Olen saanut sukulaiseni laatimasta selvityksestä tietää, että eräs aikaisempi sukumme jäsen muutti Amerikkaan monien muiden tavoin. Tarina on vähän tai…

Kysytty

Olen saanut sukulaiseni laatimasta selvityksestä tietää, että eräs aikaisempi sukumme jäsen muutti Amerikkaan monien muiden tavoin. Tarina on vähän tai oikeastaan ihan ryysyistä rikkauteen- tyyppiä. Lähtökohtana rutiköyhä huutolaispoika. Hän oli sittemmin todella puuhakas ja monessa mukana, mm. suomenkielisten sanomalehtien julkaisussa.
Minulla on erittäin hämärä mielikuva, että YLEltä olisi tullut dokumentti Amerikan kaivoksilla (mieleen jäi jonkun kaivoksen tulipalokin). Olen yrittänyt todella penkoa YLE:n arkistoa, mutta en vaan sitä löydä. Eihän sen kai ole edes pakko siellä ollakaan enää. En ole vielä tiedustellut YLE:ltä, mikä olisi ehkä seuraavana toimenpiteenäni.
Mutta saisiko kirjastonhoitajalta apua? Kiitos etukäteen!

Vastaus

Vastattu

Hei!

En löytänyt juuri tuon nimistä dokumenttia, mutta voisiko kyseessä olla "Historia: Veristä kuparia"? Dokumentissa kerrotaan vuonna 1913 Yhdysvalloissa sijaitsevassa Calumetin kaivoskaupungissa tapahtuneesta joukkopaniikista. Tämä voisi sopia siihen, että muistat jonkin tulipalon. Tässä tapauksessa kyseessä oli huijaus tulipalosta, joka sitten aiheutti tämän paniikin, ja 73 ihmisen kuoleman. 50 vainajista olivat amerikansuomalaisia. Tämä ei kuitenkaan tapahtunut kaivoksella, vaan Italian Hall -nimisessä rakennuksessa. Valitettavasti tämä dokumentti ei ole Yle Areenassa katsottavissa, mutta linkkaan sen kuitenkin.

https://areena.yle.fi/1-2213907
https://yle.fi/aihe/a/20-73447
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/tuli-on-irti-huusi-mies-kesken-jouluju…

Löysin myös toisen kaivoksen, johon tulipalon maininta voisi liittyä. Pennsylvanian osavaltiossa on lähes autioitunut kunta nimeltä Centralia. Kunnan autioituminen alkoi vuonna 1962, kun  kaupungin alla sijaitsevassa kivihiilikaivoksessa syttyi tulipalo.

https://www.pa.gov/agencies/dep/programs-and-services/mining/abandoned-…
https://pabook.libraries.psu.edu/literary-cultural-heritage-map-pa/feat…
https://www.rantapallo.fi/kulttuuri-nahtavyydet/matkustaisitko-tanne-aa…
https://roadtrippers.com/magazine/centralia-graffiti-highway-pennsylvan…

Toivottavasti saat näistä jotain irti, valitettavasti en onnistunut löytämään muuta dokumenttia.

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.