Pekka Kososen säveltämä ja sanoittama laulu "Laitumelle" sisältyy nuotteihin "Saa laulaa! 4" (Otava, 2012) ja "Laulutuuli" (Lasten keskus, 2011). Laulu alkaa: "Lauma lähtee laitumelle, kesä koittaa jokaiselle." Kummassakin nuotissa on laulun melodianuotinnos, sointumerkit ja sanat.
Parsia tarkoittaa paikkaamista tai korjaamista. Sanan alkuperästä ei ole varmuutta, mutta oletetaan että se olisi johdettu laatua ja tapaa tarkoittavasta parsi-sanasta. On myös mahdollista, että sana on muodostunut riimisanaksi sanoille kursia ja harsia.
Lähteet:
Suomen etymologinen sanakirja
Kaisa Häkkinen: Nykysuomen etymologinen sanakirja (Sanoma Pro 2013)
Kaikki kirsikkalajikkeet eivät ole syötäväksi kelpaavia. Eri kirsikkalajikkeista on tietoa esimerkiksi näillä sivuilla:Kirsikka - HMLryKirsikkalajikkeet (roihuvuori.fi)Kirsikkapuu – tutustu lajikkeisiin | Meillä kotona (meillakotona.fi)Kirsikkapuu omalla pihalla? Näin saat sen kukoistamaan - Kotiliesi.fi
Kielitoimiston sanakirjan mukaan sanan "sikäli" merkitys on seuraava: siten, sillä tavoin, siinä suhteessa, siltä kannalta t. osin, siinä määrin.
Mikäli haluatte tietoa sanan etymologiasta, eli alkuperästä, voitte olla yhteydessä Kotimaisten kielten keskuksen.
Tässä linkki yhteydenottolomakkeeseen: https://www.kotus.fi/kotus/yhteystiedot/yhteydenottolomakkeet/kysy_sano…
Lähteet:
Kielitoimiston sanakirja
https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/sik%C3%A4li?searchMode=all
Tyrnävä sijaitsee Tyrnäväjoen varressa. Nimen Tyrnävä kantasana on tyrnä, joka tarkoittaa syvännettä tai rotkoa. Ängeslevän läpi virtaa Ängeslevänjoki, josta kylä on saanut nimensä. Alkuosan Änges tausta on epävarma. Se voi juontua saamen kielen sanasta äägis, joka tarkoittaa hangasta eli aitamaista peuran- tai hirvenpyydystä. Molemmista löytyy pidemmät selitykset Suomalaisesta paikannimikirjasta, joka on kokonaisuudessaan luettavissa myös verkossa. Lähde ja lisätietoaSuomalainen paikannimikirja: https://www.kotus.fi/julkaisut/nimijulkaisut/suomalainen_paikannimikirja
Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa on ennenkin kysytty samasta aiheesta. Aikaisemmat vastaukset löydät arkistostamme kirjoittamalla hakusanoiksi antiikin seitsemän ihmettä. Mm. Babylonin riippuvista puutarhoista löytyy internetin kautta perusteellinen artikkeli osoitteesta http://users.utu.fi/helpaa/babylon.html
Kaari Utriosta löytyy tietoa ainakin seuraavista teoksista:
Tarkka, Pekka: Suomalaisia nykykirjailijoita, 2000
Miten kirjani ovat syntyneet; 4, 2000
Taiteen huipulta: taiteen akateemikot ja taiteilijaprofessorit Suomessa 1997, 1998
Kotimaisia nykykertojia, 1997
Kotimaisia naistenviihteen taitajia, 1999
Lisäksi Aleksi-tietokannasta löytyy aika paljon lehtiartikkeleita, pääset katsomaan Aleksia kirjastossa.
Kaari Utriosta löytyy sivuja myös hakemalla esim. Googlesta, esim kustannusosakeyhtiö Tammen sivuilla on lyhyt esittely Kaari Utriosta http://www.tammi.net
Kaari Utrion kotisivu on: http://www.amanita.fi/
Pari esimerkkiä löydät vaikkapa Plussa-tietokannasta ( http://www.libplussa.fi/ ) tekemällä asiasanahaun sanalla "verkkoaineisto". Luettelointisäännöt löytyvät teoksesta
Suomalaiset luettelointisäännöt : Elektronisen aineiston kuvailu--[Elektronisen aineiston kuvailusääntötyöryhmä: Ritva Sundquist (pj.) ... et al.] BTJ Kirjastopalvelu, Helsinki, 1999, 112 s., 30 cm, nid. 951-692-446-8.
