Kommentoidut vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Etsin tekijää ja/tai kirjan nimeä teokselle, jota luin kansakoulussa n. vuonna 1965. Kirja oli lukutunneilla oheislukemistona. Kirjan päätähti oli Jokke-peikko… 198 Kiitos kysymyksestä. Kyseessä on Aale Tynnin satukirja Heikin salaisuudet. Terveisin Juha Vyyryläinen,Viikin kirjasto,Helsinki.
Olen pitkäaikaisena leffaharrastajana tutustunut viimeaikoina tanskalaisen ohjaajan Lars von Trierin tuotoksiin. Hänen uusin teos, vuonna 1998 ensi-iltansa… 1284 von Trierin uusin teos on Dancer in the Dark. Se löytyy meiltä Vaasan kaupunginkirjastosta, samoin pari muuta hänen teostaan. von Trierin elokuvat löytyvät meiltä aineistoreksiteristä hakemalla ohjaajan nimellä. Kun on kysymys von Trieristä, kannattaa huomioida nimen kirjoitusasu ja se, että haku kannattaa tehdä pelkällä nimelä Trier, http://lib.vaasa.fi:8080/ . Todennäköisesti emme tule hankkimaan "Idiootit" -elokuvaa, vaikka se onkin kieltämättä laadukas filmi. Mutta meidän kauttamme se voidaan tilata kaukolainaksi, ainakin Tampereen kaupunginkirjastossa se näyttää olevan. Sinä voit tulla tänen paikan päälle tekemään kaukolainatilauksen. Meillä ei ole mitään tiettyä elokuvahakemistoa tietokannassamme. Voit tulla katsomaan kyseistä...
Mitä tiedät kertoa kirjailijasta Pauli Matikainen (Kirjapaja)? 1092 Seuraavista internet-osoitteista löydät tietoa Pauli Matikaisesta: http://www.infoplaneetta.hyvan.helsinki.fi/kirjoista/matikainen.html http://www.lappeenranta.fi/kirjasto/carelica/kirj/matikain.html http://www.kirjapaja.fi/
Mikä on määritelmä termille kolmas ikä? Entä mitä ovat ensimmäinen ja toinen ikä? 8072 Ensimmäinen ikä on lapsuus ja nuoruus, toinen ikä on aktiivisen työelämän vaihe, ja kolmas tulee sitten tämän jälkeen. Puhutaan myös neljännestä iästä - kun ihminen on enenevässä määrin muiden avusta riippuvainen. Tässä vielä Stakesin kertomaa: Tällöin ihminen jättää työn taakseen. Suomessa kolmas ikä alkaa keskimäärin 58-vuotiaana. Neljänteen ikään ihminen siirtyy, kun hänen jokapäiväinen riippuvuutensa ympäristöstä ja palveluista kasvaa. Suomessa neljäs ikä alkaa noin 80-vuotiaana. Neljännen iän alkaminen kuitenkin jatkuvasti venyy myöhemmäksi.
Onko olemassa äänitettä koko raamatusta eli raamattu luettuna esim. CD:eillä tai kaseteilla? 2058 Porin kaupunginkirjastossa on äänikirjana Uusi testamentti (16 kasettia) sekä vanhana, että uutena käännöksenä. Koko Vanhaa testamenttia ei äänikirjana löydy, ainoastaan yksittäiskasetteja esim. Jesajan kirja, Sananlaskut. Saatavana on äänite, joka sisältää Psalmit, Sananlaskut sekä Laulujen laulun (6 kasettia)uutena suomennoksena. Nämä saatte lainaksi Porin kaupunginkirjastosta.
Yritän löytää kirjan Minna Canthin moraaliopista. Onko sen niminen kirja, vai onko joku tehnyt esim. tutkielman Minna Cantin moraaliopista? 1418 Minna Canth oli tunnettu yhteiskunnallinen osallistuja ja kirjoissaan hän puuttui yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Etenkin varhaistuotanto edustaa mitä puhtainta yhteiskunnallista realismia. Myöhemmin (mm. näytelmät Sylvi, Anna-Liisa ) Canth keskittyy enemmän yksilöllisiin ongelmiin, taustalla yhteiskunta ja yhteisö ahtaine ja kahlitsevine moraalikäsityksineen ja tottumuksineen. Minkäänlaista erillistä moraalioppia Minna Canth ei ole kirjoittanut. Sen sijaan Canthin tuotantoa on tutkittu paljonkin, niin yhteiskunnallista sanomaa kuin etiikkaakin. Kannattaa tutustua seuraaviin: Taisteleva Minna. Minna Canthin puheita ja kirjoituksia 1874-1896 (toim. Eila Tuovinen). Monisärmäinen Minna Canth - kirjoituksia hänestä ja hänen tuotannostaan (...
