Helsinki

Viimeisimmät vastaukset

26642 osumaa haulle. Näytetään tulokset 3401–3420.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Minulla oli lapsuudessani 1960-luvulla lasten lorukirja, jonka nimi oli Kiss kiss kippurahäntä ja se oli silloin minulle hyvin tärkeä. Muistan siitä monia… 315 Olisikohan kyseessä vuonna 1959 ilmestynyt lastenkirja Kiis kiis kippurahäntä. Kirjan on toimittanut Elli-Kaija Köngäs ja kuvittanut Pirkko Koski. Kiis kiis kippurahäntä Helmetissä
Olen ollut haitarinsoittokilpailussa omasta mielestäni Balderin-salissa, mutta isäni mielestäni sali oli Koiton sali, molemmat Helsingissä, ja suurinpiirtein… 168 Helsingin Sanomien aikakonetta tutkimalla löytyy ilmoitusten perusteella aikakaudelta ainakin seuraavat harmonikansoittokilpailut Helsingistä: Vuoden 1969 Suomen harmonikkamestaruuskilpailut Koiton juhlasalissa 16.3.1969 Vuoden 1970 Suomen harmonikkamestaruuskilpailut 20.4.1970 Helsingin suomalainen työväenopisto. Muitakin harmonikkakilpailuja on tietysti voitu Helsingissä näinä vuosina järjestää. Aikakoneen haku ei ole tällaisessa etsintätyössä paras mahdollinen. Asiasta voisikin kysellä Suomen harmonikkaliitosta. Heillä voisi arkistoissaan olla tarkempaa tietoa. https://www.harmonikkaliitto.fi/suomen-harmonikkaliitto/henkilokunta-ja…;    
Elokuvassa Niin kuin taivaassa (Så som I himmelen) on laulu Gabriellas sång. Sen on säveltänyt Stefan Nilsson ja sanoittanut Py Bäckman. Elokuvassa laulun… 825 Sävellyksestä on julkaistu sovituksia sekakuorolle ja pianolle ainakin kokoelmissa The movie choirbook : 12 famous film songs for mixed voices ja I Himmelen : 70 Skandinavische Chorstücke für Gemischten Chor. Teoksia ei näytä olevan Outi-kirjastojen kokoelmissa, mutta niistä voi tehdä kaukolainapyynnön. Kokoelmiin kuuluu teos Reine Frauensache! : 60 highlights für Frauenchor, johon sisältyy kappale naisäänille sovitettuna.
Etsin lapsena lukemaani satukirjaa, johon sisältyi useampi satu. Yhdessä sadussa halutaan huiputtaa muistaakseni jättiläistä, joka yrittää syödä kaiken… 149 Valitettavasti en onnistunut jäljittämään etsimääsi kirjaa. Lähetin kysymyksen valtakunnalliselle kirjastolaisten tietolistalle. Jos joku siellä tunnistaa kirjan, saat vastauksen pikimmiten. Jos joku lukijoistamme tunnistaa kirjan, vastauksen voi kirjoittaa alla olevaan kommenttikenttään.
Kuinka monta kotimaista kaunokirjallista esikoisteosta julkaistiin vuonna 1975? Ja onko joukossa yhtään sellaista, josta olisi sittemmin tullut klassikko? 241 Suomen kustannusyhdistys julkaisee tilastojaan verkossa. Esikoisteosten osalta saatavissa on ajanjakso 2008-2022. https://tilastointi.kustantajat.fi/vuositilasto/esikoisteokset/2022 Tätä vanhempia esikoisteostilastoja pitänee tiedustella suoraan yhdistykseltä. Yhteystiedot täällä: https://kustantajat.fi/yhteystiedot Helsingin Sanomat palkitsi vuonna 1975 parhaana esikoisteoksena Pirkko Saision romaanistaan Elämänmeno (J. H. Erkon palkinto). Palkitsemistilaisuutta käsittelevässä artikkelissa lehti mainitsi vuoden 1975 esikoisteosten sadon olleen "määrällisesti huomattavan niukka". Saision lisäksi mainitsemisen arvoisia olivat Eila Kostamon Karinkävijät, Kullervo Kukkasjärven Aurinkotuuli, Marja Hujalan Maailma sitten...
