Vahvan naispäähenkilön, feministisen hengen ja viikinkiteeman yhdistelmä tuo ensimmäisenä mieleen Petteri Hannilan fantasiatarinan Kaukamoinen. Olisikohan kyseessä ehkä tämä kirja?
Kyseessä voisi olla Lasten oman kirjakerhon kuukauden kirja vuodelta 1991, Pirkko Ramadanin Leipuri Ketosen ongelma. Kirjaa voi etsiä antikvariaateista joko paikan päällä tai verkossa esim. hakukoneen avulla hakusanoilla "leipuri Ketosen ongelma antikvariaatti".
Nuortenosastolla työskentelevä kollegani arveli, että tuota Soturikissat-sarjaa lainaavat ovat yleensä yläkouluikäisiä. Sarjaa koskevat suositukset vaihtelevat. Jotkut sanovat sen sopivan 12-vuotiaasta ylöspäin, toiset taas 9- tai 10-vuotiaasta alkaen. Kirjassa lienee sen verran väkivaltaa, ettei sitä voi aivan nuorimmille suositella.
Jos 10-vuotias on lukenut jo aika jännittäviä kirjoja eikä ole ihan herkimmästä päästä, eiköhän hän voisi myös tuon kirjan lukea. Ikä ei aina ihan suoraan kerro, kuinka hyvin lapsi pystyy käsittelemään kirjojen jännittäviä tai pelottavia teemoja.
Kirjasammon http://www.kirjasampo.fi/ mukaan kenraali Richelieu esiintyy seuraavissa:
- Daumas, Alexandre: Punainen sfinksi(ilmestynyt aikaisemmin nimellä Punainen kardinaali) ja Kolme muskettisoturia.
- Perutz Leo: Pyhän Martin päivä, 1934
- Duneton Claude: Aurinkokuningas Ludwig XIV lapsuus, 1986
Uudempia ovat nuorten fantasiakirjat: Pevel Pierre: Kardinaalin miekat 2010 ja Varjojen alkemisti 2011.
http://www.kirjasampo.fi/fi/search/kulsa/kardinaali%20Richelieu%20#.VRu…
Asiaa ei ole testattu suomalaisessa oikeusistuimessa, joten kaikki me joudumme spekuloimaan sillä, mikä tekijänoikeudellinen kohde karaoke-DVD oikeastaan on.
Itse olen asiaa pitkään pohdittuani päätynyt näkemykseen, että jos karaoke-tyyppinen kuvatallenne ei sisällä selkeästi elokuvallista kuvaosuutta (en edes tiedä, onko sellaisia olemassa), sitä voidaan pitää ensisijaisesti musiikkiäänitteenä. Tällöin karaoke-tallenteen käyttö kirjaston järjestämässä karaoke-tapahtumassa nojautuu musiikin julkisen esittämisen sopimuksiin, joita kunnat ovat tehneet Gramexin ja Teoston kanssa.
Pidän epätodennäköisenä, että yksikään karaoke-tallenteita valmistava tai jakava yhtiö lähtisi oikeudesta hakemaan tulkintaa siitä, onko karaoke-tallenne lain...
Tuntematon sotilas - ainakin 76 painosta
Sotaromaani - 11 painosta
Täällä Pohjantähden alla – ainakin 56 painosta
Musta rakkaus – ainakin 17 painosta
Käännöskielten lukumäärän löydät Suomalaisen kirjallisuuden seuran Suomen kirjallisuuden käännökset -tietokannasta helposti, tässä sinne linkki: http://dbgw.finlit.fi/kaannokset/index.php?lang=FIN.
Eila Kivikk'ahon runo Kädet alkaa juuri tuolla rivillä. Runo on kokoelmasta Parvi (1961) ja se on luettavissa myös Eila Kivikk'ahon Kootuista runoista, josta on ilmestynyt useita painoksia.
Kivikk'aho Eila: Kootut runot (WSOY, 1979)
Arvaa mikä ammatti -arvausleikkiä esitettiin Pikku Kakkosessa vuonna 1994. Arvattavan ammatin kuvitus paljastui jonkin sen ajan tekniikan avulla. Sarjan osat ovat katsottavissa Ylen Elävässä arkistossa:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/07/10/paihitatko-ransun-arvausleikissa-arvaa-mika-ammatti
Toinen arvuuttelusarja oli Arvaa mikä eläin. Myös sen voi katsoa Elävässä arkistossa.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/06/24/paihitatko-ransun-arvausleikissa-arvaa-mika-elain
Barbapapan kuvaa näistä ei löytynyt. Muita saman ajan lastenvisailuja olivat Sanaleikki (1984) ja Erkki (!988), joita pääsee katsomaan myös ylläolevan linkin kautta.
