Helsinki

Viimeisimmät vastaukset

26470 osumaa haulle. Näytetään tulokset 24261–24280.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Onko Pirjo Tuomisen Satakunta sagassa enemmän kuin 3 osaa. En löytänyt vastausta Tammen sivuilta eikä Suomalaisessa kirjakaupassakaan osattu auttaa. 3963 Pirjo Tuomisen Satakunta-sarja on todellakin trilogia, eli siihen kuuluu kolme osaa: Suuren joen kansa, Kuningasväylä, ja Tulen pojat, veden tyttäret.
Matka-mietteitä: pitäisi löytää Argentiinasta kertova suomenkielinen kirja? 1204 Valitettavasti Argentiinasta kertovia kirjoja löytyy hyvin vähän suomenkielisenä. Varsinaisia matkaoppaita ei löydy ollenkaan. Kokoelmistamme löytyy kyllä seuraava Argentiinaa yleisesti käsittelevä kirja: "Maailma tänään 5. Etelä-Amerikka". Sen lisäksi löytyy Eero Vartion matkakertomus nimeltään "Hilkan kanssa maailmalla", jossa käydään myös Argentiinasta. Bruce Chatwinin kirja "Patagonia, Patagonia" on myös matkakertomus ja luonteeltaan lähinnä kaunokirjallinen, mutta tutustumisen arvoinen. Olavi Lähteenmäen "Colonia Finlandesa" puolestaan kertoon suomalaisten siirtolaisten vaiheista Argentiinassa. Kannattaa myös lukea Olavi Paavolaisen kirja "Lähtö ja loitsu". Yllä olevien teosten saatavuuden saa selville nettiosoitteesta: http://www....
Miten ihminen oppii vierasta kieltä? 961 Kannataa ottaa yhteyttä Jyväskylän yliopiston Soveltavan kielentutkimuksen keskukseen. Sieltä saa varmasti tietoa alan viimeisimmästä tutkimuksesta. Nettiosoite on: http://www.solki.jyu.fi/suomi/realdex.htm Myös Helsingin yliopiston Yleisen kielitieteen laitokseen kannattaa ottaa yhtyettä: Nettiosoite on: http://www.ling.helsinki.fi/
Onko Helsingin kirjastoissa mahdollista käyttää Internetyhteyttä, ja mikä on kustannus. 106 Helsingin kaupungin kirjastoissa voi käyttää Internetiä ilmaiseksi, ainoastaan tulosteet maksavat. Viisi ensimmäistä ovat ilmaisia tulosteita, senjälkeen 1,-/kpl. Kannattaa varata kuitenkin aika etukäteen, varsinkin jos tarvitsee konetta pidemmäksi ajaksi. Helsingin kaikista kirjastoista löytyy Internet-yhteys. Eniten koneita löytyy Kirja-Kaapelista p. 31085000, Viikistä 310 85071, Vuosaaresta 310 85098. Sekä Töölöstä ja Pasilan Pääkirjastosta.
Perustajaosakas markkinoi asunto osakkeita.Mihin asiakirjoihin kannattaa tutustua ja miksi? 1044 Seuraaviin teoksiin on syytä tutustua. Tekijä: Kasso: Nimeke: Asunto- ja kiinteistökauppa ISBN: 9521403373 Nimeke: Kiinteistölainsäädäntö 2001 ISBN: 9521404469 Tekijä: Arjasmaa Nimeke: Asunto-osakeyhtiölaki--kommentaari ISBN: 9516850340
Onko Helsingin kaupunginkirjastossa Leninin "Teosten" 45-osaista sarjaa? Jos on, ovatko kirjat lainattavissa vai käsikirjastossa? Missä kirjasto(i)ssa kyseinen… 1079 Kokoelmistamma löytty kymmen- sekä neliosaiset Leninin kootut teokset. Saatavuustiedot saa osoitteesta: http://www.libplussa.fi
Miten ajetaan jalkapollokentän nurmi niin, että se saadaan sakkiruudukon malliseksi (tummia ja vaaleita ruutuja). Siihen on pakko olla joku fiksu tapa, koska… 1670 Liikuntaviraston kautta tavoitetun kenttäpäällikön mukaan raidoitus syntyy yksinkertaisesti siten, että nurmea leikataan eri suunnista, jolloin se kääntyy hieman eri kulmaan näyttäen (kauempaa katsottuna) vaaleammalta tai tummemmalta. Efekti saadaan aikaa aivan tavallisilla kelaleikkureilla. Periaatteessa voidaan myös käyttää erityistä nurmen pintaan ruiskutettavaa kasvuainetta, jolla saadaan aikaan vihreämpi värisävy. Kenttäpäällikön mukaan tätä kikkaa ei kuitenkaan Suomessa käytetä, ei ainakaan yleisesti.
