet suosituimmiksi. Painokset eivät kerro ihan suoraan myyntilukuja, mutta ainakin se niistä näkyy, että kysyntää on teoksilla ollut. Usein kirjailijoilla juuri heidän pääteoksensa ovat myös painosmääriltään suurimpia.
Fennica-tietokannasta poimimieni tietojen mukaan Reijo Mäen kirjoista neljä on yltänyt kymmeneen painokseen: ”Enkelit kanssasi”, ”Pahan suudelma”, ”Tatuoitu taivas” sekä ”Vares ja kaidan tien kulkijat”. Yhdeksän painosta on otettu teoksista ”Hard Luck Café...
Sampo-nimeä käytti ensimmäisen kerran etunimenä Sakari Topelius sadussa Sampo Lappelill vuonna 1866 (suomeksi Sampo Lappalainen). Almanakkaan se otettiin vuonna 1929. Sampo on yleisnimenä tuttu Kalevalasta, jossa se tarkoittaa taianomaista, haltijalleen kultaa ja muuta arvokasta tuottavaa esinettä (Lähde: Anne Saarikalle ja Johanna Suomalainen, Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön).
Yleisnimenä sampo liittyy myös sanaan sammas. Molemmat sanat ovat tarkoittaneet rajapyykkiä, rajakiveä, pylvästä, patsasta ja paalua jo ainakin 1700-luvulla. Sana esiintyy myös monissa suomen sukukielissä. Yleisnimenä sammas- ja sampo-sanoja on tutkittu paljonkin. (Lähde: Suomen sanojen alkuperä. etymologinen sanakirja: 3 R-Ö).
Yhteydestä Shakespearen Hamletiin...
Seuraavat kirjailijat ovat julkaisseet fantasiakirjallisuutta:
Andersson, Eeva; Aumasto, Marjaana; Holopainen, Anu; Sinisalo, Johanna; Tapio, Juha K.; Tolvanen, Maria; Verronen, Maarit; Väyrynen, Taru.
Lisää tietoa suomalaisista fantasiakirjailijoista saa esim. teoksesta Bengtsson, Niklas: Mielikuvituksen rajaton riemu (BTJ Kirjastopalvelu 2000).
Minusta Anna-Leena Härkösen Häräntappoase (1984) on realistinen 1980-luvun nuorisokuvaus, jonka kieli varsinkin on ansiokasta. - Netistä ei varmaankaan paljon löydä tietoa näinkin vanhoista romaaneista, kirjastossa on enemmän. Viitteitä arvosteluihin on Aleksi- ja Arto-tietokannoissa, joita voi käyttää kirjastossa ja esim. julkaisussa Kirjallisuusarvosteluja B (kaunokirjallisuus). Meillä on myös saksittu lehdistä arvosteluja, ja niitä voi lainata Opintosalista. Mielenkiintoisia arvosteluja on esim. Pekka Tarkan Helsingin sanomissa 4.3.1984 ilmestynyt Sieppari Limingan heinäpellossa ja Onnimanni 2/1993 -lehdessä ollut Helena Ruuskan Murkkuromaani, kontaktikirja vai ihan oikea romaani.
Kuukausien nimet
Lounaissuomalaiset kuukausien nimet yleistyivät koko maahan painettujen almanakkojen myötä. Vielä Agricola käytti elokuusta nimiä mätä- ja kylvökuu ja joulukuusta nimeä talvikuu, mutta jo 1600-luvun virsikirjat ovat nykyisten nimien kannalla.
Sarja huhti-, touko-, kesä-, heinä- ja elokuu on syntynyt maanviljelijän työvaiheiden mukaan. Vanhan kirjasuomen pohjana ovat lounaismurteet, minkä takia kesäkuun alkuosa ei ole todennäköisesti tarkoittanut ’kesää’: tässä merkityksessä, vuodenajan nimenä, käytetään lounaismurteissa suvi-sanaa. Näin on myös vuoden 1705 almanakassa, myös yhdyssanassa suvi-ilma:
Suwesta. Se ihana ja lämmin Suwi, saa alcuns Auringon sisällekäydes ensimäisen Crapun gradin;
tänä wuonna ombi meille tulewa...
Hollolan maaperästä voi saada tietoja monesta lähteestä. Maanmittaushallituksen maaperäkartoista (1:20 000), joita on myös Hollolan alueelta (Hollolan kirkonseutu, 2134:10), näkee yksityiskohtaisesti maaperän koostumuksen. Yleistietoa Suomen maaperän muodostumisesta löytyy esimerkiksi Kalle Taipaleen kirjasta Tulivuorista jääkausiin (1991). Teoksessa Atomista Salpausselkään kerrotaan puolestaan Päijät-Hämeen maaperästä ja sen synnystä. Suomen kartasto: vihko 123-136 Geologia (1990) sisältää tietoa ja karttoja Suomen kallio- ja maaperästä ja sen kehityksestä. Salpausselän synnystä kerrotaan muun muassa teoksessa Salpausselkä ja jääkaudet (1994).