Mitä Koskela sanoi Rahikaiselle ja Määtälle ennen kuin nämä lähtivät, oliko puntikselle vai ruokavarkaisiin, ja jäivät kaiketi kiinni? Tuntematon sotilas… 8105 Tässä Koskelan sanat, kun Rahikainen pyysi lupaa lähteä puntikselle: "Mies menee ja mies tulee ja mies vastaa itse kulkemisistansa. Minä en anna lupaa, mutta jos omalla vastuullas punttaat niin se ei kuulu minuun. Huomenna lähdetään ruokailun jälkeen linjaan ja jos silloin et ole paikalla, niin kärsit kymmenkertaisen vartion linjassa. Asialliset hommat suoritetaan, muuten ollaan kun Ellun kanat. Sen kun muistat niin saat mennä."
Olen kirjoittanut omakustanteisen kirjan ja haluaisin tietää, onko mahdollista saada teostomaksuja kirjastoilta, jossa se on? Mistä ja miten täytyy toimia… 1823 Kirjastokorvauksiksi sanotaan apurahoja ja avustuksia, joita vuosittain jaetaan valtion varoista kirjailijoille ja kääntäjille sen johdosta, että heidän kirjoittamiaan ja kääntämiään kirjoja pidetään maksuttomasti käytettävissä yleisissä kirjastoissa. Apurahoja haetaan kirjastoapurahalautakunnalta. Hakuohjeet ja hakemuslomake löytyvät osoitteesta http://www.minedu.fi/tkt/apurahat/kk_apu2.html Kirjastoille omakustanteet saanee markkinoitua vaivattomimmin käyttämällä välityskanavina Kirjavälitystä ( www.kirjavalitys.fi )ja BTJ Kirjastopalvelua ( www.btj.fi ). BTJ Kirjastopalvelussa voi ottaa yhteyttä tuotepäällikkö Eila Oksaseen ( eila.oksanen@btj.fi, puh: (09) 5840 4521). Omakustantamisesta on ilmestynyt opaskirja: Kai Vakkuri:...
Haluaisin näin aikuisiässä lukea Tove Janssonin alkuperäiset muumi-kirjat oikeassa (ilmestymis)järjestyksessä. Tarkoitan nyt nimenomaan kertomuskirjoja, noin… 11077 Alkuperäiset muumikirjat ja niiden suomennus- ja ilmestymisvuodet: Muumit ja suuri tuhotulva, WS 1991. (Småtrollen och den stora översvämningen, 1945). Muumipeikko ja pyrstötähti; WS 1955. (Kometjakten, 1947, ny uppl 1956 med titeln Mumintrollet på kometjakt, ny uppl 1968 med titeln Kometen kommer.) Taikurin hattu, WS 1956. (Trollkarlens hatt, 1949/1968.) Muumipapan urotyöt, WS 1963. (Muminpappans bravader, 1950/1961, ny uppl 1968/1980 med titeln Muminpappans memoarer.) Vaarallinen juhannus, WS 1957. (Farlig midsommar, 1954/1980). Taikatalvi, WS 1958. (Trollvinter, 1957/1974). Näkymätön lapsi, WS 1962. (Det osynliga barnet och andra berättelser, 1962/ 1974.) Muumipappa ja meri, WS 1965. (Pappan och havet, 1965/1980.) Muumilaakson marraskuu...
Kuinka juurisikuria tulisi käsitellä, jos sitä lisätään kahviin?. 1618 Yksinkertainen ohje sikurin käsittelyä varten: Ensin sikurin juuret pestään ja pilkotaan. Sitten ne paahdetaan tulella ja lopuksi jauhetaan. Tätä ennen on huomioitava, että sikurin juuri kehittyisi mahdollisimman mehukkaaksi kahvin valmistusta ajatellen, siksi kasvin kukkavarret on nuppuvaiheessa napsittava irti. Sikuria paahdettaessa juuren sisältämä vararavinto inuliini sulaa ja saa tumman ruskean värin. Teoksessa Auringonkukasta viiniköynnökseen - ravintokasvit / Rousi, Aarne (WSOY 1997) kerrotaan tarkemmin sikurin sisältämistä ainesosista: Sikurin juuri sisältää vararavintona tärkkelyksen sijasta inuliinia. Tämä mykerökukkaiskasveille tyypillinen polysakkaridi muodostaa hajotessaan lähes pelkästään hedelmäsokeria, tärkkelys taas...
