Helsinki

Viimeisimmät vastaukset

26472 osumaa haulle. Näytetään tulokset 16421–16440.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Miten on mahdollista, että Helmetissä sen paremmin kuin Helkassakaan ei ole Eugène Suen kuuluisan kirjan käännöstä "Pariisin salaisuudet 1-8" (Les mystères de… 1590 Vanhojen kirjojen saatavuus on jokseenkin vaihteleva. Joskus syynä saattaa olla se, ettei yksinkertaisesti kirjaa ole ilmestymisaikanaan katsottu kelvolliseksi kirjastoon: menneinä aikoina oli aika tiukka seula siinä, mitä kirjaston kokoelmiin hyväksyttiin. Aikoinaan kirjastonhoitajien ohjenuorana toiminut ”Arvosteleva luettelo suomenkielisestä kirjallisuudesta” 1923 (Valtion kirjatoimisto, 1923) luonnehtii Suen teoksella olevan kirjallisia ansioita, mutta ”[s]opimattomaksi kirjastoihin tekee teoksen kuitenkin ennen muuta siinä esiintyvät räikeät kuvaukset kaikenlaisista julmuuksista ja rikoksista” (s. 126). Luultavasti tuon arvion perusteella teosta ei ole juuri hankittu ilmestymisaikanaan kirjastoihin, eikä siitä ole tullut koskaan uutta...
Pidän tosi paljon yhteiskunnallisista romaaneista, etenkin sellaisista, jotka käsittelevät kommunismia ja työväenluokkaa Suomessa. Esimerkiksi Honkasalon Sinun… 1215 Tässä muutamia, kollegoiden vinkkaamia teoksia: Bruun, Staffan: Bailut barrikadeilla. - Otava, 2001 Sinervo, Aira Koskessa kolisten. - WSOY, 1960. Salama, Hannu Siinä näkijä missä tekijä. - Otava, 1972. Palomeri, R. [=Palmgren, Raoul] 30-luvun kuvat. - Tammi, 1953. Vartti, Riitta Sun lapsuutes. - Kirjayhtymä, 1990. Vartti, Riitta Pispalan enkeli. - Kirjayhymä, 1991. Vartti, Riitta Nuoruuden yliopistot. - Kirjayhtymä, 1992. Vartti, Riitta Naaraan aika. - Kirjayhymä, 1993. Vartin kirjoista erikoisesti kaksi viimeistä käsittelevät poliittista toimintaa (http://www.lahdenmuseot.fi/asiakkaat/lahdenmuseot/www.lahdenmuseot.fi/c… ). Suominen, Tapani Sarvikuonojen aika. - WSOY, 1992. Sinervo, Elvi Viljami Vaihdokas. - Tammi, 1946 (ja myöh.)...
Miksi kirjastossa on playstation 3? 864 Kirjastot pyrkivät mahdollisuuksien mukaan vastaamaan asiakkaiden kysyntään ja siksi konsolipelejä, kuten playstation 3:akin, löytyy kirjastoista.
Etsin suomalaista näytelmää, jossa olisi hyvä monologi naiselle (27v). Osaisitko neuvoa jonkun näytelmän, josta voisin löytää hauskan monologin? Kiitos… 6988 Sinikka Nopola kirjoittaa hauskasti, mutta hänen kirjansa eivät ole näytelmiä vaan murteella kirjoitettuja hauskoja tarinoita. Päähenkilöinä ovat Eila ja Rampe ja heidän tyttärensä Likka, esim. kirjassa Eila, Rampe ja elämän tarkoitus. Muutama vuosi sitten Ryhmäteatteri esitti näytelmän nimeltä Kaaos, kirjoittanut Mika Myllyaho. Se on tragikoominen näytelmä kolmesta naisesta, jotka yrittävät elää naisen elämää roolipaineisessa yhteiskunnassa. Irja Sinivaaran kirjassa Naisten viikko ( Tammi 2007) ovat kertojina seitsemän naista, jotka ovat saanet nimensä heinäkuisen kalenteriviikon mukaan ja jotka kaikki rakastavat Jaakkojaan. Kirjojen saatavuustiedot osoitteessa http://www.helmet.fi/search~S9*fin?/anopola+sinikka/anopola+sinikka/1%2…...
