Kysymäsi puu on poppeli, tarkemmin sanottuna Suomen toiseksi yleisin poppelilaji ruhtinaanpoppeli. Emipuun siemenvilla paitsi peittää poppelin kasvualueella näihin aikoihin maan valkoiseksi, tunkee myös silmiin ja sieraimiin kun joutuu haituvasateeseen. Poppeleista juuri ruhtinaanpoppeli on vähiten suositeltava laji asuinalueille.
Lisää poppeleista esimerkiksi Niilo Karhun artikkelista Elämä poppelien puolesta Osmo Pekosen toimittamassa kirjassa Elämän puu (WSOY 1997).
Lehmusten alla oleva tahma on kirvoista peräisin olevaa ulostetta.
Kuivuudesta kärsivissä puistolehmuksissa kirvat lisääntyvät nopeasti. Ne imevät kasvin yhteyttämistuotteena syntynyttä sokeriliuosta ja poistavat ylimääräisen nesteen peräaukon kautta sinkauttamalla sen...
Teoksen ”Geologica: elävä ja muuttuva maapallo” (Ullman, 2009) mukaan maapallon iäksi on arvioitu noin 4,6–5 miljardia vuotta. Kun puhutaan noin kaukaisista ajoista, kovin tarkkaa aikaa ei ole mahdollista määrittää. Kyseisestä kirjasta löytyy paljon tietoa aiheesta, jos se kiinnostaa laajemmin.
Australian epävirallinen kansallislaulu Waltzing Matilda on suomeksi nimeltään Balladi lammasvarkaasta. Sanat kappaleeseen löydät teoksesta Suuri toivelaulukirja 4 (http://www.helmet.fi/record=b1768876~S9*fin).
Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan teos ”Sukunimet” (Otava, 2000) kertoo, että karjalaisperäiset sukunimet ”Kuosma” ja ”Kuosmanen” ovat peräisin pyhimysnimestä ”Kosmas” ja sen venäläisestä muodosta ”Kuźma”. Englanninkielisen Wikipedian artikkelista osoitteesta http://en.wikipedia.org/wiki/Saints_Cosmas_and_Damian löytyy lisää tietoa pyhimyksestä, joka lienee vaikuttanut nimen yleistymiseen. Behind the Name -sivusto osoitteessa http://www.behindthename.com/name/cosmas paljastaa, että taustalla on kreikkalainen ’järjestystä, säädyllisyyttä’ (’order, decency’) merkitsevä sana ”kosmos” (”κοσμος”).
Varhaisimmat kirjalliset maininnat sukunimestä ”Kuosma” löytyvät 1500-luvulta, ja sitä lienee käytetty harvinaisena etunimenäkin.
Brummerin talo Aleksanterinkatu 14:ssa, Elefantin korttelissa, on valmistunut 1823. Jean Wiik on piirtänyt katurakennuksen, piharakennus on Carl Theodor Höjerin piirtämä . Piharakennus valmistui 1887 . Helsingin kaupunki osti vuonna 1959 rakennuksen, joka entisöitiin kaupunginjohtajan virka-asunnoksi.
Aleksanterinkatu 14:n tontti tunnetaan jo 1600-luvulla. Kellari on osittain tältä ajalta. Katurakennuksen pystytti merikapteeni Kåhlman (1823). Taiteenharrastaja H.J. Falkman osti myöhemmin talon ja perusti siihen viinatehtaan. Myöhemmin talon on omistanut hovineuvos Carl Brummer, jonka nimellä talo yhä tunnetaan.
Brummerin talossa on kokoontunut Lauantaiseura. Myös C.G. Mannerheim on asunut talossa valtionhoitajakautensa päätyttyä....
Henry Theelin esittämänä kappale löytyy CD-levyltä ”Henry Theel: 1917–1989” (Fazer Finnlevy, 1991). Se on ilmestynyt myös Theelin lp-levyillä ”Oloneuvos” (PSO Tuotanto, 1978) ja ”Liljankukka” (Finnlevy, 1983). Risto Nevalan levytys puolestaan löytyy CD-levyltä ”Rakkaudella” (MTV-musiikki, 1990).
Kyseistä teosta tuskin saa enää mistään ostettua. Frank-monihaun mukaan kirja kuuluu ainakin seuraavien kirjastojen kokoelmiin: Köyliö, Kuhmoinen, Kemi, Kehitysvammaliitto, Lastensuojelun keskusliitto, Eduskunnan kirjasto, Helsingin yliopiston kirjasto, Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kirjasto, Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun kirjasto ja Jyväskylän Aalto-kirjasto. Kansalliskirjaston kansalliskokoelmassa kirjaa on ainoastaan lukusalikappaleena. Kirjaa on varmasti myös terveydenhuoltohenkilöstön hallussa ja suhteilla sellaisen saattaisi saada hankittua. Ja voihan sitä yrittää kysellä myös divareista. Myyjät osannevat kertoa josko ko. teosta siellä liikkuu.
http://monihaku.kirjastot.fi/fi/frank/search/
http://www.kirjastot.fi/fi-FI/...
