| Miksi koulukiusattu joutuu vaihtamaan koulua eikä kiusaaja? |
110 |
|
|
|
Tähän kysymykseen ei ehkä ole yhtä oikeaa vastausta. Kiusattuja ei kuitenkaan velvoiteta siirtymään toiseen kouluun, usein on kyse siitä, että kiusatun vanhemmat tekevät päätöksen lapsen siirtymisestä. Kiusaamisen selvittely koulussa voi olla todella hidasta ja koulua vaihtamalla pyritään nopeampaan ratkaisuun, joka helpottaisi kiusatun lapsen elämää. Alla on pari artikkelia ja kirjaa, joita lukemalla voit tutustua asian eri puoliin lisää.Kiusatut väistyvät toiseen kouluun, kiusaajat jäävät – ”Jonkun perheen pitäisi riitauttaa asia”, sanoo hyvinvointipäällikkö (YLE 22.1.25)Koulun vaihtaminen on yhä hankala rasti: koulukiusaajakin siirretään muualle aniharvoin (Demokraatti 5.1.2025)Holmberg-Kalenius, Tina: "Vahingossa huitaisin, läpällä... |
| Koska valtatien 66 Alavus-Kuortane osuus valmistui? |
119 |
|
|
|
Kantatie 66 on Orivedeltä Virtain, Alavuden ja Kuortaneen kautta Lapualle kulkeva kantatie, jonka historia ulottuu aina 1600-luvulle asti. Maanteiden rakentaminen liittyi tuohon aikaan usein uusien kaupunkien perustamiseen. Kun Uusikaarlepyy oli perustettu Pohjanlahden rannalle vuonna 1620, sen ja sisämaan välille alettiin suunnitella maantieyhteyttä. 1600-luvun lopulla saatiin maantie Uudestakaarlepyystä Ruovedelle. Se on 1700-luvulla piirretyssä Wikarin kartassa merkitty Uudestakaarlepyystä Kauhavan ja Lapuan kautta Kuortaneelle ja edelleen Alavuden kappelille. Sieltä eteenpäin maantietä ei ole piirretty.Suomen kanta- ja valtatieverkosto määriteltiin ja numeroitiin vuonna 1938. Tuolloin kyseinen kantatie sai numeron 66, joka sillä on... |
| Etsin kirjaa, jossa sukellusta harrastava mies sukeltaa metsälampeen ja kun hän nousee sieltä, maailma ympärillä on muuttunut/tuhoutunut jonkinlaisen sodan (?)… |
53 |
|
|
|
Haluamasi kirja on mahdollisesti Timo Kyllösen Aava (2019). Kirjan esittelyteksti: "Ammattivalokuvaaja Matias Virta sukeltaa rauhalliseen erämaalampeen, mutta pintaan noustuaan järkyttyy löytäessään itsensä maailmasta, jossa hän ei ole koskaan käynyt. Lampi on muuttunut kansainvälisen rikollisliigan pelilaudaksi, jossa nappulat etenevät tai kaatuvat vahvimman päätöksellä. Kuinka paljon hänen on riskeerattava, että moraaliton ympäristön turmelija joutuu vastuuseen teoistaan?"Kirjaa ei ole varsinaisesti luokiteltu ekokatastrofi-kirjaksi, mutta on lähin kuvailemaasi kirjaa. |
| Moikka. Onko kaikkia Gossip Girl -kirjoja, siis kaikkia kolmeatoista, julkaistu suomeksi ja jos on, mistä ne vois löytää? |
53 |
|
|
|
Kirjoja on suomennettu vain 7.osaan asti. Niitä voi löytyä ihan kirjastosta. Ainakin Eepos-alueen kirjastoista löytyvät nämä seitsemän osaa. Adlibriksestä voit ostaa ne äänikirjana tai e-kirjana. Muuten kirjoja todennäköisesti löytyy kirpputoreilta ja Antikvaarista. |
| Kuka taiteilija käytti signeerausta BL-42? Epäilen Björn Landströmiä vaikka hän yleensä käytti sukunimeään (tai koko nimeään). Uskoani vähän vahvistaa kun… |
65 |
|
|
|