Kirjastolaiset, Kirjoitin tästä jo aikaisemmin toisaalle mutta ilmeisesti viesti hukkui jonnekin internetin mysteeriseen maailmaan. Omistan olohuonekonen joka… 1870 Vaikuttaa siltä, että ainakin kaapeliverkossa maksullisten HD-kanavien katselu ei onnistu nykyään. Suojattujen, maksu-TV-kanavien katsomiseen kaapeliverkossa vaaditaan, että maksukortti ja katsomislaite "paritetaan" ja PC-laajennuskorteille tähän ei ole kaapeliyhtiöt antaneet tähän lupaa: http://blogit.tietokone.fi/ossi/2009/12/joululahjaksi-maksukanavia-koti… Mikään ei kuitenkaan viittaisi siihen, että antenniverkossakaan maksukanavien katselu onnistuisi, mutta tästä ei löytynyt mitään varmaa lähdetietoa. Maksutelevisio-operaattoreilla näyttäisi siis olevan valta sanoa, että minkälaisilla laitteilla maksullisia HD-kanavia voi katsella. Testatutlaitteet-sivustolla ei HTPC-laitteita mainita: http://www.testatutlaitteet.fi Kannattaa siis...
Helsingin Sanomissa on sunnuntaisin palsta, missä ainakin ennen Kirsti tai Torsti on vastannut lukijoiden kysymyksiin. Mihin osoitteeseen palstalle voi laittaa… 2024 Torsti tietää -palstan osoite on: hs.torsti@hs.fi Usko Siskoa -palstan osoite on: hs.sisko@hs.fi Yhteystiedot löytyvät siis täältä: http://www.hs.fi/yhteystiedot/
Etsin suomeksi Blaken runoja. Missä kirjoissa on? 1823 Osoitteesta http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi löytyvä Lahden kaupunginkirjaston runotietokanta kertoo, että William Blaken runojen suomennoksia löytyy useista teoksista. Teoksessa ”Tuhat laulujen vuotta” (WSOY, 1957; useita laitoksia) on neljä runoa, teoksessa ”Kuu kultainen terälehti” (Otava, 2008) kolme, teoksessa ”Maailman runosydän” (WSOY, 1998) kolme ja teoksessa ”Maailmankirjallisuuden kultainen kirja 3: englantilaisen kirjallisuuden kultainen kirja” (WSOY, 1933) kaksi. Yksittäisiä Blaken runoja on ilmestynyt kirjoissa ”Rakkaudellasi hellytät” (Kirjaneliö, 1980), ”Runon pursi” (WSOY, 1934), ”Tämän runon haluaisin kuulla 3” (Tammi, 2000) ja ”Veri ja kulta” (Otava, 1954). Osa runoista on ilmestynyt useammassa teoksessa....
Kuinka pääsen kuuntelemaan Naxos-musiikkikirjastoa? Siihen tarvitaan avainsana, johon ei helmet-avainsanani näköjään kelpaa. 1174 HelMet-kirjastojen asiakkailleen tarjoamaan maksuttomaan Naxos Music Library -palveluun kirjautumiseen tarvitaan kirjastokortin numero, siis kortista löytyvä pitkä, kakkosella alkava numerosarja. Nelinumeroista tunnuslukua sen sijaan ei tähän palveluun tarvita. Kirjastokortin numero syötetään ilman tyhjiä välejä. Palvelussa voi olla kirjautuneena kerrallaan 30 kuuntelijaa. Mikäli tuo määrä on täynnä, palveluun ei pääse sisälle. Palvelun käyttöön on ohjeet HelMet-sivun kohdassa "ohjeita", johon on alla suora linkki. Sivulla on myös linkki Naxos-palveluun. Toivottavasti kirjautuminen nyt onnistuu ja pääsette nauttimaan musiikista. http://www.helmet.fi/search*fin/8
Opislelen cateringalaa pääkaupunkiseudulla ja teen tällä hetkellä opinnäytetyötäni sitruunasta. Olen yrittänyt etsiä kijoja jotka kertoisivat siitä, mutta… 733 Sitruunasta löytyy oma kirjansa, tosin ruotsinkielellä nimellä Citron, tekijänä Lotte Möller ( Bonnier 1997). Seuraavissa kirjoissa on myös tietoa sitruunasta: Loukie Werle: Ruoka-aineet: suuri kuvitettu elintarvikekirja (Könemann 2000) ja Kultainen keittokirja osa 4 (WSOY 1989). Sitrushedelmistä tietoa ja ruokaohjeita löytyy esim.seuraavissa kirjoissa Eva Rönnblom: Sitrushedelmiä omasta puusta ja puutarhasta ( Minerva 2010) ja Anna Bergenström: Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla ( Otava 2009). Ylläolevia kirjoja voi etsiä haulla http://www.helmet.fi/search*fin/X?SEARCH=sitrushed**&searchscope=9&m=&l… Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen sivuilta löytyi seuraanlaista tietoa sitruunasta http://www.fineli.fi/food.php?foodid=...
