Etsimäsi Cesar Cui'n 25 preludia op. 64 on sen verran harvinainen, että ainakaan keskeisistä suomalaisista tietokannoista sitä ei löytynyt. Myöskään British Libraryn musiikkikokoelmista sitä ei löytynyt. Kehottaisinkin sinua kääntymään vielä oppilaitoksesi kirjaston puoleen. Kyseisten preludien nuotit saattavat löytyä jostain venäläisestä tai balttilaisesta musiikkikirjastosta. Ongelmallista on se, ettei läheskään kaikilla kirjastoilla mainituilla alueilla ole vielä kokoelmatietokantaa netissä, vaan perinteinen kortisto. Kaukolainauspolitiikkakin voi vaihdella. Voisi kuitenkin kuvitella, että SIBAn kirjastosta on tehty vastaavanlaisia tiedusteluja ennenkin. Toinen vaihtoehto on etsiä nuottijulkaisuja antikvariaateista.
Jos haluat varata aineistoa HelMetin kautta, riittää, että valitset pudotusvalikosta sen kirjaston, johon haluat aineiston lähetettäväksi. Järjestelmä etsii sitten aineistosta jossain muussa kirjastossa hyllyssä olevan kappaleen ja se lähetetään sinulle haluamaasi kirjastoon. Eli aineiston ei siten tarvitse olla lainassa, jotta sitä voitaisiin varata, vaan hyllyssä oleva aineistokin liikkuu varattaessa kirjastosta toiseen.
Netin kautta ei ole mahdollista pidentää varauksen voimassaoloaikaa, mutta voit ottaa yhteyttä kirjastoon ja pyytää henkilökuntaa muuttamaan varauksesi voimassaoloaikaa.
Kirjailija Maerja Jalosta löytyy tietoa ainakin seuraavista kirjoista:
- Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita. 3 / toim. Ismo Loivamaa
- Merja Jalo -bibliografia 1977-1998 / Simo Sjöblom
- Nuorten suosikkikirjailijat kautta Plätän
Hyvä tietopaketti hänestä on Helsingin kaupunginkirjaston tekemällä Sanojen aika -sivustolla:
http://kirjailijat.kirjastot.fi/?c=8&pid=296&lang=FI
Vanhan Valamon luostarista ja vain sen puutarhasta kertovaa kirjaa ei löytynyt. Kannattaa ehkä katsella myös sellaisia teoksia, joissa on kuvia tai valokuvia luostareista, niissähän voisi olla kuvia myös puutarhasta! Näitä saa ainakin kaukolainaamalla, osa kirjoista kertoo vanhasta Valamon luostarista: 1.Luostari Jäämeren rannalla Petsamon luostarin historiaa, Panteleimon arkkimandriitta [Heinävesi] Valamon luostari 1990. 2. Kristuksen kirkastumisen luostari Uusi Valamo 1940-1990 , Panteleimon arkkimandriitta [Heinävesi] Valamon luostari 1990. 3. Hamnö keskiaikainen luostarimiljöö ulkosaaristossa Gustavsson, Kenneth [Mariehamn] Ålands landskapsstyrelse, Arkeologiska sektionen vid Museibyrån 1998. Sekä 4. Lapsuuteni vanha Valamo....
Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteet ottavat kyllä kirjalahjoituksia vastaan. Kannattaa kysyä vaikka omasta lähikirjastosta olisiko heidän kokoelmissaan tarvetta kyseisille kirjoille.
Kunkin kirjaston esimies tai muu aineistohankinnoista vastaava henkilö päättää otetaanko lahjoitukset kokoelmiin vai ei. Lahjakirjoihin sovelletaan kirjaston yleisiä kirjavalintaperiaatteita. Lahjoitukset yleensä valikoidaan sen mukaan, millaista tavaraa kokoelmista puuttuu.
