Olen nähnyt sekä suomalaisen että ukrainalaisen YouTube videon, jossa avotulella keitetään keittoa padassa. Lopuksi otetaan nuotiosta palava ohut puu ja kastetaan se keittiön jossa se sammuu. Mikä on tämän tarkoitus, maustaminenko ?
Vastaus
Tähän ei valitettavasti tutkimistani lähteistä tyydyttävää vastausta löytynyt. Maustaminen ei tunnu todennäköiseltä selitykseltä – ohuesta puusta tuskin mainittavaa aromia keitokseen erkanee. Todennäköisemmin kyse on jonkinlaisesta rituaalista, jolle voisi hakea taustaa esimerkiksi suomensukuisten kansojen suhteesta tuleen ja sen yhteydestä ruoanvalmistukseen.
Maarit Knuuttila puhuu kirjassaan Kansanomainen keittämisen taito tulentekemisen ja -käsittelyn taidon sekä arkikeittämisen yhteydestä: "Ihminen, tuli ja koti sitoutuvat yhteen. Joseph Rykwertin mielestä kodin ei tarvitse olla mitään rakennettua, kuten talo, vaan se voi olla pelkästään tulisija jossain ulkosalla – paikka lämmitellä ja keittää, kokoontumispaikka, polttopiste. Uno Harvan mukaan alkeellisin suomalainen koti oli maapohjainen kota, jonka keskellä oli tulisija. Se on ollut perhekunnan keskus ja tuli sen tärkein tunnus. Tuli on sekä suojellut pahoilta henkiolennoilta että antanut kotoisen lämmön ja mahdollistanut samalla monenlaiset taloudelliset toimet. Itse kodinhaltijan uskottiin asuvan uunissa tai liedessä, olipa tämä tulisija sitten kuinka alkeellinen hyvänsä. Harvan mukaan liesi on ollut kodinhaltijan palvonnan keskus ja samalla uhrialttari. -- Kotiliettä tuli kohdella hyvin, ei loukata eikä häväistä, eikä edes torua, eikä sitä 'ennen vanhaan' saanut ollenkaan vedellä sammuttaa, muussa tapauksessa saattoi tuli polttaa koko asumuksen tai langettaa 'tulen vihat' loukkaajan niskaan."
Ehkä tulella "puhdistetaan" keitto ja ajetaan pahat henget pois. Se voi olla myös symbolinen uhri kodinhaltijalle tai rituaalinen ele muistumana vanhasta uskomuksesta, ettei tulisijaa saa vedellä sammuttaa.
Lähteet ja kirjallisuutta:
Maarit Knuuttila, Kansanomaisen keittämisen taito
Juha Kuisma, Tuli leivän antaa : Suomen ekohistoria
Kommentoi vastausta