Voisikohan kyseessä olla on Disneyn ja Pixarin yhteistyönä vuonna 1998 valmistunut ja 1999 Suomessa julkaistu tietokoneanimaatioelokuva Ötökän elämää (A Bug's life). Kyseistä elokuvaa olisi voitu esittää Suomen televisiossa vuosien 2000-2005 välillä. Sen kuvauksessa sanotaan näin: "Ötökän elämää on kertomus kuhisevasta muurahaiskeosta, joka uhattuna ollessaan oppii yhteistyön voiman. Joka kesä muurahaisyhdyskunta joutuu oman talvivarastonsa lisäksi keräämään ruoan myös laiskoille heinäsirkoille. Kun keksijämuurahainen Flik vahingossa hävittää lahjaviljan, kaksinkertaistaa ilkeä Hopper vaatimuksensa uhaten muuten tuhota koko yhdyskunnan. Muurahaisprinsessa Atta lähettää Flikin kaupunkiin hakemaan...
Vaikeista äiti-tytärsuhteista löytyy tietoa ja tukea mm. seuraavista kirjoista:
Aina tytär, aina äiti : aikuisen naisen suhde äitiin / Kirsi Hiilamo ja Heli Pruuki
Äiti & tytär : vallan ja rakkauden kehissä / Anja Laurila
Kaikella kunnioituksella : irtiottoja vanhempien vallasta / Katriina Järvinen
Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä? : kuinka tytär voi toipua narsistisesta äidistä / Karyl McBride
Narsistin lapsena : pitkä tie itsenäisyyteen / Janne Viljamaa
Omaa itsetuntoaan voi vahvistaa lukemalla esimerkiksi
Olen upea, mutta en sinun mieliksesi / Florence Given
Hyvä itsetunto / Liisa Keltinkangas-Järvinen
Saanko esitellä : monenlaiset minämme / Katriina Järvinen...
Patentti- ja rekisterihallituksen Virre-yrityshaulla löytyy rekisterinumerolla 150.321 tieto Oy Stefan Kollman Ab:sta, jonka toiminta on lakannut 1.8.1983. Liike toimi Fredrikinkatu 31:ssä nimellä Kollman Kappa. Liikeyrityksestä saattaa löytyä lisää tietoa Helsingin kaupunginmuseosta tai -arkistosta. Kollman(n) oli syntyisin itävaltalaisesta juutalaisperheestä, joka pääsi Suomeen pakolaisena 1930-luvulla. Kyseisen takin valmistusmaata emme pysty varmistamaan.
Lähteet: Patentti- ja rekisterihallituksen Virre-yrityshaku, verkkosivusto Vaatekauppa.fi
Areenasta löytyy Metsäradion lähetyksiä vasta 2011 alkaen.
https://areena.yle.fi/audio/1-2742726
Yleisradion Elävästä arkistosta löytyy vain pieni historiikki Metsäradiosta ja muutama juhlaohjelmia
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/08/31/metsaradio
Sinun kannattaa ehkä vielä ottaa suoraan yhteyttä Yleisradioon ja varmistaa sieltä, löytyykö näin vanhoja ohjelmia.
Yhteydenotot ja palaute: https://asiakaspalvelu.yle.fi/s/?language=fi
Laulun Elämälle kiitos (Gracias a la vida) on säveltänyt Violeta Parra (1917-1967). Laulun espanjankieliset sanat ovat myös Parran käsialaa.
https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/palvelut/fennica-suomen-kansallisbi…
"Ei kannettu vesi kaivossa pysy" on varmasti tunnetuin kaivoaiheinen sanonta. Myöskin Kankkulan kaivo on yleisesti tunnettu, esimerkiksi merkityksessä "rahat menivät kuin Kankkulan kaivoon".Naulan kantaan - nykysuomen idiomisanakirjasta löytyi lisäksi seuraava sanonta:"Mennä kuin hohtimet kaivoon" (kadota jäljettömiin)Suurella sydämellä ihan sikana - Suomen kielen kuvaileva fraasisanakirja mainitsi myös seuraavan sanonnan:"Kuin kantaisi vettä kaivoon"Wikiquoten suomalaiset sananlaskut -listalla on valtava määrä suomalaisia sananlaskuja, jotka on koottu useammasta painetusta lähteestä. Listalta löytyi myös seuraavia kaivoaiheisia, paikallisia sanontoja:"Elä sylli kaivoo, syllityssä kaivossa vettä juut." (Inkeri, Narvusi) "Hätäkös tässä...
