Seinäjoki

Viimeisimmät vastaukset

814 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–20.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Kauhajoen Kainastolla on alue nimeltä Raittikaupunki. Mistä nämä Raittikaupunki nimi tulee? 31 27.3.2024 Valitettavasti emme löytäneet virallista painettua tietoa asiasta, mutta kysyimme paikallisilta kauhajokilaisilta ja heiltä tuli tällaisia vastauksia:  "Raittilat tosiaan asuvat Raittikaupungilla, mutta luulenpa että nimi Raittikaupunki johtaa syvemmälle jo ennen kuin Raittilat ovat asuneet. Nimi voi tulla tien leveydestäkin, koska tiet olivat ennen enemmän kärrypolkuja. Ratikylässäkin asui aikoinaan Raitti-Hessa eli Hedvig Raittila jolle kyläläiset tekivät talkoilla pienen mökin 1928. Hessa asui ennen Ratikylään muuttoa Kainaston keskustassa. Hangaskylän tien varressa on siis Rati ja Raitti alkuisia nimiä." "Olen Ratikylästä syntyjään eli ihan kiven heiton päästä Raittikaupungista. Kysyin isän lisäksi yhdeltä toiseltakin, mutta varmaa...
Mitä tarkoittaa sanonta "Suus kii(nni) soppaluu"? 22 27.3.2024 En onnistunut löytämään sanontaa lähdekirjallisuudesta. Mietin, että sen taustalla voisi olla sanaleikki, jossa sanasta loppasuu on saatu kirjainten paikkaa vaihtamalla soppaluu.  Suomen murteiden sanakirjan mukaan sanalla loppasuu on kolme eri merkitystä: 1. ahmatti; 2. lörppö, suupaltti; 3. lerppahuulinen suu. Oletan, että sanonnassa sanaa käytetään merkityksessä lörppö. Näin ollen sanonnalla kehotettaisiin vitsikkäästi lopettamaan lörpöttely.
Liitekuvissa on venäläinen kuparikolikko vuodelta 1771. Näissä kolikoissa olen aina nähnyt kaksipäisen kotkan jonka keskellä on Pyhä Yrjö keihästämässä… 30 26.3.2024 Kolikkokirjoista Coins : an illustrated survey ja The Coin atlas löytyi tieto, että tuo malli, jossa on  kaksipäinen kotka, jonka keskellä on Pyhä Yrjö keihästämässä lohikäärmettä on ollut käytössä 1655. Kirjojen mukaan Pietari Suuri uudisti Venäjällä käytössä olevia rahoja ja uusia arvoja kolikkoihin tuli esimerkiksi 1757 (2 kopeekan kuparikolikko). Aivan tämän lähettämäsi kuvan näköistä kolikkoa en kirjoista löytänyt, mutta melko samanlainen kuparikolikko on ollut käytössä tuon uudistuksen jälkeen vuonna 1705. Siinä teksti kiertää koko kolikon ympäri. Finna-palvelusta löytyy paljon erilaisten 1700-luvun kopeekoiden kuvia. Melko lailla tuon lähettämäsi kuvan näköinen on 2 kopeekan kolikko, jota on valmistettu 1741-1761.  Yksittäistä...
Tunnistaisittekohan kirjaa tämän kuvauksen perusteella: - julkasitu suomeksi todennäköisesti tällä vuosituhannella - perustuu tositapahtumiin, ehkä jopa… 45 25.3.2024 Kyseessä on kirja Martin Pistorius: Mykkä huuto : Poika, joka jäi oman kehonsa vangiksi. Teos on ilmestynyt suomeksi vuonna 2015 Leena Mäntylän suomentamana. Kirja kertoo Martin Pisteriuksen tositarinan.
Keitä suomalaisia kirjailijoita kirjoittaa teoksiaan eri kielillä kuin vain suomella? Eli monikielisiä suomalaisia kirjailijoita. 64 22.3.2024 Ainakin Emmi Itäranta ja Hannu Rajaniemi kirjoittavat suomen lisäksi englanniksi. Saksalaissyntyinen nykyinen suomalainen Roman Schatz kirjoittaa suomeksi ja saksaksi. Alexandra Salmela on slovakialaissyntyinen kirjailija, joka asuu Suomessa ja kirjoittaa suomeksi ja slovakiksi. Zinaida Lindén on asunut suomessa vuodesta 1991 ja hän kirjoittaa ruotsiksi ja venäjäksi. Laura Kyllösen Pro gradu -tutkielma Monikieliset kirjailijat : Kielen vaihtaminen ja kirjailijan identiteetti luettelee lisää monikielisiä kirjailijoita: "Ruotsiksi kirjoittavia kirjailijoita on muiden muassa Märta Tikkanen (1935), –Christer Kihlman (1930–) sekä Bo Carpelan (1926–2011). Suomesta löytyy myös kirjailijoita, jotka ovat kirjoittaneet suomeksi vaikka se ei...