Internetistä osoitteesta http://www.geo.fi/ löytyy myös geologisia karttoja digitaalisessa...
Ramsö-Rabbe on ilmeisestikin ollut todellinen henkilö, eli kalastaja ja pirtutrokari Rabbe Öjvind Bengtsson. Hänestä kerrotaan HU-yhtiöiden sivustolla. Tämä tarina ei tosin ole peräisin sotavuosilta vaan Porkkalan paranteesin ajalta vuodelta 1955. Sota-aikaan liittyvää tietoa Ramsö-Rabbesta ei löytynyt. Tarina on luettavissa HU-yhtiöiden sivuilta:
http://www.hummeripojat.fi/villa/HU-Story.html
Kaivotiellä -niminen runo löytyy Tammen kustantamasta runokirjasta Tämän runon haluaisin kuulla, osa 2. Runo alkaa sanoilla "Äiti, kuka metsässä haastaa ja puhuu?" Tämän runon kirjoittaja on Einari Vuorela eikä Lauri Pohjanpää, kuten kysyjä muistelee. Voisiko tässä kuitenkin olla se runo, jota etsitään? Runo on Vuorelan kokoelmasta Keväthartaus, 1921.
Tauskin Sinä vain on Syksyn sävel-kilpailujen satoa. Tauski Peltonen on
sekä säveltänyt laulun että tehnyt siihen sanat. Tampereen nuottikokoelmista
ei kappaletta löytynyt.
Varsinaisia naruverkon kudontaohjeita en löytänyt, mutta kalaverkon ohjeista saattaisi olla hyötyä soveltaen. Seuraavia kirjoja saa pääkaupunkiseudun kirjastoista (saatavuuden voi tarkistaa HelMet-tietokannasta, http://www.helmet.fi/ ):
Pekka Heikkilä: Verkon pauloitus, paikkaus ja verkkokalastus. Pyydysjata 2000
Kalamiehen tietokirja, osa 3. WSOY 1990. S. 378: Verkonkutojan solmuja
Jaakko Tammelin: Verkon paikkaus. Suomen kalastusyhdistys, 1977.
Peräkärryn kuormanpeitteenä käytettävän verkon on luonnollisesti oltava vahvempi kuin kalaverkon. Vahvuuksia on mainittu erään kuormapeitteitä myyvän yrityksen Internet-sivulla:
http://personal.inet.fi/yritys/silverplast/tuotteet.html
Tässä joitakin kuvaukseen sopivia koti- ja ulkomaisia kirjailijoita.
Ihmissuhteita ja romantiikkaa: Lucy Dillon, Jane Green, Melissa Hill, Marian Keyes, Anneli Kivelä, Rain Mitchell, Monika Peetz, Jennifer Weiner
City- ja muita sinkkuja: Helen Fielding, Noah Hawley, Pia Heikkilä, Lisa Jewell, Sari Luhtanen, Laura Paloheimo, Kira Poutanen, Jaana Taponen
Luksuselämää Manhattanilla tai muualla: Anna Godbersen, Maria Rocher, Plum Sykes, Lauren Weisberger
Hei ja kiitos kysymyksestä!
Kotimaisten kielten keskuksen tutkijat kirjoittivat Kieli-ikkuna-juttuja Helsingin Sanomiin. Liisa Nuutisen kirjoitus, Tähti se kulukeepi itäiseltä maalta, on julkaistu Helsingin Sanomissa 14.12.1999. Kirjoituksessa kerrotaan mänkki-sanan alkuperästä näin: "Pienimmän tiernapojan nimitys on mänkki. Sanan alkuperästä on erilaisia oletuksia. Sen on arveltu olevan peräisin nahkojen käsittelyssä käytetystä polvilaudasta eli mänkistä, jota on joskus pidetty tähden jalustana. Toisen teorian mukaan se olisi tullut ruotsin sanasta mannekäng ’mannekiini’, joka on alkuperältään sama sana kuin manick (saksan Männchen) ’miespuolinen hahmo, nukke’. Keskiaikaisissa näytelmissä mannekiini oli vuorosanoja vailla oleva...
Milkki oli kondensoitua eli tiivistettyä maitoa, johon voitiin lisätä myös sokeria.