Onko Pirjo Tuomisen Satakunta sagassa enemmän kuin 3 osaa. En löytänyt vastausta Tammen sivuilta eikä Suomalaisessa kirjakaupassakaan osattu auttaa. 3963 Pirjo Tuomisen Satakunta-sarja on todellakin trilogia, eli siihen kuuluu kolme osaa: Suuren joen kansa, Kuningasväylä, ja Tulen pojat, veden tyttäret.
Mitä kirjoja on olemassa sisäoppilaitoksista. Kaikki kirjat käyvät. 962 Ainakin seuraavissa kirjoissa käsitellään sisäoppilaitosta: - Eugenio Giovenardi: Kielletty mies, 2001 - Benjamin Lebert: Kreisi, 2000 - Moses Isegawa: Abessinialaiset kronikat, 1999 - Rebecca Wells: Jumalaiset jajasiskot, 1999 - Jean Rouaud: Maailma, likimain, 1998 - Louis-Ferdinand Cèline: Kuolema luotolla, 1998 Lisää sisäoppilaitosaiheisia kirjoja voit etsiä Jämsänkosken kaupunginkirjaston aineistotietokannasta (http://intro.jamsa.fi/Scripts/Intro2.dll?formid=form2 ) asiasanalla "sisäoppilaitokset".
Kuinka hyvä näkö on oltava, että voi saada ajokortin? 14056 Lundstenin Tieliikennekirja 2001 määrittelee ajokorttia varten täytettävät terveysvaatimukset näön osalta pääpiirteittäin näin: A1-, A-, B-, M- ja T-luokan sekä BE-luokan ajoneuvoyhdistelmät: a) näkösi tarkkuus silmälasein tai ilman niitä on molempien silmien yhteisnäkönävähintään 0.5, taikka jos olet menettänyt näön toisesta silmästä on näön tarkkuus oltava 0.6. b)vaakasuora näkökenttäsi on vähintään 120 astetta C-, C1, D- ja D1-luokan ajoneuvot sekä CE-, C1E-, DE- ja D1E-luokan ajoneuvoyhdistelmät ja taksit: a) näön tarkkuus silmälasein tai ilman on toisella silmällä vähintään 0.8 ja toisella vähintään 0.5. Jos vaadittava näön tarkkuus saavutetaan vain silmälasein, edellytetään kuitenkin, että kummankin silmän korjaamaton näöntarkkuus...
Mistä löytyy tarina kolmesta apinasta, joista yksi ei kuule, yksi ei puhu ja yksi ei näe. Esim. se, joka ei kuule, peittää käsillään korvansa jne. 13916 Tässä jotain tietoa sinulle kolmesta apinasta - valitettavasti en onnistunut löytämään sinulle yhtään teosta, missä olisi kyseinen tarina kerrottuna - saattaa myös olla, yhtä ainoaa tarinaa ei olekaan, vain erilaisia muunnelmia tästä myytistä eri muodoissa: veistoksia, erilaisia viittauksia uskomuksissa jne. Sen sijaan löytyy tietoa myytin lähteestä, ja tarinaan liittyvistä kuvista. Jos joskus onnistut löytämään sadun, olisimme iloisia, jos lähettäisit tiedon meille! Eli: Kolme apinaa liittyy ikivanhaan japanilaiseen uskomusperinteeseen. Japanissa legendan aihe ilmenee niin uskonto- kuin kirjallisuustieteessäkin. Aihetta on käytetty paljon taiteessa: Nikko-nimisestä paikasta Japanissa löytyy puukaiverrustyö, missä kolme apinaa esiintyvät;...
