Espoo

Viimeisimmät vastaukset

4551 osumaa haulle. Näytetään tulokset 61–80.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Miksi jotkut saavat pidemmän laina-ajan? Tuossa on suosittu PS5 peli jolla pitäis olla 2 viikon laina-aika, mutta näkyy eräpäivä olevan 2 kuukauden päästä… 116 Kirjastoautoissa on sama lana-aika kuin muissakin kirjastoissa.Pidemmät laina-ajat voivat olla suljettujen kirjastojen aineistolla, esim. remonttiajan yli, tai Kotikirjastojen asiakkailla, joiden luona käydään noin neljän-viiden viikon välein. Tuon pelin kohdalla syy lienee jokin toinen hyvin perusteltu poikkeus. 
Minne voi ehdottaa jos haluaa kalenteriin uuden juhlapäivän ? 68 Uutta merkkipäivää ehdotetaan Helsingin yliopiston almanakkatoimiston hallitukselle. https://Sähköposti: almanakka@helsinki.fi"Suomalaiseen kalenteriin tulevista uusista merkkipäivistä tekee päätökset Helsingin yliopiston almanakkatoimiston hallitus. Uusia merkkipäiviä otetaan kalenteriin kuitenkin varsin harvoin, viime aikoina muutaman vuoden välein. Ehdotuksen voi toimittaa Yliopiston almanakkatoimistoon.Edellytyksenä uudelle merkkipäivälle on, että se on yhteiskunnassa laajasti ja vakiintuneesti useiden vuosien ajan vietetty merkkipäivä. Uusista merkkipäiväehdotuksista pyydetään yleensä lausuntoja eri asiantuntijatahoilta, ja päätökset tehdään niiden mukaan.Anomuksille on hyväksi, jos niiden takana on mahdollisimman laaja...
Sanonta "kynnelle kykenevä" on kummallinen. Mille kynnelle? 544 Kynsi sanasta on suomen murteissa moneksi. Monesti se on käsitetty sormiennäppäryyden tai taidon synonyymiksi. Suomen murteiden sanakirjassa on esimerkkejä Kynnelle kykenemisestä:"jhk kykeneväksi tullut ”kykenee (pääsee tms.) kynnelle (t. kynsilleen)”.Esimerkitnim piàn kun nek (pojat) kynnel kykèntysivɛ nin talòm pellol työhön. Sauvoeikö siältä nyr rupijat tulohon siältä Amerikasta pois kaikki jokka kynsillensäk kykenöö. NurmoAina vietiin niityllek kesällä syvämmaallekki yökuntiin semmosia (lapsia) jokka kynnellek kykeni. Saloinense aina tuntu vaiḭ että ku minä pääsen kynnellet tuosta niin kyllä minä sitte taas pärijää˷. KuivaniemiLapsi on jo melkein työhön kykenevä: On ihan kynnelle käymässä. KuhmoSillon kun kynnellek kyhäösi ni,...
Mikä öttiäinen tarrautui ihoon - näitä oli ihossa noin kymmenen+? Keräsin eilen alkuillasta mökillä karviaisia ja herukoita, ja tulikohan saaliiksi myös… 80 Hieman epäselvä kuva, mutta näyttää kovasti punkilta eli puutiaiselta.Niitä on tänä vuonna tavallistakin enemmän. Linkki YLE uutinen 16.7.2025THL kehottaa hankkimaan puutiaisaivotulehdusrokotteen. Rokotetta tarjotaan suuren riskin alueilla ilmaiseksi. Linkki Rokotustieto sivustolle.
Mitä tarkoittaa paikannimi Kousa? 183 Itä-Suomessa päin sijaitseva Kousa tarkoittaa luultavasti "lyhytvartinen suuri (vesi)kauha, kuuppa, nappo, äyskäri, kousikka 1 ." Linkki Kotimaisen kielten keskuksen murresanakirjaan.
Onko äidin serkun serkun lapsi jotain sukua minulle? 236 Kyllä on. Olette pikkuserkukset. Linkki Kielitoimiston sanakirja.