Mikä runon menee suunnilleen näin: eräänä päivänä vaeltaa autiomaahan ja pudottaa maailman--- kuin huolistaan vapautunut Atlas. 141 Valitettavasti kukaan vastaajistamme ei tunnistanut kyseistä runoa. Muistaisikohan joku lukijoista sen? Tiedon voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Tämä on kyllä toivoton yritys, mutta... Luulin, että kyseessä oli Kirjavaras, mutta ei. Kirja sijoittuu Saksaan, natsien toimiin. Nuori nainen kuuntelee… 226 Etsimäsi kirja voisi olla Bernhard Schlinkin Lukija (Der Vorleser, suom. Oili Suominen, 1998). Alla olevasta linkistä voi lukea lisää kirjasta. https://media.kirjavalitys.fi/library/product-page/helmet/9789510491102… Suomennoksesta on otettu useita painoksia. Helmet-haulla voi tarkistaa teoksen saatavuuden pääkaupunkiseudun yleisissä kirjastoissa. https://www.helmet.fi/fi-FI  
Miksi painovoimaa ei voi käyttää energian tuotantoon? Onhan se kuitenkin "voima". 471 Linkeistä löytyvät artikkelit pohtivat kysymystä. Niiden mukaan painovoimaa ei voi käyttää energianlähteenä, juuri siksi, että se on voima eikä energiaa. Voima määritellään kahden kappaleen väliseksi vuorovaikutukseksi, jossa energiaa siirtyy kappaleesta toiseen. Energia taas on kappaleiden ominaisuus. Painovoima osallistuu energiantuotantoon esimerkiksi vesivoimaloissa. Siinäkään se ei luo energiaa, vaan muuntaa olemassa olevaa potentiaalienergiaa liike-energiaksi. Painovoima saa veden laskeutumaan korkeammalta paikalta alemmas, jolloin veden virtaus pyörittää sähköä tuottavia turbiineita. Potentiaalienergia ei kuitenkaan ole peräisin painovoimasta vaan siitä lähteestä, joka kohotti vesimolekyylit sellaiseen...
Miten kirjastossa löytää oikean hyllyn? Ne eivät taida oikein olla missään järjestyksessä. Onko kirjastoilla "karttoja" tms avuksi? (Tarkoitan siis… 852 Kirjastojen aineistot on järjestetty luokituksen mukaan. Helsingissä on ihan oma luokitusjärjestelmä, Espoossa, Kauniaisissa ja Vantaalla käytetään yleisten kirjastojen luokitusjärjestelmää. Tämän vuoksi Helmet-luettelossa on samalle aineistolle kahdenlaisia luokkia. Hyllyluokka näkyy siis Helmet-haussa ja luokat on vastaavasti merkitty hyllyjen päätyihin ja reunoihin. Joka ikistä luokkaa ei opasteisiin saada millään mahtumaan, mutta opasteiden avulla löytää oikealle hyllylle. Hyllyt kirjastoissa pyritään järjestämään loogisesti luokan mukaiseen järjestykseen, mutta aina tämä ei kirjastojen tiloissa ole mahdollista. Joissakin kirjastoissa on myös tehty pohjakarttoja aineiston löytämisen helpottamiseksi. Helmet Finto: HKLJ -...
Mistä pääkaupunkiseudun kirjastosta voi saada ilmaisen Virkisty Vantaanjoella - tai Virkisty Keravanjoella -esitteen? Uudet versiot ovat kai ilmestyneet vuonna… 182 Kyselin Helsingin kirjastoista, mutta vain yksi kirjasto ilmoitti, että heillä on yksi kappale Virkisty Vantaanjoella -esitettä. Sinun kannattaa ehkä kysyä vielä Tikkurilan kirjastosta sekä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry:stä, joka julkaisee esitteitä. Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry:n sivuilla on linkki esitteisiin ja esitteet ovat myös tulostettavissa. https://www.vhvsy.fi/uutiset/8271/paivitettyja-virkisty-vantaanjoella--… https://www.vhvsy.fi/files/upload_pdf/10181/Vantaanjoki_esite.pdf https://www.vhvsy.fi/files/upload_pdf/10180/Keravanjoki_esite.pdf
Vieras on huone Vieras on katto Vieraat on seinät Vieras on matto Mikä runo on kyseessä? 183 Valitettavasti tietoja runosta ja sen kirjoittajasta ei ole löytynyt. Lähetin kysymyksen valtakunnalliselle kirjastolaisten tietolistalle. Jos joku kollegoista tunnistaa runon, saat vastauksen pikimmiten. Tunnistaisikohan joku palvelumme lukijoista kyseisen runon?