Kondensoidun maidon keksi ranskalainen sokerileipuri Nicolas Appert jo 1810-luvulla. Tietoa tästä säilömismenetelmän keksijästä ja keksinnöistä mm. alla olevista linkeistä:
http://www.tiede.fi/artikkeli/166/napoleonille_kiitos_sailykkeista_
http://translate.google.com/translate?hl=fi&sl=en&u=http://en.wikipedia…
http://news.google.com/newspapers?nid=1696&dat=19730614&id=_74aAAAAIBAJ…
Tätä maitoa voidaan nimittää tiivistemaidoksi, maitotiivisteeksi tai kondensoiduksi maidoksi, ja sitä valmistetaan edelleen monissa maissa ja myydään Suomessakin. Valio on sitä aikaisemmin valmistanut Suomessa. Kirjassa Maidon tie: Valio ja osuusmeijerijärjestö...
En tiedä, mihin kirjastoissa tapahtuvaan "standardikoon laskemiseen" kysymyksessä täsmällisesti ottaen viitataan, mutta yleisellä tasolla kirjastot ovat varautuneet siihen, että useimmat kirjat ovat kokoryhmissä A5-B5. Niitä isompien kanssa joudutaan hyllysäilytyksessä erityisratkaisuihin.
Kirjoilla ei ole yksiselitteistä standardikokoa, vaikka voidaan toki sanoa, että useimmat kirjat ovat kokoa A5 tai B5 jne (ks. tarkemmin https://fi.wikipedia.org/wiki/ISO_216). Kustantajilla, kirjailijoilla ja kirjapainoilla ei kuitenkaan ole mitään velvollisuutta pitäytyä näissä standardipaperikokoluokissa, vaan julkaisuja voidaan tehdä ja tehdään myös vapaammin leikattuina.
Käytännössä koko A5 (148 × 210 mm) ja B5 (176 × 250 mm) ovat suomalaisissa...
Saku on Sakarin ja Sakkeuksen kutsumamuoto ja tullut Suomen almanakkaan virallisena etunimenä 1973. Sakarias on ollut almanakassa jo 1800-luvulla. Aikaisempi kirjoitusasu on Zacharias. Nimipäivää vietetään Zacharias Topeliuksen syntymäpäivän mukaan 14.1. Nimen pohjana on hebrealainen nimi, joka merkitsee ’Jahve on muistanut’. Sakkeus on myös peräisin hebreasta ja merkitsee ’oikeamielinen’. Lisää etunimistä löytyy Pentti Lempiäisen kirjasta Suuri etunimikirja ja Kustaa Vilkunan kirjasta Etunimet.
Kysymyksessä on todennäköisesti Sirkka Valkola-Laineen säveltämä, Aila Nissisen sanoittama ja (ainakin) Lini Vainion, Pentti Tuomisen ja lapsikuoron levyttämä laulu 'Myyrälaulu'. Tietoa sen saatavuudesta (äänitteet, nuotit) saa esim. pääkaupunkiseudun kirjastojen Helmet-tietokannasta http://www.helmet.fi/ kirjoittamalla aloitussivun laatikkoon MYYRÄLAULU.
Runo löytyy netitse monilta sivuilta, mm. alla olevalta:
http://varssyja.wordpress.com/juhannus-tervehdyksia/
Varsinaisissa muumikirjoissa runoa ei ole. Tove Jansson -seurasta arveltiin, että se saattaisi olla Tove Janssonin varhaisempaa tuotantoa johonkin Muumien oheistarkoitukseen. Se voisi olla myös sanoitus lauluun.
Mutta valitettavasti alkuperäistä runoa ei löydetty.
Sukunimi ”Niemelä” lienee lukuisten muiden -la- tai -lä-päätteisten sukunimien tavoin toiminut alun perin talon tai torpan nimenä, josta se on sitten otettu sukunimeksi. Luultavasti asumus on nimetty sen mukaan, että rakennus on sijannut niemessä tai niemekkeessä, kuten ”Uusi suomalainen nimikirja” (Otava, 1988) kertoo sukunimen ”Niemi” kohdalla tapahtuneen.
Vanhimpia kirjallisia mainintoja Niemelöistä ovat ”Uuden suomalaisen nimikirjan” mukaan Kalajoen Niilo Niemelä vuodelta 1654, Iin Jacob Niemelä vuodelta 1683 ja Kuhmoisten Klemetti Niemelä vuodelta 1697. Nimi on ollut yleinen Länsi-Suomessa, kuten myös sukunimi ”Niemi”, josta ensimmäiset merkinnät löytyvät asutusniminä jo 1300-luvulta ja henkilönniminäkin 1400-luvulta. Osa Niemelä-...
