Tämän päivän (tiistai 19.10.2010) Metrolehdessä sivulla 9 oli artikkeli, joka kertoi lukuterapiasta. Lukuterapian perustaja Ella Berthoud kertoo, että…

Kysytty
19.10.2010

Tämän päivän (tiistai 19.10.2010) Metrolehdessä sivulla 9 oli artikkeli, joka kertoi lukuterapiasta. Lukuterapian perustaja Ella Berthoud kertoo, että lukuterapiaan hakeutuville kirjoitetaan enintään kahdeksan kirjaa sisältävä lukuresepti henkilökohtaisen kyselyn ja puhelinkeskustelun perusteella. Kirjojen avulla on tarkoitus herätellä ihmisten mielukuvitusta ja näyttää, että ympärillä on paljon muutakin kuin oma pieni maailma. Onko lukuterapia huuhaata, vai voiko siitä olla oikeasti apua? Saako Suomesta tällaista palvelua?

Vastaus

Vastattu
22.10.2010
Päivitetty
22.10.2010

Luku- ja lukemisterapiasta on käytössä useita eri nimekkeitä. Suomessa tästä terapiamuodosta käytetään yleisimmin Kirjallisuusterapia- nimitystä.

Kirjallisuusterapia on luovuusterapeuttista toimintaa, ja siinä ei ole yhtä selkeää teoriataustaa, vaan aineksia erilaisista teoreettisista suuntauksista. Lyhyesti voitaisiin sanoa kirjallisuusterapian olevan lukemista tai kirjoittamista ryhmissä, jossa olennainen osa toimintaa on vuorovaikutuksellinen keskustelu. Mutta myös lukukokemus, joka herättää muutokseen johtavan oivalluksen, voi olla eheyttävä.

Kirjallisuusterapian tavoitteena on itsetuntemuksen vahvistaminen ja itseilmaisun ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen. Omia ongelmiaan voi olla helpompi lähestyä kirjoitetun tekstin välityksellä kuin suoraan. Kirjallisuusterapiassa voidaan hyödyntää sekä omaa kirjoittamista, että valmista aineistoa kuten kirjoja, lehtiä, äänitteitä yms.

Suomessa toimii Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry, joka järjestää kursseja ja koulutusta asian tiimoilta. Helsingissä Suomen Kirjallisuusterapiayhdistyksen toimintaan kuuluu opintopiiri, joka kokoontuu kerran kuukaudessa Kallion kirjastossa. Edellinen kokoontuminen oli eilen 21.10 ja seuraava 18.11.2010. Opintopiiri on avoin kaikille. Tervetuloa!

Lisää tietoa kirjallisuusterapiasta löytyy mm. Terveyskirjaston artikkelista Mitä kirjallisuusterapia on: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=onn00…,
ja Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry:n sivuilta: http://www.kirjallisuusterapia.net/.

26 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?

Lisää uusi kommentti

Basic HTML without CKEditor

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Kuinka paljon on kuusi plus kolme?

Kirjoita numero kirjaimin.