Ulla-Liisa Heinokin on suomentanut Anna Kareninan. Kaliman käännöshän on jo 1910-luvulta, mutta WSOY on ottanut siitä yhä uusia painoksia. Otavan kääntäjä on Ulla-Liisa Heino ja Kariston Lea Pyykkö. En osaa suositella mitään käännöstä toista paremmaksi. Tietysti uusimpien käännösten kieli on modernimpaa kuin Kaliman, mutta toisaaltahan kyseessä on klassikko.
Valitettavasti suomenkielistä kirjallisuutta Norjan kuningatar Sonjasta ei ole saatavilla.Seuraavasta englanninkielisestä teoksesta saattaisi olla apua:
Van der Kiste, John:
Northern crowns : the kings of modern Scandinavia
Kirjan saatavuustiedot löydät pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen HelMet-aineistohausta osoitteesta:
http://www.helmet.fi
Englanninkielisiä verkkosivuja aiheesta löytyy ja olen listannut tähän mielestäni parhaat.
Norjan kuningashuoneen viralliset verkkosivut löytyvät tästä osoitteesta:
http://www.kongehuset.no/
Kuningatar Sonjasta kerrotaan myös seuraavilla sivuilla:
http://www.reisenett.no/facts/government/queen_sonja.html
http://odin.dep.no/odin/engelsk/norway/system/
Lisätietoja kuninkaallisten ihmeellisestä...
Tarkoitatko että haluaisit tietää, mitä tällaisia kirjoja on olemassa? Tässä on joitakin ehdotuksia:
Capote, Truman: Kylmäverisesti: totuudenmukainen kuvaus eräästä joukkomurhasta ja sen seurauksista (Tammi, 1966)
Carcaterra, Lorenzo: Katuvarpuset (Otava, 1996)
Klavan, Andrew: Vain hetki ennen hiljaisuutta (WSOY, 1996)
Maas, Peter: Serpico (Otava, 1975)
Mailer, Norman: Pyövelin laulu (Otava, 1985)
englanniksi:
Hersey, John: The Algiers Motel Incident (Penguin books, 1991)
Brock, Pope: Indiana gothic: a true story of love, betrayal and murder in the American midwest (Rewiev, 2000)
Ellroy, James: Crime Wave: reportage and fiction from the underside of L.A. (Arrow, 1999)
Voit kysyä näitä kirjoja lähikirjastostasi. Kirjasto tilaa...
Käytä Helmet-aineistohaun http://www.helmet.fi sanahakua. Kirjoita hakulaatikkoon sanat: työnhaku oppaat. Voit rajata haun myös suomenkieliseen aineistoon. Huomattavasti enemmän kirjoja saat, jos käytät vain sanaa työnhaku.
Tässä muutama kirja:
Työnhaun välineet : työnhakuopas oman osaamisen markkinoijalle
Uraopas : omasta urastaan kiinnostuneille
Työnhaku : kirja, jonka avulla opit hakemaan työtä tehokkaasti / Lars Kusénius
Julkaistut kirjat ovat varmasti tarkoitettu lähinnä vakituisen työn hakuun. Sanalla työharjoittelu Helmetistä löytyy myös muutama kirja.
Jos kyseessä on peruskoululaisen työelämään tutustuminen (TET) kannattaa käydä sivulla http://www.tat.fi/tet
Opiskelijoille löytyy yleensä tietoa työharjoittelusta opiskelupaikan www-...
Internetistä löytyy muutamia hyviä suomenkielisiä sivustoja, jotka käsittelevät melko laajasti mm. Italian historiaa, kulttuuria ja ruokakulttuuria. Kaikki seuraavassa mainitut sivut löytyvät hakukoneilla, kuten Googlella, hakemalla sanalla Italia ja rajaamalla haun Googlen asetuksista koskemaan vain suomenkielisiä sivuja. Wikipedian laaja Italiaa käsittelevä sivusto löytyy osoitteesta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Italia. Helsingin yliopiston kielikeskuksen sivuilla on myös käsitelty Italiaa: http://www.helsinki.fi/kksc/italia/italia/. Italialaisesta ruoasta löytyy tietoa esimerkiksi Raimo Miettisen opinnäytetyöstä, joka on hänen kotisivuillaan: http://www.uusikaupunki.fi/~ramiett/italialainen_ruokakulttuuri.html . Näillä sivustoilla ei...
