Suomen tv:stä tuli kauheaa ja ahdistavaa draamaa joskus 70-luvulla, luulisin. Kyse oli erillisistä ohjelmista, mutta niiden yhteinen otsikko oli "Aitiopaikka"…

Kysytty
26.8.2016

Suomen tv:stä tuli kauheaa ja ahdistavaa draamaa joskus 70-luvulla, luulisin. Kyse oli erillisistä ohjelmista, mutta niiden yhteinen otsikko oli "Aitiopaikka" tai "Aitiopaikalla". Olivatko nämä ehkä mustavalkoisia ohjelmia vai oliko vain tunnelma niin synkkä?

Saisitteko selville milloin esitettiin ja minkä niminen oli se sarjan osa, jossa esiintyi suurelta osin yksinpuhelua ja pääosassa oli tuomari? Juonen ydin oli se, että mustasukkaisuuttaan tai jostain muusta syystä johtuen tämä peruukkipäinen tuomari tuli vahingossa tai tahallaan aiheuttaneeksi nuoren naisen kuoleman. Ehkä hän aiheutti tai sytytti tulipalon, joka vei naisen hengen. Jotenkin suhde oli ollut salainen. Lopulta tuomari joutuu ahtaalle muiden tai oman syyllisyydentunteensa vuoksi tai on lähellä kiinni jäämistä. Loppukohtauksessa tuomari itse syöksyy palavan talon ikkunasta ulos.

Olen ollut hyvin pieni siihen aikaan, joten nämä ovat ohjelmasta mieleen jääneet pääasiat. Näkeekö jostakin montako jaksoa ja mikä nimisiä ohjelmia Aitiopaikka sisälsi? Kaikki ne olivat kamalia, onneksi niitä ei enää esitetä. Toivottavasti ei enää ikinä! Kiitos!

Vastaus

Vastattu
30.8.2016
Päivitetty
30.8.2016

KAVIn Elonet-kansallisfilmografian (https://www.elonet.fi/fi) avulla selviää, että Aitiopaikka on ollut Mainos-TV:n pitkien fiktioiden ohjelmapaikan nimi. Laittamalla hakukenttään yksinkertaisesti sanan aitiopaikka saat tulosjoukon, jota läpi käymällä saatat löytää vastauksen kysymyksiisi.

Aiempien selvitysten yhteydessä on todettu, että MTV:llä ei ole olemassa luetteloa Aitiopaikalla lähetetyistä draamoista (http://yle.fi/vintti/yle.fi/muistikuvaputki/muistikuvaputki/rouvaruutu/…), joten tämän pitemmälle en valitettavasti täältä Ylen Arkistosta osaa sinua neuvoa - ainoa muu taho, jolle olisi saattanut selvitä jotain enemmän, lienee KAVI, joka vastaa myös MTV:n materiaalien päätearkistoinnista.

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.