Päästäkseen opiskelemaan yliopistoon 1800-luvun lopun ja 1900-luvun ensivuosien Suomessa naisen tuli hakea ja saada vapautus sukupuolestaan. Mitä se…

Kysytty
10.10.2021

Päästäkseen opiskelemaan yliopistoon 1800-luvun lopun ja 1900-luvun ensivuosien Suomessa naisen tuli hakea ja saada vapautus sukupuolestaan. Mitä se käytännössä tarkoitti? Mihin sukupuolestaan vapautettu nainen sitoutui ja miten?

Vastaus

Vastattu
20.10.2021
Päivitetty
20.10.2021

Naisten koulutuksen alueella edelläkävijänä pidetään Sveitsiä: Zürichin yliopistossa naisilla oli mahdollisuus yliopisto-opintoihin vuodesta 1864 lähtien. Sveitsin lisäksi Ranskassa, Englannissa, Ruotsissa, Tanskassa ja Italiassa naiset pääsivät yliopistoon 1860- ja 1870-luvuilla. Suomessa seurattiin Euroopan esimerkkiä ja vuonna 1871 lääketieteellinen tiedekunta myönsi naisille ”oikeuden käyttää hyväkseen tiedekunnan opetusta”. Rosina Heikel oli ensimmäinen nainen, joka tämän oikeuden turvin valmistui lääketieteen kandidaatiksi vuonna 1873 ja viisi vuotta myöhemmin lisensiaatiksi. Seuraavan vuosikymmenen alussa toinen pioneerinainen, Emma Irene Åström, suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon pääaineenaan filosofia ja yleinen historia. (Ketonen 1977, 60.) Vaikka yliopisto-opinnot alkoivat mahdollistua Suomessa naisille 1870-luvulta lähtien, oli naisopiskelija 1800-luvun lopulla vielä poikkeus yliopistossa ja naisten täytyi esimerkiksi opiskeluoikeuden saadakseen anoa erivapautta sukupuolestaan ja opiskella ennen tätä yksityisoppilaina yliopistoon vaadittu oppimäärä. (Hakosalo 2006; Ketonen 1977, 60–62; Kaarninen & Kaarninen 2002, 87–92.) Tutkimuksessaan ylioppilastutkinnon historiasta Mervi Kaarninen on luonnehtinut ensimmäisiä naisylioppilaita ”kummajaisiksi miesten maailmassa” (Kaarninen & Kaarninen 2002, 87–88). Tyttöjen mahdollisuudet jatko- ja yliopisto-opintoihin paranivat, kun marraskuussa 1890 annettiin asetus, joka käytännössä vahvisti naisten pääsyn yliopistoon. Asetuksessa säädettiin, että yliopiston varakansleri sai valtuudet päättää tyttöjen opinto-oikeudesta. Liberaali varakansleri G. Rein puolsi siitä lähtien poikkeuksetta tyttöjen hakemuksia. (Salminen 1995, 32–33.) Kuten Heini Hakosalo on todennut, erityislupamenettely oli kuitenkin vallankäytön muoto, joka loi epävarmuutta ja jonka kohteeksi miehet eivät joutuneet. Erioikeuden hakemisvelvollisuus poistui tytöiltä kokonaan vuonna 1901. (Hakosalo 2006.) 

 

 

Lähteet:

Hakosalo, Heini 2006. Kivuton murros? Naisten oikeus akateemisiin opintoihin 1800- ja 1900-luvun taitteen Suomessa. Historiallinen Aikakauskirja 104 (4), 397–407.

Kaarninen, Mervi & Kaarninen, Pekka 2002. Ylioppilastutkinnon historia. Helsinki: Otava.

Ketonen, Liisa 1977. Suomen tyttöoppikoulut autonomian aikakaudella. Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitoksen tutkimuksia 53.

Salminen, Jari 1995. Yksityiset oppikoulut autonomian aikana. Teoksessa Salminen, Jari Pietiäinen, Jukka-Pekka & Teperi, Jouko. Yksityiskoulujen historia 1872–1977. Helsinki: Painatuskeskus, 13–76.

 

 

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.