Onko peppi pitkätossun ystävät tommi ja annika kaksosia? 3891 Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu -kirjassa kerrotaan, että Pepin asuman talon viereisessä talossa "asui isä ja äiti kahden herttaisen lapsensa, tytön ja pojan, kanssa." Myöhemmin kirjassa Peppi menee kouluun, ja samalle luokalle Tommin ja Annikan kanssa. Tämä voisi viitata siihen, että he ovat kaksoset, mutta toisaalta koulu voi olla niin pieni, että eri ikäisiä lapsia on samalla luokalla. Satukirjassa ei myöskään arkielämän logiikka aina päde. Tommi ja Annikka ovat siis selvästi sisarukset, mutta kaksosia heidän ei kirjassa ainakaan mainita olevan.
Olen etsinyt pojalleni Jeanne Dupraun Ember-kirjoja suomenkielisinä, mutta vaikuttaa siltä, että niitä ei ole suomennettu (City of Ember, People of Sparks ja 2… 597 Tarkistin vielä Fennica Kansallisbibliografia -tietokannasta, joka sisältää suomeksi ilmestyneet teokset, eikä sieltäkään löytynyt viitteitä Jeanne Dupraun kirjoista. Näin ollen todella vaikuttaa siltä, että hänen teoksiaan ei ole käännetty. Kustantajat tuovat julki suunnitelmansa vasta siinä vaiheessa kun he mainostavat tulevia kirjojaan, eikä kevään katalogeista ainakaan sattunut silmään Jeanne Dupraun nimeä. Paras on vaan ottaa yhteyttä suoraan kustantajiin, eihän sitä koskaan tiedä, vaikka joku ottaisi vinkistä vaarin ja innostuisi Duprauta kääntämään! Fennica - Suomen Kansallisbibliografia: https://finna.fi
Eric Clapton kertoo itsestään näin: "I had no money, I had shit myself, I had pissed myself, I had puked all over myself, and I had no idea where I was", he… 1279 Kyseiset sitaatit ovat peräisin Claptonin vuonna 2007 julkaistusta muistelmateoksesta Autobiography. Otava on julkaissut Claptonin muistelmat suomeksi vuonna 2008 nimellä Omaelämäkerta. Mainittu kohta löytyy suomennetun teoksen sivuilta 39-40.
Etsin vinyylilevyä jonka esittäjä, sanoittaja ja säveltäjä on Juha Kosonen. Äänitys 15/9 1966. A-puoli: "Pieni tähti", B-puoli: "Kun yö saapuu kaupunkiin"… 1440 Kyseinen äänilevy löytyy Kansalliskirjaston kokoelmista. Äänilevy on kuunneltavissa paikan päällä Kansalliskirjaston musiikkikirjastossa, jossa siitä voi myös tehdä kopion omaan käyttöön. Kuunteluaika täytyy kuitenkin varata etukäteen. Yhteystiedot löytyvät Kansalliskirjaston nettisivuilta osoitteesta: http://www.kansalliskirjasto.fi/kokoelmatjapalvelut/kokoelmat/musiikkik…
Lapsuuteni lempikirjoja oli nuortenromaani, jossa kerrottiin kesästä norjalaisella karjamajalla. Yksi sen henkilöistä oli nimeltään Einar (päähenkilö?)… 1235 Kyseessä on kaiketikin Marie Hamsunin nuortenkirja "Tunturilaakson lapset kotona ja karjamajalla". Yksi kirjan henkilöistä on nimeltään Einar. Teoksesta on ilmestynyt kolme painosta, ensimmäinen vuonna 1943 ja viimeinen vuonna 1976. Teokselle on myös jatkoa, "Tunturilaakson lapset talvipuuhissa" (1947). https://finna.fi
Mitä kirjoja on olemassa jotka esittävät ideoita, miten voi suunnitella keskustelutilaisuuksia ja työpajoja? Voi myös olla englanninkielinen. 1123 Helmet-kirjastoista löytyivät mm. nämä teokset: Eventus : tilaisuuksien järjestäjän opas / toimittajat: Laura Heikkinen .. [et al.] ; valokuvat: Björn Lundahl .. [Thinktank, 2000 http://www.helmet.fi/record=b1024219~S9*fin Vallo, Helena Tapahtuma on tilaisuus : tapahtumamarkkinointi ja tapahtuman järjestäminen. Tietosanoma, 2008 http://www.helmet.fi/record=b1854665~S9*fin Kiinnostu & kiinnosta: näin markkinoit järjestöäsi sosiaalisessa mediassa. / Seppälä, Piritta http://www.helmet.fi/record=b2013534~S9*fin Lampinen, Jari Yleisötilaisuuden järjestämisopas.Suomen ympäristö- ja terveysalan kustannus, 2009 http://www.helmet.fi/record=b1920396~S9*fin Conway, D. G. The event manager's bible : the complete guide to planning and organising a...