Milloin on Seinäjoen nimikkojalokiveksi valittu keltakvartsi? 24 20.3.2024 Etelä-Pohjanmaan kuntakivet -julkaisun mukaan kuntakiviä on valittu tälle alueelle vuonna 1995 ja aktiivisena toimijana siinä on ollut Lakeuden kivikerho. Muita nimikkolajeja (kuten lintu ja kasvi) valittiin Seinäjoelle syksyllä 1997.
Mikähän mahtaisi olla tämä kirja? Siinä koko tarina sijoittui laivalle, jolle ilmestyi jonkin sortin hirviö, joka yksi kerrallaan tappoi kaikki laivalla olevat… 82 13.3.2024 Valitettavasti kuvaustasi vastaavaa kirjaa ei löytynyt. Tässä muutama kirja, joissa jonkinlainen hirviö hyökkää laivalla olevien kimppuun: Philip Ridley: Suuri purskitsa (2003) Pirunmeri (2011) Kirjalla on useita tekijöitä.  Mats Strandberg: Risteily (2016) Tunnistaisiko joku palstan lukijoista oikean kirjan?
Haluaisin lukuvinkkejä/tietoa 4.luokan - 6 luokkalaisten kirjallisuudesta. Opas lasten kirjallisuuskasvatuksen kirjasta (Päivi Heikkilä-Halttunen) on tuttu… 28 13.3.2024 Alakouluikäisiä kiinnostaa yleensä hyvin monenlainen kirjallisuus sarjakuvista ja tietokirjoista lastenromaaneihin ja nuortenromaaneihin saakka. Hyvää tietoa lasten lukemiseen liittyvistä asioista saat esimerkiksi näistä kirjoista: Juli-Anna Aerila & Merja Kauppinen: Sytytä lukukipinä - pedagogisia keinoja lukuinnon herättelyyn Haaro, Katajamäki, Peltonen, Ylihärsilä: Käsikirja lukupiireihin (voit ladata sen täältä: https://lukemo.fi/lukemo/wp-content/uploads/2019/08/Lukuklaani_K%C3%A4s…) Internetistä löytyy myös todella paljon hyviä sivustoja, joissa on tietoa lasten lukemisesta ja lukemisen edistämisestä, tässä pari esimerkkiä: Niilo Mäki instituutin Lukimat-sivusto: http://www.lukimat.fi/lukeminen/tietopalvelu/lukemaan-opettaminen-1...
Sain kultasormuksen jonka leima on 1930 luvulta. En ole varma onko korurasia alkuperäinen, mutta korurasiassa lukee K. Gngerpuro, Helsinki, Fabiannik. 24… 112 9.3.2024 Leimassa lukee varmaankin K. Angerpuro. Helsingin Sanomissa, Uudessa Suomessa, Suomen Sosialidemokraatissa ja Hufvudstadsbladetissa on 1.2.1939 julkaistu ilmoitus, jossa kerrotaan, että Helsinkiin on perustettu uusi kello- ja kultaliike Angerpuro osoitteeseen Fabianinkatu 27. Vanhoja sanomalehtiä pääsee tutkimaan osoitteessa https://digi.kansalliskirjasto.fi/etusivu. 
Jäänyt mietityttämään yläasteella luettu nuorten kirja. Luulen että teos oli 80-luvulta, suomalainen kirjailija. Kirja kertoi ainakin kahdesta pojasta sekä… 89 6.3.2024 Kollega ehdotti Asko Martinheimon kirjaa Polttaa polttaa (WSOY 1968). Päähenkilöinä ovat Ami ja Sinikka sekä lukiolaispoika Homeros. Nuoret ovat 15-vuotiaita ja tarina sijoittuu muun muassa Tampereelle. Kirja kertoo päähenkilön elämästä viikon ajan. Kirjan kansi on pohjaväriltään musta ja siinä on tyylitelty avain, jossa on oranssia.  Kirjasta voi lukea pidemmän kuvauksen Lastenkirjainstituutin tietokannasta: Tarkennettu haku - Lastenkirjainstituutin kirjasto (verkkokirjasto.fi)    
Mistä voisin löytää tietoa saamelaisuudesta eteläpohjalaisten geeniperimässä? Saamelaisten asutushistoriaa jne. 32 4.3.2024 Seuraavissa teoksissa on saamelaisten asutushistoriaa, perinnöllisyystiedettä ja suomalaisten geenitutkimusta. Pohjan poluilla : suomalaisten juuret nykytutkimuksen mukaan, 1999 (tässä esim. artikkeli Saamelaisten esiintyminen Suomessa varhaishistoriallisten lähteiden ja paikannimien valossa) Etelä-Pohjanmaan historia 1-2 sisältää luvun Lappalaisten jälkiä Etelä-Pohjanmaalla Karl Nickul: Saamelaiset kansana ja kansalaisina. 1970 Lappi. 4, Saamelaisten ja suomalaisten maa, 1989 Ennen, muinoin : miten menneisyyttämme tutkitaan, 2002 (tässä esim. artikkeli Saamelaisten juuret) Kalevi Wiik: Suomalaisten juuret, 2004 Kalevi Wiik: Genetiikkaa sukututkijoille ja väestöjen juurtenetsijöille, 2009 Kalevi Wiik: Mistä suomalaiset ovat tulleet...