Oliko kirjastossa kirjojen varaustoimintoa ennen tietojärjestelmiä, jos oli niin miten tämä toiminto oli silloin toteutettu? 110 Varauksia tehtiin myös ennen tietojärjestelmää. Varausten muistaminen oli vain silloin haasteellisempaa.Varaukset merkittiin listaan kirjan nimen mukaan. Lista saattoi olla vihkotyyppinen tai myöhemmin "kehittyneempi" liikuteltava lista pienistä pahvisuikaleista, joihin kirjoitettiin kirjoituskoneella teoksen nimi. Suikaleet pujoteltiin sitten pieniin tauluisin kuin valokuvat kehyksiin.Kun kirja oli löydetty, katsottiin joko samasta listasta tai toisesta kortistosta varaajan nimi ja yhteystiedot. Jos lainaamiseen käytettiin vielä detroit-systeemiä, voitiin varaus merkitä kirjan lainauskorttiin, jolloin sen huomasi heti kirjan palautuessa.Nämä ovat hataria mielikuviani nuoruuden kesätöistä 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun...
Mikä kirja on kyseessä? Sijoittui ehkä Lontooseen, kadulla on talo josta kukaan ei halua puhua koska siellä on tapahtunut itsemurha/murha. Kuolleen miehen… 57 Olisikohan kyseessä Marisha Rasi-koskisen Pudonneet? Kirjan takakansi kuvailee sitä näin:"Kolme nuorta etsii elämänsä suuntaa ja unelmiaan romaanissa, jossa kaikki ei ole sitä miltä aluksi näyttää. Sattuma sitoo nuoret merkillisillä langoillaan yhteen.Kadun nimi on Turnaround ja se näyttää aivan tavalliselta englantilaiselta pikkukadulta. Viimeisessä talossa tapahtunut onnettomuus on kuitenkin sysännyt liikkeelle asioita, joita ei voi pysäyttää. Teini-ikäinen Ian asuu yksin ja tekee konemusiikkia. Suomeen adoptoitu Elias perii kadulta talon biologiselta isältään ja unelmoi täydellisen roolipelin kehittämisestä. Kun samalle kadulle ilmaantuu salaperäinen hupparipäinen K, nuorten kohtalot kietoutuvat toisiinsa yllättävällä tavalla." Linkki...
Mistä saisin tilattua Helsingin Sanomat päiväyksellä 30.8.1945 125 Helsingin Sanomat 1945 vuodelta löytyvät mikrofilmeinä Pasilan kirjastosta. Ne saa siellä lukusalilainaan.Kansalliskirjastosta ja Turun yliopiston kirjastosta löytyvät myös lehden vapaakappaleet. Niitä voi tiedustella kirjastojen asiakaspalvelusta. Lehtiä ei saa sieltäkään kotilainaan.Kopiointi onnistunee, mutta se on maksullista.
Kuinka kauan varauksen saapuminen kestää Nöykkiön kirjastoon, siis suunnilleen? Ja onko BBC avausten saapumiselle jotain aikataulua, koska olisi kiva tietää,… 84 Jos varaus on hyllyssä jossain aukiolevassa kirjastossa, saa varauksen lähikirjastoon noin viikon odottelulla. Lauantaisin ja sunnuntaisin sekä arkipyhinä kirjaston kuormat eivät kulje.Jos varattuun aineistoon on jonoa, saattaa odottelu kestää hyvinkin pitkään. Joskus varatun teoksen voi löytää lähikirjaston bestseller hyllystä.Varauksen viipyessä kannattaa kysellä viiveen syytä kirjaston asiakaspalvelusta. Omatoimikirjaston tapauksessa lähimmästä isosta kirjastosta.
Milloin alkaa ukulele aikuisten alkeiskurssi Sellossa 98 Kysyin asiaa kurssin pitäjiltä.Alun perin oli tarkoitus tarjota vain jatkokursseja, mutta kovan kysynnän vuoksi he yrittävät mahduttaa myös alkeiskurssin aikatauluunsa. Se onnistuuko yritys, on nähtävissä ensi viikon kuluessa Helmet tapahtumista. Toivotaan parasta! 
