Tiedustelisin löytyykö sukunimestä Dyring mitään tietoa. Isoisäni-isä on ollut suvun vanhimpien kertoman mukaan sukunimeltään Dyring ja se on muutettu…

Kysytty
25.11.2015

Hei! Tiedustelisin löytyykö sukunimestä Dyring mitään tietoa. Isoisäni-isä on ollut suvun vanhimpien kertoman mukaan sukunimeltään Dyring ja se on muutettu sukunimeksi Saari joskus 1900- luvun alussa.

Vastaus

Vastattu
25.11.2015
Päivitetty
25.11.2015

Hei!
Valitettavasti sukunimestä Dyring löytyy suhteellisen vähän tietoa. Väestörekisterikeskuksen mukaan sukunimi olisi edelleen käytössä kuudella ihmisellä Suomessa. Suomen sukututkimusseuran HisKi-tietokanta löytää myös jonkin verran Dyringeja historiankirjoista mm. Urajärveltä, Halikosta ja Kemiöstä, joskaan kenenkään heistä tiedot eivät sijoitu mainitsemaasi ajankohtaan.

Geneanetin mukaan Dyring -sukunimeä esiintyy lähinnä Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa, yleisin se on ainakin tällä hetkellä Ruotsissa. Yhden näkemyksen mukaan Dyring olisi Doring -sukunimen johdannainen ja anglosaksista alkuperää 600-luvulta ja kantamuodossaan joko "Deor" tai "Dyre" tarkoittaen rakasta tai rakastettua. Jää kuitenkin vielä mysteeriksi ovatko muinaiset Dyringit samaa sukulinjaa nykyisten Dyringien kanssa, sillä Dyring/Doring-sukunimistä löytyy paljon variaatioita, mm. Dühring Saksasta.

Lähteet: Geneanet (/http://fi.geneanet.org/)
Suomen sukututkimusseura HisKi-tietokanta (http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi)
Sukunimitietokanta (http://www.surnamedb.com/)

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.