Heipä hei! Mahtaisikohan kalalle "Pardachirus pavoninus" (engl. peacock sole) löytyä suomenkielistä nimeä? Kiitos! 46 4.3.2024 Markku Varjon teoksen Maailman kalojen nimet mukaan Pardachirus pavoninus on suomeksi riikinkukkoantura.
Mistä tulee sanonta 'kantajat ruokitaan'? 109 1.3.2024 En onnistunut löytämään kirjallista lähdettä, jossa sanontaa olisi selitetty. Se on kuitenkin tuttu monelle kirjastomme työntekijälle. Etenkin vanhempina aikoina sitä on käytetty niissä tilanteissa, kun vaatimattomissa hautajaisissa ruokaa ei ole ollut tarjolla koko saattoväelle. Arkunkantajat on kuitenkin ruokittu aina. Nykyäänkin samaa periaatetta on noudatettu hiljaisissa hautajaisissa, joissa muistotilaisuus on järjestetty vain lähipiirille. Perussääntönä on pidetty, että arkunkantajille on aina ruokatarjoilu. Taustalla on varmaankin se, että perinteisesti vainajan muistoa on Suomessa kunnioitettu runsaalla ruoalla ja juomalla. Hautauksen jälkeistä muistojuhlaa on kutsutukin sanalla peijaiset, joka viittaa uhrijuhlaan. (Lähde: Toivo...
Voitteko suositella kirjaa henkilölle, joka haluaa opiskella suomen kieltä englanniksi? Löytyykö verkosta sopivia materiaaleja? Toimiiko Duolingo -sovellus… 52 26.2.2024   Kristiina Kuparisen Sun suomi : Finnish for beginners voisi olla toinen kirjavaihtoehto. Tämän kirjan kielinä ovat suomi ja englanti. Minulla ei ole täällä juuri paikalla yhtään kappaletta tätä kirjaa, että voisin tarkistaa missä suhteessa kielet kirjassa ovat.  Muita vaihtoehtoa voisi olla Riitta-Liisa Valijärven Finnish Tutor: Grammar and Vocabulary Workbook tai Learn Finnish - Quick / Easy / Efficient. Jos hän etenee siihen asti, että kieliopin opettelu on ajankohtaista niin Leila Whiten A grammar book of Finnish on siihen hyvä ja tekijä sama kuin tuossa jo löytämässäsi teoksessa. Duolingo on yhdysvalloissa perustettu ja kehitetty, joten toiminee siellä yhtä hyvin. Yle tarjoaa suomen kielen alkeiden oppimateriaaleja, joissa...
Tiedättekö satua, jossa hiiri asuu talossa. Ensin sammakko tulee ovelle ja pääsee taloon sisään. Sitten ovelle tule vuorotellen muita eläimiä ja lopuksi karhu… 83 20.2.2024 Voisiko kyse olla Vaarin kinnas -nimisestä ukrainalaisesta sadusta? Vaarin kinnas on vuonna 1986 julkaistu SN-kirjojen kustantama julkaisu, joka on kintaan muotoinen. Tämän kirjan kuvittajat ovat E. Bulatova ja O. Vasiljeva, ja suomentaja on Vilho Jokela. Vaarin kinnas -kirjassa on 33 sivua, se on kuvitettu ja kooltaan 15 x 28 cm.
Onkohan mahdollisesti mitään kotimaisia teoksia (novelleja, romaaneja tai runoja), jossa olisi mitään mainintoja Matinpäivästä/Ensimmäisestä kevätpäivästä 24.2? 88 16.2.2024 Vuodenaikoihin liittyviä runokirjoja on kyllä, voit selata niiden tietoja verkkokirjastossa. Tämän tyyppistä asiaa saattaisi olla myös vanhoissa aapisissa. Niitä kannattaa tulla selaamaan kirjastoon, mutta tästä linkistä voit katsoa myös niiden tietoja. Ehkä kannattaisi selata myös vuotuisjuhlista kertovia teoksia kuten Suomalaiset juhlat, Vuotuinen ajantieto : vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen, Merkillisiä päiviä tai Suuri perinnekirja : suomalaista juhlaperinnettä ennen ja nyt. Voisit tutustua myös Novellin vuodenajat -teokseen.