TV1 esitti tänään ohjelman "Kuka löysi pohjoisnavan". Sen mukaan Cook 1908 ja Peary 1909 kävivät ensimmäisin pohjoisnavalla. Kuinka he tiesivä ja kuka… 534 HowStuffWorks-sivustolla kerrtotaan, että maantieteellisen pohjoisnavan voi löytää joko paikannuslaitteita (kuten GPS:ää) käyttämällä tai perinteisesti auringon, kuun ja tähtien avulla. Katso miten eri tavoin voit yrittää löytää maantieteellisen pohjoisnavan: http://adventure.howstuffworks.com/survival/wilderness/true-north.htm Tutkimusmatkailijat, kuten Robert E. Peary, suunnistivat taivaankappaleiden avulla ja käyttivät apunaan sekstanttia. Varmasti he tiesivätkin, että eivät tienneet sijaintiaan aivan tarkasti. Lisätietoja: http://www.wonderquest.com/finding-the-poles.htm
Miksi suomessa kirjataan asioita ylös ja englannissa alas, "write down"? 8050 Suomen kielen ilmaus "kirjoittaa ylös" tulee ruotsin kielen ilmauksesta "skriva upp". Suomen kielen lautakunta on pohtinut tätä ja muitakin svetisismejä Kielikello-lehden numerossa 4/1992. Lautakunta suositteli tuolloin käytettäväksi ilmausta "kirjoittaa muistiin" Lisää pohdintaa hauskassa kieliblogissa "Kielten ihmeellinen maailma": http://kirlah-kielet.blogspot.com/2008/02/eteenottajan-yhteys-alhaalla…
Lapseni 1v8kk on ihastuksissaan Julia Vuoren Sika ja tunteet -kirjasta. Mitä muita vastaavia on? Olennaista siis, että kirjassa olevilla hahmoilla on erilaisia… 1009 Kokeile Helmet-hakua http://www.helmet.fi/search~S9*fin/ hakusanoilla tunteet ja kuvakirjat (ilman ja -sanaa). Saat 311 viitettä, joista suurin osa on suomenkielisiä. Voit vielä käyttää sivun vasemmalla puolella olevia rajoittimia. Pikaisesti katsottuna useat kirjat olivat juuri parivuotiaalle sopivia.
Olen kiinnostunut iltalialaisen DOVE nimisen lehden tämän vuoden 2011 numeroista kesä-syyskuun välillä. Onko niitä missään kirjastossa selattavissa? Asun… 718 Ikävä kyllä DOVE-lehteä ei ole tilattu yhteenkään pääkaupunkiseudun kirjastoon. Italian kulttuuri-instituutissakaan sitä ei näytä olevan. http://www.iichelsinki.esteri.it/IIC_Helsinki/Menu/La_Biblioteca/Quotid…
Haluaisin aloittaa pianonsoiton mutten omista pianoa. Missä Helsingissä voi varata ajan harjoitellakseen (kirjastoissa?) ja onko maksullista vai ei? Kiitokset! 2065 Helsingissä Kirjasto 10:ssä voi soittaa sähköpianoa. Tarkemmat tiedot täältä: http://www.lib.hel.fi/fi-FI/kirjasto10/studio/#%C3%A4%C3%A4nitys Espoossa Sellon kirjastossa on kaksi soittohuonetta, joista toisessa on piano, toisessa flyygeli ja urkuharmoni. Lisäksi on sähköpiano, johon voi lainata kuulokkeet. Lisätietoa: http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;11866;17273;17362;17370;17389 Vantaalla Tikkurilan kirjastossa on soittohuone, jossa on piano: http://www.vantaa.fi/fi/kirjasto/kirjastot_ja_aukioloajat_/tikkurilan_k… Kaikissa näissä voi ajan varattuaan soittaa maksuttomasti.