Onko olemassa ruotsi-suomi sanakirjaa, joka olisi painottunut erityisesti yhteiskunnalliseen sanastoon (esim. terveydenhuolto, poliisi, sosiaalitoimi) 1384 Esimerkiksi seuraavat: TEKIJÄ/UPPHOV: Matikainen, Maija-Leena | |NIMEKE/TITEL: Ruotsalais-suomalais-ruotsalainen sanasto hoitohenkilökunnalle ISBN: 952-90-7394-1 Sosiaali- ja terveydenhuollon sanastot | |JULK/UTG: Stakes, [Helsinki], 1997 (monikielinen) ISBN: 951-33-0385-3 Myös tekniikan ja kaupan sanakirjoissa on yllättävän paljon mainitsemiisi aloihin liittyvää sanastoa, joten niiden nimi on hieman harhaanjohtava. Näistä esimerkkinä Ruotsi-suomi tekniikan ja kaupan sanakirja / Ulrika Granqvist-Hedvik ... et al., Gummerus, Jyväskylä, 1995. ISBN 951-20-7327-0 Hyötyä saattaisi olla myös seuraavasta teoksesta, vaikka se ei olekaan varsinaisesti sanakirja, vaan...
Mitä täsmälleen ottaen tarkoittavat armeijan kuntoisuusluokituksen kirjain-numeroyhdistelmät A1:stä niin pitkälle kuin niitä riittää? 1708 Tarkat tiedot lääkärin määrittämistä ns. palveluskelpoisuusluokituksista saa pääesikunnan tiedotusosastolta. Sähköpostiosoite on: puolustusvoimat@mil.fi
Miten voin saada luettavaksi seuraavan artikkelin? -psychiatric rehabilitation journal 21(1), 1997, pag. 16-22, artikkeli The development of a Statewide… 763 Yleisissä kirjastoissa EBSCO-tietokanta on kyllä vapaasti kaikkien asiakkaiden käytettävissä. Esim. Helsingin kirjastoissa pystyt myös tulostamaan tietokannassa olevia kokotekstiartikkeleita, jolloin ensimmäiset viisi liuskaa ovat maksuttomia, loput maksavat markan / sivu. En kuitenkaan onnistunut löytämään etsimääsi artikkelia Ebscosta. Näyttää myös siltä, että Ebscoon on indeksoitu ainoastaan etsimäsi lehden edeltäjä (Psychosocial rehabilitation journal) vuoteen 1995 asti, mutta ei Psychiatric rehabilitation journalia. Olet tietysti tervetullut käyttämään Ebscoa mihin tahansa pääkaupunkiseudun yleiseen kirjastoon, mutta edellä mainituista syistä ehdottaisin, että ottaisit yhteyttä Terveystieteiden keskuskirjastoon Terkkoon, jonka...