Ikävä kyllä en löytänyt taiteilijaa, joka käyttäisi signeerausta BL. Mainitsemasi Björn Landström voisi olla oikea, mutta kaikki löytämäni teokset on signeerattu joko hänen koko nimellään tai pelkällä sukunimellä. Kuten itse sanoitkin. Signeerausten tunnistaminen vaatii asiantuntijan. Heitä voi helposti löytää esim. taidehuutokaupoista, tässä muutama: Bukowski's sekä Hagelstam ja Helander. |
| Mistä löytyy nuotti lauluun Teit kaiken ajallansa? |
42 |
|
|
|
Nuotit Petri Laaksosen säveltämään ja Anna-Mari Kaskisen sanoittamaan kappaleeseen Teit kaiken ajallansa on julkaistu useammassakin nuottijulkaisussa. Se löytyy esimerkiksi seuraavista:Laaksonen, Petri: In memoriam : lauluja jäähyväisten hetkellä (2018)Uusia messulauluja (2006)Laaksonen, Petri: 100 kauneinta laulua : Anna-Mari Kaskisen ja Petri Laaksosen lauluja (2001)Laaksonen, Petri: Sininen hetki : hiljaisuuden lauluja (1995) Voit tarkistaa nuottien saatavuuden Eepos-Finnasta. |
| Moro, Pohjanmaalla olen kuullut harvakseltaan sanayhdistelmän "Läsipää kahvit" "Juoraas oikee läsipää kahvit" Läsipäälle löytyy joltisenkin kaltaisia… |
241 |
|
|
|
Olen selannut erilaisia Etelä-Pohjanmaan murteen sanakirjoja ja sanastoja, mutta tuossa läsipää-muodossa kahvin yhteydessä en ole sitä mistään kirjasta löytänyt. Hevoseen liittyviä mainintoja kyllä oli. Johannyttoki Lapuan murteella -kirjassa mainittiin pläsipääkahvit, jotka tarkoittivat teoksen mukaan vahvoja kahveja. Kollegat tiesivät kertoa, että tätä sanontaa on käytetty myös Nurmossa/Seinäjoella sekä Isossakyrössä. Heidän mukaansa tarkoittaa oikein hyviä kahveja, jotka tulevat tarpeeseen ja kruunaavat tilanteen. Lapualta kotoisin oleva kollega sanoi, että kyllä siellä käytetään myös muotoa läsipääkahvit, kuulemma p on siinä hiljainen :) Isokyröläinen kollega muisteli, että sanontaa on käytetty hänen lapsuudessaan 60-luvulla ihan... |
| Etsin nuorten kirjaa (tai pieni sarja) noin 1994-2004 väliseltä ajalta. Kirja oli hevosaiheinen ja sen pääosassa Emilia. Muistelen että kirja oli Suomalaisen… |
61 |
|
|
|
Olisikohan kyseessä jompi kumpi alla oleva?Päivi Lukkarila: En ikinä luovuta (Emilia-niminen päähenkilö, mutta kirja on vuodelta 2017)Anu Ojala: Vaarallinen poikaystävä, Varjo ikkunassa, Kielletyllä alueella (julkaisuajat sopisivat antamaasi haarukkaan ja kirjojen kuvauksessa mainitaan ratsastamisesta ja päähenkilö on Emilia.) |
| Mikä elokuva? Mies löytää toisen kaupungin asunnostaan ensin naisen ja sitten miehen, joka melkein lyö häntä. Mies päättää kuitenkin auttaa pariskuntaa. Lopussa… |
133 |
|
|
|
Kyseessä voisi olla elokuva The Visitor vuodelta 2007. Elokuva on ohjannut Tom McCarthy. Pääosissa nähdään Richard Jenkins, Haaz Sleiman ja Danai Gurira.Elokuvasta voi lukea englanniksi lisää IMDb:stä ja Wikipediasta. |
| Camilla Läckbergin Kultahäkki -kirjan loppupuolella Fayen ja Jackin jo erottua, Jack järjestää heidän tyttärelleen Juliennelle isot ja näyttävät… |
105 |
|
|
|
En selaamalla löytänyt syntymäpäiväkohtaa kirjasta, mutta viimeisillä sivuilla Juliennesta puhutaan 7 vuotta vanhana tyttönä, joten sen perusteella oletan, että hän on seitsemän silloin täyttänyt. |
| Onko Minna Canth sanonut näin:Kaikkea voidaan kun vain tahdotaan tarpeeksi, ja tehdään työtä sen eteen. |
99 |
|
|
|