Valitettavasti en löytänyt kysymykseesi vastausta.
Löysin suomenkieliselle sanalle ”hulli” vain yhden merkityksen. Kotimaisten kielten keskuksen Suomen murteiden sanakirjan mukaan ”hulli” tarkoittaa isokokoista koiraa ja se on Pielisjärven murretta. (Lähde: Suomen murteiden sanakirja - hulli (kotus.fi) )
Tässä yhteydessä siitä tuskin on kyse. Luulen, että elokuvassa ”Hulli” pohjautuu juurikin tuohon englanninkieliseen ilmaukseen ”hull loss”, ja viittaisi elokuvan kohtauksessa koneen hallinnan menetyksen ja onnettomuuden uhkaan, mutta tämä on puhdas arvaus.
Elonetistä löytyy tarkempia tietoja Uuno Epsanjassa -elokuvasta, mutta valitettavasti sielläkään ei ollut tietoa kyseisestä kohtauksesta.
( Uuno Epsanjassa | Kansallinen...
Voit hakea aiheesta tietoa esim. Sonera Plazassa: mene osoitteeseen http://search.fi.soneraplaza.net/query ja kirjoita hakulokeroon sanoja peräkkäin (välilyönti väliin), joita haluaisit nettisivuilla olevan, esim. tapatietous, tapakulttuuri, käytöstavat ym. Voit myös antaa lisämääreitä kuten sana yhdistys. Erilaisia koulutuslaitoksia tulee runsaasti vastaukseksi.
Ruoka- ja viiniseuroja löytyy myös. Jos esim. haet sanoilla viini yhdistys, saat mm. linkin viiniseura Munkskänkarnan sivuille. Ulkomaisia sivuja löydät esim. Alta Vista -hausta etsimällä englanniksi (etiquette tms.). Yksi ulkomainen osoite on http://webofculture.com.
Kotimainen lähtökohta voisi olla esim. Martat (http://www.marttaliitto.fi) tai Maa- ja kotitalousnaiset (osoite...
Kirjasto tarjoaa nuorelle yhden hyvän ja monipuolisen kanavan tutustua sekä omaan itseensä että ympäröivään maailmaan. Tähän kirjasto tarjoaa monenlaisia välineitä: kirjallisuutta, lehtiä, av-aineistoa, yhteyksiä ulkomaailmaan Internetin välityksellä. Omaa ajatusmaailmaansa voi peilata kaunokirjallisuudessa, kirjallisuuden kautta voi myös oppia ymmärtämään muita ja erilaisia ihmisiä. Tässä vain yksi näkökulma. Parhaiten voit vaikuttaa kirjaston toimintaa käyttämällä kirjastoa ja antamalla palautetta, niin ruusuja kuin risujakin!
Lääketieteessä määritetään ns. impact factor eli viittauskerroin -pisteitä artikkeleille ja lehdille. Tietoja näistä saa Science Citation Index ja Journal Citation Reports -tietokannoista. Turussa nämä tietokannat ovat käytössä Turun yliopiston pääkirjastossa (Yliopistonmäki)sekä Lääketieteellisen tiedekunnan kirjastossa (Kiinamyllynkatu 10). Tietokantoihin voi teettää maksullisia hakuja.
Asiakkaat voivat käyttää myös itse käyttää tietokantoja.
Internetistä osoitteesta http://www.mco.edu/lib/instr/impact_factors.html löytyy joidenkin lehtien viittauskertoimia.
Vuonna 2002 oman auton käytöstä työmatkoihin maksettava kilometrikorvaus on 38 senttiä/km.
Lisätietoja Verohallituksen sivuilta http://www.vero.fi/
- valitse vasemmalta asiasanat ja sieltä kilometrikorvaus.