Turun kaupunginkirjastosta löytyy Aino-aineistotietokannasta www.turku.fi/aino
aiheesta asiasanoilla ”raskaus” ja ”masennus” muutamia teoksia, esimerkiksi Väisänen, Leena: Raskaus muuttaa naisen mieltä ja maailmaa (2001) ja Nicolson, Paula: Post-natal depression: psychology, science and the transition to motherhood (1998). Myös Anna-Leena Härkösen omaelämäkerrallinen kirja Heikosti positiivinen (2001) käsittelee asiaa.
Turun kaupunginkirjaston käsikirjastossa voit kirjaston koneilla tehdä hakuja Aleksi-artikkelitietokannasta.
Etsittäessä hakusanoilla ”raskaus” ja ”mielenterveyshäiriöt” löytyy mm. artikkelit Tuula De Rita: "Raskaus herkistää ja hämmentää : elämysmatka vailla paluulippua" (Vauva 2002, nro 4, s. 30-33) ja Tuija Manneri: "...
Suomalaisesta kansanmusiikista löytyy tietoja seuraavista kirjoista:
- Kansanmusiikki / toim. Anneli Asplund, Matti Hako
- Talve, Ilmar: Suomen kansankulttuuri
- Asplund, Anneli: Balladeja ja arkkiveisuja : suomalaisia
kertomalauluja
- Kansanmusiikki- ja tanssitieto 2003-2004 / toim. Pävi
Utriainen, Riitta Huttunen
- Kukkonen, Pirjo: Ilon ja surun sointu : folkloresta
poploreen
Uusinta tietoa kansanmusiikista löytyy lehtien artikkeleista. Lehtiartikkeleita voi etsiä Aleksi ja Arto -tietokannoista, jotka ovat käytettävissä kirjastossa.
Monesti palkitun ja hyvin tuotteliaan brittikirjailija Helen Dunmoren kirjoista on suomennettu kaksi osaa fantasiatrilogiasta Ingo, meren kansa (2006) ja Ingo, vuorovetten prinssi (2006) sekä jännitysromaani Keskustelua kuolleiden kanssa (2004). Lisäksi runoantologiassa Kuuna päivänä: englantilaista, skotlantilaista ja irlantilaista nykyrunoutta ( toimittanut Piritta Maavuori, 2003) on hänen runojaan.
Tietoja kirjailijasta ja luettelon hänen tuotannostaan löydät täältä:
http://www.contemporarywriters.com/authors/?p=auth103
Kouluviihtyvyydestä on kysytty aiemminkin Kysy kirjastonhoitajalta –palvelussa. Löydät vastauksen palvelun arkistosta ( http://www.kirjastot.fi/tietopalvelu/arkisto.aspx ) kirjoittamalla hakukenttään sanan kouluviihtyvyys. Vastauksessa mainittujen teosten saatavuuden voit tarkistaa lähikirjastosi aineistohausta ( http://84.34.130.162/Scripts/Intro2.dll?formid=form1 ).
Tuntematta tarkemmin tutkimuksesi näkökulmaa on aineiston suositteleminen hieman hankalaa. Siksi onkin parempi, että selaat itse tietokantaa ja valitset sieltä sopivat viitteet. Suomen yliopistokirjastojen yhteistietokantaa Lindaa on mahdollista käyttää kirjastoissa. Helsingin yliopiston kirjaston tietokantaa Helkaa ( http://www.helsinki.fi/helka/ ), kuten muidenkin...
Tässä on muutamia aihetta käsitteleviä kirjoja:
Luoma, Taina: Hiukset : leikkaaminen, kampaaminen ja kosmeettinen hoitaminen, 2005
SKOLNIKOV, S. P.: Historialliset päähineet, kampaukset ja korut, 1984
SONNTAG, Linda: Kampauksia, hiusten- ja kauneudenhoitoa, 1992
SYROMJATNIKOVA, Irina: Kampausten historia, 1989
TAHDON / [Porin seudun hiusyrittäjät ry:n muotitoimikunta], 2005 (juhlakampauksia morsiammille)
Alan lehdestä Pinnistä löytyy myös varmasti tarvitsemaasi tietoa.
Paimion kirjastosta (joka ilmeisesti on sinua lähinnä) ko. kappale löytyy nuottikokoelmasta Hot alternative guitar : authentic guitar-tab edition. Tarkemmat tiedot voit katsoa Paimion kirjaston tietokannasta: http://paimio.kirjas.to/index.asp