Rahojen arvoista on kysytty useita kertoja. Vastauksia kysymykseen löytyy hakemalla arkistosta asiasanalla numismatiikka. Kirjallisuutta on eri kirjastoissa saatavilla mm. Suomen rahojen hinnasto 2005, Suomi 1999 - rahat ja setelit 1811 - 1999 arviohintoineen, Suomessä käytetyt rahat. Hinta-arvioon vaikuttaa kolikon kunto. Kuntoluokitukset löytyvät myös internetistä Suomen numismaatikkoliitto ry:n tietosivuilta (http://www.numismaatikko.fi/).
Runo on ruotsalaisen Gustaf Frödingin (1860-1911) Taideteoria (alkup. nimi En konstteori). Valter Juvan suomentamana runo löytyy vuodelta 1915 kirjasta Fröding, Gustaf: Valikoima runoja. Alunperin runo ilmestyi teoksessa Nytt och gammalt, 1897.
Taideteoria-runo löytyy kokonaisuudessan myös verkosta (Wikisource):
http://fi.wikisource.org/wiki/Taideteoria
Alkuperäinen runo:
http://sv.wikisource.org/wiki/En_konstteori
Ruotsinkielinen artikkeli Frödingistä Wikipediassa:
http://sv.wikipedia.org/wiki/Gustaf_Fr%C3%B6ding
Logistik-sanaa voi ilmaista näin: logistiikka tai kiljetus- ja materiaalitalous. Logistisk on aina logistinen.
Katso lisää teokseta Iso ruotsalais-suomalainen sanakirja.
Kotus, eli Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kielitoimisto ylläpitää puhelinneuvontaa myöskin.
Kielitoimiston neuvontapuhelin (09) 701 4991 (maanantaisin ja perjantaisin klo 9–11.30 ja tiistaista torstaihin klo 9–14)
Katso lisää
http://www.kotus.fi/index.phtml?s=2
Hei!
Nuottikokoelmassa Pienten lauluja. WS 1958 on laulu nimeltä Pekan polttolasi. Olisiko kyseessä sama runo? Nuottikokoelma näyttää olevan paikalla Mikkelin kaupunginkirjastossa.
Tuosta summasta se johtuu. Jos sinulla on maksamattomia maksuja 5 euroa tai enemmän, et voi tehdä varauksia.
Valitettavasti verkkomaksaminen ei vielä onnistu, vaan maksut pitää suorittaa kirjastossa. Verkkomaksaminen on lähiaikoina tulossa mahdolliseksi Helmet-palvelussa.
Seuraavat lehdet, jotka ovat ilmestyneet joko kokonaan tai osin vuoden 1914 aikana löytyvät mikrofilmattuina Helsingin kaupunginkirjaston Pasilan kirjaston uutisalueen varastosta. Niitä voi käydä vapaasti lukemassa ja niistä voi myös ottaa mikrofilmikopioita.
Dagens tidning 7.12.1911-19.3.1914
Etelä-Suomen sanomat 2.1.1914-21.11.1914
Finlands allmänna tidning 3.1.1820-31.12.1931
Helsingin kaiku 1903-1916
Helsingin sanomat 24.9.1904-
Hufvudstadsbladet 5.12.1864-
Nya pressen 2.1.1906-19.3.1914
Työmies 2.3.1895-12.4.1918
Uusi Suometar 4.1.1869-31.12.1918
Veckobladet 23.11.1892-28.4.1917
Käymällä lähimmässä kirjastossa, jossa tarkistetaan, ettei sinulla ole
selvitettävää; lainoja, maksuja yms. suorittamatta. Senjälkeen voidaan tietosi poistaa asiakasrekisteristä ja kortti hävittää.
Kirjaston kesätyöpaikat (6 paikkaa) ovat haussa työ- ja elinkeinotoimistojen nettisivuilla. Hakijoilla tulee olla kirjastoalan opintoja sekä 18 vuotta ikää. Linkki kaikkiin Porin kaupungin haettavissa oleviin kesätyöpaikkoihin löytyy sivulta http://www.pori.fi/tyopaikat/kesa/ .
