Toisen maailmansodan sukellusveneiden miehistöllä (tai ainakin saksalaisilla) oli toisilla parta ja toisilla ei. Parrakkaat näyttävät olleen lähinnä päällystöön kuuluvia. Yhden tulkinnan mukaan partaa ei tarvitse ajaa, kun niin säästyy sukelusveneen rajallisia vesivaroja. Tavallista miehistö taas parrattomuudesta päätellen veden säästäminen ei niinkään koske. Oliko parta siis jokin päällystön "etuoikeus" vai mistä lienee kyse?
Vastaus
Saksalaisten osalta netissä viitataan Gordon Williamsonin ja Darko Pavlovicin teokseen Grey Wolf: U-Boat Crewman of World War II. Teos ei ollut enää vapaasti saatavilla, mutta sitä oli referoitu sivustoilla seuraavasti: Toisen maailmansodan aikaisessa Saksassa sallittiin yleensä vain siistit viikset, mutta kenttäoloissa tästä sallittiin poikkeuksia. Sukellusveneiden miehistöt kasvattivat yleensä parrat palveluksen aikana, mutta heidän odotettiin ajelevan ne pois heti kun tultiin satamaan. Riippuu siis varmaan kuvanottohetkestä, minkälainen miehistön partatilanne on ollut.
Yhdysvaltain laivastossa palvelleiden odotettiin 1800-luvun lopulta 1960-luvun lopulle pitävän hiukset, parrat ja viikset lyhyinä ja siisteinä, mutta tähän oli poikkeuksia. Sukellusveneillä palvelleet saivat kasvattaa pitemmän parran juuri veden puutteen takia ja jos matka suuntautui kylmille alueille, sai parran myös kasvattaa suojaamaan kylmyyttä vastaan. Parran kasvatus oli myös kisailun aihe ja komennuksen lopuksi katsottiin kellä oli komein parta.
Lähde: A Brief History of Grooming in the U.S. Navy
Amerikkalaisen Naval Historical Foundationin sivuilla kerrotaan, että toisen maailmansodan aikana suurin osa merivoimien upseereista valitsi kasvojen puhtaaksi ajelun, mutta merimiehet, erityisesti sukellusveneiden osalta, eivät olleet niin tarkkoja. Miehiä jopa kannustettiin parran kasvattamiseen juuri veden säästämisen takia. Armeijan muissa haaroissa taas piti ottaa huomioon kaasunaamareiden pitäminen ja parrat olivat siksi siellä kiellettyjä.
Kommentoi vastausta