Kävin läpi sivustoja ja kirjoja, joissa on sitaatteja Minna Canthilta. Tuota kysymääsi sitaattia en niistä valitettavasti löytänyt. Lähimpänä tuota ajatusta oli hänen sanomistaan Mutta parempi kärsiä ja vaivaa nähdä kuin paikoilleen pysähtyä. Alla on lähteitä, joista voit halutessasi etsiä sitaattia.Minna Canth: Sanoi Minna Canth : otteita Minna Canthin teoksista ja kirjeistäSuvi Ahola: Mitä Minna Canth todella sanoi?Minna Canth: Suolavakka |
| Millainen on kirjastojen ja polkupyöräilyn yhteinen historia Suomessa: - Milloin tulivat käyttöön ensimmäiset kirjastopolkupyörät (laatikkopyörät… |
63 |
|
|
|
Laitoin tästä kyselyä kirjastolaisten sähköpostilistalle, jos joku muistaisi pyöräilyjä oman kirjastonsa historiasta ennen vuotta 2010. En ole valitettavasti saanut tähän vastauksia. Jos saan niitä myöhemmin, niin välitän ne tiedoksi. Lehtiartikkeleita yritin myös etsiä, mutta ensimmäiset maininnat olivat vasta vuoden 2011 Cycling for libraries -tapahtumasta.Esimerkiksi Seinäjoen pääkirjaston varastossa on monta metriä kirjastoaiheisia teoksia, myös kirjastohistoriaa. Taitaa olla melko pieni mahdollisuus, mutta niitä voit toki käydä selaamassa, jos sieltä löytyisi mainintoja etsimältäsi ajanjaksolta opinnäytettäsi varten. |
| Onko mitään tietoa keramiikkavalmistajasta tai keramiikosta M. Mäki? Toiminut luultavasti 50- tai 60-luvulla. Ainakin Valion keramisia Paimenpoika patsaita… |
49 |
|
|
|
Valitettavasti näillä tiedoilla ei löytynyt tästä henkilöstä lisää tietoa. Sellaisen tiedon löysin, että Valion paimenpoikalogo otettiin myös käyttöön vuonna 1955. Logon mallina toimi taiteilija Harri Takalan Paimenpoika-patsas ja se toimi Valion tuotemerkkinä 1960-luvulle saakka. Paimenpoika jäi elämään Valion meijereiden jakamiin palkintolusikoihin sekä kunniakirjoihin. Tämä tieto on peräisin Suomen maatalousmuseo DigiSarkan verkkosivuilta. |
| Mistä tulee lausahdus (?)"Vain luuta on nähnyt nurkkien pimeyden" Jäi vaivaamaan, kun ei löydy netistä... |
138 |
|
|
|
Valitettavasti tämän lausahduksen tai sanonnan alkuperä ei selvinnyt. Olisiko jollakin palstan lukijoista tietoa asiasta? |
| Onko nykyään sallittua sanoa Kiinassa ollaan huolissaan? Mielestäni "Kiinassa ollaan huolestuneita", on oikeampi, koska passiivilauseissahan ei pitäisi… |
174 |
|
|
|
Kielitoimiston ohjepankissa on käsitelty laajasti omistusliitteen käyttöä erilaisissa tapauksissa. Ohjeessa todetaan näin: "Tavallisesti omistusliite ei voi viitata passiivimuotoisen verbin (kuten syödään) persoonaan ’joku’. Siksi sellaiset lauseet kuin 'Huoneessa syödään eväitään' eivät ole selviä. Kuitenkin olotilaa kuvaavissa huolissaan-, pahoillaan-tyyppisissä ilmauksissa omistusliite on passiivilauseissakin mahdollinen." Esimerkkeinä on annettu mm. lauseet "Tullissa ollaan huolissaan lisääntyneestä lääkkeiden nettitilaamisesta. ~ Tullissa ollaan huolestuneita. ~ Tulli on huolissaan." Näin ollen antamasi esimerkkilauseesi "Kiinassa ollaan huolissaan" on mahdollinen.Toinen lauseesi "Onnistuakseen tarvitaan lisää henkilökuntaa"... |
| Kirjoja jotka kertovat renessanssipaavi Leo x:stä ja hänen ystävistään. Medicejä ja muita merkkihenkilöitä? |