Uinnin mm-kisoissa kilpaili oman lipun alla " neutraalit urheilijat ", ymmärsin että venäjän ja valko-venäjän kisaajat. Miksi juuri nämä urheilijat ovat… 80 Yksittäisten neutraalien kilpailijoiden (Individual Neutral Athletes, AINs) kategoria otettiin käyttöön Kansainvälisen olympiakomitean toimesta Pariisin olympialaisissa vuonna 2024. Nämä kilpailijat ovat venäläisiä tai valkovenäläisiä, jotka eivät voi kilpailla oman maansa edustajina voimassa olevien pakotteiden vuoksi. Ehdot tällaiselle kilpailijalle ovat erittäin tiukat. Vuonna 2024 vain 11 kaikkiaan 4600 olympiakilpailijasta täytti nämä ehdot.Ehtoja on kaikkiaan kuusi. Nämä ovat ehdot tiivistetyssä muodossa ja niiden tarkempi sisältö löytyy alla olevasta linkistä.Ehdot täyttävät venäläiset tai valkovenäläiset kilpailijat kilpailevat ja palkitaan yksittäisinä neutraaleina kilpailijoina. Ei siis maidensa edustajina.Venäläisten tai...
Miksi kannattaa syödä Suomalaista kalaa? 77 Suomalaista kalaa kannattaa syödä monesta syystä.Terveyden näkökulmasta kotimaisen kalan syöntiä on tarkasteltu hiljattain Valtioneuvoston tutkimuksessa. Tässä suora lainaus: "Kotimaista kalaa kannattaa syödä, sillä suomalaisten nykyisillä kulutusmäärillä kalan käytön terveyshyödyt ylittävät vierasaineiden saantiin liittyvät haitat kaikissa ikäryhmissä. Kalan käytön lisääminen nykyisestä olisi myös väestön terveydelle eduksi. Erityisesti vähän hyödynnettyjen kalalajien, kuten särkikalojen, käyttöä kannattaa lisätä. Tulokset käyvät ilmi tutkimushankkeesta, jossa selvitettiin kalaan kertyvien ravinto- ja vierasaineiden pitoisuuksia kotimaisista kalalajeista ja -tuotteista." Toisin sanoen kotimainen kala on hyväksi terveydelle siitä...
Etsin kirjaa missä kirjoittajalle itselleen on tehty lobotomia. Luin joskus tämän teoksen mutta nyt on nimet hukassa. 179 Etsimäsi teos voisi olla Howard Dullyn kirjoittama My Lobotomy (julkaistu 2007). Dullylle tehtiin niin sanottu jääpiikki-lobotomia, kun hän oli 12-vuotias. Teoksessa Dully kertoo muun muassa tuon operaation monista vaikutuksista hänen elämäänsä. Teosta ei tekemäni Finna-haun perusteella valitettavasti löydy mistään suomalaisesta kirjastosta, mutta se on tilattavissa monen kirjakaupan kautta.Dullyn teos on ainoa löytämäni, jossa kirjailija kertoo itselleen tehdystä lobotomiasta. Operaation kohteeksi joutuneista kerrotaan esimerkiksi näissä teoksissa:Kate Clifford Larson - Rosemary: The Hidden Kennedy Daughter. Tosikertomus Rosemary Kennedystä, jolle tehtiin lobotomia 23-vuotiaana.Ken Kesey - Yksi lensi yli käenpesän. Yhdelle teoksen...
Päädyin vahingossa uutisvalokuvaan, mikä julkaistiin parissakin eri lehdessä. Olen hyvin tunnistettavissa, kuten monet muutkin uimarannalla olevat ihmiset… 184 En ole asiantuntija lainopillisissa asioissa, joten kommentoin asiaa vain yleisellä tasolla löytämieni lähteiden perusteella. Yleisesti ottaen julkisella paikalla kuvaaminen on sallittua, koska se lukeutuu sananvapauden piiriin. Myös yksityishenkilön kuvaaminen ja tästä otetun kuvan julkaiseminen on lähtökohtaisesti sallittua eikä lupaa tarvita. Toki luvan kysyminen on hyvien tapojen mukaista. Kuva ei myöskään saa aiheuttaa kuvatulle henkilölle kärsimystä, haittaa tai muuta harmia. Sen sijaan kuvaaminen ilman lupaa ei ole sallittua kotirauhan turvaamissa paikoissa, kuten asunnossa, sen pihalla tai muilla yksityiseksi luokiteltavilla alueilla.Rannalla kuvaamista käsitellään esimerkiksi tässä MTV Uutisten jutussa: Saako rannalla kuvata...
