Kuopio

Viimeisimmät vastaukset

395 osumaa haulle. Näytetään tulokset 21–40.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mitä karhuherra Paddingtonin perheen isä ja äiti tekevät työkseen? 94 21.6.2023 Paddingtonin perheen isän ammatti sekä kirjoissa että v. 2014 ilmestyneessä elokuvassa on vakuutusanalyytikko. Perheen äiti, Mary Brown, on v. 2014 ilmestyneessä elokuvassa lastenkirjojen kuvittaja, mutta kirjoissa hänen ammattiinsa ei oteta kantaa.
Laina-aikojen pituus kesällä? Toivotaan että pitempi kuin 1 kk. Kuopio. 109 25.5.2023 Kesäaikaan laina-ajat ovat samat kuin muulloinkin (eli esimerkiksi kirjoilla 4 viikkoa.) Poikkeuksellista pidempi laina-aika on vain Riistaveden lähikirjastosta lainatulla aineistolla. Siellä aineiston eräpäivä menee syyskuun alkuun, koska Riistaveden kirjasto muuttaa uusiin tiloihin. Riistaveden lähikirjastosta voi käydä lainaamassa aineistoa 22.6. saakka, jonka jälkeen se menee kiinni muuton ajaksi. (Riistaveden kirjasto suljettuna muuton vuoksi 26.6.–10.8. | | Kuopio (finna.fi)) 
Onko Kuopion seudun kirjastoissa mahdollisuutta siirtää VHS- nauhojen sisältöä muistitikulle? 269 19.5.2023 Hei, Kuopion alueen kirjastoissa ei valitettavasti ole enää digitointilaitetta, jolla asia hoituisi. Maksullisia digitointipalveluiden tarjoajia löytyy Kuopion seudulta useampia, esimerkiksi valokuvausliikkeet kuten Tunn1n kuva ja Kuva Maija tarjoavat usein digitointia.  
Tuli mieleen tuosta kysymyksestä, jossa puhuttiin ohraleipäsanonnasta, että miten nykyään saa varmimmin ohrarieskaa? Olen itsekin sitä mieltä, että lämpimänä… 63 5.5.2023 Kuopion ja Siilinjärven seudulla ohrarieskaa myy mm. Kuopion Kolmisopen K-Citymarket (Kurkelan tilan ohra 100 %). Ohrarieskaa voi kysellä myös paikallisista leipomoista ja konditorioista. Ohrarieskaa voi valmistaa myös itse esim. seuraavalla ohjeella: Röpörieska eli savolainen ohraryynirieska Purkki luomupiimää Kuppi rikottuja ohrasuurimoita Puoli kuppia luomuohrajauhoja 2 tl suolaa Reilu kourallinen luomukaurahiutaleita Pari rkl voisulaa Uuni 250 astetta Kaada piimä kulhoon ja lisää joukkoon ohrasuurimot. Peitä kannella ja laita turpoamaan jääkappiin yön yli. Lisää aamulla muut aineet ja sekoita. Kaada seos leivinpaperoidulle uuninpellille ja levittele noin sentin paksuiseksi. Paista kullanruskeaksi, noin reilu puoli tuntia uunin...
Onkohan Peppi Pitkätossu seitsemällä merellä -elokuvan (tai kirjan) merirosvoilla suomalaisia nimiä? Minulla on ne nyt saksaksi (Messerjocke & Blutsvente),… 92 4.4.2023 Peppi Pitkätossu seitsemällä merellä -elokuvan suomenkielisessä tekstityksessä nimet ovat muodossa Veri-Svente ja Puukko-Jokke.  Hahmot esitellään noin seitsemän minuuttia elokuvan alkamisesta.  Elokuva on suomeksi tekstitettynä katsottavissa Viddla-palvelussa.  Sinne kirjautumiseen tarvitaan kirjastokortin numero ja pin-koodi, jonka voi käydä pyytämässä kirjaston asiakaspalvelupisteistä.
Milloin lapset voivat käydä lukemassa lukukoiralle Kuopion kaupungin pääkirjastolla? Onko tarkkaa päivää antaa? 100 31.3.2023 Kuopion pääkirjastolla ei ole tällä hetkellä tarjolla lukukoiran palveluita, emmekä valitettavasti osaa sanoa tarkkaa päivämäärää, milloin lukukoiralle taas pääsisi lukemaan. Pääkirjasto ilmoittaa verkkosivuillaan kuopio.finna.fi, mikäli saamme lukukoira-aikoja taas tarjolle.