Kouvolan pääkirjastossa Salpausselänkadulla toimii kirjallisuuspiiri kerran kuussa torstai-iltapäivisin. Tulevana syksynä kokeilemme myös iltaryhmää (keskiviikko), jossa keskustellaan samoista teoksista kuin iltapäiväryhmässä.
Kuusankosken kirjastossa toimii myös kirjallisuuspiiri kerran kuussa iltapäiväryhmänä. Tiedustelut puh. 020 615 4046 tai s-posti: kirjasto.kuusankoski@kouvola.fi
Kouvolan kansalaisopistossa voi myös osallistua kirjallisuusryhmiin. Salpausselänkadulla toimii runoryhmä päivällä ja Kuusankoskella kirjallisuuspiiri illalla. Kouvolan kansalaisopiston ensi lukuvuoden ohjelmaan voi tutustua jo nyt opiston nettisivulla http://www.kouvola.fi/palvelut/kansalaisopisto.html
Etsitty kirja voisi olla C. C. Bergiusin Medaljonki (Weilin + Göös, 1974).
http://www2.kirjastot.fi/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=c4174e05-be03-465…
Kirjan saatavuus HelMet-kirjastoissa:
http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C%7CRb1161366%7CSbergius+medalj…
Sen verran kinkkinen oli kysymyksesi, ettei käytettävissämme olevista lähteistä tai toimituskuntamme tietämyksestä valitettavasti löytynyt vastausta. Myöskään englanninkielisillä nettisivustoilla surffaileminen ei tuottanut tulosta. Sen verran saimme selville, että merilevämätiä tuo maahan ainakin sellainen firma kuin Arvo Kokkonen Oy ja mädin valmistusmenetelmä on patentoitu, joten reseptiä ei välttämättä ole helppo saada: http://www.arvokokkonen.fi/tuotteet/madit/3113.php
Ehkä kannattaa myös kysellä erilaisilta ruokafoorumeilta, niistä voi saada yllättäviäkin vastauksia, joku jossain voi tietää: http://www.kotikokki.net/
Tai ehkä jollakin palstamme lukijoista on parempaa tietoa asiasta?
Turku oli Suomen suuriruhtinaskunnan ensimmäinen pääkaupunki (vuodet 1809-1812). Helsingistä tuli vuonna 1812 Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki ja vuodesta 1917 itsenäisen Suomen pääkaupunki. Lähteinä esimerkiksi Wikipedia:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Turku
http://fi.wikipedia.org/wiki/Helsinki
Ehdottaisin kirjaa:
Perrault, Charles ja Postma, Lidia: Peukaloinen, WSOY 1983.
Kirja on tosin 80-luvulla ilmestynyt mutta kuitenkin yli kaksikymmentä vuotta vanha. Tosin siinä on useamipia lapsia (sisaruksia), mutta kuvaamasi sivu on juuri samanlainen. Ainakin kannattaa tarkistaa asia, kirjaa on vielä monissa kirjastoissa. Jos haluat vielä tutkia asiaa eteenpäin, voisit vierailla Tampereella sijaitsevassa Lastenkirjainstituutissa.Heillä on myös hieno tietokanta lastenkirjoista osoitteessa www.lastenkirjainstituutti.fi.
Kirjaston hyllyyn lainattavaksi kirjat ilmestyvät aina vähän myöhemmin kuin kirjakauppoihin. Kirjat täytyy luetteloida aineistotietokantaan, jonka jälkeen ne vielä leimataan ja muovitetaan ja niin edelleen. Mitään tarkkaa päivämäärää en pysty sinulle siis kertomaan, mutta kirjaa kannattaa varautua odottelemaan jopa muutamia viikkoja sen ilmestymispäivästä ennen kuin se on lainattavissasi. Varauksen teokseen voit kuitenkin tehdä heti kun teos näkyy Helmetissä "käsittelyssä"-tilassa, eli kannattaa seurata tilannetta Helmetistä (tai kysellä omasta lähikirjastosta) ilmestymispäivän jälkeen, niin varmistat paikkasi varausjonon kärjessä!