Onko Havamalia, Grimnesmalia tai Voluspaa käännetty suomeksi? Edes osittain? 2173 Kysymäsi runot löytyvät suomennoksina Aale Tynnin kääntämästä valikoimasta Eddan jumalrunot (WSOY, 1982). Havamal nimellä Korkean runo, Grimnesmal nimellä Grimnirin runo ja Voluspa nimellä Näkijättären ennustus. Sijaintitiedot pääkaupunkiseudulla näet Plussa-tietokannasta http://www.libplussa.fi/
Toivottavasti pystytte auttamaan: etsiskelen runoa, jonka nimi on Lohen nousu tai jotain sinne päin. Kenenkähän kirjoittama se on ja mistä löytäisin tekstin? 1167 Mahtaneeko kyseessä olla Juhani Siljon runo Vastavirtaan, joka alkaa sanoilla Vastavirtaan nousee lohen suku. Runo on julkaistu kokoelmassa Selvään veteen (1919) ja se löytyy myös Juhani Siljon runovalikoimista sekä monista suomalaisista runoantologioista.
En tiedä, onko tämä oikea foorumi, mutta haluaisin kopion Borgåbladet 1933: 49 artikkelista "Lassas Frälsehemman i Renum", jonka tarvitsen sukututkimustani… 1286 Helsingin kaupunginkirjasto säilyttää ja mikrofilmaa vain pääkaupunkiseudun kuntien sanomalehtiä. Borgåbladet-lehteä säilytetään Helsingin kaupungin pääkirjastossa vain kolmen kuukauden ajalta. Kannattaa siis ottaa yhteys esimerkiksi Porvoon kaupunginkirjastoon http://www.porvoo.fi/lib/kirjasto/ ja tiedustella asiaa sieltä. Luultavasti vielä varmempi paikka saada kyseinen artikkeli käsiinsä on Helsingin yliopiston kirjasto, http://www.lib.helsinki.fi/ , joka Suomen kansalliskirjastona säilyttää suomalaisia sanomalehtiä vuodesta 1771 asti. Mikrokuvatut sanomalehdet ovat luettavissa sanomalehtisalissa, käytetyimmat sen käsifilmistössä, muut toimitetaan tilauksesta. Helsingin yliopiston kirjaston tietopalvelun tavoittaa sähköpostitse...
Olen opiskelija ja muutin Joensuusta Helsinkiin. Kuinka voin saada kirjastokortin Helsingin kirjastoon? 1346 Saatte Helsingin lainausoikeuden ja kirjastokortin esittämällä valokuvalla ja henkilötunnuksella varustetun henkilötodistuksen (passi, eu-maiden henkilötodistus, ajokortti tai kuvallinen kela-kortti, Helsingin vastaanottokeskuksen asukaskortti)ja ilmoittamalla osoitteenne. Teidän ei tarvitse olla Helsingissä kirjoilla, eikä Teillä tarvitse olla vakinaista osoitetta Helsingissä. Helsingin kaupunginkirjastosta saatu kirjastokortti oikeuttaa lainaamiseen myös Espoon, Kauniaisten ja Vantaan kaupunginkirjastoissa kunkin kirjaston käyttösääntöjen mukaisesti.
Löytyykö 11-12-vuotiaille sopivia romaaneja, joiden aihepiiri sijoittuu Suomen esihistoriaan ja keskiaikaan. Nimim. hyvää ja tehokasta palvelua saanut… 3045 Suomen esihistoriasta ja keskiajasta kertovaa kaunokirjallisuutta Helsingin kaupunginkirjastossa: Esihistoria: Dieckmann, Maijaliisa. 1993. Ram ja linnunkuvainen ruukku. ISBN 951-0-19019-5. Dieckmann, Maijaliisa. 1994. Ram löytää synnyinsijansa. ISBN 951-0-19837-4. |Dieckmann, Maijaliisa. 1996. Ram, tähtien tytär. ISBN 951-0-20880-9. Dieckmann, Maijaliisa. 1988. Kaksoset ja Turun linnan aave - kertomus Naantalista ja Turusta 1490-luvulta. ISBN 951-0-15047-9. Dieckmann, Maijaliisa. 1982. Aurajoen tyttö. ISBN 951-0-11323-9. Dieckmann, Maijaliisa. 1992. Kaksoset ja Turun linnan aave. 951-0-17654-0. Äänikirja. Dieckmann, Maijaliisa. 1987. Kaksoset ja rahalippaan arvoitus. ISBN 951-0-14603-X. Dieckmann, Maijaliisa. 1991. Kaksoset ja...