Etsin nimeä ja tekijää kirjalle, jonka tuntomerkkejä muistan tämän verran: - suomenkielinen tietoteos - ilmestynyt pari vuotta sitten - antologia (?), jossa… 1305 Etsimäsi kirja löytyi Töölön kirjaston hyllystä: Murha pukee naista. Naisdekkareita ja dekkarinaisia/ Ritva Hapuli ja Johanna Matero (toim.), Vaasa 1997. Se on Kansan Sivistystyön Liiton KSL r.y:n julkaisema. Olen varannut sen sukunimellesi Töölön kirjaston varaushyllyyn, viimeinen noutopäivä 10.7! Soita puh. 31085025 jos haluat että kirja lähetetään muualle. Kuulemisiin!
Onko olemassa maksuttoman internet-haun kautta Nyky-Suomen sanakirjaa tai jotakin vastaavaa? 189 Maksutonta Nyky-Suomen sanakirjaa internetin välityksellä ei ole käytettävissä. Osoitteesta http://www.kotus.fi/kotus/ pääset Kotimaistan kielten tutkimuskeskuksen sivuille ja sieltä voit tiedustella onko tällaista internetin kautta käytettävää sanakirjaa tulossa.
Kuka on sanonut ja miten sitaatti täsmällisesti ottaen menee: En ole samaa mieltä kanssasi mutta puolustan oikeuttasi olla sitä mieltä vaikka hengelläni … 10169 Voltaire (1694-1778) on tämän ajatuksen isä. Lentävien lauseiden sanakirja (Suomen kielen sanakirjat 5, 1982) antaa sanamuodon "Olen eri mieltä kanssasi, mutta olen valmis kuolemaan sen puolesta, että sinulla on oikeus sanoa se". Outi Lauhakankaan toimittama Sitaattimestarin muistelmat (1998) sanoo: "Olen kaikesta eri mieltä kanssasi, mutta taistelen loppuun asti oikeudestasi olla eri mieltä". Eri sitaateilla on siis eri suomentaja, kumpikaan kirja ei ilmoita suomentajansa nimeä.
Onko saatavana ohjeita (lomakkeita) perunkirjoituksen tekoa varten. Mitä lain mukaan perunkirjoituksessa pitää selvittää ja kuka sen voi tehdä? 8463 Kirjakaupasta voi ostaa valmiita lomakkeita perunkirjoituksen tekoa varten. Myös asiakirjamalleja sisältävissä kirjoissa samoin kuin perunkirjoitusoppaissa on valmiita malleja. Lain mukaan perunkirjoitus on toimitettava jokaisen Suomessa kuolinhetkellään vakituisesti asuneen henkilön jälkeen. Kirjassa Puronen, Pertti: Näin teen perukirjan itse (Kauppakaari, 1999) mainitaan että perunkirjoituksen toimittamisvelvollisuus on ensisijaisesti sillä kuolinpesän osakkaista, jonka hoidossa pesä on (eloonjää- neellä puolisolla, vainajan perillisillä tai testamentinsaajilla). Teoksen mukaan ns. tavallisen pesän perukirjan pystyy maallikkokin tekemään itse. Sen sijaan "jos pe- sään kuuluu yritysvarallisuutta tai se on huomattavan laaja, tai...
Mitä ovat tieteen yleiset periaatteet 2211 Suomalainen tietosanakirja 8, Espoo 1993, määrittelee s.86 hakusanaa "tiede" seuraavasti: Tiede, järjestelmällinen ja yhtenäinen yleispätevien ja varmojen tietojen kokonaisuus; myös tietyn alan ilmiöiden ja niiden välisten suhteiden järjestelmällinen ja kriittinen tutkiminen. Tiedon laadun perusteella tieteet voidaan jakaa muodollisiin eli formaalisiin tieteisiin, jotka käsittelevät ainoastaan käsitteiden muodollisia, kokemuksesta riippumattomia ominaisuuksia (matematiikka ja logiikka) sekä todellisuuteen kohdistuviin reaalitieteisiin. Viimeksi mainitut jaetaan usein kahteen pääryhmään: luonnontieteisiin ja humanistisiin eli hengentieteisiin.----Tieteen yleisinä tuntomerkkeinä esitetään usein objektiivisuus, autonomisuus, kriittisyys ja...
Runoilija Aale Tynnin elinvuodet? Synnyinvuosi on 1913, kuolinvuotta ei ole minulla tiedossa. 1303 Aale Tynni on tosiaan syntynyt 1913 ja kuollut vuonna 1997.