Sijoittuuko animaatiosarja Kummikarhut Englantiin? 101 20.3.2023 Kummikarhut on amerikkalainen piirrossarja, jonka on tuottanut Walt Disney Television Animation. Sarja tapahtuu kuvitteellisessa, maagisessa maailmassa, jossa on myös keskiaikaisia piirteitä. Kummikarhujen maailma sijaitsee maan alla, jotta ihmiset eivät löytäisi heitä. Sarjaa esitettiin alunperin Yhdysvalloissa, mutta sen esitysoikeudet myytiin useisiin maihin, mukaan lukien Iso-Britannia. 
Olen etsinyt lastenkirjaa, jota on 80-luvulla kotona luettu. Kirjassa seikkailivat mm. Nanna Nappi ja Mammu Mutteri. 103 20.3.2023 Etsitty kirja voisi olla v. 1972 julkaistu ja Anni Qvistin kirjoittama "Nannan nappirasia". Kirjan on kuvittanut Pirkko Hakkola ja se sisältää "satuja ja tarinoita, joissa napeilla, puhuvilla eläimillä ja esineillä on oma, tärkeä osuutensa."  Saduissa seikkailevat mm. Nappi-Sanni, Lankamanni, kissat Hurumykky ja Vassakuu, Puntus Pulloposki, taiteilija Taivaanrannanmaalari, pikkusisko Nöpöstiina, Tatu Tarunen ja Toimi Totinen ja muut. Kirjassa on mustavalkoinen kuvitus.  Teos ei valitettavasti ole Kuopion kaupunginkirjaston kokoelmassa, mutta sen voi kaukolainata esim. Varastokirjastosta. Tässä linkki kirjan tietoihin: Nannan nappirasia | Varastokirjasto | Finna.fi Liitteenä kirjan kansikuva. 
Löytyykö mistään myynnistä suomenkielisenä Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä kirjasarjan osaa 9 Pakenija kovakantisena ja osana seitsentähdet… 101 27.2.2023 Jos kirjaa ei halua ostaa netistä, niin vanhempaa painosta kannattaa kysellä ja etsiskellä antikvariaateista. Uudempaa painosta näyttäisi löytyvän ihan Kuopion Suomalaisesta kirjakaupastakin, ainakin verkkosivujen myymäläsaatavuuden mukaan: https://www.suomalainen.com/products/kadonnutta-aikaa-etsimassa-9-paken…   Esimerkiksi näistä nettikaupoista ja -antikvariaateista kirja näyttäisi myös löytyvän: https://www.adlibris.com/fi/kirja/kadonnutta-aikaa-etsimassa-9---pakeni… https://cdon.fi/kirjat/marcel-proust/kadonnutta-aikaa-etsimassa-9-paken… https://www.antikvaari.fi/teos/kadonnutta-aikaa-etsimassa-9-pakenija/62… https://www.finlandiakirja.fi/fi/marcel-proust-kadonnutta-aikaa-etsimas…    
Äitini on pitkään etsinyt runoa, jonka on itse joskus koulun joulujuhlassa lausunut. Runo on Ester Ahokaisen ja menee jotenkin näin ”Ethän joulu unohda, pientä… 224 27.1.2023   Valitettavasti en ole onnistunut löytämään runoa. Etsin Lastenkirjainstituutin tietokannasta, valtakunnallisesta Finna-tietokannasta, joulurunoantologioista ja tietenkin Kuopion kirjaston omasta tietokannasta.  Vanhojen aapisten ja lukukirjojen sisällöstä yksittäiset runot ja tarinat ovat  löydettävissä yksinkertaisella nimekehaulla, mutta ilmeisesti sitä lukukirjaa, jossa tämä runo mahdollisesti on julkaistu, ei ole meidän kokoelmassamme.  Tietenkin runo voi olla myös jossakin ohjelmistokirjassa, joista menneinä vuosikymmeninä etsittiin ohjelmaa koulun juhliin, tai voi olla, että se on julkaistu jossakin joululehdessä, joita niitäkin aikoinaan ilmestyi paljon.    
Kaipaan vinkkejä nuortenkirjoista, joissa pohditaan seksiä tai seksuaalisuutta, mutta ei vielä harrasteta seksiä. Kirjan pitäisi olla yläkoululaiselle sopiva. 142 27.1.2023   Hyvin monissa nuortenkirjoissa pohditaan seksuaalisuutta ja seksiä, jollakin lailla varmaan kaikissa, joissa kuvataan seurustelusuhteita, ja aika harvoissa loppujen lopuksi päästään itse asiaan.  Monet Seksiä-listallanne olevista kirjoista ovat juuri sellaisia.    Kilttiä seurustelua on esimerkiksi Jyri Paretskoin Shell's Angles -sarjassa, Marko Kitin Oliivitytössä, Jenny Hanin ja Estelle Maskamen kirjoissa, ja humoristista poikanäkökulmaa on ainakin Kaj Korkea-ahon ja Ted Forsströmin Zoo-sarjan kirjoissa Sydänkohtauksia ja Rakkautta plz, miksei myös vanhoissa Bertin päiväkijoissa, joita vielä muutamia Kuopion kirjastoista löytyy.           