Onko olemassa kirjaa, joka kertoo Etelä-Pohjanmaan kuntien murteitten eroista? 66 7.2.2024 Kovin hyvää ja tuoretta tästä aiheesta tehtyä kirjaa ei löytynyt. Halutessasi voit tutustua alla oleviin vanhempiin teoksiin: Lauri Kettunen: Suomen murteet : murrealueet, 1930 Lauri Kettunen: Suomen murteet. Murrekartasto, 1981 Lauri Kettunen: Pohjalaismurteet : kielennäytteitä, 1930 Jussi Laurosela: Äännehistoriallinen tutkimus Etelä-Pohjanmaan murteesta, 1: konsonantit, 1913 ja 2: vokaalit, 1914, sekä Foneettinen tutkimus Etelä-Pohjanmaan murteesta, 1922 Suomen kansan murrekirja : länsimurteet. 1953 (tekstejä eri Etelä-Pohjanmaan murteilla) Saatavuuden voit tarkistaa Eepos-verkkokirjastosta Lisäksi netistä löytyi seuraavia aihetta sivuavia opinnäytetöitä/artikkeleita: Pro Gradu IHMISIIN VIITTAAVAT SANAT ETELÄPOHJALAISISSA...
Olen lievästi kehitysvammainen ja minulla on ongelma, että nyt aikuisena en tiedä, mitä kirjoja lukisin sillä selkokieliset tarkoitetut kirjat ovat minulle… 88 6.2.2024 Pari vuotta sitten täällä on kysytty vähän samanlaista kysymystä. Vastauksen voi lukea tästä . Vastauksessa ehdotettiin myös suomalaisia kirjailijoita ja kirjoja. Esimerkiksi klassikko-kirjoja, kuten Mika Waltarin Palmu-kirjat, Juhani Aho: Rautatie ja Hannu Salama: Se tavallinen tarina. Muita vastauksen ehdotuksia: Rosa Liksom: Tyhjän tien paratiisit. Dekkareissa Leena Lehtolaisen, Matti Rönkän ja Matti Yrjänä Joensuun kirjat. Helppolukuisia viihteen puolelta olisi Enni Mustosen ja Anneli Kivelän romaanit. Uusia ehdotuksia: Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja-kirjat ja Joel Haahtelan kirjat. Nämä kirjat ovat lyhyitä, mutta voivat olla hieman haastavia.  Äänikirjat voivat olla myös hyvä vaihtoehto. Saavutettavuuskirjasto Celian kirjoja...
Onko runoa, joka kertoisi kirjoittamisesta? 32 2.2.2024 Ihan täysosumaa tähän aiheeseen en löytänyt, mutta alla kuitenkin joitakin ehdotuksia, joita voit tutkia osuisivatko tarkoitukseesi. Lassi Nummi: Kaikki elämän valo : runot 1996-2007, s. 44 Miten mielelläni ja s. 53 Lupatarkistus Lassi Nummi: Runot 1947-1977, s. 50 Mutta kun olen runoniekka... Runo kasvaa maasta : valikoima kilpailurunoja, s. 99 Isäni runot ja s. 180 Yrittäjyys  Runoräppänä, s. 78 En mie kehtois kaiken aikoo ja Voi noita nykyrunoja! Mirkka Rekola: kokoelma Virran molemmin puolin, s. 595 (myös Valekuun reitti -teoksessa) Gösta Ågren: Vuosisadan ilta, s. 69 Lisäksi Sitaattimestarin muistelmat -teoksessa on kirjoittamisesta ja kirjailijuudesta omat lukunsa. Teosten saatavuuden voit tarkistaa Eepos-verkkokirjastosta
Mikä piirroselokuva on kyseessä? 77 22.1.2024 Voisiko kyseessä olla elokuva nimeltä "Tapahtuipa kerran metsässä" (eng. Once Upon a Forest)? Animaatio on tosin valmistunut jo vuonna 1993. Kuvailusi sopisi tapahtumien osalta tähän elokuvaan sillä eroavaisuudella, että onnettomuuden uhriksi joutuu mäyrä.  Lisätietoa elokuvasta voi lukea esimerkiksi https://www.imdb.com/title/tt0107745/?ref_=fn_al_tt_1