Kerimäki

Viimeisimmät vastaukset

5 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–5.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Haluaisin tietää mitä tarkoittaa ja mistä sukunimi Turunen tulee? 3644 12.5.2008 Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan Sukunimet-kirjassa (Otava, 1992) kerrotaan, että Turunen on ollut yleinen nimi jo 1600-luvulle tultaessa Savossa, Laatokan ja Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja osassa Pohjois-Pohjanmaata. Siinä mainitaan esimerkiksi Antti turoin Rantasalmelta v. 1541. Samassa artikkelissa viitataan myös nimeen Turkulainen ja siitä edelleen Turku-nimeen, jonka yleensä katsotaan juontuvat kaupunginnimestä Turku ja merkitsevän turkulaista, Turusta tullutta. Siinä selitetään myös että 'turkulaisella' olisi voitu ehkä tarkoittaa myös Ruotsin (Turun) kirkon alaisuuteen kuuluneita erotukseksi ortodoksisista karjalaisista, tai Käkisalmen Karjalaan Stolbovan rauhan jälkeen siirtyneitä luterilaisia uudisasukkaita.
Tarvitsisin kirjallisuutta vanhemman psyykkisestä sairaudesta ja sen vaikutuksista lapseen. 1455 14.11.2007 Seuraavista teoksista voisi olla hyötyä: - Inkinen: Vertti - käsikirja ryhmäohjaajille, Profami, 2005 - Jähi: Työstää, tarinoida, selviytyä – vanhemman psyykkinen sairaus lapsuudenkokemuksena, Tampere University Press, 2004 - Kuronen: Leikki-ikäinen lapsi ja psyykkisesti sairas vanhempi - satukirja lapsille, Savonia-ammattikorkeakoulu, 2004 (Sisältää sadun Jouni ja taikakivi) - Niemelä: Pienilläkin padoilla on korvat, Suomen kasvatus- ja perheneuvontaliitto, 2000 - Näkymätön lapsi aikuispsykiatriassa / toim. Matti Inkinen, Tammi, 2001 - Söderblom: Lapsi masentuneen vanhempansa kanssa vertaisryhmässä, Profami, 2005 - Tepa tahtoo tietää / teksti: Minna Hintsala, MLL, 2002 Tytti Solantaukselta on myös kirja Mikä meidän vanhempia vaivaa? –...
Onko Isosisko kirjasarjan kirjoja enemmän kuin kolme? 1334 23.5.2007 Harmin paikka, mutta Isosisko-kirjoja on tosiaan vain kolme. Isosisko niuhottaa, Isosisko jujuttaa ja Isosisko oikkuilee ovat ilmestyneet jo 1990-luvun alussa eikä sarjaan ole tullut jatko-osia. Muita Candice F. Ransomin kirjoja ovat Kohta kymmenen ja puoli, Kohta kaksitoista ja Oma luokka pitää pintansa.
Tarvitsen sanat Jussi Raittisen kappaleeseen Samassa veneessä, mistä löytyisi? 6270 8.1.2007 Jussi Raittisen kappale " Samassa veneessä" löytyy mm. cd-levyltä "Stadin kundi kaiho" ja LP-ltä "Hirvi, älä tule tielle". Sanoitusta tai nuottia emme ole löytäneet, kokonaista tekstiä ei myöskään tunnu löytyvän netistä. Alla kuitenkin kertosäe. Äänitteitä voi halutessa pyytää kaukolainaksi "Kaikkihan me samassa veneessä ollaan, vaikka järjestys on toki saatu tähänkin jollaan; toiset soutaa ja toiset vähän melalla avittaa. Kalansaaliskin jaetaan, vaikkei ihan tasan, saa soutajat perkuujätteitä kasan, sillä solidaarisuuttahan Suomessa tarvitaan"
Olen joskus aikoja sitten törmännyt jossain kirjastossa runokirjaan, joka oli muistaakseni kokoelma, sieltä on jäänyt mieleen pätkä runoa, tekijää en muistanut… 1016 9.8.2006 Anja Vammelvuolla on runo, joka alkaa: "Ei tämä ole surua. Suru ei riitä täällä./ Ei tämä ole maata, luuta ja tuhkaa päällä kapean/ polun/ jota pitkin syyllisenä hiivit murskatuille raunioille." Runo ilmestyi alun perin Integer vitae -kokoelmassa (1964), mutta löytyy myös Vammelvuon Valituista runoista.