Tarvitsen yläkoululaisille vinkkejä kirjoista, jotka käsittelevät seksiä ja seksuaalisuutta. Kirjat voivat olla sekä kauno- että tietokirjoja. 150 27.1.2023   Tekemänne Seksiä-lista on sinällään erittäin hyvä.  Sateenkaarikirjoista lisävinkkejä voi katsoa Kuopion kirjaston nuorten virtuaaliselta sateenkaarilistalta . Tietokirjoihin voisi lisätä Nathalie Simonsonin Maailman tärkein kirja ja Riikka Virtasen #hyväälovee.  Kaunokirjallisuudesta Jyri Paretskoin K15-sarja sopii kokonaisuudessaan tähän aihepiiriin, samoin Vilu Varennon Be Cool, jäykkänä Jenkeissä, ja menneiltä vuosilta Anna-Leena Härkösen Häräntappoase ja Tuija Lehtisen Pesää!   Kirjoja, joissa aikuiset tuomitsevat nuorten seurustelun uskonnollisilla perusteilla ovat esimerkiksi Elizabeth Acevedo: Runoilija X ja Marja-Leena Tiaisen Kahden maailman tyttö, selkoversio Tyttö lukitussa huoneessa.  Näissä aikuisten mielikuvitus kulkee...
Kuka on kirjoittanut lastenlorun jossa on ainakin seuraavat säkeet, "harakka huttua keittää, käyttää sulkakämmentä, suolat joukkoon heittä"..? 257 26.1.2023   Harakka huttua keittää on kansanruno, josta on olemassa monia versioita ja jonka tekijää ei tunneta.  Kirjassa Västäräkki vääräsääri ja yli 600 muuta suomalaista lastenlorua, kansanrunoa ja hokemaa (toimittanut Mervi Koski, Karisto 2004) on s.168-9 kaksikin versiota: "Harakka huttua keittää, hännällänsä hämmentää, käyttää sulkakämmentään  ja suolat joukkoon heittää. Hyppää kivelle, hyppää kannolle, lentää suuriin puihin. Hups vaan, kuperiskeikkaa ja puurot toisten suihin!"   "Harakka huttua keittää hännällänsä hämmentää, käyttää sulkakämmentään, Pyrstöllänsä puistelee, Nokallansa koittelee, Panee suolaa, Panee sokeria. Antaa tälle pojalle   antaa tälle pojalle     antaa tälle pojalle       antaa tälle pojalle - TÄLLE EI ANNAKAAN!"  ...
Olen joskus vuosia sitten lainannut c-kasetin jolla Marja-Lea Kivioja esitti hengellisiä lauluja. Nyt en löytänyt mistään kirjastoje sivuilta. Onkohan sitä… 84 16.1.2023 Kirjaston C-kasettivalikoimat ovat Kuopiossa poistuneet käytöstä mm. vähäisen kysynnän ja huonon kunnon takia. Valitettavasti meidän kokoelmissa ei ole CD- tai vinyyliversiota mistään Marja-Lea Kiviojan äänitteistä. Tarkastin valtakunnallisen tilanteen, ja Varastokirjastosta löytyy vinyylilevy 'Siionin Sävelaarre 2', jossa tekijänä mainittu Marja-Lea Kivioja - voisiko kyseessä olla etsimäsi levy? https://vaari.finna.fi/Record/vaari.2618383 Täältä näät levyn kappalelistauksen:https://vaari.finna.fi/Record/vaari.2618383#componentparts Jos haluat tilata tuon levyn kaukolainaksi, niin se onnistuu kirjaston asiakaspalvelussa tai kaukolainalomakkeen kautta. Myös kirjastossa on mahdollista kuunnella vinyylilevyjä, jos et omista vinyylisoitinta....