Millaista lasten ja nuorten kaunokirjallisuutta on mahdollisuus käyttää ympäristö- ja luonnontiedon opiskelun tukena. Haen lasten ja nuorten kirjoja, joissa… 829 Ympäristö-, luonto- ja luonnonsuojeluaiheisia lasten ja nuorten kaunokirjallisuusluetteloita löytyy esim. seuraavilta internetsivuilta: http://www.tampere.fi/kirjasto/lapset/elaimia.htm, tältä sivulta on myös linkki Tampereen kaupunginkirjaston satuhakemistoon, http://www.tampere.fi/cgi-bin/satuhaku/ ,josta voit hakea aineistoa asiasanoilla. Nuorisokirjailijoiden kotisivulta löytyy ympäristöaiheisia kirjoja, http://www.nuorisokirjailijat.fi/ymparisto.shtml. Kallion kirjaston Satukalliosta, http://www.lib.hel.fi/kallio/sadut/ , voit etsiä aineistoa asiasanoilla (esim. sähkö, ilma). Kirjoja, jotka käsittelisivät energiaa, aineiden kiertokulkua... ei kaunokirjallisuuden puolelta juurikaan löydy, mutta monissa kaunokirjallisissa teoksissa...
Perustuuko neloskanavan näyttämä brittisarja Auringon polte kirjoihin? Jos näin niin kenen kirjoittamiin? Sarjassa Albert Tyburn (poliisi) ratkaisee rikoksia… 182 Nelosen lauantaisarja Auringon polte(Heat of the Sun)ei perustune kirjaan. Sarjan kaksi kirjoittajaa ovat: Russell Lewis ja Timothy Prager. Sarjasta voit lukea lisää esim. osoitteesta http://www.pbs.org/wgbh/mystery/programs/heatofthesun
Algot Niska : Seikkailuni, vanha kirja, ei löydy haulla, voiko olla jossain vanhojen kirjojen varastossa? 511 Algoth Niskan kirja Seikkailujani löytyy Eduskunnan kirjaston, Varastokirjaston ja Suomalaisen kirjallisuuden seuran kirjaston kirjakokoelmista.
Mistä saan perusopetuksen 1-2 vuosiluokkien opetussuunnitelmien valtakunnalliset perusteet 2000,2001 alkaen 19.12.2000? 792 Tietoa voimassa olevista opetussuunnitelmista saa Opetushallituksen sivuilta, osoitteesta http://www.oph.fi/ops/index.html .
Kysyisin Laila Kinnusen esittämänä kpl Marina? Sen jälkeen esittänyt Einö Grön 839 Marina (tekijät Rocco Granata, R. Maxwell, suom. san. Saukki) löytyy ainakin seuraavilta CD-levyiltä: Laila Kinnunen (Fazer Finnlevy, 1989, Kust. tuotenro. MCD23 Finnlevy). Kinnunen, Laila, (esitt.): Kaikki kauneimmat (sarja Musiikin mestareita, Warner Music Finland, 2000, Kust. tuotenro. 8573-86228-2 F Records). Kinnunen, Laila, (esitt.): 20 suosikkia--Lazzarella--Levytyksiä vuosilta 1957-1959 (Kust. tuotenro. 0630-16066-2 Fazer). Näiden levyjen saatavuuden kirjastoista voita tarkastaa Plussa-tietokannasta ( http://www.libplussa.fi/ ).