Anoppini kuoli vuonna 1991. Onkohan mahdollista saada vielä selville hänen kuolinsyynsä? 155 Hei,Vainajan kuolinsyy ilmenee yleensä kuolintodistuksesta. Kuolintodistuksen voi pyytää Tilastokeskuksen arkistosta. Tästä linkistä löydät ohjeet kuolintodistuksen pyytämiseen:https://stat.fi/tup/kuolintodistusarkisto/kuolintodistuksen-pyytaminen.html 
Löysin saunamökistä parikymmentä vanhaa kirjaa, jotka on painettu eri aikoina 1800-luvulla, vanhimmat jopa 1700-luvun puolella. Joukossa on uskonnollista… 115 Paras tapa edetä on tarjota kirjoja antikvariaatteihin. Pääkaupunkiseudulla on useita asiansa osaavia antikvariaatteja. Etenkin 1700-luvulla painetut kirjat voivat olla yllättävän arvokkaita. Toki arvo riippuu monista tekijöistä, kuten teosten kunnosta ja harvinaisuudesta. Mikäli antikvariaatit eivät ole niistä kiinnostuneita, ne voi viedä Kierrätyskeskukseen tai vaikkapa kirjaston kirjanvaihtohyllyyn. Teoksia ei missään tapauksessa kannata heittää roskikseen. Kehotan harkitsemaan myös teosten säilyttämistä, etenkin jos ne ovat kulkeneet suvussasi pidemmän aikaa. Tällöin ne ovat osa sukuhistoriaa.Tässä on linkki Ylen artikkeliin, jossa on kerrottu selkeästi vanhojen kirjojen käsittelystä: Ullakollasi voi lojua aarre – Mitä tehdä vanhoille...
KIrja kertoo naisista jotka elivät kovaa elämää mm.Suursaaressa, Martiniemessä, Ahvenanmaan saaristossa, pienessä Pykeijan kylässä norjan rannikolla. Heillä… 88 Saaristolaiselämästä mainitsemissasi paikoissa kertovat esimerkiksi nämä teokset:Ulla-Maija Sievinen: Tarinoita ulkosaarilta - ihmisiä ja ilmiöitä Suursaaresta, Lavansaaresta, Seiskarista ja Tytärsaaresta (BoD, 2019)Karoliina siira et al: Pykeijän Elsa (Väyläkirjat, 2021)Ulla-Maija von Hertzen (toim.): Kotisaaret - Suursaari, Lavansaari, Tytärsaari, Seiskari (WSOY, 2008)Karin Erlandsson: Koti (S&S, 2022), kertoo elämästä Ahvenanmaalla halki vuosisatojen etenkin naisten näkökulmastaTässä myös muita lukuvinkkejä saaristolaiselämän kauneudesta ja vaikeudesta:Kaunoa:Anni Blomqvist: Myrskyluodon Maija (esim. Gummerus, 2024)Roy Jacobsen: Näkymättömät (Sitruuna, 2022)Niklas Ahnberg: Isät jäävät merelle (WSOY, 2021)Sally Salminen: Katrina (...
Voiko Ison Omenan kirjastossa kuunnella vinyylilevyjä? 53 Ison Omenan kirjastossa ei voi kuunnella vinyylilevyjä. Lähin mahdollinen kuuntelupiste löytyy Tapiolan kirjastosta.
Onko tädin miehellä (isän siskon mies) jotain perinteistä nimeä muuta kuin setä? 342 Suomen kielessä on aika paljon sukulaisuussuhteita kuvaavia perinteisiä sanoja. Niistä on hyvä luettelo Wikipediassa: Sukulaisuus: Sukulaiset (Wikipedia)Isän siskon eli siis tädin mies on kuitenkin jo sen verran kaukaisempi sukulainen, ettei sille liene ollut mitään muuta omaa nimitystä kuin tädin mies. Setä olisi tarkkaan ottaen lähinnä isän veli, joskin sanaahan on käytetty laajemminkin, mm. pienille lapsille puhuttaessa kuvaamaan aikuisia tuntemattomiakin miehiä.