Onko emo-sanan ensimmäinen kirjain ollut joskus i edes puhekielessä yleisesti? Kuten imokissa. 75 11.1.2023 Kotimaisten kielten keskuksen Suomen murteiden sanakirjasta löytyy yksi osuma sanalla "imo". Kantasanana on "imisä", jonka yksi merkitys on naaraspuolinen sika (etenkin porsaana), naaraskissa tai -koira, harvemmin muu naaraseläin. Imoa on käytetty samassa merkityksessä alueella Maaninka-Viitasaari-Pyhäjärvi Ol.-Vieremä-Maaninka. Tässä esimerkki sanan käytöstä puheessa:  siellä kuul olovaˀ imokòera, èikö tuo siellä liem mèijänkääk kòera. Maaninka Tässä linkki imisä-pääartikkeliin: imisä - Koko artikkeli - Suomen murteiden sanakirja (kotus.fi) Tämä linkki vie imo-artikkeliin: imo - Koko artikkeli - Suomen murteiden sanakirja (kotus.fi)  
Kenen tekstiä on laulu: laulappas mun kultasein,nurmi vihannoi.. kuule kuinka kerttusein ....soi. laulus on lempehin, soittoa on suloisin, kuulla kun voi… 75 22.11.2022 Kyseessä on todennäköisesti 'Laula, kultani!' -kappale, jonka tekstin on tehnyt J.H. Erkko. Kappaleen on säveltänyt Erik August Hagfors. Nuotti ja sanat lauluun löytyvät esimerkiksi Sekakuoroklassikoita 1 -nuottikirjasta: https://piki.finna.fi/Record/piki.4670285.
Haluaisin tietää kuinka monta professoria tai professuuria on Suomessa vuonna 2022? 309 5.10.2022 Professorien työmarkkinajärjestönä ja ammattillisena yhdyssiteenä toimii Professoriliitto, joka on Akavan jäsenjärjestö. Akavan sivuilta löytyy luettelo jäsenliitoista ja luettelo jäsenmääristä. Tiedot edustavat 1.1. 2022 tilannetta. Professoriliiton jäsenmäärä 2617.https://akava.fi/keita-olemme/jasenliitot/jasenmaarat/ Edellä mainittu lukumäärä kertoo liittoon kuuluvien professorien määrän. Professoriliittoon voi liittyä jäseneksi mm. yliopiston professori taikka häneen verrattavassa asemassa oleva tutkija tai opettaja.https://www.professoriliitto.fi/jasenyys/hae-jasenyytta/jasenkelpoisuus/ Esim. Helsingin yliopistossa on tällä hetkellä 600 professoria, tutkimusjohtajaa ja yli-intendenttiä. He edustavat laajasti eri aloja.https://www....
Saisinko mahdollisimman kattavan listan vammaisten ihmisten elämäkerroista (suomeksi tai englanniksi), ml. myös vammaisten lasten vanhempien kirjoittamat. Aika… 163 21.7.2022 Tässä lista vammaisten ihmisten elämää käsittelevistä elämäkerroista, joukossa myös vammaisten lasten vanhempien näkökulmia:   Sekalaisia  Saraste, Heini: Huoneekseni tuli maailma, 1996  Oe, Kenzaburo: Hikarin perhe, 1997  Keskinen, Riitta: Aivoton hiihtäjä, 1998  Keller, Helen: Elämäni tarina, 1957  Peltola, Riikka: Pysähdys, 2020  Honkanen, Kari: Oikeus elää: isän raskauspäiväkirja, 2005  Honkanen, Kari: Kasvun vuodet : isyyspäiväkirja, 2011  Koukkari, Päivi: Hidasteita, 2010  Vilkman, Pia: Hämähäkkilintu, 2006  Alatalo, Tuomas & Parkkinen, Jukka: Olen ja saan sanoa, 1999  Ahola, Suvi: Iljan äidiksi, 1999  Karvonen Pirkko: Juhan askeleet - Kotikuntoutusta Kerland-klinikan menetelmällä, 1999  Sopanen, Tapani: ...
Löytyykö 1kk vanhat Savon Sanomat kirjastolta? 93 16.5.2022 Kyllä löytyvät. Pääkirjastolla parin viikon takaiset Savon Sanomat löytyvät lehtisalin lehtikaapista, ja vanhempia numeroita saat luettavaksesi kysymällä pääkirjaston 2. kerroksen asiakaspalvelusta. Jos asioit jossakin lähikirjastossa, voit kysyä lehtiä suoraan asiakaspalvelusta, koska säilytyskäytännöt voivat vaihdella.  Lisäksi Savon Sanomat löytyvät digitaalisina versioina ePress-palvelusta, jota pystyy käyttämään maksutta kirjaston tiloissa joko kirjaston tietokoneella tai omalla laitteella, joka on yhdistetty kirjaston langattomaan verkkoon.   E-aineistot Kuopion kirjastossa | Kuopio (finna.fi) 
Löytyykö jostain Tapio Heinosen säveltämän kappaleen nuotteja " En kadu mitään " 93 1.4.2022 Valitettavasti kyseisen kappaleen nuotteja ei löydy kirjastoista, ei edes Kansalliskirjaston kokoelmista. Todennäköisesti nuottia kappaleeseen ei ole julkaistu ollenkaan.