Otsikko

Osaatteko sanoa, miten ja kuinka nopeasti omaisille ilmoitettiin, jos suomalainen sotilas oli joutunut NL:n sotavangiksi jatkosodassa?

Sotilaan jäädessä täysin varmasti sotavangiksi, lähiomaisille pyrittiin tiedottamaan asiasta mahdollisimman nopeasti, esimerkiksi puhelimitse tai kirjeellä. Myös sotilaan kaatuessa tiedottamiseen pyrittiin niin ripeästi kuin mahdollista, mutta tällöin varma suruviesti pyrittiin tuomaan kaatuneen kotiin henkilökohtaisesti esim. papin toimesta.

Hyvin usein tilanteet rintamalla olivat kuitenkin epäselviä - ei ollut varmuutta siitä, jäikö sotilas kaatuneena ei-kenenkään maalle, vangiksi vai esimerkiksi vihollisen linjojen taakse "loukkuun". Tästä johtuen omaisille jouduttiin monesti myös tiedottamaan, että sotilas on kadonnut, eikä hänen lopullisesta kohtalostaan ole vielä toistaiseksi tietoa. Hän saattoi siis maata kaatuneena rintamalinjojen välissä tai olla matkalla sotavankileirille. Lisätietoja pyrittiin antamaan heti kun niitä saatiin.

Sotavankien muistelmissa on tuotu esille useita tapauksia, joissa kadonnut sotilas ehdittiin jo ilmoittaa kuolleeksi, ja lopulta hän palasikin sodan päätyttyä Neuvostoliiton sotavankileiriltä takaisin kotiin. Toisaalta varma tieto sotavangiksi jäämisestäkään ei aina päättynyt onnellisesti - vankeja kuoli leireillä esim. tauteihin.

Sotavangiksi jääneiden nimiä ja heidän viestejään ilmoitettiin Neuvostoliiton toimesta myös osana propagandatoimintaa, jolloin varmuus vangiksi jäämisestä saatiin tätä kautta.

Lisätietoja suomalaisista sotavangeista Neuvostoliitossa, heidän oloistaan ja selviytymisestään löytyy muun muassa seuraavista teoksista:

Timo Malmi: Suomalaiset sotavangit Neuvostoliitossa 1941-1944 - miehet kertovat (2001)

Teuvo Alava, Dmitri Frolov, Reijo Nikkilä: Rukiver! Suomalaiset sotavangit Neuvostoliitossa (2002)

Dmitri Frolov: Sotavankina Neuvostoliitossa - suomalaiset NKVD:n leireissä talvi- ja jatkosodan aikana (2004)