Taivutusmuoto on yksikössä "et kiru" ja monikossa "ette kiru", eli ensimmäisen ja toisen persoonan muodot ovat ilman k-kirjainta. Myönteisenä muoto on "sinä kirut". (Lähde: Kielitoimiston sanakirja, 1. osa, 2006)
Uranuksen pyörimisakseli on 98° kallellaan eli planeetta pyörii yli 90 asteen kulmassa ratatasoaan vasten sivuttain. Tämän vuoksi sen napa-alueet ovat vuorotellen vuosikymmeniä yhtämittaisessa auringonpaisteessa tai pimeydessä. Planeetan kierros Auringon ympäri kestää 84 Maan vuotta, joten kummallakin navalla on 42 vuoden pituinen päivä ja yö. Uranuksen muihin planeettoihin nähden varsin omituista pyörähdysakselin kaltevuutta ratatason suhteen on selitetty ison kappaleen törmäyksellä: jokin on osunut planeettaan ja tönäissyt sen kyljelleen.
Lähteet:
Tähtitieteen perusteet. Ursa, 2010
Iain Nicolson, Meteori ja madonreikä : avaruussanakirja. WSOY, 2007
David H. Levy, Tähtitaivas. Gummerus, 1998
Tämä kysymys osoittautui odottamattoman visaiseksi. Vastaavaa englanninkielistä termiä ei löydy, vaan "selitetty fantasia" voisi olla "low fantasy":n alalaji. Tavetan Todorovin jaettelun mukaan kaikki sellainen kirjallisuus, jossa yliluonnolliselle elementille löytyy luonnollinen selitys päähenkilön unen, huumeen, juoppohulluden tai skitsofrenian vaikutuksesta kuuluu "fantasmatique"-alalajiin. Siten myös ns. kauhukirjallisuuteen tai rikoskirjallisuuteen luokitetetut tällaiset teokset voivat olla myös fantasmatique-kirjallisuutta. Teoksessa Fantasian monet maailmat, Kirjastopalvelu 2004, Jean-Yves Malherbe kertoo tästä Todorovin jaottelusta, mutta ei mainitse esimerkkejä. Luultavaa on, että tämäntyyppiset teokset kuuluvat enemmänkin...
Tiedutelemasi kirja on paikalla tällä hetkellä Nurmijärven kirjastossa, josta se on mahdollista saada seutulainaksi Riihimäelle. Seutuvarausmaksu 2€. Riihimäellä ensimmäinen kappale erääntyy 30.5. Otapa yhteyttä Tietopalveluun kirjasto@riihimaki.fi, p. 019 758 4678, jos haluat tehdä kirjaston kautta seutuvarauksen
Klikkaamalla Tarkasta missä -painiketta saa selville missä kirjastossa kirja on paikalla. Paikalla olevasta aineistosta voi itsekin tehdä hylly- tai seutuvarauksen. Omasta kirjastosta tehty hyllyvaraus on maksuton, mutta seutuvaraus maksaa aina 2€.
Olisiko kyseessä ollut tietoliikennehäiriö, ohjelma on toiminut ainakin kirjastossa normaalisti. Jos tunnusluvussasi on jotain ongelmaa, sinulle voidaan antaa uusi tunnusluku...
Käyttäen lähteenä Atlantic Sun Airwaysin pilotin ohjeita ATR-72-500:n nopeus (kun nokkapyörä irtoaa maasta) on 115 KIAS (Knots indicated air speed). Myös laskeutumisnopeus on 115 KIAS. (115 KIAS=213 km/h)
ATR-72-500 pilotin ohjeet:
http://www.atlanticsunairways.com/training/checklist_atr72.pdf
Lentokoneiden nopeusmerkinnöistä (v-speeds):
http://en.wikipedia.org/wiki/V_speeds
Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan teos ”Sukunimet” (Otava, 2000) kertoo, että sukunimellä ”Rieppo” saattaa olla useita alkuperäisiä merkityksiä. Se saattaa olla lyhentymä sukunimestä ”Riepponen”, jonka kerrotaan olevan mahdollisesti paikallinen muunnelma nimestä ”Reponen”. ”Reponen” viittaa kettuun; nimi on saatettu aikoinaan antaa omistajan kettuun liitettyjen luonteenpiirteiden vuoksi. Toinen vaihtoehto on, että ”Rieppo” on syntynyt sukunimestä ”Repo” paikallismurteen liudennuksen kautta (”Repo > R’epo > Rjepo > Rieppo”).
Kolmas mahdollisuus on Mikkosen ja Paikkalan mukaan, että ”Rieppo” on lainaa venäjän ’naurista’ merkitsevästä sanasta ”repa”. Toivo Vuorelan ”Kansanperinteen sanakirja” (WSOY, 1979) kertoo, että Savossa ja...