Kenen puoleen kääntyisin kysyen, mikä olisi taloudellisesti edullisin ratkaisu minulle eläkkeelle siirtymisen alhaisimman ikärajan koittaessa ensi… 193 Suomi.fi-verkkosivuston mukaan yksityiskohtaista eläkeneuvontaa työeläkkeestäsi, vanhuus-, työkyvyttömyys- tai perhe-eläkkeisiin liittyen saat omasta työeläkelaitoksestasi. Jos et tiedä omaa työeläkelaitostasi, voit selvittää sen kirjautumalla Siirry työeläkelaitoksesi palveluun. https://www.suomi.fi/palvelut/elakeneuvonta-elaketurvakeskus/3b872596-e…
Miksi Japaniin ei saa viedä hirvieläinten lihaa ja siitä tehtyjä tuotteita? 223 Japani on asettanut Suomelle vientikiellon hirvieläimille ja hirvieläimistä saataville tuotteille hirvieläinten TSE-taudin vuoksi.  https://www.ruokavirasto.fi/teemat/tuonti-ja-vienti/vienti-eun-ulkopuol… https://www.ruokavirasto.fi/elaimet/elainten-terveys-ja-elaintaudit/ela…
Löytyisikö kirjastosta laitetta jolla vanhojen korppujen tietoja voisi saada siirrettyä nykyaikaan? 275 Espoossa kotiin lainattava 3,5":n levykkeitä lukeva korppuasema löytyy Sellon kirjastosta. Myös Malmilta löytyy vastaava lainattava asema. Oodin ja Malminkartanon kirjastoissa on myös levykeasema, joita voi käyttää vain kirjastossa. Levykeasemat  
Montako suomenkielistä versiota joululaulusta War is over on tehty? 191 Fono.fi-sivusto löytää ainakin 17:n eri artistin tekemää levytystä laulusta suomen kielellä.
Etsin kirjaa, joka oli kouluni kirjastossa 1990-luvun alkuvuosina. Mahdollisesti kyseessä on kirjasarja. Kirja(t) kertoi(vat) ystävällisestä lohikäärmeestä,… 292 Lucy ja Eric Kincaid ovat kirjoittaneet lastenkirjoja, joissa seikkailee lohikäärme. Kirjat ovat ilmestyneet helppolukuisissa ja niiden nimet ovat Lohikäärme metsässä (1985), Lohikäärme ja jänöt (1985), Lohikäärme ja väsynyt pöllö (1985) ja Lohikäärmeen piilopaikka (1985).  Kirjoja ei valitettavasti ole Helmet-kirjastojen kokoelmissa, mutta muualta Suomesta niitä voi tilata kaukolainaan. Googlettamalla kirjojen nimellä, löydät netistä helposti kuvia kirjojen kansista. https://finna.fi/ https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/palvelut/fennica-suomen-kansallisbi…    
Runo "peltomies", jota lausuin kansakoulun eka luokalle vuonna 1954 ja se päättyi jotenkin näin: kun on valmiina vainio niitos, raskaat jyvät kun kypsentyvä,… 438 Kyseessä on Matti Nummensalon (ent. Nummelin) runo Olen peltomies. Runo sisältyy teoksiin Suomen lasten lukukirja 1954 ja Lapsuuden isänmaa : Otavan IV lukemisto (1952). https://lapinkirjasto.finna.fi/Record/lapinkirjasto.1028096?sid=2985804… https://finna.fi/Record/kuopio.102881?sid=2985808098 Voit tilata kirjan omaan lähikirjastoosi. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1839684?term=valm…  
Richard Wrightin Amerikan poika -romaanissa päähenkilö tappaa valkoihoisen perheen tyttären. Minkä ikäinen tytär on? 178 Richard Wrightin romaanissa Amerikan poika Bigger Thomas surmaa Mary Daltonin, joka on 23-vuotias.   Richard Wright: Amerikan poika (Native Son, suom. Eva Siikarla ja Antero Tiusanen, 1972, s. 375)  
Eikö portugalin kieltä kutsuttu ennen Suomessa portugeesin kieleksi? Kuulin tätä aikanaan paljonkin, nyt en löydä todistetta tähän mitenkään. 353 Portugeesi-sanaa on joskus käytetty portugalilaisesta ihmisestä.  https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2005446?term=port… https://fi.wiktionary.org/wiki/portugeesi Mistään lähteistä ei kuitenkaan löydy tietoa siitä, että portugalin kielestä olisi käytetty sanaa portugeesi.  
Etsinnässä avioliiton solmimisen vuosijuhliin vanha iskelmäkappale, mutta julkaisuvuosi, esittäjä ja kappaleen nimi eivät ole tiedossa. Sanoissa on seuraava… 251 Kappale on nimeltään "En koskaan voinut unhoittaa" (I couldn't live without your love). Laulun nimi esiintyy myös muodossa "En koskaan voinut unohtaa". Siw Malmkvist lauloi sen levylle vuonna 1966. Suomenkielisen sanoituksen teki Lasse Mårtenson. http://www.fono.fi/KappaleenTiedot.aspx?ID=06bbe02c-c711-4de7-8198-a584… https://www.youtube.com/watch?v=t-aJghaq4Qk