Suomen rahat arviohintoineen 2008 -kirja kertoo rahasi arviohinnan olevan kunnon mukaan 10-600 euroa. Rahojen kuntoluokitus vaihtelee virheettömästä ja täysin leimakiiltoisesta huomattavan kuluneeseen, mutta tekstiltään vielä luettavaan. Luokitus löytyy myös esim. Suomen Numismaatikkoliiton sivuilta:
http://www.numismaatikko.fi/kuntoluokat.php
Kirjaston käytössä olevista kirjoista tai muista lähteistä ei löytynyt tietoa nimen alkuperästä. Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelun (http://verkkopalvelu.vrk.fi/Nimipalvelu/default.asp?L=1) mukaan Wasenius on tai on ollut sukunimenä 589 henkilöllä. Apua voisi löytyä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Nimiarkistosta ja Nimistökirjastosta. Yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät täältä:
http://www.kotus.fi/index.phtml?s=360
Väitöskirja lienee Harri V. Hietikon Valta, johtajuus, tuho ja toivo J.R.R Tolkienin teoksessa Taru sormusten herrasta eli "Management by Sauron" (Tampereen yliopisto 2008). Turun seudulla väitöskirja on saatavilla Åbo akademin kirjastosta. Se löytyy myös verkkojulkaisuna PDF-muodossa(ISBN 978-951-44-7477-4). http://acta.uta.fi/teos.php?id=11121
Hietikko on työstänyt väitöskirjastaan käytännönläheisen johtamisoppaan Management by Sauron - Sormusten herran johtamisopas (Atena 2010). Kirja on saatavilla Vaski-kirjastoista sekä kirjakaupoista.
Kirja voisi hyvinkin olla Saara Repo-Kaarennon teos Innostu ryhmästä. Valitettavsti kirjan kaikki kappaleet ovat juuri nyt lainassa.
Tässä kirjan tiedot:
Repo-Kaarento, Saara
Innostu ryhmästä : miten ohjata oppivaa yhteisöä.
Kansanvalistusseura, 2007
http://www.helmet.fi/record=b1826034~S12*fin
Muitakin vaihtoehtoja on, esimerkiksi:
Isokorpi, Tia: Tunneälytaitojen ja yhteisöllisyyden oppiminen reflektoinnin ja ryhmäprosessin avulla. Hämeen ammattikorkeakoulu, 2003. http://www.helmet.fi/record=b1638004~S12*fin
Arikoski, Juha: Vastarinnasta vastarannalle : johda muutos taitavasti. Työterveyslaitos, 2007. http://www.helmet.fi/record=b1817643~S12*fin
Työnohjaus - ryhmien ja organisaatioiden kehittämisen välineenä / Kaarina Ranne, Heikki...
Kyseisiä elokuvia ei ole palautettu vaan ne ovat jääneet asiakkaille lainaan. Molemmat tapaukset ovat perinnässä. Valitettavasti näihin on turha laittaa varausta. Kyseiset dvd-levyt eivät käytännössä ole saatavilla pääkaupunkiseudun kirjastoista.
Laitoimme täältä kirjastosta heti kyselyn, voisimmeko saada hankittua uuden dvd-elokuvan Peter Panista. Saimme heti vastauksen: Tällä hetkellä Peter Pan ei ole Disneyn tarjonnassa ollenkaan. Disney tarjoaa tuotteitaan yleensä vain hyvin lyhyen aikaa. Jos uusintajulkaisu Peter Panista jossain vaiheessa tulee, teemme toki siitä tilauksen.
Tällä hetkellä tilanne on siis se, että piirrettyä Peter Pania ei voi lainata pääkaupunkiseudun kirjastoista eikä meillä ole tietoa, milloin saamme uuden...