300 |
|
|
|
Paavi Leo X, oikealta nimeltään Giovanni di Lorenzo de’ Medici, syntyi Firenzessä vuonna 1475, ja oli paavina vuosina 1513-1521. Etsin kirjoja, joissa käsitellään tuon ajan Roomaa tai Firenzeä. Et kerro kysymyksessäsi, etsitkö kaunokirjallisuutta vai tietokirjoja. Alla on muutama ehdotus molemmista.Romaaneja:Maalouf, Amin: Leo Afrikkalainen (suom. Anna-Maija Viitanen, 2011)Nemert, Elisabet: Valkoinen lilja (suom. Leena Peltomaa, 2005)O'Farrell, Maggie: Lucrezian muotokuva (suom. Leena Ojalatva, 2023)Tietokirjoja:Ramklint, Ulla Britt: Medicit : renessanssivaltiaat Firenzessä (suom. Jaana Iso-Markku, 2007)Plumb, J. H.: Renessanssi (suom. Anna-Liisa Ahmavaara, 1962)Hanska, Jussi: Kristuksen sijaiset maan päällä? : paaviuden historiaa apostoli... |
| Vöyriläinen yhtye KAJ voitti Ruotsin ehdokkuuden, oliko sama yhtye Suomen UMK ehdokkaana niiden hylättyjen joukossakaan? |
628 |
|
|
|
KAJ-yhtyeen Axel Åhman on kertonut Ylen haastattelussa 28.11.2024, että osallistuminen Melodifestivalen-kilpailuun lähti liikkeelle kutsusta: "Karin Gunnarsson, kilpailun tuottaja, oli löytänyt meidät ja pyysi meitä hakemaan mukaan. Kirjoitimme biisin ja lähetimme sen, ja se valittiin kilpailuun." Ruotsalainen Expressen-lehti kysyi yhtyeeltä 22.2.2025 miksi he osallistuvat juuri Ruotsin Melodifestivaleniin. Yhtye vastasi, että he ovat aina kirjoittaneet kappaleensa ruotsiksi. Melodifestivalen on Pohjoismaiden suurin viihdeohjelma, joten kun sieltä soitetaan, kutsu otetaan vastaan. Suomen Uuden musiikin kilpailun (UMK) 2025 biisihakuun lähetettiin yhteensä 485 kappaletta, joista seitsemän kappaletta valittiin UMK:n finaaliin. Yle... |
| Sain haltuuni nuottinipun, josta löytyi Kari Lähdeluoman säveltämä ja Kauko Varhilan sanoittama humppa nimeltään Lyyti kirjoittaa. Valitettavasti nipussa ei… |
91 |
|
|
|
Pelimanni-lehden numeron 4/2009 liitteenä on julkaistu Pelimanni 3 -cd-levy, jolla on Lyyti kirjoittaa -niminen kappale Spooky Hamsters -yhtyeen esittämänä. Julkaistuja nuotteja tähän kappaleeseen ei valitettavasti ole saatavilla. |
| Onko olemassa lukulaitetta, jonka voisin ostaa ja jolla voisin lukea kirjastosta lainattuja e-kirjoja? |
373 |
|
|
|
E-kirjastoa ei tällä hetkellä voi käyttää lukulaitteilla, koska sen käyttöliittymä on mobiilisovellus. E-kirjasto julkaistiin ensin mobiilisovelluksena, koska tilastojen mukaan suurin osa käyttäjistä käyttää e- ja äänikirjoja mobiililaitteilla. Tällä hetkellä E-kirjastoa voi käyttää vain puhelimella tai tabletilla. Sisältöjen saavutettavuusedellytysten vuoksi E-kirjastossa käytetään aineistojen suojaamiseen Readium LCP -teknologiaa. Toistaiseksi mitkään perinteiset lukulaitteet eivät tue Readium LCP:tä.Lähde: E-kirjaston usein kysytyt kysymyksetLisätietoa: E-kirjojen saavutettavuusvaatimukset asettavat haasteita lukulaitteille |
| Minulla on haussa tietty kirja. Osaisittekohan auttaa? Kyseessä oli muistaakseni psykologinen trilleri tai muu vastaava. Kirjassa oli päältäpäin katsottuna… |
157 |
|
|
|
Kirjastolaisten sähköpostilistalta ehdotettiin B. A. Parisin Suljettujen ovien takana -kirjaa, ja se kyllä sopii hyvin kuvailuusi. |