Pitääkö paikkansa, että euroviisut, siis yksittäiset kappaleet saisivat kestää korkeintaan 3 minuuttia? Olen kuunnellut usein kappaleita youtubesta, ja siellä…

Kysytty
30.3.2013

Pitääkö paikkansa, että euroviisut, siis yksittäiset kappaleet saisivat kestää korkeintaan 3 minuuttia? Olen kuunnellut usein kappaleita youtubesta, ja siellä ne monesti näyttävät kestävän enemmän. Pohdin myös, josko kappaleet kilpailutilanteessa tulevat taustanauhalta? Ainakin ne kuulostavat täsmälleen samoilta kuin radiosoitossa.

Vastaus

Vastattu
4.4.2013
Päivitetty
4.4.2013

Euroviisujen kilpailukappaleen kolmen minuutin maksimipituus on ollut käytössä jo 1960-luvulta. Aluksi sen tarkoituksena oli karsia ylipitkät laulut, 1990-luvulla sitä perusteltiin osallistujamaiden määrän kasvulla.

Myös vuoden 2013 Malmön kisojen sääntöpaperissa sanotaan, että 3 minuutin keston ylittävä kilpailukappale voidaan hylätä.
http://www.eurovision.tv/upload/press-downloads/2013/Public_version_ESC…

Kilpailukappaleet ovat kyllä levyillä ja videoina ilmestyessään monesti pitempiä kuin 3 minuuttia. Kisaa varten niistä tehdään lyhennetty versio, joka mahtuu aikarajaan. Finaalin suorassa lähetyksessä olisi toki mahdollista esittää pitempi versio, mutta riskinä olisi hylkäys.

Orkesteri säesti laulajia vielä 1998, mutta sen jälkeen kaikki soitto on tullut taustanauhalta. Solistin laulu ja taustalaulut pitää kuitenkin sääntöjen mukaan laulaa elävänä.

6 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.